Puubiomassaa nopeasti vesametsätaloudella

Nykyinen kohu talousmetsien puuston riittävyydestä alkoi jo 2010-luvulla, ilmastokiistelyn myötä. Kohu yltyi, kun raakapuun tuonti Venäjältä pysähtyi 2022. Ennen Ukrainan sotaa metsäteollisuutemme raakapuusta 13 prosenttia oli peräisin Venäjältä.

Puun riittävyyden varmistamiseksi meidän on varauduttava monipuolisempaan metsätalouteen. Tarvitsemme havumetsien lisäksi myös lyhyen kierron vesovia lehtipuita.

Vastaavia huolia on ollut ennenkin. Niihin on ollut tapana vastata tutkimuksella. 

Näyttävä esimerkki oli Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahaston (Sitran) 1970-luvun hanke ”Suomen nopeakasvuisimmat metsät”.

Sitran visioista näki pisimmälle Helsingin yliopiston Malminkartanon tilanhoitaja Matti Kares. Hän esitti 1976 kansallisilla maatalouden vuotuisilla neuvottelupäivillä, että viljelisimme pelloilla myös nopeakasvuisia lehtipuita. Puumassan voisi puida pellolta teollisuudelle jo 2-5 vuoden kierrolla.

Ajatus eteni MTK:n keskusteluihin. Silloinen puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsätilallinen, kannusti 1977 tuottajia viljelemään sopivilla pelloillaan lyhytkiertopuita.

Viljelymaata lehtipuille silloin riitti. Ennen EU-aikaa maataloutemme oli sitkeässä ylituotannossa. Vielä 1992 Suomen Maataloustieteellinen Seura puhui miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

Vesametsien peltoviljely ei sopinut EU:n maatalouteen. Liittymisemme unioniin 1995 poisti kyllä perinteisten maatalouskasvien ylituotannon. Liikapeltojen uskottiin palaavan viljalle, eikä maata lehtipuille enää ollut.

Neljännesvuosisadan EU-kautemme näyttää nyt, että liikapellot eivät palautuneetkaan ruoan tuotantoon. Ne muuttuivat ympäristötuetuiksi luonnonhoidon pelloiksi. Niitä meillä oli vuonna 2022 yhtyeensä 122000 hehtaaria. Se on 5,4 prosenttia koko peltoalastamme. Näille pelloille on nyt uusi tarve.

Suomen metsien keskikasvu on Luken tuoreimman tiedon mukaan 4,5 kiintokuutiota vuodessa hehtaarilta. Vesametsien käytännön viljelmillä pääsee helposti 3-4 kertaa yli tämän, yli 15 tai jopa 20 kiintokuution.

Kenttäkokeissa vuonna 1989 mitattu vesametsätalouden kasvun ennätys on koripajulla: 85,8 m3/ha/v (viite). Suomen puiden vuotuisen pituuskasvun ennätys on mitattu vastaavasti siperianpajulla: 4,7 metriä vuodessa.

Vesametsätaloudella on myös erikoinen ilmastoetu. Kun tiheässä kasvava vesakko avohakataan muutaman vuoden välein, uudella vesametsällä on jo juuristo valmiina. Se varastoi hiiltä maaperään kestävän kerryttävästi aina siihen saakka, kunnes vesametsä uudistetaan yhä satoisammaksi jalostetulla lajikkeella.

Ukrainan sota loi jo puoli vuosisataa tunnetulle vesametsätaloudelle uuden näkymän. Voimme nopeasti viljellä ja kasvattaa puubiomassaa metsättömillä luonnonhoidon pelloilla.

Monipuolistamalla metsätalouttamme saamme nopeasti lisää raaka-ainetta sellu- ja kartonkiteollisuudelle. Ratkaisu talousmetsien puun riittävyyden kiistaan on siis jo olemassa.

VELI POHJONEN

Sydän-Satakunta. Mielipide. 25.5.2023

viite

Pohjonen, V. 1995. Puun lyhytkiertoviljely pelloilla. Julkaisussa: Hytönen, J. & Polet, K. (toim.) Peltojen metsitysmenetelmät. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 581: 180–211.

Vesametsätaloudella puubiomassaa nopeasti

Nykykohu talousmetsien puuston riittävyydestä alkoi jo 2010-luvulla, ilmastokiistelyn myötä. Kohu yltyi, kun raakapuun tuonti Venäjältä pysähtyi 2022. Ennen Ukrainan sotaa metsäteollisuutemme raakapuusta 13 prosenttia oli peräisin Venäjältä.

Puun riittävyys tarvitsee varautumista monipuolisempaan metsätalouteen. Tarvitsemme havumetsien lisäksi myös lyhyen kierron vesovia lehtipuita.

Vastaavia huolia on ollut ennenkin. Niihin on ollut tapana vastata tutkimuksella. 

Näyttävä esimerkki oli Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahaston (Sitran) 1970-luvun hanke ”Suomen nopeakasvuisimmat metsät”.

Sitran visioista näki pisimmälle Helsingin yliopiston Malminkartanon tilanhoitaja Matti Kares. Hän esitti 1976 kansallisilla maatalouden vuotuisilla neuvottelupäivillä, että viljelisimme pelloilla myös nopeakasvuisia lehtipuita. Puumassan voisi puida pellolta teollisuudelle jo 2-5 vuoden kierrolla.

Ajatus eteni MTK:n keskusteluihin. Silloinen puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsätilallinen, kannusti 1977 tuottajia viljelemään sopivilla pelloillaan lyhytkiertopuita.

Viljelymaata lehtipuille silloin riitti. Ennen EU-aikaa maataloutemme oli sitkeässä ylituotannossa. Suomen Maataloustieteellinen Seura puhui 1992 miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

Vesametsien peltoviljely ei sopinut EU:n maatalouteen. Liittymisemme unioniin 1995 poisti kyllä perinteisten maatalouskasvien ylituotannon. Liikapeltojen uskottiin palaavan viljalle. Maata lehtipuille ei enää ollut.

Neljännesvuosisadan EU-kautemme näyttää nyt, että liikapellot eivät palautuneetkaan ruoan tuotantoon. Ne muuttuivat ympäristötuetuiksi luonnonhoidon pelloiksi. Niitä oli vuonna 2022 yhteensä 122000 hehtaaria. Se on 5,4 prosenttia koko peltoalastamme. Näille pelloille on nyt uusi tarve.

Suomen metsien keskikasvu on Luken tuoreimman tiedon mukaan 4,5 kiintokuutiota vuodessa hehtaarilta. Vesametsien käytännön viljelmillä pääsee helposti 3-4 kertaa yli tämän, yli 15 tai jopa 20 kiintokuution (kuva 1).

Kenttäkokeissa vuonna 1989 mitattu vesametsätalouden kasvun ennätys on 85,8 m3/ha/v, koripajulla (viite). Suomen puiden vuotuisen pituuskasvun ennätys on mitattu vastaavasti siperianpajulla: 4,7 metriä vuodessa (kuva 2).

Vesametsätaloudella on myös erikoinen ilmastoetu. Kun tiheässä kasvava vesakko avohakataan muutaman vuoden välein, automaattisesti uudistuvalla vesametsällä on jo juuristo valmiina. Se varastoi hiiltä maaperään kestävän kerryttävästi aina siihen saakka, kunnes vesametsä uudistetaan yhä satoisammaksi jalostetulla seuraavalla lajikkeella.

Ukrainan sota loi jo puoli vuosisataa tunnetulle vesametsätaloudelle uuden näkymän. Voimme nopeasti viljellä ja kasvattaa puubiomassaa metsättömillä luonnonhoidon pelloilla.

Monipuolistamalla metsätalouttamme saamme nopeasti lisää raaka-ainetta sellu- ja kartonkiteollisuudelle. Ratkaisu talousmetsien puun riittävyyden kiistaan on siis jo olemassa.

VELI POHJONEN

Sampo-lehti. Mielipide. 25.5.2023

Kuva 1: Lyhytkiertoviljelyn (siperianpaju) metsää Pälkäneellä elokuussa 2021, kasvu luokkaa 15-20 m3/ha/v.

Kuva 2. Pisimmän vuosikasvun pajun vesa Suomessa: 470 cm/kasvukausi 2013. Syvälahden Pajutila, Vesanto.

Professori Sirénin oppi sai metsämme kasvuun

Käymme parhaillaan metsäkiistelyä siitä, että hiilinielut olisivat romahtamassa. Tämän mukaan puuston kasvu olisi hidastumassa. Näin on Luken tilastojen mukaan tapahtumassa, ja erityisesti Pohjois-Suomessa.

Pohjois-Suomi puski parhaimmillaan (2009-2013) puuta 31,1 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kaudella 2014-2018 se oli 30,6 miljoonaa kuutiota ja kaudella 2017-2021 enää 28 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Professori Gustaf Sirén opetti 1900-luvun puolivälissä, että Pohjois-Suomen metsät olivat kunttaantumassa. Väitöskirjallaan hän osoitti, että kuntta eli maanpäällinen pintakasvillisuus ja sen alla oleva tuore humuskerros, paksuuntuu vuodesta toiseen.

Vahvan kuntan seurauksena maaperän tehoisa lämpösumma laskee. Se heikentää puun kasvua. 

Kuntan poisti aikaisemmin luonnon omat metsäpalot. Palon jälkeen maaperän humus on ohut, se on pinnaltaan tummaa, se imee auringon lämmittävää säteilyä ja puiden kasvuolosuhteet paranevat.

Toistuvista metsäpaloista pääsimme kyllä oikeutetusti eroon. Kehitimme kattavat metsäautoteiden verkostot ja etevän metsäpalon torjunnan.

Gustaf Sirén opetti, että metsäpalojen aikakauden mentyä metsän kuntta on otettava metsänhoidon uudeksi kohteeksi. Kuntta on käännettävä avohakkuiden jälkeen maan alle, auraamalla. Tummapintainen maaperä lämpenee, istutetut puun taimet lähtevät kunnon kasvuun.

Lämpenemisen myötä maaperän mikrobisto hengittää voimallisemmin ja lähettää puiden lehvästölle hiilidioksidia. Tänään se lasketaan ehkä liian yksipuolisesti vain hiilidioksidin päästöiksi.

Hiilidioksidi on itse asiassa kasvikunnan tärkein lannoite. Noin puolet kasvien kuivamassasta on alkuainehiiltä. Kun hiilidioksidia lisätään lannoitteena kasvihuoneen ilmaan, parantuu tomaatin, kurkun ja salaatin kasvu 20 - 30 prosenttia.

Metsäauraus oli metsien tehokkaimpia hoitotoimiamme 1900-luvun loppupuoliskolla.

Auraus sai varsinaisen sysäyksensä 1982, kun eduskunta sääti erillislain Lapin vajaatuottoisten metsien kunnostamisesta. Lapin laki takasi 100-prosenttisen valtion tuen vajaatuottoisten metsien uudistamiseen Lapin läänissä ja Kuusamon kunnassa.

Kangasmaiden auraus oli yleisin Lapin lain kannustama maanmuokkausmenetelmä. Sen osuus viljeltyjen kohteiden lukumäärästä oli alueellaan 54 prosenttia. Lapin laki antoi sykäyksen myös koko Suomen metsämaiden muokkaukselle.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen metsäauraus hiipui maisemasyistä. Tänään metsäauraus on harvinaista. Metsäauroista pääosa on romutettu, muhkeimpia on museoitu.

Metsäaurauksen tilalle on tullut äestys, laikutus ja mätästys. Toki nekin saavat maaperän tummenemaan ja lämpiämään. Mutta teho ei ole enää sama kuin alkuperäisessä aurauksessa. Sitä paitsi Luken tilastot kertovat, että metsänhoidollinen maanmuokkaus ylipäänsä on tämän vuosisadan puolella hidastunut, hieman samaan tahtiin kuin metsiemme kasvu.

Ovatko pohjoiset metsämme kunttaantumassa jälleen? Gustaf Sirénin opit ja viime vuosisadan kokemukset ovat valmiina. Olemmehan saaneet pohjoiset ja muutkin metsämme takaisin kasvuun ennenkin.

Veli Pohjonen

Kuhmolainen. Mielipide. 25.4.2023

Venäjän puutuonnin loppuminen ei ole katastrofi sellutehtaille – Meillä on raaka-aineeksi tutkittu ratkaisu

Kohu talousmetsien puuston riittävyydestä selluteollisuudelle kiihtyi 2022, kun raakapuun tuonti Venäjältä pysähtyi. Ennen Ukrainan sotaa metsäteollisuutemme raakapuusta 13 prosenttia oli peräisin Venäjältä.

Puun riittävyyden varmistamiseksi meidän on varauduttava monipuolisempaan metsätalouteen. Tarvitsemme havupuiden lisäksi myös lyhyen kierron lehtipuita.

Vastaavia puubiomassan huolia on ollut ennenkin. Merkittävä esimerkki on 1950-luvun Korean kriisin jälkeinen raakapuun pula.

Vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja metsäprofessori Risto Sarvas toivat 1953 Tanskasta 5000 kappaletta erikoisia sellupajun pistokkaita. Vesipajuksi kutsutut sellun raaka-ainepuut istutettiin Metsäntutkimuslaitoksen kokeisiin. Käytäntö, niin viljelijät kuin teollisuus eivät kuitenkaan olleet vielä lyhytkiertoviljelyyn vielä valmiita.

Ajattelu muuttui vuonna 1968. Maatalouden ylituotanto pelloiltamme oli noussut jo sellaiselle tasolle, että peltoja alettiin virallisesti metsittää. Osa viljelijöitä ei hyväksynyt raivaamilleen pelloilleen pitkän kierron havupuita. He pitivät sitä talouden taantumana, historiallisena virheenä.

Helsingin yliopiston professori Paavo Yli-Vakkuri käynnisti 1970-luvun alussa pelloilla tapahtuvan lehtipuiden lyhytkiertoviljelyn tutkimusohjelman. Ensimmäinen käytännön koe viljeltiin 1973.

Kokeiltavaksi tulivat harmaaleppä, hybridihaapa, kiiltolehtipaju ja vesipaju. Jo yhden vuoden kasvun jälkeen vesipaju osoittautui hyväkuntoisella pellolla nopeimmaksi puubiomassan tuottajaksi.

Kokeet jatkuivat Sitran rahoittamassa hankkeessa "Suomen nopeakasvuisimmat metsät". Ajatus eteni koko maan tasolla MTK:n harkittavaksi. Silloinen puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsätilallinen, kannusti 1977 tuottajia viljelemään sopivilla pelloillaan lyhyen kierron lehtipuita.

Viljelymaata lehtipuille tuntui löytyvän yhä enemmän, sillä maataloutemme sitkeä ylituotanto jatkui. Vuonna 1992 Suomen Maataloustieteellinen Seura puhui miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

Liittymisemme Euroopan unioniin 1995 muutti tilanteen. EU kyllä poisti perinteisten maatalouskasvien ylituotannon. Liikapeltojen uskottiin palaavan viljalle EU:n avaamien markkinoiden myötä. Peltomaata lehtipuille ei enää ollut.

Neljännesvuosisadan EU-kautemme näyttää nyt, että liikapellot eivät palautuneetkaan ruoan tuotantoon. Ne muuttuivat ympäristötuetuiksi luonnonhoidon pelloiksi, hömppäheinän pelloiksi rivitason viljelijän suomentamana.

EU:n ajattelutapa pelloista ja metsistä on yllättävän ahdas. Puubiomassaa tuottavia kasveja ei voi tukea pelloilla. Metsiin EU ei saisi taas kajota ollenkaan.

Ukrainan sota loi jo puoli vuosisataa tunnetulle metsäpuiden lyhytkiertoviljelylle uuden näkymän. Voisimme nopeasti viljellä ja kasvattaa puubiomassaa metsättömillä luonnonhoidon pelloilla.

Monipuolistamalla maa- ja metsätalouttamme saamme nopeasti lisää raaka-ainetta sellu- ja kartonkiteollisuudelle. Ratkaisu talousmetsien puun riittävyyden kiistaan on siis jo olemassa.

VELI POHJONEN

Savon Sanomat. Lukijan sanomat. 18.5.2023

Peltohakkeen tuotannolle uusia tarpeita

Metsähakkeen käyttö energiaksi on noussut 1990-luvulta lähtien. Huipussaan käyttö oli vuonna 2013. Yhteensä 8,7 miljoonaa kuutiota haketettua puuta poltimme sähköksi ja lämmöksi.

Vuonna 2020 haketta paloi enää 8,1 miljoonaa kuutiota. Metsähaketta lienee meillä hivenen hyljeksitty. Huolestuttavampaa on kuitenkin Euroopan unionin piirissä syntyneen, hakevastaisen ilmaston koulukunnan ajattelu. Koulukunta pitää nykyistä metsähakettamme liian hitaasti uusiutuvana energiana.

Jo syyskuussa 2019 eurooppalainen tutkijaryhmä arvioi, että keskipitkällä aikavälillä, vuosikymmenten aikaskaalassa, luonnonmetsät eivät ehdi kerryttää takaisin sitä hiilidioksidin määrää, mikä haketta poltettaessa vapautuu ilmakehään.

Tutkijaryhmä vaati EU:ta luopumaan ajatuksesta, että perinteinen metsäenergia olisi hiilineutraalia. Sen mukaan etenkin havupuun hake lisäisi lähivuosikymmeninä ilmakehän hiilidioksidia kivihiilen tavoin.

Ajattelu saattaa tuoda EU:n rajoitteita metsähakkeemme energiakäytölle. Ääritapauksessa sille voidaan ajaa samaa hiilidioksidin sakkoveroa mitä kivihiili ja turve jo maksavat.

Meidän tulee varautua esittämään EU:lle nykyistä monipuolisempi hakkeen tuotanto. Tarvitsemme metsähakkeen lisäksi peltohaketta. Sitä voi tuottaa lehtipuiden lyhytkiertoviljelyllä.

Lyhyen kierron (3–5 vuotta) energiapaju kuuluu nopeasti uusiutuviin energialähteisiin. Peltohakkeen viljely kehitettiin 1980-luvulla Ruotsin peltomaille, jalostetuilla pajulajikkeilla. 

Suomessa energiapajua kokeili perusteellisimmin Imatran Voima Oy (nykyinen Fortum) vuosina 1983–1993 Kopparnäsin tilallaan Inkoossa. Menetelmä ei meillä vielä silloin ehtinyt edetä käytäntöön. 2020-luvulla EU:n uusiutuvan energian politiikka voi muuttaa tilanteen.

Meillä Ruotsia pohjoisempiin olosuhteisiin kehitettyä energiapajua voi istuttaa myös käytöstä poistuneille turvesoille. Koeviljelmiä on jo eri puolilla Suomea.

Turvesoilla on energiapajulle maatalous- ja energiapolitiikkaan liittyvä lisätarve. EU:ssa on nimittäin toinenkin koulukunta. Se vastustaa bioenergian kasvatusta pelloilla silloin kun biotuotanto kilpailee ruoan tuotannon, etenkin viljan kanssa. Pääosa turvesoitamme on vehnän tuleentumisrajan pohjoispuolella. Viljelypaju ei näillä alueilla kilpaile maasta pääruoan kanssa.

Peltohaketta viljelemällä saamme nopeasti uusiutuvaa energiaa. Jo ilmastosyistä menetelmää tulisi 2020-luvulla edistää. Peltohake vahvistaisi uusiutuvan energian valikoimaamme.

VELI POHJONEN

Orimattilan Sanomat. Mielipide. 18.5.2021

Puubiomassaa voi tuottaa myös nopeasti

Nykyinen kohu talousmetsien puuston riittävyydestä alkoi jo 2010-luvulla, ilmastokiistelyn myötä. Kohu yltyi, kun raakapuun tuonti Venäjältä pysähtyi 2022. Ennen Ukrainan sotaa metsäteollisuutemme raakapuusta 13 prosenttia oli peräisin Venäjältä.

Puun riittävyyden varmistamiseksi meidän on varauduttava monipuolisempaan metsätalouteen. Tarvitsemme havumetsien lisäksi myös lyhyen kierron lehtipuita.

Vastaavia huolia on ollut ennenkin. Merkittävä esimerkki on 1950-luvun Korean kriisin jälkeinen raakapuun pula.

Metsäteollisuuden vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja metsäprofessori Risto Sarvas toivat 1953 Tanskasta 5000 kappaletta erikoisia sellupajun pistokkaita. Vesipajuksi kutsutut sellun raaka-ainepuut istutettiin Metsäntutkimuslaitoksen kokeisiin. Lyhytkiertoviljelyn tutkimus alkoi.

Tutkimus vauhdittui 1970-luvun öljykriiseistä. Näyttävin oli Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahaston (Sitran) hanke ”Suomen nopeakasvuisimmat metsät”.

Sitran visioista näki pisimmälle Helsingin yliopiston Malminkartanon tilanhoitaja Matti Kares. Hän esitti 1976 kansallisilla maatalouden vuotuisilla neuvottelupäivillä, että viljelisimme pelloilla myös nopeakasvuisia lehtipuita. Satokierto olisi alle 10 vuotta. Puumassa puitaisiin pellolta teollisuudelle.

Ajatus eteni MTK:n keskusteluihin. Silloinen puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsätilallinen, kannusti 1977 tuottajia viljelemään sopivilla pelloillaan lyhytkiertopuita.

Viljelymaata lehtipuille silloin riitti. Ennen EU-aikaa maataloutemme oli sitkeässä ylituotannossa. Vielä 1992 Suomen Maataloustieteellinen Seura puhui miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

Lyhytkiertopuiden peltoviljely ei sopinut EU:n maatalouteen. Liittymisemme unioniin 1995 poisti kyllä perinteisten maatalouskasvien ylituotannon. Liikapeltojen uskottiin palaavan viljalle, eikä maata lehtipuille enää ollut.

Neljännesvuosisadan EU-kautemme näyttää nyt, että liikapellot eivät palautuneetkaan ruoan tuotantoon. Ne muuttuivat ympäristötuetuiksi luonnonhoidon pelloiksi. Niitä meillä oli vuonna 2022 yhtyeensä 122000 hehtaaria. Se on 5,4 prosenttia koko peltoalastamme. Näille pelloille on nyt uusi tarve.

Suomen metsien keskikasvu on Luken tuoreimman tiedon mukaan 4,5 kiintokuutiota vuodessa hehtaarilta. Lyhytkiertopuun käytännön viljelmillä pääsee helposti 3-4 kertaa yli tämän, yli 15 tai jopa 20 kiintokuution (kuva 1). Kenttäkokeissa vuonna 1989 mitattu lyhytkiertopuiden kasvun ennätys on koripajulla: 85,8 m3/ha/v (viite). Suomen puiden vuotuisen pituuskasvun ennätys on mitattu vastaavasti siperianpajulla: 4,7 metriä vuodessa (kuva 2).

Ukrainan sota loi jo puoli vuosisataa tunnetulle metsäpuiden lyhytkiertoviljelylle uuden näkymän. Voimme nopeasti viljellä ja kasvattaa puubiomassaa metsättömillä luonnonhoidon pelloilla.

Monipuolistamalla metsätalouttamme saamme nopeasti lisää raaka-ainetta sellu- ja kartonkiteollisuudelle. Ratkaisu talousmetsien puun riittävyyden kiistaan on siis jo olemassa.

VELI POHJONEN

Orimattilan Sanomat. Mielipide. 16.5.2023

Biomassan kuidun tarve kasvaa

Keskeinen paperin tuottajamme UPM julkaisi loppukesästä (2020) kaksi hätkähdyttävää tiedonantoa. Heinäkuussa yhtiö kertoi koko painopaperin tuotantonsa painuneen tappiolle.

Elokuussa seurasi varoitus Kaipolan tehtaan sulkemisesta vuoden loppuun mennessä. Kyseessä on viimeinen tavallista sanomalehtipaperia valmistava laitos Suomessa.

Paperin alamäki ei ole silti yllätys. Paperin tuotantomme on hiipunut jo parikymmentä vuotta.

1990-luvulla uskoimme paperin nousuun. Sitten kehittyi digitalous. Luemme kännykästä päivän lehdet. Hoidamme tabletilla etäkokoukset sähköisesti pöytäkirjoineen. Lataamme kokonaisia kirjoja tietokoneemme kovalevylle.

Onneksi metsäteollisuuden toinen pääosanen sellu tahkoaa tulosta. Se on onneksi myös puuta kasvattaville metsätilallisille.

Selluun pohjaa pakkauskartonki. Verkkokaupasta ostamme tavaraa etänä. Tavara postitetaan eri puolilta maailmaa pakattuna kartonkiin.

Koko selluteollisuus kartonkeineen tarvitsee jatkossa raaka-ainetta vielä enemmän kuin paperin kaudella laskimme. Huoli puun riittävyydestä syvenee. Samalla kasvaa tarpeemme lisätä metsien hiilen nieluvarastoa.

Voisimmeko tuottaa biotuotteille vahvaa kuitua muustakin kuin männystä ja kuusesta? 

Kuitu on selluvaiheessa mitaltaan milliluokkaa. Ei kuidun tarvitse välttämättä olla peräisin kymmenmetrisestä harvennuspuusta. Kuitua saa myös peltosellusta. Pohjoisessa vyöhykkeessämme mahdollisia viljelykasveja on ainakin kaksi: ruokohelpi ja hamppu. 

Ensimmäiset ruokohelvet viljeltiin Suomen pelloille keväällä 1990. Ruokohelven kuidutukseen tehtiin tehdassuunnitelma, nimeltään Peltosellu Oy. Tehtaan paikaksi olivat ehdolla Haapajärvi ja Oulu.

Peltosellu tyssäsi 2000-luvun vaihteessa. Rahoittajat eivät halunneet vielä tuoda uudentyyppistä heinäsellua silloin kukoistaneen paperin kylkiäiseksi.

2020-luvun Suomelle lupaava peltosellun ehdokas on hamppu. Se on yksivuotisista peltokasveistamme eräs eniten biomassaa tuottavia.

Hampun viljely on hallittu jo vuosikymmeniä, ellei vuosisatoja. Suomessa hamppua voi kasvattaa aina napapiirille asti. Kesällä 2020 näyttäviä pohjoisia viljelmiä kasvoi muun muassa Limingassa ja Tyrnävällä.

Nykyiset EU:n sertifioimat kuituhampun lajikkeet on täsmäjalostettu niin, että kemiallisista rohto- tai huumevaikutuksista ei tarvitse olla huolissaan. Maassamme kasvoi EU-luvallista hamppua 700 hehtaaria vuonna 2019.

Hampun kuitu on lujaa. Vaikuttava meriitti löytyy purjelaivojen rahtiajalta. Vientitavaramme kulki pitkin meriä suurilla purjelaivoilla. Kestävin purjekangas valmistettiin hampun kuidusta.

Kukintojensa ja siementensä alapuolelle hamppu kasvaa lujan, parimetrisen kuituvarren. Sille biotalous etsii tänään uutta käyttöä, esimerkiksi sellun ja kartongin lisäraaka-aineeksi.

Yksivuotisen kuituhampun viljely monipuolistaisi maa- ja metsätalouttamme sekä teollisuuttamme. Sitä paitsi ilmastotalous voi jatkossa rajata metsien lisäkäyttöä, kun kohu hiilinieluista kiihtyy. Siksi peltosellun ennakkoluulotonta tutkimusta tarvitaan.

VELI POHJONEN

Iijokiseutu. Kolumni. 23.9.2020

Metsämme on saatu kasvuun ennenkin

Käymme tänään metsäkiistelyä siitä, että hiilinielut olisivat romahtamassa. Tämän mukaan puuston kasvu olisi hidastumassa. Näin on Luken tilastojen mukaan tapahtumassa. Erityisesti kasvu näyttää olevan hidastumassa pohjoisemmassa Suomessa.

Pohjois-Suomi puski parhaimmillaan (2009-2013) puuta 31,1 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kaudella 2014-2018 se oli 30,6 miljoonaa kuutiota ja kaudella 2017-2021 enää 28 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Professori Gustaf Sirén opetti 1900-luvun puolivälissä, että pohjoiset metsät olivat kunttaantumassa. Väitöskirjallaan hän osoitti, että kuntta eli maanpäällinen pintakasvillisuus ja sen alla oleva tuore humuskerros, paksuuntuu vuodesta toiseen.

Vahvan kuntan seurauksena maaperän tehoisa lämpösumma laskee. Se heikentää puun kasvua. Niin se maanpäällinen heikko lämpösummakin heikentää vaikkapa viljojen kasvua.

Kuntan poisti aikaisemmin luonnon oma kaskeaminen eli metsäpalojen kierto metsissämme. Se tapahtui muutaman vuoden tai vuosikymmenen välein. Metsäpalon jälkeen maaperän humus on ohut, se on pinnaltaan tummaa, se imee auringon lämmittävää säteilyä ja puiden kasvuolosuhteet paranevat.

Säännöllisistä metsäpaloista pääsimme kyllä oikeutetusti eroon. Kehitimme kattavat metsäautoteiden verkostot ja etevän metsäpalon torjunnan.

Gustaf Sirén opetti, että metsäpalojen aikakauden mentyä metsän kuntta on otettava metsänhoidon uudeksi kohteeksi. Kuntta on käännettävä avohakkuiden jälkeen maan alle, auraamalla.

Tummapintainen maaperä lämpenee taas. Istutetut puun taimet lähtevät kunnon kasvuun. Metsäauraus oli metsien tehokkaimpia hoitotoimiamme 1900-luvun loppupuoliskolla.

Metsäauraus sai varsinaisen sysäyksensä 1982, kun eduskunta sääti erillislain Lapin vajaatuottoisten metsien kunnostamisesta. Lapin laki takasi 100-prosenttisen valtion tuen vajaatuottoisten metsien uudistamiseen Lapin läänissä ja lisäksi Kuusamon kunnassa.

Kangasmaiden auraus oli yleisin Lapin lain kannustama maanmuokkausmenetelmä. Sen osuus viljeltyjen kohteiden lukumäärästä oli alueellaan 54 prosenttia. Lapin laki antoi sykäyksen myös koko Pohjois-Suomen metsämaiden muokkaukselle.

Vuosituhannen vaihteen jälkeen metsäauraus hiipui, maisemasyistä. Tänään metsäauraus on harvinaista. Metsäauroista pääosa on romutettu, muhkeimpia on museoitu.

Metsäaurauksen tilalle on tullut äestys, laikutus ja mätästys. Toki nekin saavat maaperän tummenemaan ja lämpiämään. Mutta teho ei ole enää sama kuin alkuperäisessä aurauksessa. Sitä paitsi Luken tilastot kertovat, että metsänhoidollinen maanmuokkaus ylipäänsä on tämän vuosisadan puolella hidastunut, hieman samaan tahtiin kuin metsiemme kasvu.

Professori Gustaf Sirenin ideoima metsäauraus vauhditti 1900-luvun loppupuolelle metsiemme kasvua. Ovatko etenkin pohjoiset metsämme kunttaantumassa jälleen?

Viime vuosisadan kokemukset kannattaisi pitää kiistelyssä mielessä. Onhan metsämme saatu kasvuun ennenkin.

Veli Pohjonen

Pieksämäen lehti. Mielipide. 20.4.2023

Vehnän viljelylle tuli uusi tarve myös meille

Vehnä on ollut aina ihmiskunnan tärkein ruokavilja. Maailmanpolitiikan keskiössä vehnä oli edellisen kerran 1980-luvulla. Neuvostoliitto joutui ostamaan vehnää lännestä. Pellot olivat olleet yhteisomistuksessa 70 vuoden jakson. Sitkeästi yritetty kommunistinen maatalous ei ollut ruvennut toimimaan.

Vuonna 1984 Neuvostoliiton oli ostettava 28 miljoonaa tonnia ulkomaista vehnää. Maailmankaupan kysyntään vastasi Yhdysvallat. Se toi vientimarkkinoille vastaavasti 39 miljoonaa tonnia.

Epäonnistunut kolhoosimaatalous on perimmäisiä syitä, miksi Neuvostoliitto alkoi luhistua. Se tapahtui lopulta vuonna 1991.

Uuden vallan aikana Venäjä joutui aluksi jatkamaan vehnän tuontia. Vuosituhannen vaihteessa tapahtui käänne, mikä tuli yllättämään koko maailmankaupan.

Venäjän kolhoosipellot olivat muuntuneet yksityistalouden yhtiöpelloiksi. Pellot olivat alkaneet tuottaa. Venäjä siirtyi vehnän tuojasta vehnän viejäksi.

2010-luvun alussa Venäjä eteni maailmankaupassa viejien kärkikolmikkoon, Yhdysvaltain ja Euroopan unionin rinnalle. Vuonna 2016 Venäjä otti kolmikon johtopaikan. Sen nettovienti oli 27 miljoonaa tonnia, Yhdysvaltain 25 ja Euroopan unionin 22 miljoonaa tonnia.

Seuraavien vuosien kasvulukemat vahvistivat asetelman. Vuonna 2017 Venäjä vei vehnää jo 41 miljoonaa tonnia. USA vei 20 ja EU 17 miljoonaa tonnia.

Pääsuunta on jatkunut. Yhdysvaltain maatalousministeriön maaliskuussa 2023 päivitetty laskelma ennustaa, että Venäjä tulisi kaudella 2022/23 viemään vehnää uuden ennätyksensä 43,5 miljoonaa tonnia. USA:lle ennuste on vain 17,8 ja EU:lle vastaavasti 28,0 miljoonaa tonnia.

Viennin ykkössarjaan oli viime vuosina nousemassa myös Ukraina, yli 20 miljoonan tonnin viennillään. Sodan myötä asetelma kuitenkin muuttui. Kauden 2022/23 ennuste Ukrainalle on 13 miljoonaa vientitonnia.

Maailmankaupan vehnästä pääosan ostavat – öljyllään – Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan levottomat maat. Niiden yhteenlaskettu nettotuonti on tasolla 53 miljoonaa tonnia. Laskeeko Venäjä kattavansa sen jatkossa kokonaan?

Ukrainan sota heijastuu jo Lähi-Idän maiden ruokaan. Esimerkiksi Libanonissa puolet kansalaisten vuonna 2020 kuluttamasta vehnästä oli lähtöisin Ukrainasta. Tänään Libanonin vehnä taitaa tulla Venäjältä.

Maailmanpolitiikan kriisi on korostanut vehnän merkitystä. Onko tämän päivän Ukrainan kriisissä pohjimmiltaan kyse vehnän valttikortista maailmanpolitiikassa? 

Niin Suomen, koko EU:n ja ylipäänsä länsimaiden olisi syytä pikaisesti tarkentaa maataloutensa tulevia tavoitteita. Esimerkiksi EU:n maanläheinen vastaus, eräänlainen positiivinen pakote Venäjälle, olisi kaksinkertaistaa oma vehnän tuotantonsa.

Vehnän lisäviljelyllä olisi merkittävä vaikutus myös Suomelle. Ilmaston lämpenemisen myötä vehnän tuleentumisen raja siirtyy. Voisimme laajentaa vehnän viljelyaluettamme, Keskipohjanmaalta pohjoisemmaksi.

Veli Pohjonen

Lestijoki-lehti. Mielipide. 13.4.2023

Huikarin opilla metsiemme kasvun voi saada takaisin nousuun

Metsäkeskustelussamme on levinnyt viime aikoina merkittävä kohu. Sen mukaamme metsiemme hiilinielut olisivat romahtamassa. Se näkyisi myös metsien kuutiokasvun hidastumisena. Luken tilastojen mukaan näin näyttää olevan tapahtumassa.

Metsiemme kasvu kaksinkertaistui 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Kaudella 2014-2018 saavutimme kaikkien aikojen ennätyksen 108 miljoonaa kuutiota vuodessa. Mutta kaudella 2017-2021 kasvu putosi ensimmäistä kertaa, nyt tasolle 103 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Haapavetinen professori Olavi Huikari opetti, että metsiemme heikohko kasvu vielä 1950-luvulla johtui osaksi kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. Hän oli kerännyt soistumisen mittausaineistoa Pohjanlahden maankohoamisen alueelta.

Huikari osoitti väitöskirjallaan, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Puu alkoi kasvaa, kun maaperän vesitalous saatiin puille ihanteellisemmaksi.

Metsäojituksen päätavoite oli ojittaa nimenomaan soistuvia kangasmaita, ei avosoita.  Mielikuvamme metsäojista ja avosoiden ojista lienee hieman hämärtynyt sitten Huikarin aikojen.

Metsien ojista oli alun perin tarkoitus pitää huoli kunnostusojituksella. Niinhän peltojen ja maantien ojistakin pidetään säännöllisesti huolta. Olavi Huikari opetti, että metsän ojituksessa tärkeintä ei ole poistaa vettä puiden juurilta vaan pitää maaperän vesi liikkeessä.

Vuotuinen kunnostusojitus alkoi 1950-luvun alussa. Se nousi yli 10000 hehtaarin vuonna 1959 ja saavutti huippunsa 82662 hehtaaria vuonna 2001. 

Sitten kunnostusojitus alkoi hiipua. Vuonna 2021 se oli enää 10537 hehtaaria. Liikkuuko vesi enää metsäojissamme? Metsissämme vaeltava marjastaja tai metsästäjä lienee jo huomannut, että metsäojamme ovat sammaloitumassa ja pusikoitumassa.

Ovatko ojitetut kangasmaamme taas vaarassa soistua? Se tulisi hidastamaan metsiemme kasvua. Vai joko kunnostusojituksen hiipuminen näkyy myös metsiemme kasvussa?

Metsissämme on kasvuun liittyvä mielenkiintoinen jakauma. Kasvu on viimeisellä kaudella hidastunut vain männyllä. Kuusen kasvukäyrä jatkaa edelleen nousuaan. Onko männyn kasvu hidastunut nimenomaan rämemailla, joiden kunnostusojitus on jo hyljätty? Kuusi jatkaa kangasmailla kulkuaan.

Metsäprofessori Olavi Huikarin ojitusoppi ja sitä seurannut metsänhoidon yleinen tehostuminen on yksi tärkeimpiä selityksiä talousmetsiemme muhkeaan kasvuun 1900-luvun jälkipuoliskolla. Kun ymmärrämme, mikä sai viime vuosisadalla metsien kasvun aikaan, ymmärrämme varmaan syyt siihenkin, jos kasvu tällä vuosisadalla todella romahtaa.

Ilmastokamppailun vuoksi olisi aika saada taas metsiemme kasvu nousuun. Tehostetulla metsänhoidolla siihen pääsisimme.

VELI POHJONEN

Haapavesi -lehti. Mielipide. 23.4.2023