Biotalouden nousu on ajanut Suomen ilmasto- ja ympäristöväen taas tuskalliseen energia-ajatteluun. Mistä meidän tulisi valita jatkossa energiamme: biotuotetehtaista pursuavasta puuvoimasta, ilmastoa lämmittävästä öljyvoimasta vai ikuisten saasteiden ydinvoimasta?
Kolmikko on vielä pitkään perusvoimaamme. Vuonna 2016 saimme puusta 26, öljystä 23 ja ydinvoimasta 18 prosenttia tarpeestamme.
Puuvoiman merkitys kasvaa biotalouden myötä. Esimerkiksi käy Äänekosken biotuotetehdas, mikä tuottaa biosähköä, prosessihöyryä ja kaukolämpöä. Sähköä tehdas jauhaa 2,4-kertaisesti omaan tarpeeseen verrattuna. Ylijäämäsähkö myydään valtakunnan verkkoon.
Tuuli- ja aurinkovoima kehittyvät rivakasti, mutta niiden taso on niin vaatimaton että niillä ei voi vielä perusvoimaa korvata. Tuulesta saamme tänään yhden prosentin energiastamme. Aurinkovoima ei yllä tilastoon.
Jokapäiväisestä energiasta saamme niin hyötyjä kuin haittojakin. Haittojen kestosta ja voimasta emme usein ehdi itse saada selvyyttä. Siihen pystyvät vasta tulevien aikojen historian kirjoittajat.
Historian janalla energian haitoilla on kolmea mittaa: on ikuisia jätteitä, on sukupolvisia saasteita ja on lyhytaikaisia päästöjä.
Ydinvoimaa rasittaa säteilyjäte, joka on muurattava peruskallioon 200 000 vuodeksi. Sen lopullista hoitovastiketta ei tiedä kukaan. Se ohitetaan ulkoistamalla tappio kolmannelle osapuolelle. Tappiota ei maksa tämän päivän ydinsähkön tuottaja eikä kuluttaja vaan tulevat sukupolvet.
Lyhytaikaisia päästöjä ovat kivihiilen, turpeen ja puun poltosta savuun leijuvat tuhkan pöly. Se on insinööritietein ratkaistavia ongelma, savupölyn poisto hallitaan uuden tekniikan voimaloissa, kulu tiedetään ja se sisältyy sähkön nykyhintaan.
Ongelmallisin on keskipitkän ajan hiilidioksidi. Se on tyypillinen 1–2 sukupolven jäte. Vuonna 1959 sen pitoisuus ilmakehässä oli 316 ja nyt 406 miljoonasosaa, eli 28 prosenttia korkeampi.
Tiede on jo selvittänyt, että hiilidioksidin palautus vanhalle tasolleen onnistuu puolen vuosisadan aikana, kunhan maailman maat palauttamiseen sitoutuvat. Askeleen tätä kohti otti Pariisin ilmastokokous vuonna 2015.
Uusiutuva päästö on puun poltosta taivaalle pääsevä hiilidioksidi. Osa ilmastoväkeä on sitä mieltä, että havupuiden 70 vuoden kiertoaika on kasvihuoneilmiön kannalta liian pitkä. Energiapuun hiilidioksidi ei kierrä riittävän nopeasti. Puuvoiman päästöjä ei siksi tulisi hyväksyä. Tämä ongelma ratkeaa, kun viljelee lehtipuita energiaksi lyhyellä kierrolla.
Kaksi vaihtoehtoa on käytännössä kokeiltu. Turvesuon pohjilla voi viljellä hieskoivua hakkeeksi 20–25 vuoden kiertoajalla. Kesantopelloilla voi taas kasvattaa energiapajua polttoaineeksi 2–5 vuoden kierrolla. Hakevoimalasta pääsevä hiilidioksidi palaa lehtipuihin nopeasti.
Tulevat historioitsijat punnitsevat, valitsimmeko energialähteistä tänään hyvät, pahat vai rumat. Jo sadan vuoden päästä he voivat nimetä fossiilivoiman rumaksi, kun sen annettiin lämmittää ilmakehä. Jo tuhannen vuoden päästä he voivat nimetä ydinvoiman pahaksi, kun säteilevän rapistuvia ydinluolastoja joutui muuraamaan umpeen yhä useammin ja yhä työläämmin.
Ajattoman hyväksi energialähteeksi he voivat nimetä biotalouden tuottaman puuvoiman. Se on vuosituhannesta toiseen aidosti uusiutuvaa, puiden itseensä turvallisesti varastoimaa energiaa.
Veli Pohjonen
Iisalmen Sanomat. Mielipidekirjoitukset. 10.5.2017
No comments:
Post a Comment