Pajun hyötykäytön historiassa oppia biotaloudelle

Paju on puistamme monikäyttöisimpiä. Koripaju oli ennen muovin aikaa Euroopan yleisin viljelypuu. Vannepajulla 1800-luvun saksalaiset jämäköivät oluttynnyreitä. Parkituspajun kuorta kiskoivat 1900-luvun alkupuoliskolla Pohjanlahden talonpojat. He myivät kuoren Ouluun, Åströmin nahkatehtaalle. Hinta oli mukiinmenevä, nykyrahassa noin 300 euroa kuiva-aineen tonnilta.

Vuonna 1953 teollisuusmies Ralph Erik Serlachius ja metsäprofessori Risto Sarvas toivat Tanskasta 5000 pistokasta sellupajua. Korean sodan jälkeen sellua uhkasi raaka-aineen pula. Uusi kasvatusmenetelmä sai nimen metsäpuiden lyhytkiertoviljely.

Sellun kysyntä maailmalla notkahti 1970-luvun öljykriisin myötä. Lyhytkiertopuun alkuperäinen tarve poistui, mutta menetelmästä poiki energiapaju. Ruokapeltomme olivat tuolloin ylituotannossa. Pajun viljely pelloilla yhdisti puimurin ja hakkurin. Teknologia harppasi yksin puin korjuusta massojen puintihaketukseen.

Energiapajun viljely kuitenkin uupui 1990-luvun puolivälissä, kun liityimme Euroopan unioniin. EU ei tunne maatalouden ylituotantoa. Liikapeltomme palasivat ruoka- ja nurmikasveille. Hakepaju on silti edelleen ehdolla muun muassa uusien bioetanolin tehtaiden lisäraaka-aineeksi.

Hyötypajun merkittävin tarina on kuitenkin aspiriini.

Vuonna 1828 saksalainen Johann Andreas Buchner eristi pajun kuoresta valkoisen jauheen, minkä hän nimesi salisiiniksi, pajun nimen (Salix) mukaan. Jauhe oli suolaa, jonka emoaine salisyylihappo löytyi pian. Se kävi kiniiniä korvaavaksi kuumelääkkeeksi. Myöhemmin samaa happoa löytyi myös pensasangervon (Spiraea) kukista.

Puhtaan salisyylihapon maku oli vastenmielinen, ja se aiheutti mahavaivoja. Saksalaisessa Bayerin väritehtaassa työskennellyt Felix Hoffmann keksi 1897 asetyloida salisyylihapon. Reaktion lopputulos oli lääkärien nykyisin tuntema asetyylisalisyylihappo.

Myyntiin Bayer yhtiö antoi iskevämmän nimen, "Aspirin". A tulee sanasta asetyylisalisyylihappo ja spirin sanasta Spiraea. Apteekkeihin aspiriini tuli 1899.

Aspiriinia käytettiin aluksi kuumeeseen ja tulehduskipuihin. Vuonna 1954 aspiriinin todettiin estävän verihiutaleiden takertumista ja vähentävän verihyytymiä. Havainnot varmistuivat 1970-luvun alussa. Sen jälkeen on tiedetty, että päivittäinen aspiriini ehkäisee veritulppia.

Salisiinin löytyminen pajusta käynnisti teollisuudessa tapahtumaketjun, mikä hakee vertaistaan. Nykyään aspiriinia ja sen johdannaisia syödään maailman lääkkeistä eniten, 100 miljoonaa tablettia päivässä.

Aspiriinin opettava tarina näyttää, mitä biotalous voi luonnosta hyödyntää. Kaikkea puista ei ole vielä löydetty, ei ehkä osattu etsiäkään.

Toinen opetus liittyy tuotteen teollistamiseen. Aspiriinia ei tehdä enää pajun kuoresta. Kemistit selvittivät jo 1900-luvun alussa, miten asetyylisalisyylihapon voi helpommin valmistaa kivihiilen tisleestä tai raakaöljystä. Viime vuosisadalla biotalous hävisi vielä fossiilitaloudelle.

Tällä vuosisadalla biotalous laskee löytävänsä niin monipuolisen tuotepaletin, että ehtyvä ja kallistuva fossiiliöljy ei voi enää korvata uusiutuvaa puuta.

VELI POHJONEN

Kotiseudun Sanomat. Mielipide. 21.7.2015.