Kehitysapua kannattaa jatkaa

Kehitysapu etelän köyhille maille käynnistyi 1950. YK:n ruoka- ja maatalousjärjestön pääjohtaja varoitti, että silloisella maailman menolla kaksi kolmasosaa ihmiskunnasta on tuomittu elinikäiseen nälkään tai aliravitsemukseen.

YK:n synkkä ennustus herätti rikkaat maat, ja ne alkoivat maksaa vuotuisista verovaroistaan kolehdin kehitysapuun. Suomi lähti mukaan 1966, kun ulkoministeriöön perustettiin kehitysaputoimisto.

Veronmaksajat valittavat usein avun kalleutta ja epäilevät kannattaako siinä olla mukana. Kehitysavulle on edelleen tarve. Maailmassa näkee nälkää 862 miljoonaa ihmistä. Heistä 830 miljoonaa elää kehitysmaissa. Heistä suurin osa on naisia ja lapsia. Kehitysavulla on torjuttava ennakolta heitä alati uhkaava nälänhätä.

Koskettavaksi avun tarve tuli vuonna 1984 Etiopiassa, kun maata koetteli ankara kuivuus- ja nälkäkatastrofi. Miljoona hätääntynyttä viljelijää ja heidän lastaan jätti kotikontunsa ja lähti vaeltamaan kohti kaupunkeja. Länsimaiden antamalla hätäavulla nälkäpakolaiset saatiin pysähtymään pakolaisleireihin. Hätä silloin poistui, mutta vain tilapäisesti.

Onneksi rikkaat maat lisäsivät samalla roimasti Etiopialle annettavaa pitkäaikaista kehitysapua. Hankkeilla oli vain yksi yhteinen tavoite: maan viljasadot on saatava korkeammalle tasolle ja pysyvään nousuun niin, että vuoden 1984 kaltainen nälänhätä ja pakolaisaalto eivät enää toistu.

Aikanaan paljon maksaneissa hankkeissa Etiopiaan kehitettiin uusia viljelymenetelmiä, jotka suojelevat vesivaroja ja hoitavat maaperää. Samalla koulutettiin maatalousneuvojia ja esimerkkiviljelijöitä. Suomi oli mukana eroosiota torjuvissa, jokilaaksojen yläosiin viljellyissä polttopuumetsityksissä.

Etiopian vuotuinen viljasato oli 1980-luvun alkupuolella viisi miljoonaa tonnia. Nyt se on viisitoista miljoonaa tonnia, eli kolminkertainen.

Uutta peltoa samalla muokattiin. Vaikka uudismaat ovat vanhoja peltoja karumpia, keskimääräinen hehtaarisato nousi parempien viljelymenetelmien myötä 1100 kilosta 1400 kiloon.

Viljantuotanto kasvoi väkilukua nopeammin. Vuonna 1984 etiopialaisia oli 40 miljoonaa, nyt 80 miljoonaa. Ruokavarmuutta kuvaava henkeä kohti laskettu viljasato nousi silti 130 kilosta 194 kiloon.

Pitkäaikaisella kehitysavulla voi saada aikaan siltä alun perin odotettuja tuloksia. Väkiluvun kasvusta huolimatta viljan tuotanto ja ruokavarmuus nousivat Etiopiassa niin, että uusi nälänhätä ja nälkäpakolaisuus pystyttiin välttämään.

Ei meidän tarvitse kehitysavulta enempää odottaa. Sen sijaan että hirvittelemme jo annetun avun kalleutta, voisimme olla ylpeitä siitä että pääsimme mukaan rahoittamaan tällaista kehitystä.

Eivät Afrikan maat silti valmiita ole. Niiden maataloudessa on vielä paljon mahdollisuuksia. Viljasadot kohenevat edelleen, kun perhetilojen maanomistus vakiinnutetaan niin, että viljelijät voivat tehdä maahansa ja ympäristöönsä pitkäaikaisia parannuksia.

Uusilla peltometsäviljelyn menetelmillä voi torjua maan kulumista, tasoittaa kuivuuskausien vaikutuksia, tuottaa bioenergiaa ja osallistua ilmastokamppailuun.

YK:n ruokakokous julisti kesäkuussa Roomassa, että vuoteen 2030 mennessä ihmiskunnan on tuotettava ruokaa kaksin verroin nykyiseen verrattuna. Etiopian esimerkki näyttää, että tällaiseen tavoitteeseen on mahdollinen päästä.

Siksi kehitysapua kannattaa jatkaa. Suomenkin kannattaa pysyä tässä kehityksessä mukana.

VELI POHJONEN

Satakunnan Kansa. Mielipide. 28.7.2008.