Puu kasuaa yhä kovemmin

Ennen tutkimuksen aikaa Lapin jätkillä – silloinhan ei ollut vielä metsureita – oli sanonta: ”puu ei Lapisa kasua”. Metsäntutkimuslaitos mittaa toisin. Pohjois-Suomen puu kasvaa, ja kasvu on kiihtyvää. Lappi puskee nyt (mittaus ajalta 2009 – 2012) puuta 13,2 miljoonaa kuutiota vuodessa, kun kasvu vuonna 1990 oli 7,9 miljoonaa kuutiota. Nousua on 67 prosenttia.

Häkellyttävälle metsän kasvulle on pari helppoa selitystä: tehometsänhoito ja soiden ojitus. Vuosikymmenten työ tuottaa tulosta. Hakkuuaukioita on myllätty, uusia metsiä viljelty ja taimikoita harvennettu. Takavuosina metsiä myös lannoitettiin.

Moni muistaa vielä Osaran aukeiden aurauksen. Lapin ja Koillismaan metsäaurauksen kummisetä on haapavetinen professori Olavi Huikari. Huhtikuussa 1954 hän jätti nuorena metsänhoitajana patentti- ja rekisterihallitukselle hakemuksen keksimästään metsänparannusaurasta. Auraus alkoi. Se saavutti huippunsa 1960-luvun lopulla. Sen jälkeen aurauksesta vähitellen luovuttiin, maisema- ja muista ympäristösyistä.

Auraus ehti kuitenkin parantaa voimallisesti kangasmaiden ilmavuutta ja maaveden liikkuvuutta. Nyt parhaiten kasvavat nuoret metsät löytyvät juuri 40-50 vuotta sitten auratuilta Osaran aukeilta.

Soiden ojitus vaikutti kasvattamalla metsämaan alaa. Se alkoi lisääntyä 1950-luvulla, kun ojitetut suot muuttuivat metsiksi. Metsäalan kasvu pysähtyi 1980-luvulla, kun ojitusurakka tuli valmiiksi. Sen jälkeen metsäojikot ovat puskeneet puuta.

Osa metsänkasvua selittyy puiden iällä. Pohjoisessa on paljon tasaikäisiä 20–50 vuotiaita metsiä. Niiden puusto on elinkaarensa nopeimmassa kasvussa. Se näkyy mittaustuloksissa.

Mutta riittävätkö nämä selitykset? Onko Lapin kohentuneen metsänkasvun taustalla vielä muutakin?

Ilmakehän lisääntyvä hiilidioksidi on metsien kaasumainen lannoite. Metsien ulkopuolella hiilidioksidilla lannoitetaan esimerkiksi kasvihuonemansikkaa ja -vadelmaa. Hiilidioksidin kaasulisäyksestä kasvihuoneeseen on hyötyä erityisesti keväällä ja syksyllä, kun valoa on vähemmän. Lapin puu hyötyy hiilidioksidista arvatenkin yöttömänä yönä.

Vuonna 1990 hiilidioksidin pitoisuus metsän yläpuolisessa ilmassa oli 353 miljoonasosaa (ppm). Vuonna 2014 se oli 399 ppm eli kolmetoista prosenttia korkeampi. Hiilidioksidin vaikutus metsien kasvuun kiinnostaa etenkin Värriön tutkimusaseman tiedemiehiä.

Hiilidioksidi nostaa ilmakehän lämpötilaa. Metsät aistivat sen kasvukauden pitenemisenä. Sitä mitataan astepäivien eli tehoisan lämpötilan summan lisääntymisenä.

Kasvukausi alkaa kevään viidessä asteessa. Kun vuorokauden keskilämpötila on kuusi astetta, puiden päivyri pyörähtää eteenpäin yhden astepäivän. Kun keskilämpötila on seitsemän astetta, päivyri pyörähtää kaksi astepäivää, ja niin edelleen.

Tarkin ja pisin Lapin kasvukauden mittaus on Sodankylän ilmastoasemalla. Ilmatieteen laitoksen sarjoista voi laskea, että vuonna 1990 kasvukauden pituus oli 800 astepäivää ja vuonna 2013 vastaavasti 1000 astepäivää. Viimeisen 24 vuoden aikana Keski-Lapin metsien kasvukausi on jatkunut neljänneksellä.

Metsäyrittäjän kannalta on lopulta yhdentekevää, onko lisäpuu peräisin kasvukauden pitenemästä, hiilidioksidin lannoittavasta vaikutuksesta, sopivan ikäisistä puista, tehokkaasta taimikonhoidosta, soiden ojituksesta vai kangasmaiden aukkojen aurauksesta. Puuta on joka tapauksessa tulossa jatkossa korjattavaksi ja myytäväksi entistä enemmän.

Kun Kemijärven sellutehdas suljettiin 2008, harvennuspuun kysyntä kääntyi laskuun. Metsätulo ei tällä menolla kasua.

VELI POHJONEN

Koti-Lappi. Kolumni. 14.1.2015.