Vaihtoehdoksi metsän viljelylaina

Suomessa on 376,000 perheomistuksen metsätilaa eli metsälöä. Metsälön keskikoko on noin 30 hehtaaria; metsälö voi koostua useammastakin palstasta.

Metsälöt kasvavat pääosan metsäteollisuuden puusta. Puun myynti kuitenkin takkuaa. Kolmanneksella metsälöitä ei ole hakattu 30 vuoteen mitään.

Metsälöt merkitsivät sotien jälkeiselle kansantaloudelle paljon. Valtiovalta kannusti niitä puun myyntiin ja uuden metsän hoitoon sekä piiskoilla että porkkanoilla.

Vuonna 1995 poistunut pinta-alaverotus oli tehokkain puun myynnin piiska. Muistamme vuotuiset veroleimikot, jotka hakattiin metsäveron maksamiseksi.

Porkkanoista vaikuttavin oli metsänparannuslaina. Se oli suurimmillaan 1970-luvulla, nykyrahassa 70 miljoonaa euroa vuodessa. Myös lainaporkkana poistui 1990-luvun puolivälissä.

Toinen porkkana on edelleen sovellettava suora hehtaarituki. Se oli suurimmillaan 1990-luvun alussa, nykyrahassa 95 miljoonaa euroa vuodessa. Vuonna 2015 tukiaisten, Kemera-tuen taso oli 58 miljoonaa euroa.

Neljännesvuosisadan kokemus kertoo nyt, että metsätukiaisten kaudella puun myynti takkusi.

Vaihtoehtoja olisi syytä punnita taas, esimerkiksi luomalla Kemera-rahalla perhetiloille hakkuun jälkeisen metsänviljelyn laina. Sillä kustannettaisiin metsänhoidon alkukierron hintavat toimet kuten kantojen korjuu, maanmuokkaus, ojaperkaus, istutus, taimikonhoito, pystykarsinta ja lannoitus.

Kansantaloudelle metsän viljelylainalla olisi etuja. Ensimmäinen olisi lisääntyvä ja varmentuva myyntipuun virta. Hoitaakseen lainojaan metsätilallinen myisi puuta vuosittain. Tätä tuleva biotalous odottaa.

Toinen etu tulee työstä. Työtä syntyy kun lainarahalla maksaa metsän istutusta tai taimikoiden perkausta. Työtä syntyy kun metsän kasvattaja tarvitsee lainojensa hoitoon hakkuita. Hän joko hakkaa puun itse tai myy työn kantohinnan kaupassa ulkopuoliselle urakoitsijalle.

Asiaa karummin katsoen: velka ajaa metsätilallisen työhön ja työllistämään urakoitsijoita. Kansantalouden oppinut toteaa taas, että laina muuntuu tuoreeksi, tuottavaksi työksi. Se kestää vuodesta toiseen, niin kauan kuin lainoja on kuoletettava.

Kolmas etu tulee metsälöiden yrittäjyydestä. Toisin kuin tukiainen, laina luo yrittämiseen pitkäaikaista jännettä. Viljelylaina on sijoitus tulevaan metsän tuotantoon. Lainan vakuus on varmin minkä pankkitalous tuntee, maa itse.

Lainaporkkana ohjaisi perhemetsätaloutta terveempään yrityssuuntaan. Nykyiset metsän omistustilat palautuisivat metsän kasvatustiloiksi. Tätä maaseutu odottaa.

Metsän viljelylaina voisi olla se kiihoke, mikä lisää puun virtaa 2020-luvun biotaloudelle. Metsälöille lainoitus olisi joka tapauksessa kivuttomampi kuin metsien kiinteistövero, mitä teollisuus on uudeksi puuvirran piiskaksi myös ehdottanut.

VELI POHJONEN

Nivala-lehti. Mielipide. 23.2.2017