Metsätalouteen kehittyi seepraperiaate

Muistamme vielä takavuosien metsäkohut, pelot metsiemme häviämisestä ja ryöpytykset ympäristölle tuhoisasta tehometsätaloudesta. Tänään voi vain ihmetellä, miten yksimielisinä rakennamme uutta biotaloutta, suunnittelemme uusia megaluokan biotuotetehtaita Äänekoskelle, Kuopioon ja aina napapiirin taakse Kemijärvelle.

Puuta tarvitaan, ja paljon. Eräs tämän vaateen varmistajia oli toukokuussa (2015) edesmennyt haapavetinen professori Olavi Huikari. Hänen työnsä näkyy nyt kaikkialla Metsä-Suomessa.

Palattuaan sodasta Huikari opiskeli metsänhoitajaksi ja aloitti 1948 uransa Metsäntutkimuslaitoksessa. Nuori metsäntutkija näki jo silloin metsäteollisuuden – sittemmin biotuotetehtaiden – tulevan raaka-aineen tarpeen. Lisää puuta oli kasvatettava niin soistuvilla saloilla kuin kuivemmissa kangasmetsissä.

Väitöskirjallaan Huikari osoitti, että Suomen metsät soistuvat jatkuvasti ja että puun kasvun heikkenemisen voi pysäyttää vain laajoilla metsäojituksilla. Lapiokaivuu ei ojitukseen enää riittänyt. Uusien metsäkoneiden käyttäjiksi tarvittiin Huikarin sotakavereita, maastokelpoisia nuoria miehiä jotka janosivat haastavia siviilitöitä.

Metsäntutkimuslaitoksen professorina ja eri kuivatuskomiteoiden kautta Huikari johti 1960- ja 1970-luvuilla valtakunnallista soistuvien metsien ojitusta. Vuosisadan loppuun mennessä ne kohensivat metsiemme kasvua useamman sellutehtaan tarpeen verran.

Mutta olihan lisäpuulla hintansa. Kun lentää halki Suomen potkurikoneella kirkkaalla kesäsäällä, näkee ja ymmärtää maiseman muutoksen minkä metsäojitus sai aikaan.

Huikarin syvällisimpiä metsäoppeja oli saada vesi liikkumaan puiden juurikerroksessa, ei pelkästään soistuvilla mailla vaan myös paksun humuksen kangasmailla. Huhtikuussa 1954 hän haki patenttia keksimälleen metsäoja-auralle. Patenttia ei voinut silloin virkamiehenä toimivalle tutkijalle myöntää, mutta keksintö johti metsänviljelymme mullistukseen.

Kun avohakkuun alan ensin metsäauraa, puuston saa sille syntymään, ja puu alkaa kasvaa nopeammin. Auran vaot pitävät veden liikkeessä vuosikymmeniä. Huikarin opin mukaan sen tulee näkyä vielä myöhemmässäkin puun kasvussa. Luonnonvarakeskuksen mittaukset kertovat nyt, että juuri näin tapahtui. Pohjois-Suomen metsien kasvu koheni 77 prosentilla tuoreimmalla mittausjaksolla 1990-2010.

Huikarin metsäntutkimus varmisti yhtäältä, että puuta riittää 2010-luvun biotaloudelle. Toisaalta hänen ajamansa ojitukset ja auraukset muokkasivat metsätalouteen ja -luontoomme seepraperiaatteen.

Seepran mustat raidat ovat kovan puunkasvun metsäviljelmiä. Niitä tarvitaan yhä enemmän, jotta kaikki uudet biotuotetehtaat saavat raaka-aineensa.

Valkoiset raidat ovat taas tiukan suojelun luonnonmetsiä. Niitäkin tarvitaan yhä enemmän, jotta maamme ympäristö- ja matkailumaine puhtaan alkuperäisenä Pohjolan metsämaana säilyisi.

Metsäluontomme seepraperiaate sai lopulta aikaan sen, että nyt kaikki hyväksyvät biotalouden, kuohuvia metsäsotia ei enää käydä, eikä puun loppumista tarvitse pelätä.

VELI POHJONEN

Iijokiseutu. Kolumni. 26.8.2015