Mihin menet metsätalous?

Metsätalouden suuri muutos lähestyy usein huomaamatta. Muutos kääntää metsätalouden pohjavirtaa, megatrendiä, ja muutoksen vaikutus kestää pitkään, tavallisesti yli yhden sukupolven.

Edellisen kerran metsätalouden pohjavirta kääntyi neljännesvuosisata sitten. Silloin metsäala oli kovan paikan edessä. Oli kyse siitä, riittääkö puu, riittääkö taloutemme tärkein raaka-aine.

Sodanjälkeinen teollistuminen oli ollut maassamme nopeaa. Sellu- ja paperitehtaat tarvitsivat puuta yhä enemmän. Vaikka kansallinen metsänparannusohjelma oli jo hyvässä vauhdissa - soita ojitettiin, metsiä lannoitettiin ja vajaatuottoisia maita viljeltiin - hoidettujen metsien lisääntynyt kasvu ei vielä tuonut lisäpuuta teollisuuden lisätarpeeseen.

Metsämaana Suomi oli vaarassa joutua kehitysmaiden kastiin. Vaatimus kansantalouden jatkuvasta kasvusta näytti johtavan metsätaloutemme kestämättömään tilaan. Kasvutalouden oppia seuraten olisimme joutuneet hakkaamaan metsiämme pysyvästi enemmän kuin ne kasvavat.

Sähkö tuotannon tekijäksi

Metsiämme ja metsätalouttamme uhkaavan tilanteen vuoksi metsäsektorin pohjavirran suuntaa tarkistettiin 1960-luvun lopulla.

Runsaasti puuta tarvitsevan sahaamisen ja kemiallisen massan keiton asemesta uudeksi painoalaksi valittiin puun käytölle riittoisampi, mutta energiaa enemmän tarvitseva puun mekaaninen hiominen ja kuumahiertäminen. Samalla metsäteollisuuden jalostusasteen noston tavoitteeksi asetettiin vienti mekaanisesta massasta valmistetuilla puupitoisilla painopapereilla.

Puun tarvetta oli mahdollinen vähentää. Kun pyöreää puuta kuluu 5,5 kuutiota tonniin kemiallista massaa, mekaanisen massan tonniin kuluu vain 2,6 kuutiota.

Sanomalehti- ja muiden puupitoisten paperien vientimarkkinat olivat neljännesvuosista sitten suotuisassa kasvussa, kun lukutaito yleistyi ja tiedonjano kasvoi kaikkialla maailmassa. Suomalainen kuusi kävi hyvin puupitoisten paperien raaka-aineeksi. Ja kuusi kasvoi Etelä-Suomessa.

Kun sukupolven takaista linjausta tarkastelee 1990-luvulla, metsätalouden pohjavirta kääntyi tavoitteen mukaisesti. Metsätalous pääsi kestävään tilaan.

1970-luvulta lähtien metsien kasvu on ylittänyt pysyvästi hakkuut. Metsäteollisuudessa kasvoi kuumahierteeen ja siitä valmistetun paperin tuotanto. Sellun valmistuskin lisääntyi, mutta hitaammin. Puun sahaaminen vähentyi.

Pohjavirran käännöksellä oli kuitenkin hintansa. Energian kulutus nousi, kun sähköstä tuli metsäteollisuuden tuotannolle entistä keskeisempi tekijä, kun sähköllä ruvettiin korvaamaan puuta.

Metsäteollisuuden miljoonan markan tuotantoa kohti (vuoden 1985 rahassa) kului 1960-luvun alussa sähköä 191 megawattituntia. Vuonna 1990 sama tuotanto tarvitsi sähköä 315 megawattituntia eli 1,6 kertaa enemmän.

Samanaikaisesti puun tarve väheni. Kun vuonna 1960 miljoonan markan teollisuustuotantoon tarvittiin 1556 kuutiota puuta, vuonna 1990 siitä tarvittiin enää puolet, 850 kuutiota. Tai toisin laskien: yhtä metsästä korjattua puukuutiota kohti kuluu energiaa nyt kolme kertaa enemmän kuin sukupolvi sitten.

Pöllien hiominen, hakkeen jauhaminen ja kuumahiertäminen vievät energiaa. Yksi kuumahierrettä valmistava tehdas imaisee saman määrän sähköä kuin suomalainen kaupunki, Yhtyneiden Jämsänkosken tehtaat saman verran kuin Tampere.

Nyt puuta riittää, mutta riittääkö sähkö?

Pitävätkö 1960-luvun metsälinjauksen perusteet vielä, 1990-luvun tilanteessa?

Metsien hakkuu ei enää (1993) uhkaa metsävaroja. Tilanne on päinvastainen: metsät kasvavat parhaillaan niin hyvin, että talousmetsien hakkuita voisi lisätä 45 prosentilla.

Metsänparannusvaroin ojitetut suot puskevat puuta enemmän kuin niitä ehditään hakkaamaan. Meillä on metsää enemmän kuin koskaan ennen aikana, jolloin metsäntutkijat ovat osanneet sitä mitata.

Energia ei ole enää halpaa. Tuskin kukaan osasi 1960-luvun lopulla ennustaa, että maailmantalous ajautuu energiakriisiin. Kasvutalouden käyttövoima oli halpa öljy, ja sitä sai ennen vuoden 1973 öljysotaa runsaasti.

Öljyn hinta nousi 1970-luvulla moninkertaiseksi. Sittemmin öljyn raaka-ainehinta maailmanmarkkinoilla on tasaantunut, mutta öljyn kuluttajahinta nousee ympäristöverojen myötä.

Kuumahierteelle ja siitä jalostetulle paperille on tullut yllättävä markkinauhka: jätepaperi. Eri menetelmillä tehty paperikuitu näet sietää uudelleenkäyttöä eri tavoin. Kuumahierretty kuitu kuluu pois jo kahden keräyskierroksen jälkeen.

Sellupohjaista paperia voi kierrättää kuusi kertaa. Kiertokuidusta painetulla sanomalehdellä on Keski-Euroopassa parempi ympäristömaine kuin sellaisella sanomalehdellä, joka on painettu ensiökuidusta eli kaadetusta puusta valmistetulle paperille. Sanomalehti on myös halvempi painaa keräyspaperille.

Suomen metsätaloudelle onneksi jätepaperia kuluu kierrätyksessä. Keski-Euroopan tai Japanin paperiteollisuus tulee aina tarvitsemaan ensiökuitua vähintään kuudenneksen.

Ympäristöaatteelle mieluisinta ensiökuitua on kierrätystä kestävä sellu. Muotoutuuko metsätalouden tuleva kansainvälinen työnjako siten, että jätepaperia käyttävät ne paperitehtaat, jotka ovat lähellä kuluttajia? Siinä tapauksessa vain välttämätön ensiökuitu tuotetaan lähellä metsiä.

Täpläpöllö avittaa Suomen sahavientiä

Ympäristönsuojelun uudet maailmantuulet vaikuttavat Suomen metsätalouteen muutenkin kuin jätepaperin kierrätysvaatimuksina. Yhdysvaltain liittovaltion metsiin on määrätty laajat hakkuukiellot, joiden alkusyy on uhanalainen täpläpöllö.

Täpläpöllön suojelu Yhdysvalloissa vaikuttaa maailman sahatavaran markkinoihin kahdella tapaa.

Ensinnäkin, sahatavaran hinta on kääntynyt Yhdysvalloissa nousuun, viime kesän 100 dollarista kuutio tämän kevään 200 dollariin kuutio. Hinnan nousu näkyy jo Suomenkin viennissä, joskaan ei yhtä jyrkkänä.

Toiseksi, Pohjois-Amerikan markkinoilta ei enää liikene Japaniin vientipuuta siinä määrin kuin ennen. Japani haluaa ostaa kuusitukkia, mutta Japaniin yleensä ostettu kanadalainen sahatavara meneekin kaupaksi naapuriin Yhdysvaltoihin.

Yhdysvalloissa sahatavaran kysyntä on hyvä, kun kotimainen sahaus on vähentynyt täpläpöllön suojelumetsien rauhoitusten takia. Täpläpöllö on Pohjoismaiden metsätalouden onnen pöllö. Japani on ruvennut korvaamaan Kanadan tuontiaan suomalaisella ja ruotsalaisella sahatavaralla.

Japani sahasi viime vuonna itse 27 miljoonaa kuutiota, josta 16 miljoonaa kuutiota oli peräisin tuontipuusta. Valmista sahatavaraa Japani toi lisäksi 7,5 miljoonaa kuutiota.

Japani on sahatavaran merkittävä markkina-alue. Esimerkiksi Suomen koko sahatavaran tuotanto oli viime vuonna vain 6,9 miljoonaa kuutiota.

Täpläpöllön ajassa Suomelle voi koittaa entistä luontaisempi sahapuun tuottajan osa. Sahapuun markkinoita pitäisi riittää, sillä sahapuu on aina ensiöpuuta. Kakkosnelosta ei kirvesmies nykyään kierrätä.

Meidän on nyt pidettävä huoli siitä, että metsätaloutemme on kaikilta tunnuksiltaan kestävää. Sen tulee täyttää ostajan ympäristövaateet niin, että metsätaloutemme ei esimerkiksi putoa kotimaisen täpläpöllömme, valkoselkätikan ansaan. Yksityismetsätalouden PlusMetsä tavoittelee juuri tätä.

Suuntaus puun lisäkäyttöön ja kotimaiseen energiaan

1960-luvun metsälinjauksen perusteet ovat menneet. Olisiko nyt otollinen hetki tarkastella myös metsätalouden pohjavirran suuntaa, kun raaka-aineet, energia-, talous-, työllisyys- ja ympäristökysymykset ovat muutenkin pohdittavina?

Tulisiko metsätalouden pohjavirtaa suunnata uudelleen siten, että puuta ruvettaisiin taas korjaamaan entistä enemmän sahoille ja sellutehtaille. Tällaisella tulevaisuudella olisi merkittäviä seuraamuksia Suomen metsä- ja energiapolitiikalle.

Markkinavoimat siirtäisivät painopistettä poispäin sähköä vievästä kuumahierteestä kohti sähköstä yliomavaraista sellua ja sahatavaraa.

1960-luvulta lähtien metsätaloutemme on mennyt puun vajaakäyttöön ja energian ylikäyttöön. Voisiko 1990-luvulla uudelleen suunnattu metsätalous mennä energian säästöön ja puuperäisen energian tuotantoon, maaseudulle hajautuvaan, lisääntyvään työllisyyteen, kasvavaan selluteollisuuteen, pieneen ja keskisuureen sahateollisuuteen, sekä puun mekaaniseen jalostamiseen?

Veli Pohjonen

Hämeen Sanomat. Yliöartikkeli. 26.4.1993