Metsäkato tuo hädän - Suomikin voi auttaa Etiopiaa

Kuivuus, eroosio, aavikoituminen sekä niitä seuraava maaltapako ja nälänhätä ovat leimanneet itäisen Afrikan vuoristovaltiosta viime aikoina kantautuneita uutisia. Hädän tunnusmerkkejä on myös metsien häviäminen, joka on saavuttanut Etiopiassakin sellaisen vauhdin, että maa oli liitettävä mukaan alun perin keskisen ja läntisen Afrikan läpi kulkevaan Sahelin vyöhykkeeseen – alueeseen jossa kasvillisuuden kadon ja aavikoitumisen pelätään johtavan pysyvään nälänhätään.

Etiopian aikakirjat kertovat, että maa oli vielä sata vuotta sitten metsien peitossa. Metsien häviämiseen etiopialaiset eivät osanneet pitkään varautua, sillä he uskoivat ylänkömaan sademäärän – noin tuhat millimetriä vuodessa – riittävän metsien kasvuun ja uudistumiseen.

Ilmastorahaa kannattaa sijoittaa syteen ja saveen

Hiilidioksidia ei saatu juuri (2012) päättyvällä Kioton ensimmäisellä kaudella kuriin. Sen pitoisuus yläpuolellamme olevassa ilmassa oli 353 miljoonasosaa Kioton alkuvuonna 1990. Nyt lukema on 394. Nousua on kaksitoista prosenttia.

YK:n jokavuotiset ilmastokokoukset eivät ole onnistuneet pysäyttämään nousua. Viimeisin, joulukuun 2012 kokous Lähi-idän Dohassa, Qatarin öljyvaltiossa vain päivitti pattitilanteen. Patin aiheuttivat suuret päästäjät Kiina, Yhdysvallat ja Intia. Ne eivät suostu vähentämään hiilidioksidiaan.

Metsän arvoketjuja kannattaa hakea

Vielä varhaisen taloustieteilijämme Antti Chydeniuksen aikoina, 1760-luvulla esi-isät olivat ymmällään, mistä kansakunnan vauraus syntyy. Chydenius keksi ehdottaa, että ulkomaan kauppa on vapautettava. Suomalaista tervaa voisi myydä Eurooppaan ja kauemmaksikin.

Emomaamme Ruotsin talousjohtajat olivat opettaneet, että suomalaisille riittää kun vievät tervansa vain Tukholman kammareihin asti. Naapurin kauppamiehet voivat hoitaa tervan siitä eteenpäin.

Hallitus veti ympäristöpolitiikan linjan

Hallitus veti elokuun (1997) budjettiriihessä, ehkä huomaamattaan, merkittävän ympäristöpolitiikan linjan. Se ei käsitellyt fossiilipolttoaineiden haittaveroa ollenkaan, vaan sysäsi asian syksyn tupo-pöytään.

Työmarkkinaneuvotteluissa ympäristöasialla on tuskin puolesta puhujia, millään puolen pöytää.

Hallituksen linjanvedossa on kysymys suhtautumisesta ilmastosopimukseen ja Euroopan unionin yhteiseen pyrkimykseen rajoittaa haitallisen hiilidioksidin päästöjä.

Sähkön tasaveroa tulee kavahtaa

Hallitus kaavailee kesähiljaisuudessa (1996) linjanmuutosta ympäristöverotukseen. Kaikelle sähkölle tulisi tasavero, jonka maksaisi kuluttaja. Sähkövero lisättäisiin sähkölaskuun arvonlisäveron tavoin. Alkuvaiheessa sähkön hinta nousisi 1,8 senttiä kilowattitunnilta.

1990-luvun alkupuolella Suomeen luodun, Euroopan etevimmän ympäristöveron ansiota ovat muun muassa Kuhmon ja Forssan biovoimalat, jotka jauhavat nyt nollaverotettua puusähköä.

Vaihtoehdoksi metsän viljelylaina

Suomessa on 376,000 perheomistuksen metsätilaa eli metsälöä. Metsälön keskikoko on noin 30 hehtaaria; metsälö voi koostua useammastakin palstasta.

Metsälöt kasvavat pääosan metsäteollisuuden puusta. Puun myynti kuitenkin takkuaa. Kolmanneksella metsälöitä ei ole hakattu 30 vuoteen mitään.

Antti Chydeniuksen oivallus

Aina Alavetelin kappalaisen Antti Chydeniuksen ajoista, 1760-luvulta lähtien, talousoppineet ovat pohtineet kansakunnan hyvinvoinnin olemusta. Miten se syntyy, miten se lisääntyy ja miten se pysyy?

Jo varhain hyvinvoinnin alkulähteeksi ymmärrettiin luonnonvarat ja niiden kestävästi korjattava kasvu.

Chydeniuksen suuri oivallus oli vapauttaa ulkomaan kauppa. Kun hänen neuvoaan seurattiin, Suomelle rupesi syntymään vaurautta metsän luonnonvaroista.

Kasvihuoneilmiöön ei tarvitse alistua

Maalis-huhtikuussa (1995) Berliiniin kokoontuneessa YK:n ilmastokouksessa olisimme voineet esitellä suomalaista metsäosaamista uudelta kannalta.

Hyvin hoidetuissa metsissä on ilmakehää lämmittävän hiilidioksidin nielu. Viisas metsänhoito ja puun energiakäyttö voivat antaa kasvihuoneilmiölle vastaiskun.

Metsä on valttimme EU-neuvotteluissa

Helmikuusta 1992, kun hallitus päätyi hakemaan Euroopan unionin jäsenyyttä, suomalaiset ovat saaneet tuta, että EU:lla on, ja sen jäsenyyttä harkitsevilla mailla täytyy olla voimakas maaseutupolitiikka.

Voimallista on ollut kiistely viljan ja karjan tuotannon tulevasta tasosta paitsi kansainvälisellä, myös kotimaisella tasolla. EU-kiistelyä seuranneita lienee hämmentänyt muuan seikka. Unionin kanssa käydyistä maatalousneuvotteluista tuntuu jatkuvasti puuttuvan jotakin.

Puuvoiman merkitys kasvaa

Läntisen Euroopan energiatilastoissa Suomella on merkittävä asema. Saamme kotimaisista biopolttoaineista energiaa suhteellisesti enemmän kuin mikään muu teollistunut maa. Suomessa biopolttoaineiden osuus oli 1993 jo 21 prosenttia, kun uusimmassa FAO:n tilastossa se oli Ruotsille 14, Tanskalle 12, ja Irlannille 11 prosenttia.

Kansainvälisissä energiatilastoissa myös turve luetaan biopolttoaineeksi. Merkittäviä läntisiä turvemaita on vain kaksi. Irlannin 11 prosenttia on lähes kokonaan turvetta. Suomen 21 prosentista turvetta on 5 ja puuta 16 prosenttiyksikköä.

Kuuluuko turpeesta maksaa hiilidioksidiveroa?

Soilta nostettava polttoturve on monelta kannalta kelpo polttoaine. Sitä riittää, se on kotimaista, se työllistää, ja sen ympäristöhaitat ovat verraten vähäiset. Turve on sekä tuottajalleen että käyttäjälleen ongelmattomampi kuin esimerkiksi kivihiili tai raskas polttoöljy.

Turpeen ongelma on sen uusiutuvuus. Turve kasvaa niin hitaasti, että tyhjäksi kuoritulle suolle kasvaa tunnetulla rahkaantumisnopeudella uusi, entisen paksuinen turvepatja vasta 4000 vuodessa. Kun kiertoaika on näin pitkä, voiko turvetta nimittää uusiutuvaksi luonnonvaraksi samassa merkityksessä kuin puuta?

Hiilidioksidin sieppaus ja Koillismaan pelletit

Italialainen Cesare Marchetti lienee ensimmäinen, joka ehdotti maapalloa uhkaavaan kasvihuoneilmiöön ratkaisua. Hän esitti 1977, että hiilidioksidi siepataan kivihiilivoimaloiden savuista, kerätään putkistoon, johdetaan Välimeren suulle ja pumpataan Atlantin pohjaan. Hiilidioksidi nesteytyy paineessa ja pysyy syvänmeren pohjassa ikuisesti.

Ehdotusta pidettiin mahdottomana. Se sai hautua 30 vuotta, kunnes ilmaston muutoksesta oli kertynyt niin musertavia näyttöjä, että aika kypsyi käytännön kokeeseen.

Mihin menet metsätalous?

Metsätalouden suuri muutos lähestyy usein huomaamatta. Muutos kääntää metsätalouden pohjavirtaa, megatrendiä, ja muutoksen vaikutus kestää pitkään, tavallisesti yli yhden sukupolven.

Edellisen kerran metsätalouden pohjavirta kääntyi neljännesvuosisata sitten. Silloin metsäala oli kovan paikan edessä. Oli kyse siitä, riittääkö puu, riittääkö taloutemme tärkein raaka-aine.

Puusta puhdasta sähköä

Kuhmon kaupunkiin valmistuu parhaillaan (1992) uuden sukupolven voimalaitos. Voimala nousee Kuhmo Oy:n sahan viereen. Saha toimittaa valtaosan voimantuotannon raaka-aineesta, sahanpurua ja kuorijätettä. Sahausjätettä jatketaan Kuhmon metsistä korjattavalla puulla: hakkuutähteellä, pienpuulla ja muuten kaupaksi käymättömällä ensiharvennuspuulla.

Uutta Kuhmon laitoksessa on se, että enää ei tavoitella pelkästään kaukolämpöä. Lämpöä toki syntyy: 13 megawattia Kuhmon kaupungin verkkoon ja sahan tarpeisiin. Voimalan päätuote on kuitenkin sähkö.

Lipsuiko ote kotimaisesta?

Biomassa on edelleen merkittävin vaihtoehto

1970-luvulla, ensimmäisen energiakriisin jälkeen, maassamme säästettiin energiaa. Mainosvaloja vähennettiin, toimistojen lämpötilaa laskettiin ja omakotitaloja tiivistettiin. Säästämisen vaihe, jota tosin kesti vain pari vuotta, näkyy nyt vähäisenä 1970-luvun puolivälin notkahduksena pitkäaikaisessa energiatilastossa.

1980-luvulla, toisen energiakriisin jälkeen, maassamme panostettiin kotimaiseen energiaan. Turvetuotanto polkaistiin käyntiin lähes tyhjästä. Vuosikymmenen lopussa, 1989, turve kattoi primaarienergiastamme jo 3,4 prosenttia. Polttoturpeella korvattiin noin miljoona tonnia raskasta polttoöljyä.

Kuka pelkää biovoimaa?

Vantaan sähkölaitoksen tiedotuspäällikkö Markku Murros pelkää (HS 23.3.1994) hakkeen kuljetuksia, jos Martinlaakson kivihiiltä ruvettaisiin korvaamaan metsähakkeella. Pelko on turhaa.

Hiilimiehenä Murros ei ole oivaltanut, millaisia puumääriä metsäammattilaiset osaavat Suomessa liikutella. Jos Martinlaakso polttaisi haketta miljoona kiintokuutiota vuodessa, se olisi vasta kolmannes tavalliseen sellutehtaaseen ajettavasta puumäärästä.

Kuusamon pelletti korvaamaan kivihiiltä

Vaikka ilmaston muutos painaa päälle, Helsingin on vaikea luopua kivihiilestä ja alkaa korvata sitä bioenergialla, esimerkiksi hakkeella (Vantaan Sanomat 25.3.2007). Sama päätelmä koskenee myös Vantaata.

Hake oli tarjolla Vantaalle, Martinlaakson voimalaan edellisen kerran 1990-luvun alussa. Vaikka ympäristö jo silloin puolsi (hiilidioksidin päästöt vähenevät), ajatus kaatui talouteen (bioenergia ei kannata) ja tekniikkaan (hakerekat tukkivat tiet).

Biovomalat tulevat Uudellemaalle

Fortum suunnittelee (2007) rakentavansa uuden biovoimalan Järvenpäähän. Voimala on keskisuuri. Se tuottaa sähköä 25:n ja kaukolämpöä 55 megawatin teholla. Voimalaitos toimii biopolttoaineilla (80) ja turpeella (20 prosenttia polttoaineesta). Öljyn ja maakaasun poltto vähenee ja samalla niiden aiheuttamat hiilidioksidin päästöt.

Fortumin päätös on merkittävä, sillä se on ensimmäinen biovoimala lähellä pääkaupunkiseutua. Bioenergiaa on näihin saakka pidetty maakuntien ja syrjäseutujen polttoaineena. Bioperäisellä, päästöttömällä kaukolämmöllä on kuitenkin suurimmat markkinat siellä, missä asutus on riittävän tiheää. Seuraamme tässä Ruotsin kehitystä. Tukholman seudulle biovoimaloita on rakennettu 1990-luvulta lähtien useita.

Aurinkovoimasta osa Euroopan tavoittelemasta uusiosähköstä

Euroopan unioni laskee uusiutuvaksi energiaksi aurinko- ja tuulivoiman, vesivoiman, bioenergian sekä joukon meille oudompia luonnonvoimia kuten aaltoenergian ja vuoroveden. Maaliskuussa 2007 unionin johtajat päättivät nostaa uusiutuvan energian yhteisen osuuden 20 prosenttiin. Aikaa muutokselle on vuoteen 2020.

Nyt uusioenergiaa on koko unionin tasolla mitättömät kuusi ja puoli prosenttia. Öljyn, kivihiilen, maakaasun ja muun kertakäyttöenergian asema on Euroopassa edelleen vahva, yli 90 prosenttia.

Metsäpuiden lyhytkiertoviljelyn tutkiminen aloitettava uudestaan

Helsingissä marraskuussa (2007) pidetyillä metsämessuilla tuli esille, että huolimatta ennätyksellisestä 100 miljoonan kuution vuosikasvusta, metsäteollisuus laskee pystyvänsä ostamaan suomalaista puuta vain 70 miljoonaa kuutiota vuodessa. Käyttö on nykyään 75, josta ostot kotimaasta ovat 56 ja tuonti Venäjältä 19 miljoonaa kuutiota.

Jos tuonnin korvaa kotimaisella puulla, vuosiostoihin jää puuvajetta viisi miljoonaa kuutiota. Tämä vaje oli taustalla, kun Stora Enso ilmoitti lokakuussa sulkevansa Kemijärven sellutehtaan ja supistavansa tuotantoaan muuallakin.

Turvesuon pohja ei jää joutilaaksi

Turvetuotannon elinkaari on suon tuhatvuotisessa elämässä lyhyt, vain 20–30 vuotta. Sen jälkeen suopohja palautuu omistajalleen. Hän saa haltuunsa rikkaruohottoman ojikon, jossa on jäljellä mustaa pohjaturvetta vielä parikymmentä senttiä. Mitä turvesuon pohjalle pitäisi tehdä?

Suopohjalla on monet käyttömahdollisuudet. Suopohjan voi soistaa, ja sen voi padota lintujärveksi. Suopohja on lähes valmista peltoa viljalle ja heinälle. Sillä voi kasvattaa erikoisia yrttejä ja mausteita. Suopohjan voi kehittää marjanviljelyyn maaksi. Suopohjan voi metsittää kuitu- ja tukkipuulle. Ja suopohjan voi pitää edelleen energian tuotannossa viljelemällä siinä uusia biomassakasveja.

Ruotsi ja Suomi irtaantuvat öljystä

Lokakuussa 2005 Ruotsin silloinen energiaministeri, nykyinen oppositiojohtaja Mona Sahlin hätkähdytti ympäristöväkeä kautta maailman. Hän julisti maalleen tavoitteen irtaantua fossiilisesta öljystä vuoteen 2020 mennessä. Sen jälkeen jokaisella autoilijalla ja muulla motoristilla tulisi olla ainakin mahdollisuus valita tankkiinsa bioperäinen polttoneste.

Ruotsin tavoite on haastava. Muissa maissa sitä on osin jäljitelty, osin ihmetelty. Naapurillamme on kuitenkin tavoitteelleen pohjaa. Ruotsi on näyttänyt uusiutuvan energian toimillaan muille Euroopan maille suuntaa ennenkin. Jo 1900-luvulla se toi pelletit pientaloihin korvaamaan polttoöljyä ja peltobiomassat tiloille pudottamaan  maatalouden ylituotantoa.

Kantojen biomassaa ei syytä unohtaa

Metsissämme väännettiin taannoin kantoja kaskesta. Kaskimaan penkalla kuivuneet kannot menivät energiapuuksi pientilojen pirtteihin.

Kannot olivat mielessä professori Ransa Olavi Huikarilla, kun hän vuonna 1972 kutsui Padasjoen kokeilualueelle kansainvälisen metsätiedemiesten joukon. Huikari esitteli vieraille ojikkojen metsänviljelyn, missä kasvaneesta puustosta korjataan myös kannot. Huikari laski kannoille 10-40 prosentin lisän biomassan tuotokseen.

Puun riittävyys huolettaa taas

Nyt kun metsä­te­ol­li­suus suunnittelee miljar­di­luokan uusia tehtaita Äänekoskelle ja Kuopioon, puun riittävyys huolettaa taas. Puheen voi odottaa kiihtyvän Kemijärven uuden biotuo­te­teh­taan myötä.

Teollisuuden nykyhuoli puusta on syvä, mutta se ei ole uusi. Jo sotien jälkeen sellun raaka-aine puhutti. Vuonna 1953 vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas toivat Tanskasta 5000 kappaletta nope­a­kas­vuisen sellupajun pistokkaita.

Kehitysavun suuri linja kannatti

Afrikkaan antamaamme kehitysapua on jo vuosikausia ollut tapana mollata tehottomaksi. Näkyvimmin aiheesta letkautti vuonna 2010 pankkiiri Björn Wahlroos, kun hän vertasi kehitysapuamme Kankkulan kaivoon. Rahaa vain kaadetaan Afrikkaan vuodesta toiseen.

Mollaus kiihtyi poliittiseksi, ja se näkyy nykyisen hallituksemme ohjelmassa. Kehitysapua on leikattu rajummin kuin minkään edellisen hallituksen aikana.

Polttopuun teko kannattaa

Kevään kuluessa maaseudulla mihin tahansa matkaava ei voi olla huomaamatta pientalojen ja maatilojen pihoilla paisuvia pilkekasoja. Polttopuuta halotaan ja pilkotaan, kuivumaan kevään haihduttavassa auringossa. Pihoilla näkee niin traktorivetoisia pilkekoneita, sähkökäyttöisiä piensirkkeleitä kuin perinteisiä moottorisahan ja halkaisukirveen yhdistelmiä.

Etanoli on vahvinta bioenergiaa

Etanoli on ainut bioenergian laji, jonka maailman tavarapörssit ovat hyväksyneet. Tämä tapahtui Chicagossa 2005.

Yhdysvalloissa tislattiin silloin 15 miljardia litraa etanolia vuodessa, etupäässä maissista. Se vastasi 2,9 prosenttia maan bensiiniautojen polttonesteestä. Suomen koko bensiinin kulutukseen verrattuna määrä oli kuusinkertainen.

Pörssilistauksen jälkeen etanolin kysyntä alkoi kasvaa. Viidessä vuodessa tuotanto nousi USA:ssa kolminkertaiseksi. Bensiinin kulutus on sen sijaan ollut laman myötä laskussa.

Hake hautasi Vuotoksen

Vuotoksen allas pulpahti taas (2013) keskusteluun, kun Kemijoki Oy ja Lapin ELY-keskus rauhoittivat alueelta 7737 hehtaaria. Levisi sitkeä huhu salaisesta lisäpöytäkirjasta, että tarvittaessa rauhoituksen voi allasta varten purkaa.

Eräs Vuotoksen ja samoin Iijoen Kollajan altaan viimeisiä perusteluja oli prosenttipeli, mitä Euroopan unioni käy energialla. Olemme luvanneet EU:lle, että nostamme uusioenergiamme (bio, vesi, tuuli, aurinko) vuoteen 2020 mennessä 38 prosenttiin. Nyt olemme 34 prosentin tasolla.

Tuotanto kannattaa

Ruokakriisistä alkaneiden arabikapinoiden myötä olemme pelänneet, että raakaöljyn hinta nousee holtittomasti. Näinhän kävi 1970-luvun Lähi-Idän sodassa. Silloin öljyn hinta kolminkertaistui.

Viime vuonna (2010) raakaöljyn pörssihinta oli 0,44 euroa litralta (92 dollaria tynnyriltä). Nyt hinta on 0,49 euroa. Nousua on vain viidennes. Hamstraukseen perustuvaa hintapiikkiä ei tullutkaan.
Hamstrausta jarruttaa autoihin tankattava etanoli.

Löytyykö hiilidioksidin ongelmaan ratkaisu Norjasta?

Norjan pääministeri Jens Stoltenberg asetti huhtikuussa 2007 maalleen ilmastotavoitteen, joka hämmästytti muun maailman ilmastotutkijat ehdottomuudellaan. Norja ei aio pelkästään vähentää hiilidioksidin päästöjään, mihin EU-maat olivat lupautuneet aikaisemmin samana keväänä. Norja aikoo hankkiutua vuoteen 2050 mennessä päästöistä eroon kokonaan.

Karkaavat ravinteet voi pysäyttää

Nykyihmisen talous tuottaa luonnolle yhä enemmän kiusaa.

Puhdistamot suoltavat ravinnepitoista lietettä. Emme osaa kierrättää sitä sujuvasti peltoon tai metsään.

Pelloilta vesiin karkaavaa typpeä ja fosforia emme saa kuriin. Muuan, lähes epätoivoiselta tuntuva yritys oli Maa- ja metsätalousministeriön työryhmän mietinnössä vuonna 2008. Se esitti, että eniten ravinnepäästöjä irrottavia peltolohkoja, suojavyöhykkeitä, alettaisiin ”ostaa tarjouskilpailulla” pois viljelystä.

Metsätalouden monet kestävyydet

Muuan nykysuomeen pesiytyneitä, lähes puhki kuluneita sanapareja on kestävä kehitys. Sanapari on peräisin 1980-luvulta, Norjan pääministeri Gro Harlem Brundtlandilta. Kestävän kehityksen ytimessä on ylisukupolvisuus. Haluamme säilyttää metsien ja metsätalouden hyvän nykytilan tuleville sukupolville, ja mieluusti vielä parempana.

Suomen kansalliseen metsäohjelmaan sanapari kestävä kehitys sisältyi jo 1990-luvulla. Aloimme puhua Metsä-Suomen taloudellisesta ja ekologisesta kestävyydestä.

Bioenergiasta virtaa vientiin ja rajayhteistyöhön

Lokakuussa 2003 konsulttiyhtiö Pöyry teki selvityksen Barentsin rautatiestä. Se on väylä, joka yhdistää Kuolan niemimaan Perämeren pohjukkaan. Väylän pullonkaula on Sallan ja Alakurtin välinen jo purettu osuus, joka tulisi kiskottaa uudelleen.

Barentsin rataa ei voine perustella lähitulevaisuuden matkustajaliikenteellä. Kiskoilla kulkisi pääosaksi teollisuuden raaka-aineita. Liikenteen satama-asemia olisivat Murmansk Jäämeren ja Kantalahti Vienan meren rannalla sekä Kemi ja Tornio Perämeren rannalla.

Kehitysapua kannattaa jatkaa

Kehitysapu etelän köyhille maille käynnistyi 1950. YK:n ruoka- ja maatalousjärjestön pääjohtaja varoitti, että silloisella maailman menolla kaksi kolmasosaa ihmiskunnasta on tuomittu elinikäiseen nälkään tai aliravitsemukseen.

YK:n synkkä ennustus herätti rikkaat maat, ja ne alkoivat maksaa vuotuisista verovaroistaan kolehdin kehitysapuun. Suomi lähti mukaan 1966, kun ulkoministeriöön perustettiin kehitysaputoimisto.

Viljele ja varjele, myös biotaloudessa

Miten nousussa käy metsien suojelun ja puun riittävyyden?

Biotalouden nousu 2010-luvulla on alkanut huolettaa. Miten nousussa käy metsien suojelun ja puun riittävyyden?

Metsä Groupin Äänekosken biotuo­te­tehdas ostaa vuosittain kuitupuuta yli neljä miljoonaa kuutiota. Kemijärvelle rakennettavan Boreal Bioref -biojalostamon puun tarve on vastaavasti 2,3 miljoonaa kuutiota. Lisäksi Kemiin nousee Kaidi, biodieselin tehdas. Se tarvitsee energiapuuta 2-3 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Nämä kolme tehdasta jo nostavat hakkuitamme yli kymmenellä prosentilla. Eri puolille Suomea suun­ni­tel­tavat lisätehtaat nostavat puun tarvetta saman verran.

Suurpedot häviävät Itäkairasta

Itäkairassa, Saariselän kaakkoispuolella sijaitsevalla Värriön tutkimusasemalla on tutkittu suurpetojen liikkeitä aina siitä lähtien, kun Erkki Pulliainen perusti aseman 1967. Mikä olikaan tutkiessa, kun tukikohdan portailla kuuli talviöisin suden ulvontaa, ahman viimeisen ammattipyytäjän Asseri Turpeisen talvikammi oli läheisessä Pulkkatunturissa, ja metsistä löytyi vielä tuoreen tuntuisia karhunloukkuja.

Itäkaira oli myös eräkirjailija A.E. Järvisen tarunomainen pyytömaa. Sinne hän hiihti susien jäljille. Ei hän susia Pohjois-Karjalasta, Keski-Suomesta tai jopa Varsinais-Suomesta etsinyt. Niillä seuduinhan suden nyt varmimmin tapaa.

Mielihyvää polttopuun rantteelta

Toukokuussa kirkolta mihin tahansa suuntaan matkaava ei voi olla huomaamatta pientalojen ja maatilojen pihoilla paisuvia klapikasoja. Polttopuuta tehdään pilkkeeksi, kuivumaan kevään haih­dut­ta­vassa auringossa. Pihoilla näkee niin trak­to­ri­ve­toisia pilkekoneita, sähkö­käyt­töisiä pien­sirk­ke­leitä kuin perinteisiä moottorisahan ja halkai­su­kir­veen yhdistelmiä.

Puuta poltetaan pientaloissa ja maatiloilla noin kuusi miljoonaa kiin­to­kuu­tiota vuodessa. Se on puumääränä esimerkiksi 2-3 kertaa Kemiin tulevan Kaidin biodie­sel­teh­taan energiapuun tarve.

Lyhytkiertopuulle tuli tarve

EU-komissaarien taustalla ja Suomessakin on alkanut vaikuttaa uusi ilmastoväki. Väki nimeää pohjoismaisen havumetsän hitaasti uusiutuvaksi biomassaksi. Kuuseen ja mäntyyn perustuvat biotuotetehtaat mustataan ilmastolle turmiolliseksi toimeksi.

Aihe kuumeni maaliskuussa (2017), kun akatemiaprofessori Timo Vesalan johtama 68 tutkijan Bios-ryhmä antoi julkilausumansa. Sen mukaan liian suuri osa suomalaista biotaloutta pohjaa kuituun ja metsäenergiaan. Kehitystä tulisi ohjata pitkäkestoisempaan tukkitalouteen. Puurakentaminen ja huonekalut ovat ilmastolle ystävällisempiä kuin pakkauskartonki ja paperi.

Nostetaan hiili pöydälle

Metsätilat sitovat ilmakehän hiilidioksidia

Kun kivihiilivoimala päästää taivaalle savuaan, se on hiilidioksidin lähde. Voimala maksaa savustaan. Se joutuu ostamaan toimintaansa hiilidioksidin päästöoikeuksia. Tonni hiilidioksidia maksoi lokakuun (2015) lopussa 8,63 euroa.

Ilmakehälle haitallisen hiilidioksidin lähdevirtaa on yritetty rajoittaa yli 20 vuotta. Tulokset ovat kehnot. Päästöjä ei ole saatu kuriin. Hiilidioksidin pitoisuus ilmakehässä oli 353 miljoonasosaa (ppm) Kioton paaluvuonna 1990. Vuonna 2015 pitoisuus on ollut hivenen yli 400 ppm, neljätoista prosenttia korkeampi kuin paaluvuonna.

Biotaloudelta parasta energiaa

Biotalouden nousu on ajanut Suomen ilmasto- ja ympäristöväen taas tuskalliseen energia-ajatteluun. Mistä meidän tulisi valita jatkossa energiamme: biotuotetehtaista pursuavasta puuvoimasta, ilmastoa lämmittävästä öljyvoimasta vai ikuisten saasteiden ydinvoimasta?

Kolmikko on vielä pitkään perusvoimaamme. Vuonna 2016 saimme puusta 26, öljystä 23 ja ydinvoimasta 18 prosenttia tarpeestamme.

Suomalaista perhemetsien mallia kehitysapuun

Suomalainen kehitysapu alkoi Afrikan metsistä. Ensimmäinen hanke käynnistyi vuonna 1965 Tunisiassa, sikäläisessä Remelin metsäkoulussa. Sen jälkeen metsäavun hankkeita on viety Tansaniaan, Etiopiaan, Sambiaan, Ugandaan ja muihin Afrikan maihin.

Yli viisikymmentä vuotta olemme kuitenkin huokailleet, miksi Afrikan maiden metsät häviävät, hyvistä hankkeistamme huolimatta. Esimerkiksi Etiopiassa luonnonmetsät kattavat enää yhden prosentin maan alasta. Tansaniassa puun tarve 2010-luvulla on 50 miljoonaa kuutiota, mutta jäljellä olevat metsät kasvavat vain 18 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Hiilidioksidin päästökauppaan liittyi paljon odotuksia

Euroopan unionissa käynnistyi vuonna 2005 hiilidioksidin päästökauppa. Sen piti pehmeästi mutta varmasti nostaa fossiilisten polttoaineiden hinta niin korkeaksi, että siirtyminen uusiutuviin vaihtoehtoihin olisi tapahtunut markkinavoimin.

Jos hiilidioksidin hinta olisi noussut 30-40 euroon per tonni, kivihiilivoimaloidemme olisi kannattanut ostaa metsähaketta. Peltoenergia olisi lyönyt itsensä läpi. Ehkä kotimaista biodieseliä voisi jo tankata huoltoasemilla. Pellettiämme olisi viety Eurooppaan sen sijaan, että Vapo sulkee tehtaita vuosittain.

Aurinkovoimaa Lapista

Kevätauringossa tulee pohtineeksi aurinkovoimaa energiaratkaisuna. Saako Lappikin joskus sähkön suoraan auringon valosta?

Auringon valoa lankeaa Lappiin pyöreästi 100 watin keskiteholla neliölle, kun päivän ja yön sekä kesän ja talven vaihtelut tasataan. Kun pinta-alaa on 10 miljoonaa hehtaaria ja asukkaita 190'000, auringon valotehoa on 52'000 kilowattia jokaista lappilasta kohti. Vuoden aikana aurinkoenergiaa lankeaa maankamaralle 460 miljoonaa kilowattituntia per asukas.

Päästökauppa panee biomassan liikkeelle

Hiilidioksidin päästökauppaa on nyt käyty runsaan kahden vuoden ajan. Kaupan näkyvin hetki oli keväällä 2006, kun sähköyhtiöt olivat korottamassa hintojaan alati kallistuviin päästöoikeuksiin vedoten. Silloin niiden hinnannousu pysähtyi, ja se puolestaan oikaisi sähkön hintakierteen.

Päästökaupan ensimmäinen kolmivuotiskausi on osoittanut, että menetelmä toimii. Heti keväällä 2005 hiilidioksidin tonnihinta nousi kahdeksasta 25 euroon, ja se pakotti EU-maiden isot energialaitokset säästämään energiaa ja vaihtamaan polttoaineita öljystä ja kivihiilestä puuhun.

Energiaa heinäpellosta

Viime vuonna (2007) Suomessa viljeltiin energiakasveja jo noin 20'000 peltohehtaarilla. Ruokohelpi on pohjoisen ilmastossa viihtyvä heinäkasvi, joka sopii lämpövoimaloiden polttoaineeksi.

Ruokohelpi (Phalaris arundinacea) on Suomessa Lappia myöten luonnonvarainen, varteva, ruokomainen heinä. Se tunnettiin Pohjoismaissa jo 1800-luvulla kestävänä latojen kattoheinänä.

Mistä ruokohelpi putkahti yhtäkkiä 2000-luvun energiaviljelyyn?

Hakepaju on varteenotettava vaihtoehto

vuosikasvua 75 kuutiota hehtaarilla

Ajatuksen hakepajusta toivat Suomeen metsäjohtaja Ralph Erik Serlachius ja metsätutkija Risto Sarvas vuonna 1953. He ostivat Tanskasta 5000 kappaletta alkujaan tynnyrinvanteiksi viljellyn pajun pistokkaita. Pajut viljeltiin Helsingin pohjoispuolelle, missä Metsäntutkimuslaitos seurasi niiden kasvua ja talvenkestoa parinkymmenen vuoden ajan.

Biomassat pehmentävät suoenergiaa

Enemmistö suomalaisia hyväksyy soiden talouskäytön, kunhan muistamme kestävyyden periaatteen. Luonnonvara suo ei saa maassamme vähentyä, ei määrältään eikä laadultaan. Periaate koskee myös turvetta.

Puuhun verrattuna turve kasvaa toivottoman hitaasti. Mutta kasvaako se silti, vai väheneekö se?

Kysymyksestä on kiistelty vuosikaudet. Ympäristöliikkeet väittävät, että turvevaramme hupenee. Vastapuoli on lujasti sitä mieltä, että turvevarantomme kasvaa, vaikka osalta soita turvetta nostetaankin.

Vihreä metsä- ja elintarviketeollisuus sulkee aineen kierrot

Yhden sukupolven vanhaa ympäristöaatetta on kiittäminen siitä, että vesi ja ilma ovat selvästi puhdistuneet teollisuutemme äärellä. Enää ei kivihiiltä polttavista laitoksista tuprua rikinhöyryistä savua niin, että teollisuuslähiöiden taloista syöpyvät sekä maalit että metallit. Enää eivät sellutehtaat laske vesistöihin sakeaa jätevettä niin, että heikoimmilla moottoriveneillä on vaikeuksia ajaa läpi.

Tavoitteeksi poroluvun nosto paremmalla talviruokinnalla

Valkoiset rehun pyöröpaalit ovat 2010-luvun porotalouden arkipäivää. Paaleja näkee kaikkialla poronhoidon alueella. Niitä on maastossa Metsä-Suomessa kuten Kainuussa ja Koillismaalla ja niitä on Tunturi-Suomessa kuten Käsivarressa.

Vuosittain poromme syövät viljeltyä tai tehtaassa valmistettua talvirehua yli 40 miljoonaa kiloa, kuivaksi heinäksi laskettuna. Tällä rehumäärällä Suomen 200'000 eloporoa eläisivät yli kolme kuukautta.

Metsien kasvua voi vauhdittaa

Itsenäisen Suomen metsätalous on aina tavoitellut lisää puun kasvua. Kasvun pyöreitä merkkipaaluja on kolme: 50, 100 ja 150 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kyseessä on metsien koko vuosikasvu, runkoina.

50 miljoonan kuution pohjapaalulla olimme sotien jälkeen. Laskennallisesti tämä tapahtui vuonna 1949. Puustomme ei silloin kummoisesti kasvanut. Professori Ransa Olavi Huikari opetti, että heikko kasvu johtuu pitkälti kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta.

Hiilidioksidipäästöt haaste voimaloille ja terästehtaille

Euroopan unioni käynnisti vuoden 2005 alussa kolmivuotisen hiilidioksidin päästökaupan, jolla se pyrkii hillitsemään ilmaston lämpenemistä uusin eväin. Eri jäsenmaat, Suomi mukaan lukien olivat sitä ennen yrittäneet saada päästöjään kuriin kansallisin energiaveroin, mutta turhaan.

Hiilidioksidin päästöt vain nousivat. Jos energiaverot olivat ilmastotalkoiden piiska, EU toivoi päästökaupasta talkoiden porkkanaa.

Myyntiin tuli maatalouden maitokiintiöiden kaltainen tuote. Päästökiintiöitä on saanut ostaa ja myydä hiilidioksidipörssissä. Kauppaa ovat käyneet EU-maiden yli 20 megawatin voimalat, sellutehtaat, paperi- ja kartonkitehtaat, rauta- ja terästehtaat, koksaamot, öljynjalostamot, lasi- ja lasivillatehtaat sekä keraamiset tiili- ja posliinitehtaat.

Metsähakkeen tuotannon noustava roimasti

Suomessa tuotettiin vuonna 2007 metsähaketta kolme miljoonaa kiintokuutiometriä. Se on noin viisi prosenttia kaikesta metsänkorjuustamme.

Keksintönä metsähake on puolen vuosisadan ikäinen. Varhaisimmat haketukset liittyvät 1950-luvun koivuongelmaan. Koivupropsilla oli silloin menekkiä vain haloiksi ja klapeiksi. Kun niiden kysyntä hiipui koksin ja polttoöljyn vallatessa lämmitystä, koivu julistettiin rikkapuuksi. Sitä oli maassamme liikaa, ja sitä alettiin lyödä maahan kokonaisina runkoina männynviljelyn tieltä.

Luomuvoimaa kotimaisesta biotaloudesta

Metsistä saimme luontaista energiaa koko 1900-luvun alkupuolen. Vielä 1960 metsäenergian osuus oli puolet kaikesta energian tarpeesta. Halpa tuontiöljy oli kuitenkin tulossa. Se ohitti puun 1964. Molemmat olivat silloin 39 prosentissa.

Vuosikausia puu painui alemmaksi. Öljyvoima puolestaan nousi. Se oli korkeimmillaan, 61 prosentissa vuonna 1973.

Vuonna 1977 Luonnonvarakeskuksen professori Olavi Huikari alkoi vetää maa- ja metsätalousministerin asettamaa Energiametsätoimikuntaa. Toimikunnan tehtävä oli suunnitella uudentyyppinen puuvoima ulkomaisen atomivoiman ja fossiilivoiman vaihtoehdoksi.

Metsätalouteen kehittyi seepraperiaate

Muistamme vielä takavuosien metsäkohut, pelot metsiemme häviämisestä ja ryöpytykset ympäristölle tuhoisasta tehometsätaloudesta. Tänään voi vain ihmetellä, miten yksimielisinä rakennamme uutta biotaloutta, suunnittelemme uusia megaluokan biotuotetehtaita Äänekoskelle, Kuopioon ja aina napapiirin taakse Kemijärvelle.

Puuta tarvitaan, ja paljon. Eräs tämän vaateen varmistajia oli toukokuussa (2015) edesmennyt haapavetinen professori Olavi Huikari. Hänen työnsä näkyy nyt kaikkialla Metsä-Suomessa.

Suomalainen suo pursuaa energiaa

Soiden merkitys energiataloudessamme kasvoi huhtikuussa, kun alkoholiyhtiö Altia pysäytti jo pitkälle valmistellun bioetanolihankkeensa Ilmajoen Koskenkorvalla. Samalla maassamme tapahtui linjanveto: bensiiniä korvaavan bioetanolin sijaan kotimaiseksi polttonesteeksi valikoitui biodiesel.

Ikään kuin sattumalta metsäjätit Stora Enso ja UPM ilmoittivat samoihin aikoihin uusista biodieselin tutkimus- ja kehityshankkeistaan.

Pajun hyötykäytön historiassa oppia biotaloudelle

Paju on puistamme monikäyttöisimpiä. Koripaju oli ennen muovin aikaa Euroopan yleisin viljelypuu. Vannepajulla 1800-luvun saksalaiset jämäköivät oluttynnyreitä. Parkituspajun kuorta kiskoivat 1900-luvun alkupuoliskolla Pohjanlahden talonpojat. He myivät kuoren Ouluun, Åströmin nahkatehtaalle. Hinta oli mukiinmenevä, nykyrahassa noin 300 euroa kuiva-aineen tonnilta.

Vuonna 1953 teollisuusmies Ralph Erik Serlachius ja metsäprofessori Risto Sarvas toivat Tanskasta 5000 pistokasta sellupajua. Korean sodan jälkeen sellua uhkasi raaka-aineen pula. Uusi kasvatusmenetelmä sai nimen metsäpuiden lyhytkiertoviljely.

Afrikka ei ole Kankkulan kaivo

Afrikkaan antamaamme kehitysapua on tapana mollata tehottomaksi. Ankarimmillaan apua on verrattu Kankkulan kaivoon. Rahaa kaadetaan Afrikkaan vuodesta toiseen.

Mollaus näkyy päättäjien nykyajattelussa. Kehitysapua leikattiin rajusti 2010-luvulla.

Pienpuun hinnassa on mysteeri

Metsän kasvamaa energiapuuta on ohut riuku, joka ei ole vielä turvonnut paperipuun kokoon. Energiapuu on ensiharvennuksen halpaa pienpuuta, jota maassamme riittää.

Rinnankorkeudeltaan 6-10 sentin karsimattomasta energiapuusta maksettiin loppuvuodesta 2014 tien varressa 21 euroa kiintokuutiolta.

Hinnassa on mysteeri. Puolet 21 eurosta tulisi olla omaa palkkaa metsäänsä kasvattavalle, ja toinen puoli koneurakoitsijan palkkaa pienpuun korjaajalle. Metsäntutkimuslaitos selvitti jo vuonna 2011 asian todellisen tilan. Kuusisenttisen puun korjuu tien varteen maksoi nykykonein keskimäärin 58 euroa kiintokuutiolta, lähes kolme kertaa sen mitä puusta myydessään sai.

Lapin laki pohja biotaloudelle

Suomalainen metsätalous tuntee kolme puuston kasvun paalua: 50, 100 ja 150 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kyseessä koko vuosikasvu runkopuuna, kaikissa maamme metsissä.

50 miljoonan kuution pohjapaalulla olimme sotien jälkeen. Laskennallisesti tämä tapahtui vuonna 1949. Puustomme ei silloin kummoisesti kasvanut. Metsäntutkimuslaitoksen professori Ransa Olavi Huikari jyrisi, että merkittävä syy heikkoon kasvuun oli kangasmetsiin hiipivä soistuminen.

Puu kasuaa yhä kovemmin

Ennen tutkimuksen aikaa Lapin jätkillä – silloinhan ei ollut vielä metsureita – oli sanonta: ”puu ei Lapisa kasua”. Metsäntutkimuslaitos mittaa toisin. Pohjois-Suomen puu kasvaa, ja kasvu on kiihtyvää. Lappi puskee nyt (mittaus ajalta 2009 – 2012) puuta 13,2 miljoonaa kuutiota vuodessa, kun kasvu vuonna 1990 oli 7,9 miljoonaa kuutiota. Nousua on 67 prosenttia.

Häkellyttävälle metsän kasvulle on pari helppoa selitystä: tehometsänhoito ja soiden ojitus. Vuosikymmenten työ tuottaa tulosta. Hakkuuaukioita on myllätty, uusia metsiä viljelty ja taimikoita harvennettu. Takavuosina metsiä myös lannoitettiin.

Kiertotalouden juurilla

Kiertotalouden opin kehitimme 1990-luvun alussa. Oppi on aurinkoenergian virtaa, uusiutuvia luonnonvaroja, niiden jalostusta ja aineiden kiertoa. Opin ihanne on, että jätettä ei synny lainkaan.

Ympäristöongelmien ratkaisuna ei olekaan teollisuudesta luopuminen, vaan sellainen ekoteollisuus joka perustuu suljettujen kiertojen teknologiaan. Ympäristöajattelu kääntyy ylösalaisin. Kiertotalous tekee jätteestäkin myyntitavaraa.

Piipsanneva oli energiaviljelyn edelläkävijä

Biomassojen energiaviljelyä esitti ensimmäisenä Helsingin yliopiston tilanhoitaja Matti Kares 1976. Hän ajatteli nopeakasvuisia, vesovia lehtipuita pellolla viljeltävinä energiakasveina. Viljelyn satokierto olisi alle 10 vuotta, ja sato puitaisiin heti hakkeeksi.

Kares sai ajattelulleen pontta Ruotsista. Suomalaissyntyinen professori Gustaf Sirén oli kehittänyt siellä lyhyen kierron metsätaloudeksi kutsumansa viljelymenetelmän. Pääpuulajiksi hän valitsi voimakkaasti vesovan pajun. Sen kasvutulokset hätkähdyttivät Pohjoismaiden metsäasiantuntijoita.

Hieskoivu seuraava hyötypuumme

Nyt kun metsäteollisuus suunnittelee uusia biotuotteen tehtaita Äänekoskelle, Kuopioon Kajaaniin ja Kemijärvelle, normaalin kuitupuun riittävyys on alkanut taas puhuttaa. Kemiin suunnitellusta biodieselin jalostamosta on puolestaan tulossa Suomen suurin energiapuun ostaja. Jalostamo tarvitsee sitä kaksi miljoonaa kiintokuutiometriä vuodessa.

Pohjoinen biodiesel ei voine laskea perinteisen männyn, kuusen ja koivun kuitupuun varaan. Kemissähän on jo kaksi täyden mittakaavan sellutehdasta. Ne ostavat ympäristön kuitupuun lähivuosina ja vuosikymmeninä.

Varjele ja viljele, metsiä ja soita

Nyt kun Suomea ollaan valjastamassa 2010-luvun biotalouteen, huoli metsistä on taas kasvanut. Esimerkiksi Metsä Groupin uusi Äänekosken biotuotetehdas ostaa vuosittain kuitupuuta yli neljä miljoonaa kuutiota. Kemiin nouseva biodieselin tehdas tarvitsee puolestaan energiapuuta 2-3 miljoonaa kuutiota.

Yhdessä nämä kaksi tehdasta nostavat hakkuita jo lähes kymmenellä prosentilla. Kuopioon, Kajaaniin, Haapajärvelle, Kemijärvelle ja muuallekin suunniteltavat lisätehtaat nostavat puun tarvetta saman verran.

Puskuroi aurinkovoimaa puihin

Pitkin rannikoitamme matkaava on jo yli vuosikymmenen ajan todennut, että maamme merkittävin maisemamuutos ovat meren ja metsän yllä majesteettisesti pyörivät tuulimyllyn siivet.

Tuuli saa alkunsa auringon säteilystä. Tuuli on osa aurinkovoimaa, samoin kuin aurinkosähkö.

Tyveninä päivinä tuulimyllyjen vieritse matkaava tulee väistämättä myös ajatelleeksi, miten tuulivoimaa voisi varastoida. Samaa tulee pohtineeksi aurinkopaneeleiden vieressä talvella.

Sahanpurua tankkiin - puuperäinen bioetanoli tukee uusia päästötavoitteita

Maailmantalous ottaa vakavasti hyödykkeet, joita voi ostaa ja myydä pörssissä. Tutuin on öljy. Tämän vuoden toukokuussa se maksoi 67 dollaria tynnyriltä, eli 38 eurosenttiä litralta.

Autoihin tankattava bioetanoli ilmestyi Chicagon pörssiin maaliskuussa 2005. Toukokuussa 2015 se maksoi 1,6 dollaria gallonalta, eli 39 eurosenttiä litralta.

Bioetanolin pörssiin viemisellä oli kaksi seuraamusta. Ensimmäinen liittyy öljyn hintajoustoon. Jo 1970-luvun öljysotien jälkeen oli tarve löytää hintakilpailija fossiiliöljylle. Etanoli oli mahdollinen biopolttoneste.

Taakanjakoon on mahdollisuuksia

Ilmaston muutos oli taustalla, kun Euroopan unionin johtajat päättivät maaliskuussa 2007 nostaa uusiutuvan energian osuuden 20 prosenttiin. Nyt (2007) osuus on vajaat seitsemän prosenttia, ja aikaa nostoon on vuoteen 2020.

Maakohtaiset osuudet eli taakanjako määritetään myöhemmin. EU laskee uusiutuvaksi energiaksi aurinko-, tuuli- ja vesivoiman sekä bioenergian.