Metsä on valttimme EU-neuvotteluissa

Helmikuusta 1992, kun hallitus päätyi hakemaan Euroopan unionin jäsenyyttä, suomalaiset ovat saaneet tuta, että EU:lla on, ja sen jäsenyyttä harkitsevilla mailla täytyy olla voimakas maaseutupolitiikka.

Voimallista on ollut kiistely viljan ja karjan tuotannon tulevasta tasosta paitsi kansainvälisellä, myös kotimaisella tasolla. EU-kiistelyä seuranneita lienee hämmentänyt muuan seikka. Unionin kanssa käydyistä maatalousneuvotteluista tuntuu jatkuvasti puuttuvan jotakin.

Maatilojen tuottamasta puusta ei puhuta. Ja puu on sentään maatalouden kolmas tukijalka, viljan ja karjan ohella. Puusta ei puhuta, koska Euroopan Unionilla ei ole varsinaista metsäpolitiikkaa.

Maatalous on määritelty Unionin asiakirjoissa niin, että se sisältää myös metsän. Mutta juuri siksihän puusta pitäisi puhua, maatalouspaketin osana.

EU:n metsätalous

Unionin metsävarat ovat vähäiset suhteessa alueen pinta-alaan ja asukasmäärään. Asukasta kohti metsää on vain 0,1 hehtaaria (Suomessa 4,7 hehtaaria). EU:n hakkuumäärä 1990 oli 95 miljoonaa kuutiota (Suomessa 49 miljoonaa kuutiota).

Yksityiset omistavat Unionin metsistä noin 60 prosenttia, saman verran kuin Suomessa. Eroa Suomeen on yhtiömetsissä. Kun Suomen metsäteollisuus omistaa tuotantometsistä noin 10 prosenttia, EU:n metsäteollisuudella on omaa metsää tuskin ollenkaan.

Metsien omistussuhteet selittävät EU:n metsäteollisuuden kiinnostuksen Pohjoismaihin. Monikansallisin järjestelyin Euroopan metsäyhtiöt pääsisivät kiinni omaan metsään ja omaan raaka-aineeseen.

Unionissa on vahvaa metsäteollisuutta muun muassa Ranskassa, Saksassa ja Portugalissa. Sahatavaran ja paperin kysyntä on kuitenkin niin kova, että Unionin omat tehtaat tuottavat vain puolet EU:n tarpeesta.

Unioni on maailman metsämarkkinoiden suurin ostaja. Se ostaa sekä raakapuuta, puolijalosteita (sahatavaraa ja sellua) että kokojalosteita (huonekaluja, hienopaperia yms.).

Unioni on tärkeä ostaja myös Suomelle. Vuonna 1993 myimme vientisahatavarastamme 77 prosenttia, vientisellusta 80 sekä vientipaperista ja -kartongista 63 prosenttia EU-maihin.

Metsäviennin markkinat selittävät, miksi metsäteollisuus on innokkaimpia unionin jäsenyyden kannattajia. EU:n sisämarkkinoilla kaupanteko puunjalosteilla on toki helpompaa kuin tulli- tai muiden muurien takaa.

Kansainväliset markkinat selittävät myös, miksi Unioni haluaa metsäisiä maita jäsenikseen. Suomi 49 miljoonalla kuutiollaan ja Ruotsi 53 miljoonalla kuutiollaan yhdessä kaksinkertaistavat Unionin vuotuiset hakkuut.

Kun mukaan lasketaan vielä Norja (11 miljoonaa kuutiota) ja Itävalta (16 miljoonaa kuutiota), laajentunut Unioni pääsee metsätaloudessa likipitäen omavaraiseksi. Unionin mahti maailman metsämarkkinoilla kasvaa.

Lisää puuta kesantomaalta

Metsä on Euroopan unionissa osa maataloutta paitsi maatilan tulonlähteenä, myös peltojen ylituotannon purkajana. Metsän kasvuun siirtyy maatilojen peltoalaa, joka on tilapäisesti kesantona.

Unionin alueella kesannoidaan nyt 5 miljoonaa hehtaaria (Suomessa 511 000 hehtaaria vuonna 1994). Pakkokesannoinnin pinta-ala nousee vääjäämättä, ellei viljan ja rehukasvien ylituotantoon löydy muuta ratkaisua.

Miljoonien hehtaarien pysyvä kesanto on kyseenalainen ylellisyys nälkää näkevässä maailmassa. Kesanto on ihmiskunnan heikoimmin tuottava luonnonvara. Pakkokesanto on ongelma EU:ssakin. Kesantoa ei voi edes viedä.

Kesantopeltojen metsitys on jo osa unionin maaseutupolitiikkaa. Viljelijä, joka vaihtaa pellollaan viljan tuotannon puun tuotantoon, voi saada tulon menetyksen korvauksena 600 ecua (3768 mk) hehtaarilta 20 vuoden ajan.

Unionin puuntuotanto kasvaa vuosituhannen vaihteessa voimakkaasti näiden puunistutusten jälkeen.

Enintään 20 vuoden korjuukierrolle kannattaa valita lyhytkiertoviljelyn lehtipuita. Lyhytkiertometsää kasvavista hakepajuista satoa puidaan parhaimmillaan jo kolmen vuoden välein. Uusi sato kasvaa kantovesoina.

Jos korjuukierto on alle 10 vuotta, viljatilat voivat laskea lyhytkiertoviljelmät kesantokiintiöönsä. Lyhytkiertometsän kantovesakko pysyy tuottavana sopivasti 20 vuotta. Sen jälkeen metsiköt voi kyntää vehnälle, jos maailman nälkäsuhdanne ja unionin maaseutupolitiikka niin vaativat.

Ympäristömyötäinen perhemetsätalous vahvistuu

Ympäristöliikkeet painostavat unionin metsätaloutta uuteen politiikkaan. Metsätalouden tulisi muuttua pienipiirteisemmäksi, ympäristölle ystävällisemmäksi, energiaa säästävämmäksi ja tuottavammaksi, monilajisemmaksi ja monikäyttöisemmäksi - suuntaan mitä suomalainen Plusmetsäkampanja jo edistää.

Myös paine suojelualueiden lisäämiseen kasvaa. Suojelun paine purkautunee EU:ssakin valtionmaille, samoin kuin pari vuotta sitten Yhdysvalloissa, kun presidentti Clinton ajoi länsirannikon valtionmetsiin miljoonien hehtaarien rauhoituksen täpläpöllön häviämisuhan vuoksi.

Vastaavasti ympäristömyötäisen yksityismetsätalouden merkitys kasvaa. Maatilojen ja muut perhemetsät saavat vääjäämättä nykyistä painavamman roolin. Talousmetsä ja puun tuotanto nousevat keskeiseksi osaksi eurooppalaista perhetilaa. EU-tila on uusiutuvia luonnonvaroja kestävästi tuottava tila, jossa vanhakantainen maa- ja metsätalouden raja on hämärtynyt.

Runsaasti uusiutuvia luonnonvaroja jalostavat maat ovat Unionin tulevia voimamaita. Jos kaikkia suomalaisia lähimpää koskettava maa- ja elintarviketalouden sopimus saadaan lopultakin valmiiksi Brysselin ja Helsingin kesken, meidän tulisi seuraavassa vaiheessa panostaa metsään, luontaiseen kasvualaamme.

Euroopan Unioni halajaa pääsyä pohjoismaiden talousmetsiin. Metsä on vahvuutemme EU:n jatkoneuvotteluissa. Valttia ei tule päästää käsistä. Maatilojen tuottama puu on Euroopan Unionissa keskeinen osa huomisen maaseutua.

Jos unionin laajentuminen Pohjoismaihin toteutuu, meidän tulee valmistautua ottamaan Unionin metsäpolitiikassa johtava, perhemetsätaloutta edelleen vahvistava osa.

Veli Pohjonen

Karjalan Maa. Mielipide. 20.9.1994