Kasvihuoneilmiöön ei tarvitse alistua

Maalis-huhtikuussa (1995) Berliiniin kokoontuneessa YK:n ilmastokouksessa olisimme voineet esitellä suomalaista metsäosaamista uudelta kannalta.

Hyvin hoidetuissa metsissä on ilmakehää lämmittävän hiilidioksidin nielu. Viisas metsänhoito ja puun energiakäyttö voivat antaa kasvihuoneilmiölle vastaiskun.

Vielä 10'000 vuotta sitten sinisessä planeetassamme oli nykyistä vihreämpi vivahdus. Metsät peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. 2000-luvulle tultaessa alkuperäinen metsäala 6200 miljoonaa hehtaaria, on huvennut 4060 miljoonaan hehtaariin.

Keskimääräinen metsäpeitteisyys on maapallolla silti vielä kohtuullinen, 32 prosenttia. Suomessa metsäisyys maa-alasta on omaa luokkaansa: 76 prosenttia.

Mitä tapahtui aikojen saatossa maapallolta hävinneille metsille? Ne paloivat poroksi. Puu paloi yleisimmin kasvusijallaan, joko kaskessa tai uudismaalla. Puuta paloi myös kerättynä polttopuuna. Vain vähäinen osa alkuperäisen metsän puuta päätyi rakentamiseen.

Puiden palaessa syntynyt hiilidioksidi jäi kiertämään ilmakehää. Uutta, hiilidioksidia tarvitsevaa metsää ei syntynyt vanhan tilalle.

Yhdeksän prosenttia ilman hiilidioksidista on peräisin juuri maapallon metsien häviämisestä. Se alkoi lauhkeassa vyöhykkeessä ja siirtyi tropiikkiin vasta 1900-luvulla.

Yksitoista prosenttia ilman hiilidioksidista on tullut öljyn, kivihiilen ja maakaasun poltosta. Loput 80 prosenttia on vanhaa perua, peräisin alkumaan tulivuorista.

Ilmakehän hiilidioksidin pitoisuus nousee jatkuvasti. Neljännes noususta on edelleen peräisin maapallon metsien raivaamisesta. Se jatkuu Brasiliassa, Kaakkois-Aasiassa ja Länsi-Afrikassa.

Kolme neljännestä nykynoususta tulee kuitenkin fossiilipolttoaineista. Kivihiilen, öljyn ja maakaasun poltto jatkuu edelleen ylettömänä kaikkialla länsimaissa ja kiihtyy nopeasti esimerkiksi Kiinassa.

Ilmakehässä vakavin ympäristöuhka

Hiilidioksidin pitoisuus ilmassa on edelleen yllättävän pieni: tilavuudesta mitaten vain prosentin kolmaskymmenesosa. Esimerkiksi suomalaisen olohuoneen täyttämästä ilmasta hiilidioksidia on vain parikymmentä litraa.

Mutta vähäisyyttäänkin hiilidioksidi on ilmakehän tehokaasu. Jo sen pieni lisäys saa ilmamassan käyttäytymään lämpöä pidättävän kasvihuonelasin tavoin. Puhumme kasvihuoneilmiöstä.

Kasvihuoneilmiö on ihmiskuntaa jo 2000-luvun alussa uhkaavista ympäristövaurioista vakavin. Pääuhka ei ole kesien ja talvien vähittäinen lämpeneminen.

Kasvihuoneilmiön arvioidaan johtavan maapallon ilmakehän hallitsemattomiin häiriöihin. Niistä vakavimpia ovat tropiikin tiheään asutuille seuduille iskevät pyörremyrskyt. Toinen uhka on Afrikan kuivuuskausien yleistyminen ja syveneminen.

Osa ihmiskuntaa ei panisi pahakseen kesien ja talvien hienoista lämpenemistä. Kukaan ei kuitenkaan toivone pyörremyrskyjä ja kuivuutta. Ne iskevät todennäköisimmin tropiikin tiheään asuttuihin köyhiin maihin, tuhoavat koteja, aiheuttavat nälänhätää ja ylipäänsä lisäävät jo entuudestaan liiallista kurjuutta.

Siksi pääosa kansakuntia, Suomi muiden mukana, ei toivo kasvihuoneilmiötä.

Jo 1990 Suomi allekirjoitti yhdessä 18 muun OECD-maan kanssa Geneven julistuksen, jonka mukaan hiilidioksidin päästöjen kasvu pysäytetään tällä vuosikymmenellä. Rion ympäristökonferenssi 1992 kokosi maailman johtajat sopimaan samasta asiasta.

Vuonna 1993 Suomen hallitus varmisti hiilidioksidin vähentämisen tavoitteen kotimaahan. Maaliskuussa 1995 Berliiniin kokoontunut YK:n ilmastokokous katsastaa, mitä eri maat ovat sitten Rion kokouksen saaneet aikaan kasvihuoneilmiön hillitsemikseksi.

Metsissä hiilen nielu

Hiilidioksidin nieluksi sanotaan päästöjen vastakohtaa. Nielu imaisee taivaalta ylimääräistä hiilidioksidia, mitä energiatalous ja liikenne ovat sinne päästäneet.

Kasvihuoneilmiön voimistumisen voi kääntää kasvihuoneilmiön vaimenemiseksi, kun yhdistää kestävän talouden metsänhoidon ja puun energiakäytön. Ilmakehän hiilidioksidiin voi vaikuttaa neljällä tapaa.

Ensiksi, metsänhoito kestävän talouden periaattein lopettaa hiilidioksidin päästöt elokehästä. Kasvihuoneilmiön kannalta parasta metsänhoitoa on sellainen, mikä säilyttää metsien puuston ja maaperän humuksen - tai mieluummin lisää niitä.

Kun metsien puusto säilyy, hiilidioksidia ei karkaa ilmakehään. Missään maapallolla eivät luonnonmetsien vuotuiset hakkuut saisi enää ylittää metsien vuotuista kasvua.

Kun metsien puusto lisääntyy, lisäkasvu imee ilmakehästä ylimääräistä hiilidioksidia. Suomalainen metsänhoito vaikuttaa juuri näin.

Puuvarastomme oli laskenut uudisraivauksen ja teollistumisen myötä aina 1950-luvun loppupuolelle. Sen jälkeen tapahtui käänne. Alimmillaan kokonaispuustomme oli 1410 miljoonaa kuutiota.

Nyt metsissämme on puuta 2000 miljoonaa kuutiota. Nousua on jo kolmannes, ja nousu jatkuu 20 miljoonalla kuutiolla vuosittain.

Toiseksi, metsänhoito avaa hiilidioksidin nielun, kun paljaalle maalle viljelee uusia metsiä. Nopeimmin hiilidioksidia nielevät viljelymetsät, jotka kasvavat sekä nopeasti että runsaspuustoisiksi. Hyvä esimerkki on maataloudesta poistuneelle pellolle viljelty, jalostettu rauduskoivu.

Kolmas keino torjua kasvihuoneilmiötä on puun energiakäyttö. Kun energiapuu korvaa fossiilisia polttoaineita, ylimääräisen hiilidioksidin päästöt vähenevät.

Puuvoiman suuri haaste on korvata ilmakehään eniten hiilidioksidia päästävä kivihiili kokonaan ja tuontiöljy liikenteen tarvetta lukuunottamatta.

Puun energiakäyttö ei saa tietenkään johtaa metsien hävitykseen, kuten tropiikissa nyt tapahtuu. Hiilidioksidin päästöjen kannalta parasta puun energiakäyttöä on korjata haloksi ja hakkeeksi sellaista hoidettujen talousmetsien harvennuspuuta ja hakkuutähdettä, joka alkaisi pian lahota ja palaa hiilidioksidiksi itsekseen.

Näin suomalainen metsänhoito opettaakin.

Veli Pohjonen

Kaleva. Yliö-artikkeli. 6.4.1995