Suomen ta­lous­met­sil­lä menee mu­ka­vas­ti – li­sä­kuu­tioi­ta tar­vi­taan taas

Metsätaloutemme on aina tavoitellut lisää puun kasvua. Lisäkuutioita tarvitaan taas, olipa kyseessä ilmastokamppailun kaipaamat hiilen varastot tai uusien sellutehtaiden lisääntyvä puun tarve.

Ennen toista maailmansotaa olimme metsien hupenemisen kaudella. Alimmillaan metsävaramme putosivat tasolle 1370 miljoonaa kuutiota. Jo sodan aikana metsämme alkoivat kuitenkin pulskistua, ensin hitaasti mutta sittemmin vuosisadan loppupuoliskolla alati kiihtyvällä vauhdilla.

Haapavetinen professori Olavi Huikari opetti, että sotien jälkeinen metsiemme vielä heikohko kasvu johtui osaksi kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. Hän oli kerännyt väitöskirjaansa soistumisen mittausaineistoa Perämeren maankohoamisen alueelta.

Huikari osoitti pitkältä linjalta mittaamallaan aineistolla, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Alkoi metsänparannuksen kausi. Puu alkoi ojikoilla kasvaa. Metsävaramme nousivat yli 1500 miljoonan kuution paalun vuonna 1965 ja yli 2000 miljoonan kuution paalun vuonna 1997.

Kun kangasmaiden ojitus saatiin valmiiksi, keskityimme metsien uudistamiseen. Vajaatuottoiset metsät uudistettiin täystuottoisiksi metsiksi auraamalla ja sittemmin laikutusmätästämällä. Viljely tapahtui siemenillä ja taimilla, mitä alueen siemenpuut antoivat. Myös varhaisen taimikonhoidon merkitys tulevalle puun kasvulle opittiin.

Nykyajan talous haluaa metsistämme biomassaa yhä enemmän. Sen saavuttamiseen perinteinen metsän parantaminen ja metsän uudistaminen eivät enää riitä. Tarvitsemme etevää metsänviljelyä.

Luonnonvarakeskus on osoittanut, että havumetsiemme vuosikasvu kohenee edelleen 15–30 prosentilla, kun siirrymme maatiaissiemenestä jalostettuihin istutustaimiin. Ne ovat peräisin siemenestä, joka on saatu risteyttämällä sekä tasaisen varmoja kotimaisia että hieman eteläisempiä, kovakasvuisampia emopuita.

Havupuun taimen hienoinen eteläisyys sopii lämmenneeseen ilmastoomme. Perimältään eteläisempi puu kasvaa aina pohjoista puuta nopeammin.

Toinen puunkasvun ponne on täsmälannoitus. Kangasmetsien puut hyötyvät typestä, ojitettujen metsien puut hyötyvät lämpövoimalan tuhkasta.

Osansa metsien kohenevaan kasvuun on antanut kasvihuoneilmiön hiilidioksidi. Sen päivittäinen mittaus ilmakehästä alkoi vuonna 1958 Mauna Loan vuorella Havaijilla. Silloin hiilidioksidin pitoisuus ilmassa oli 315 miljoonasosaa. Maaliskuussa 2021 lukema on 418 miljoonasosaa, eli 33 prosenttia korkeampi.

Ilmakehän lisääntyvä hiilidioksidi on kaasumainen lannoite. Metsien ulkopuolella hiilidioksidilla lannoitetaan esimerkiksi kasvihuonemansikkaa ja -vadelmaa. Nekin kasvavat puutarhayrittäjän kasvihuoneilmiössä pulskemmiksi ja entistä nopeammin.

Suomen talousmetsillä menee mukavasti, ainakin jos sitä mittaa viljelymetsiemme terveen puun kohentuneella vuosikasvulla.

Veli Pohjonen

Iijokiseutu. Kolumni. 6.5.2021

Biohiiltä ilmastokamppailuun

YK:n ja EU:n ilmastokokouksissa on käynyt yhä selvemmäksi, että kamppailussa ei riitä pelkästään päästöjen vähentäminen. Monipuolisempia menetelmiä tarvitaan.

2020-luvulla uutta vaihtoehtoa odotetaan biohiilestä. Biohiili on maahan kynnettävää alkuainehiiltä. Se on kuivatislattu auringon kasvattamasta biomassasta. Alkuaine hiili on peräisin ilmakehän hiilidioksidista.

Nykypäivän kuivatislaus on räätälöity niin, että mikrobit eivät pääse käsiksi tisletuote biohiileen. Biohiili ei kompostoidu lehti- ja juurikarikkeen tavoin. Biohiili säilyy savessa kuten kivihiili kalliossa. Biohiili tekee pellosta hiilen nieluvaraston.

Biohiili muistuttaa entisajan maamiiluista eli tervahaudoista saatuja sysiä. Maamiilut olivat kuitenkin kiusallisen tuhlaavia. Vain terva ja sydet otettiin talteen.

Tämän päivän miilua kutsutaan kiertotalouden retortiksi. Se ottaa talteen ja hyödyntää myös ennen maamiiluista hukkaan valuneet tisleet ja ilmaan karkaavan lämmön. Haihtuvat kaasut on luontevaa muuntaa biokaasuksi.

Biohiilellä on ekologinen ja taloudellinen etunsa. Kun jauhettu biohiili kynnetään peltoon, se toimii viljelyssä monipuolisen maanparannuskalkin tavoin. Biohiili parantaa maan viljavuutta, lisää humusta, sitoo ravinteita, kuohkeuttaa tiivistyneitä peltomaita ja parantaa ruokakasvien satoja.

Biohiiltä on kokeiltu nykyaikaisessa peltoviljelyssä niin Amerikan kuin Euroopan puolella, ja myös Suomessa. Biohiilen hinta on kuitenkin vielä verraten korkea, 1000–1500 euroa tonnilta. Tutkimus ennustaa, että markkinoiden avautuessa kysynnän ja tarjonnan laki pudottaa biohiilen tonnihinnan 100 euron tasolle.

Pelkkä maanparannus biohiilellä ei vielä viljelijöitä houkuta. Mukaan tarvitaan hiilipörssi. Sieltä voi korvata maaperän hiilen nieluvaraston lisääntymisen. 

Biohiilen suurimmat mahdollisuudet ovat kehitysmaissa. Niissä eroosion ja kuivuuden riivaamia humusköyhiä peltoja riittää. Koeviljelyssä biohiilellä on nostettu merkittävästi maissin satoa Keniassa.

Maailmanlaajuista kehitysavun rahaa voisi jatkossa siirtää biohiilellä Afrikan maatalouteen. Menetelmään tarvittavien kenttäkelpoisten retorttien kehittämisessä Suomikin voisi olla mukana.

Siirtämällä osa maapallon ilmastokamppailua kehitysmaiden syteen ja saveen, kehitysapu palaisi juurilleen, maanläheiseksi. Ruokakasvien sadot nousisivat, nälänhädän uhka poistuisi, köyhyys vähenisi ja muuton paine kehitysmaista rikkaampiin maihin pienenisi.

VELI POHJONEN

Kalajokilaakso. Mielipide.18.6.2021 

Biohiilen mahdollisuudet

Sekä YK:n että EU:n ilmastokokouksissa on käynyt yhä selvemmäksi, että kamppailussa ei riitä pelkästään päästöjen vähentäminen. Monipuolisempia menetelmiä tarvitaan.

2020-luvulla uutta vaihtoehtoa odotetaan biohiilestä. Biohiili on maahan kynnettävää alkuainehiiltä. Se on kuivatislattu auringon kasvattamasta biomassasta. Alkuaine hiili on peräisin ilmakehän hiilidioksidista.

Nykypäivän kuivatislaus on räätälöity niin, että mikrobit eivät pääse käsiksi tisletuote biohiileen. Biohiili ei kompostoidu maassa lehti- ja juurikarikkeen tavoin. Biohiili säilyy savessa kuten kivihiili kalliossa. Biohiili tekee pellosta hiilen nieluvaraston.

Biohiili muistuttaa entisajan maamiiluista eli tervahaudoista saatuja sysiä. Maamiilut olivat kuitenkin kiusallisen tuhlaavia. Vain terva ja sydet otettiin talteen.

Tämän päivän miilua kutsutaan kiertotalouden retortiksi. Se ottaa talteen ja hyödyntää myös ennen maamiiluista hukkaan valuneet tisleet ja ilmaan karkaavan lämmön. Haihtuvat kaasut on luontevaa muuntaa biokaasuksi.

Suomessa jo kaupallinen biohiili valmistetaan pienikokoisista havu- ja lehtipuista. Biohiiltä voi valmistaa myös maatalouden jätteistä, esimerkiksi viljan oljesta. Kehitysmaissa biohiilen lupaavimmaksi raaka-aineeksi lasketaan peltometsäviljelyn lehtipuut, niiden harvennussadot oksineen.

Biohiilellä on ekologinen ja taloudellinen etunsa. Kun jauhettu biohiili kynnetään peltoon, se toimii viljelyssä monipuolisen maanparannuskalkin tavoin. Biohiili parantaa maan viljavuutta, lisää humusta, sitoo ravinteita, kuohkeuttaa tiivistyneitä peltomaita ja parantaa ruokakasvien satoja.

Biohiiltä on kokeiltu nykyaikaisessa peltoviljelyssä niin Amerikan kuin Euroopan puolella, ja myös Suomessa. Biohiilen hinta on kuitenkin vielä verraten korkea, 1000–1500 euroa tonnilta. Tutkimus ennustaa, että markkinoiden avautuessa kysynnän ja tarjonnan laki pudottaa biohiilen tonnihinnan 100 euron tasolle.

Pelkkä maanparannus biohiilellä ei vielä viljelijöitä houkuta. Mukaan tarvitaan hiilipörssi. Sieltä voi korvata maaperän hiilen nieluvaraston lisääntymisen. 

Biohiilen suurimmat mahdollisuudet ovat kehitysmaissa. Niissä eroosion ja kuivuuden riivaamia humusköyhiä peltoja riittää. Koeviljelyssä biohiilellä on nostettu merkittävästi maissin satoa Keniassa.

Maailmanlaajuista kehitysavun rahaa voisi jatkossa siirtää biohiilellä Afrikan maatalouteen. Menetelmään tarvittavien kenttäkelpoisten retorttien kehittämisessä Suomikin voisi olla mukana.

Siirtämällä osa maapallon ilmastokamppailua kehitysmaiden syteen ja saveen, kehitysapu palaisi juurilleen, maanläheiseksi. Ruokakasvien sadot nousisivat, nälänhädän uhka poistuisi, köyhyys vähenisi ja muuton paine kehitysmaista rikkaampiin maihin pienenisi.

VELI POHJONEN   

Rantapohja. Mielipide. 15.6.2021 

Raivioista tulossa nielupeltoja

Kiusalliset jätteet ovat kiertotaloutemme ongelma. Jäteveden laitokset kyllä tehostuvat. Mutta mitä puhtaampana laskemme veden vesistöihin, sitä enemmän meille jää ravinnepitoista kiinteää jätettä, lietteenä tai osin kompostoituna.

Jäteliete voi sisältää ihmiselle kiusallisia aineksia, myrkyllisinä alkuaineina tai haitallisina bakteereina. Lietettä ei voi levittää ruoan tuotannon pelloille.

Biomassan energiakäyttö lisääntyy. Hakevoimaloista tulee tuhkaa. Tuhka on puille erinomainen lannoite. Se sisältää alkuaineet, typpeä lukuun ottamatta siinä suhteessa kuin puuvartiset kasvit alkuaineita tarvitsevat.

Tuhka voi sisältää kuitenkin esimerkiksi myrkkyaine kadmiumia niin paljon, että tuhkaa ei voi levittää normaaliin peltoon. Tällainen tuhka ei sovellu luonnonmetsiinkään. Ne kun tuottavat meille syötäväksi marjoja, sieniä ja riistaa.

Tarvitsemme 2020-luvulla ravinnevuodon, haitta-aineiden ja bakteerien pysäyttämiseen uuden maaluokan, nielupeltojen maaluokan.

Pinta-alaa meiltä siihen löytyy. EU:n aikana olemme raivanneet jo etupäässä karjatalouden kierrätystarpeisiin 90 000 hehtaaria lisäpeltoa. Raivio ei ole EU:n ruoan ja rehun tuotannon luokituksessa tukikelpoinen. Kiertotalous ja niiden nielulaskenta raivioita kuitenkin tarvitsevat.

Nielupellot nielevät ja varastoivat alkuaineita. Maailmanlaajuisesti tärkein on hiili. Kansallisesti ja paikallisesti tärkeitä ovat myös fosfori ja typpi. Haitta-aine kadmiumia kerää lehtipuista tehokkaimmin viljelypaju.

Nielupellot kasvatettaisiin yhteiskuntamme tuottamilla ravinnepitoisilla jätteillä. Nielupelloilla ei tuotettaisi ruokaa eikä rehua. Nielupellot kasvaisivat vain energiaa, tyypillisesti lyhytkiertopuuta hakevoimaloihin. Nielupellot viljeltäisiin lyhyen kierron lehtipuilla niin tiheinä, että ne eivät kasva marjoja ja sieniä poimittavaksi asti.

Mitä tiheämmässä puut kasvavat, sitä enemmän maahan tulee kariketta. Karike muuntaa lietteen humukseksi. Hienojuuret vahvistavat kasvuaan. Maaperän hiilinielu vahvistuu. Juurten sieniyhteisö monipuolistuu ja samalla ravinteiden sekä haitallisten alkuaineiden ekologinen haravointi lehtipuihin tehostuu.

Nielupeltojen maaluokka tulisi vakinaistaa maa- ja metsätalousministeriön sekä ympäristöministeriön säännöksin. Nielupelloiksi voisi muuntaa myös turvetuotannon jättösoita.

Viljelijä sitoutuisi säilyttämään nielupellot uudessa maaluokassa määräajan, esimerkiksi 20 vuotta. Sinä aikana nielupeltoja ei siirrettäisi ruoan tai rehun tuotantoon eikä viljeltäisi luonnonmetsäksi.

Nieluviljely ekologisena haravana, ravinnevuodon pysäyttäjänä ja ravinteiden kierrättäjänä on verraten pitkällä Ruotsissa ja Tanskassa. Voimme heti siirtää tämän tietotaidon viljelijöillemme. 

Nieluviljely vahvistaisi kiertotalouttamme. Se vahvistaisi myös maa- ja metsätalouttamme eri puolilla Suomea.

VELI POHJONEN

Iijokiseutu. Kolumni. 2.6.2021