Itämaan tietäjät opettivat metsän arvoketjuista

Joulun alla saimme taas kuunnella jo klassikoksi edennyttä poikalaulajien musiikkinäytelmää Tiernapojat. Keskeisiä näytelmässä ovat kolme itäisen maan tietäjää. He riensivät joulun jälkeen uhraamaan juuri syntyneelle Jeesukselle kultaa, pyhää savua ja mirhamia.

Kulta on aina kultaa, mutta mitä olivat nuo kaksi muuta lahjaa?

Pyhä savu ja mirhami ovat afrikkalaisia, Etiopian ylängöllä kasvavien puiden tuotteita. Pyhä savu eli suitsuke tulee kuumennetusta pihkasta. Se on valutettu Boswellia-puun runkoon viilletystä haavasta. Etiopian ilmastossa viihtyvä puu vuotaa kuorestaan pihkaa niin hyvin, että sitä riittää vietäväksi kuivempiin ja alavampiin naapurimaihin.

Pihkasuitsuke on edelleen mukana etiopialaisessa kahvitarjoilussa. Koptikirkon papit taas suitsuttavat sunnuntaisin kirkonmenoissaan pyhää savua heiluttamalla pieniä, kannettavia metallikoreja. Pihka savuaa niissä hehkuvan puuhiilen päällä.

MIRHAMI on kasviöljyä. Se saadaan nesteyttämällä Commiphora-puusta valutettua pihkaa.

Mirhami oli ajanlaskumme alkuaikoina tarunomainen lääke kehon ulkoisiin ja sisäisiin haavoihin. Mirhamilla myös balsamoitiin ruumiita niin, että ne säilyivät hautaholveissa ja pyramideissa. Tänään mirhami tunnetaan länsimaissa luontaislääkkeenä.

Ylänköpuista saadun suitsukkeen ja mirhamin vienti oli jo varhain tärkeää Etiopian taloudelle. Kysyntä maailmalla oli kova. Noiden puuperäisten tuotteiden kiihkeä maailmankauppa selittää, miksi Etiopia kasvoi aikoinaan Afrikan vauraimmaksi maaksi.

Suitsukkeessa ja mirhamissa on kyse kulttuurihistorian vanhasta, vientiin päätyneestä metsän arvoketjusta. Itämaan tietäjät ymmärsivät ja opettivat myöhemmin meille ketjun arvon, kun he toivat etiopialaiset tuotteensa tuhansien kilometrien päähän Betlehemiin.

MYÖS Suomessa on etsitty saman tyyppisiä, tosin hieman vaatimattomampia metsän arvoketjuja. Tyyppiesimerkki on terva. Sen kausi alkoi 1700-luvulla. Myös tervantekoon kuului hiillettävien puiden runkojen ennakkoviiltely, pari vuotta ennen kaatamista.

Sahatavaran arvoketju ohitti tervan 1830-luvulla. Paperin arvoketju ohitti sahatavaran 1930-luvulla. Paperi on jo korvautunut sellulla ja kartongilla. Ehkäpä jokin uusi arvoketju ohittaa ne 2030-luvulla.

BIOTALOUDESSA yhä keskeisemmäksi tekijäksi on noussut alkuaine hiili. Sitä on puun kuiva-aineesta 50 prosenttia. Uusissa biotuotetehtaissa hiilestä tehdään paljon muutakin kuin sellua.

Metsäteollisuus etsii tänään kuumeisesti hiilen uusia arvoketjua, kuten lujia mikro- ja nanokuituja sekä akkumateriaaleja. Toivoa sopii, että vielä löytymättömiin, suitsukkeeseen ja mirhamiin verrattaviin arvoketjuihin käy parhaiten pohjoisen metsissä kasvava puhdas puu.

Veli Pohjonen

Satakunnan kansa. Mielipide. 29.12.2022.

Kotimainen energiapuu liikkeelle, nyt huoltovarmuussyistä

Polttopuu, tavallisimmin klapeina ja pilkkeinä oli tärkein energialähteemme ennen toista maailmansotaa ja heti sen jälkeenkin. Sitten mukaan tuli alati halpeneva ulkomainen polttoöljy. Saimme öljystä (mukana liikenne) kaikesta kuluttamastamme energiasta enimmillään 61 prosenttia vuonna 1973. Puuenergian osuus oli vastaavasti 20 prosenttia.

Öljyn markkina sekosi, kun 1973 Israelin ja naapurimaiden välillä syttyi 19 päivää kestänyt Jom Kippur sota. Raaka-öljyn hinta moninkertaistui. Heräsi huoli kansallisesta huoltovarmuudesta. Puuenergia nostettiin takaisin pöydälle.

Suomessa asian vahvin puolesta puhuja oli Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari. Maa- ja metsätalousministeri Johannes Virolainen asetti aiheeseen energiametsätoimikunnan, ja Huikarin sen puheenjohtajaksi.

Toimikunta ehdotti, että Metsäntutkimuslaitos aloittaa uuden sukupolven, huoltovarmuuden puuenergian tutkimuksen. Aiheeseen syttyi myös silloinen valtiovarainministerimme Ahti Pekkala. Yhdessä ministerit Virolainen ja Pekkala järjestivät eduskunnan lisäbudjetin kautta rahoituksen kymmenvuotiseen hankkeeseen nimeltä Puu Energian Raaka-Aineena (PERA-projekti).

Pera-projektin näkyvin saavutus oli Kannukseen 1979 perustettu energiametsäkoeasema. Se toimi 38 vuotta, aluksi huoltovarmuuteen painottuen ja myöhemmin laajemmin metsäntutkimusaseman nimellä.

Energiametsätoimikunta käynnisti historiallisen huoltovarmuuden muutoksen. Jo syrjään siirretyksi luultu kotimainen puuenergia kääntyi 1980-luvun alussa uuteen nousuun. Samalla ulkomaisen öljyn prosenttiosuus alkoi pudota.

Merkittävin muutos tapahtui metsäteollisuudessa. Uuden sukupolven puuvoima ei tarkoita pelkästään klapeja tai pilkkeitä, eikä paljolti metsähakettakaan. Pääosa puuenergiasta saadaan metsäteollisuuden sivuvirroista: kuoresta, purusta, hukkapaloista ja ligniinistä.

Juuri metsäteollisuuden ansiosta puuvoima ohitti öljyvoiman ja palasi maamme perusvoimaksi, energian ykköseksi. Se tapahtui vuonna 2012. Sekä öljystä että puusta saatiin silloin 24 prosenttia. Kehitys on jatkunut. Vuonna 2021 puusta saatiin 28 prosenttia ja öljystä 21 prosenttia.

Ukrainan kriisi nosti kotimaisen metsäenergian taas huoltovarmuuden keskelle, hieman samaan tapaan kuin vuoden 1973 Jom Kippur sodan seurauksena. Nyt meitä huolestuttaa mistä saamme riittävästi perusvoimaa, kun öljyn, maakaasun ja sähkön tuonti Venäjältä katkesivat.

Puuenergialla on monipuolinen huoltovarmuuden etu. Puuenergiaa voi varastoida aivan eri tavalla kuin vaikkapa maalämpöä tai tuulisähköä. Puuenergiaa voi turvallisesti kuljettaa maamme sisällä. Pelletteinä sitä voi kuljettaa myös maakaasun puutteesta kärsiviin Euroopan maihin. Puuvoimaloihin ei kohdistu samanlaisia räjähdysuhkia kuin ydinvoimaloihin.

Energiametsätoimikunnan suositukset 40 vuoden takaa on syytä ottaa uuteen harkintaan. Puuenergian paluuta huoltovarmuuden parantamiseen on syytä edistää. Pannaan kotimainen energiapuu nyt liikkeelle.

Veli Pohjonen

Luumäen lehti. Mielipide. 20.10.2022

Viljele ja varjele

Maa-alueidemme suojelussa on kyse luonnon monipuolisuuden säilyttämisestä. Emme halua harvinaisten eläin- ja kasvilajien kuolevan aikanamme sukupuuttoon. Päivän tyyppiesimerkki on hömötiainen. Sen kanta on parhaillaan hiipumassa.

Luonnontieteilijät ovat sukupuuttoa pohtineet jo vuosikymmeniä. Mikä on se prosentti erilaisista maa-alueista, mikä takaa lajien säilymisen? Vähimmäisprosenttia sanotaan ekologiseksi marginaaliksi.

Kyseessä on eräänlainen reunavyöhyke mitä pitkin eläin- ja kasvilajit voivat aikaa myöten siirtyä turvallisesti paikasta toiseen. 1970-luvulla ekologisen marginaalin minimiksi arvioitiin yliopistopiireissä 15 prosenttia.

Sittemmin aihe eteni kansainvälisiin kokouksiin. Merkittävä niistä pidettiin 2014 Japanin kaupungissa Aichi. Siellä maa-alueiden suojelun prosentiksi koko maapallolle sovittiin seitsemäntoista, vuoteen 2020 mennessä.

Suomi oli tällä tiellä. Lisäsimme metsien suojelualueita vuosittain. Luonnonvarakeskuksen tilastoinnin mukaan olimme suojelleet 4,7 miljoonaa hehtaaria vuonna 2019.

Koko maapinta-alastamme (30 miljoonaa hehtaaria) vuoden 2019 suojelun prosentti oli 15,5. Emme aivan saavuttaneet Aichin 17 -tavoitetta vuoteen 2020 mennessä.

Aichin sopimusta ollaan parhaillaan uusimassa. Lokakuussa 2021 pidettiin kansainvälinen kokous Kiinan Kunming -kaupungissa. Kokous antoi julkilausuman, mikä kutsuu kaikkia valtioita suojelemaan 30 prosenttia maa- ja merialueistaan vuoteen 2030 mennessä. Valtioiden lopullista sitoutumista odotetaan seuraavassa, Kanadan Montrealin kokouksessa joulukuussa 2022.

Kansainvälisesti sovituilla suojelun tavoitteilla on kauaskantoinen kääntöpuolensa. Kun olemme suojelleet tasapuolisesti kaikista luontotyypeistämme 30 prosenttia, meille jää maa-alasta viljelyyn 70 prosenttia.

Esimerkiksi kasvuisaa metsämaata meillä on Suomessa 20 miljoonaa hehtaaria. Metsätaloudessa siitä voi jatkaa 14 miljoonaa hehtaaria. Koko Suomen keskitasolla luonnon monimuotoisuus ei vaarannu, jos avohakkaamme näitä metsiä kerran, pari vuosisadassa. Meidän on vain muistettava viljellä hakkuuaukeat mahdollisimman nopeasti takaisin metsäksi.

Suopinta-alaa meillä on 8,7 miljoonaa hehtaaria. Kunmingin säännön mukaan siitä kuuluu viljellä 6,1 miljoonaa hehtaaria ja varjella 2,6 miljoonaa hehtaaria. Tänään meillä on soiden suojelualueita luokkaa puolet eli 1,2 miljoonaa hehtaaria.

Biodiversiteettikokousten jälkeen maa-alueidemme suojelu etenee kohti 30 prosenttia. Mutta edelleen on voimassa meille tuttu sanajärjestys: viljele ja varjele. Määrällisesti tärkeämpää on viljely (70 prosenttia), myös metsä- ja suomaalla.

Tänään vääjäämättömältä vaikuttava ilmaston lämpeneminen tulee vaikuttamaan myös Lappiin, positiivisesti puiden ja muiden viljelykasvien kasvuun. Varautukaamme viljelemään 70 prosenttia.  

VELI POHJONEN

Koti-Lappi. Kolumni. 19.10.2022

Lyhytkiertopuille tuli taas viljelyn tarve

Kohu talousmetsien puun riittävyydestä on kiihtynyt viime kuukausina, kun raakapuun tuonti Venäjältä pysähtyi Ukrainan kriisin myötä. Kaikkiaan metsäteollisuutemme raakapuusta oli 13 prosenttia peräisin Venäjältä.

Talousmetsiemme kasvu huolestuttaa myös. Luonnonvarakeskuksen tuorein arvio on että puun kasvun taantuma olisi jatkossa noin 10 prosentin luokkaa.

 Puun riittävyyden varmistamiseksi meidän tulee jatkossa varautua nykyistä monipuolisempaan metsätalouteen. Tarvitsemme pitkän kierron havumetsien lisäksi nopeakasvuisia lehtipuita. 

Suomessa jo tutkittuja mahdollisuuksia on kolme: lyhyen kierron viljelykoivut, viljelyhaavat ja viljelypajut. Niiden kasvatus selvitettiin maassamme 1900-luvun jälkipuoliskolla. Varhainen kenttäkoe viljeltiin 1973 Rovaniemen Apukkaan, Perä-Pohjolan koeasemalle.

Merkittävä oli myös 1970-luvun Sitran hanke ”Suomen nopeakasvuisimmat metsät”. Silloinen Enso-Gutzeit yhtiö perusti näyttäviä lyhytkiertokoivun viljelmiä. Tavoite oli luoda jalostetulla rauduskoivulla jotain samaa Suomeen, mikä jalostetulla eukalyptuksella oli luotu Etelä-Amerikkaan.

Sitran kokeista näki pisimmälle Helsingin yliopiston Malminkartanon tilanhoitaja, agronomi Matti Kares. Hän esitti 1976 maatalouden vuotuisilla neuvottelupäivillä, että alkaisimme viljellä pelloilla nopeakasvuisia lehtipuita. Satokierto olisi alle 10 vuotta. Biomassan sato puitaisiin pellolta heti hakkeeksi.

Ajatus eteni maa- ja metsätaloustuottajain keskusliittoon. Silloinen puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsätilallinen, ehdotti 1977 että tuottajat alkaisivat viljellä sopivilla pelloillaan lyhytkiertopuuta. Kokeita perustettiin myös Ouluun, Pohjois-Suomen Tutkimuslaitoksen toimesta.

Viljelymaata lehtipuille taannoin riitti. Ennen EU-aikaa maataloutemme oli sitkeässä ylituotannossa. Vielä 1992 Suomen Maataloustieteellinen Seura puhui miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

Lyhytkiertopuiden peltoviljely ei kuitenkaan sopinut EU:n maatalouteen. Liittymisemme unioniin 1995 poisti kyllä maatalouden ylituotannon. Liikapeltojen uskottiin palaavan viljalle, eikä maata lehtipuille enää ollut.

Neljännesvuosisadan EU-kautemme näyttää nyt, että liikapellot eivät poistuneetkaan. Ne muuttuivat ympäristötuetuiksi luonnonhoidon pelloiksi.

Suomessa oli vuonna luonnonhoidon peltoja 2021 yhteensä 127000 hehtaaria, kuusi prosenttia koko peltoalasta. Näille pelloille on nyt uusi tarve.

Toinen maavaramme ovat turvetuotannosta vapautuneet suopohjat. Niitä on jo luokkaa 60000 hehtaaria.

Ukrainan kriisi on luonut 1900-luvun loppupuolella kehitetylle metsäpuiden lyhytkiertoviljelylle uuden tarpeen. Voisimme nopeasti viljellä puuta metsättömille luonnonhoidon pelloille ja turvesuonpohjille.

Saisimme lisää raaka-ainetta sekä sellu- ja kartonkiteollisuudelle että lämpövoimaloihin. Kohu talousmetsien puun riittävyydestä voisi vaimeta.

VELI POHJONEN

Selänne-lehti. Mielipide. 19.10.2022

Metsämme puolustaneet ilmastoa jo sukupolven verran

Metsätaloutemme on aina tavoitellut lisää puun kasvua. Lisäkuutioita tarvitaan taas, olipa kyseessä ilmastokamppailun kaipaamat hiilen varastot tai uusien sellutehtaiden puun tarve.

Ennen toista maailmansotaa olimme metsien hupenemisen kaudella. Alimmillaan, vuonna 1933 metsävaramme putosivat 1385 miljoonaan kuutioon. 

Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari opetti jo 1950-luvulla, että metsiemme silloinen heikko kasvu johtui osaksi kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. Hän oli kerännyt väitöskirjaansa soistumisen mittausaineistoa Pohjanlahden maankohoamisen alueelta.

Huikari osoitti, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Alamaiden lampien ja kosteikkojen umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Metsätilallisille luotiin metsänparannuslainan järjestelmä.

Puu alkoi ojikoilla kasvaa. Metsävaramme nousivat yli 1500 miljoonan kuution vuonna 1964 ja yli 2000 miljoonan kuution vuonna 1998.

Kun vettyvien kangasmaiden ojitus saatiin valmiiksi, keskityimme metsien uudistamiseen. Vajaatuottoiset metsät uudistettiin täystuottoisiksi metsiksi.

Tänään haluamme metsistämme biomassaa yhä enemmän. Tarvitsemme etevää metsänviljelyä ja tehostettua metsänhoitoa.

Luonnonvarakeskus on osoittanut, että havumetsiemme vuosikasvu kohenee edelleen 15-30 prosentilla, kun siirrymme maatiaissiemenestä jalostettuihin istutustaimiin. Ne ovat peräisin siemenestä, joka on saatu risteyttämällä sekä tasaisen varmoja kotimaisia että hieman eteläisempiä, kovakasvuisempia emopuita.

Havupuun taimen hienoinen eteläisyys sopii lämmenneeseen ilmastoomme. Perimältään eteläisempi puu kasvaa aina pohjoista puuta nopeammin.

Tänään metsänhoitomme on hiipumassa. Näemme sen esimerkiksi taimikonhoidon rästeinä eri puolilla maatamme tai vaikkapa kunnostusojituksen puutteena. Laatutukkia tuottava hoitotoimi, havupuiden pystykarsinta on hävinnyt metsistämme lähes kokonaan.

Osaltaan tehokas metsänhoito kiinnosti metsätilallisia viime vuosisadalla, kun metsäverotus perustui pinta-alaan. Parhaaseen puun tuotokseen ja samalla suhteellisesti vähäisimpään metsäverotukseen pääsivät ne metsätilalliset, jotka hoitivat metsiään selvästi keskiarvoa voimallisemmin. Tästä metsänhoidon yksinkertaisesta kannustuksesta voisi ottaa oppia tällä vuosisadallakin. 

Valtakunnan metsien inventoinnista laskien metsävarantomme on vuonna 2021 jo tasolla 2600 miljoonaa kuutiota. Pystyimme lähes kaksinkertaistamaan puuvaramme sitten vuoden 1933 aallonpohjan.

Metsämme ovat olleet maineikkaita ilmaston puolustajia jo yhden sukupolven verran. Metsillämme on hyvä jatkaa ilmastokamppailua. Mutta se vaatii uuden sukupolven kiinnostusta metsänviljelyyn ja metsänhoitoon.

Veli Pohjonen

Miilu. Mielipide. 19.10.2022.

Energiapuu osaksi metsien jatkuvaa kasvatusta

Metsien avohakkuut ovat osa jatkuvaa metsäkeskusteluamme. Jatkuva kasvatus on sanontana hieman suppea, koska menetelmään kuuluvat myös jatkuvat hakkuut.

Menetelmää kutsuttiin aiemmin poimintahakkuuksi eli harsinnaksi. Tieteellisen tarkan termin menetelmälle antoi 1984 metsäprofessori Peitsa Mikola: metsänhoidollinen harsinta.

2000-luvun puolella kehittynyt metsätiede on osoittanut, että jatkuvasti kasvattaen ja täsmällisesti harsien on mahdollista yltää samaan puun kasvuun ja hakkuumäärään kuin avohakkuiden lohkometsätaloudessa. Tosin kasvun mittaustuloksia on metsätieteessä edelleen molempiin suuntiin, ja kiistely menetelmien paremmuudesta jatkuu.

Pääosa tavallisia metsätilallisia ei ole vielä metsänhoidolliseen harsintaan syttynyt. Heille avohakkuu on tänään yksinkertaisin tapa myydä puuta nopeasti ja paljon. Metsänviljelyn menetelmät taimikonhoitoineen on opittu jo, ja ne tuovat säännöllistä työtä metsätiloille.

Avohakkuista luopuminen on arkipäivän vaihtoehto. Metsähallituksen osalta ratkaisu on yksinkertainen. Kyse on valtion päätöksestä omissa metsissään.

Yksityismetsien osalta ongelma on monimutkaisempi. Pakkokeinoja metsätilalliset eivät halua. Miten kannustaa metsätiloja vapaaehtoiseen muutokseen?

Muutokseen voisi ottaa mallia 1900-luvun puolivälin metsänparannuksesta. Paluu uuden sukupolven harsintametsätalouteen on samantyyppinen, pitkäaikainen metsänhoidon muutos kuin metsänparannuksen varoilla rahoitettu soistuvien metsien ojituksemme. Metsäojitukseenkin metsätilalliset tarttuivat, kun yhteiskunta tuli tukineen vastaan.

Vuoden 2022 Ukrainan kriisin ja Euroopan energiakaaoksen vuoksi jatkuvaa kasvatusta voisi kehittää myös uusiutuvan energian suuntaan. Nykyisillä metsäkoneilla järeät puut voi korjata oksineen ja latvuksineen. Samoin voi korjata vähintään metsähakkeeksi kelpaavat tuulenkaadot. Niiden jatkuvalle hakkuulle on kasvava tarve, kun myrskykesät näyttävät yleistyvän.

Vähintään metsäntutkimukseen tulisi ottaa myös kantojen korjuu jatkuvien hakkuiden yhteydessä. Metsäprofessori Olavi Huikari osoitti jo 1970-luvulla, että kannoissa on käyttämätöntä biomassaa 10-40 prosenttia koko metsän kasvusta.

Meillä kantoenergian ensimmäinen kausi oli jaksolla 2000-2013. UPM-Kymmene nosti ensimmäiset 5000 kiintokuutiota vuonna 2000. Ne haketettiin polttoon Jämsänkosken voimalaan.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana kantojen käyttö energiaksi nousi miljoonaan kuutioon. Lisäys oli 200-kertainen. Kyseessä on talousmetsien vauhdikas menestystarina, mihin tuskin mikään muu metsän perustuote on kymmenessä vuodessa pystynyt. Vuodesta 2013 lähtien kantojen energiakäyttö on kuitenkin hiipunut.

Ukrainan kriisi muutti ajatteluamme energian huoltovarmuudesta. Runsaiden puuvarojen ja hyvän metsänkasvun maana Suomen kannattaa jatkaa puuvoiman kehittämistä. Siinä on oma osansa myös metsien jatkuvalla kasvatuksella, myös energiaksi.  

VELI POHJONEN

Sampo -lehti. Mielipide. 6.10.2022

Talousmetsämme ovat ennallistuneet sadassa vuodessa mittavasti

Metsätaloutemme on aina tavoitellut lisää puuta. Lisäkuutioita tarvitaan taas, olipa kyseessä uusien sellutehtaiden lisääntyvä puun tarve tai ilmastokamppailun kaipaamat hiilen varastot.

Ennen toista maailmansotaa olimme metsien hupenemisen kaudella. Alimmillaan metsävaramme putosivat tasolle 1380 miljoonaa kuutiota. Jo sodan aikana metsämme alkoivat kuitenkin pulskistua, ensin hitaasti mutta sittemmin vuosisadan loppupuoliskolla alati kiihtyvällä vauhdilla.

Professori Olavi Huikari opetti, että sotien jälkeinen metsiemme heikohko kasvu johtui osaksi kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta. Hän oli kerännyt väitöskirjaansa soistumisen mittausaineistoa Pohjanlahden maankohoamisen alueelta.

Huikari osoitti väitöskirjallaan, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Alamaiden lampien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Puu alkoi ojikoilla kasvaa. Metsävaramme nousivat yli 1500 miljoonan kuution paalun vuonna 1964 ja yli 2000 miljoonan kuution paalun vuonna 1998. Kasvukauden 2022 jälkeen puustomme on laskennallisesti 2670 miljoonaa kuutiota.

Kun kangasmaiden ojitus saatiin valmiiksi, keskityimme metsien uudistamiseen. Vajaatuottoiset metsät uudistettiin täystuottoisiksi metsiksi auraamalla ja istuttamalla. Myös varhaisen taimikonhoidon merkitys tulevalle puun kasvulle opittiin. 

Lisäpuun kasvuun perinteinen metsän parantaminen ja metsän uudistaminen eivät enää riitä. Tarvitsemme etevää metsänviljelyä.

Luonnonvarakeskus on osoittanut, että havumetsiemme vuosikasvu kohenee edelleen 15-30 prosentilla, kun siirrymme maatiaissiemenestä jalostettuihin istutustaimiin. Ne ovat peräisin siemenestä, joka on saatu risteyttämällä sekä tasaisen varmoja kotimaisia että hieman eteläisempiä, kovakasvuisempia emopuita.

Havupuun taimen hienoinen eteläisyys sopii lämmenneeseen ilmastoomme. Perimältään eteläisempi puu kasvaa aina pohjoista puuta nopeammin.

Osansa metsien kohenevaan kasvuun on antanut ilmakehän hiilidioksidi. Sen päivittäinen mittaus alkoi vuonna 1958 Mauna Loan vuorella Havaijilla. Silloin hiilidioksidin pitoisuus ilmassa oli 315 miljoonasosaa. Marraskuussa 2022 lukema on 416 miljoonasosaa, noin kolmanneksen korkeampi.

Ilmakehän lisääntyvä hiilidioksidi on kaasumainen metsälannoite. Metsien ulkopuolella hiilidioksidilla lannoitetaan kasvihuonemansikkaa ja -vadelmaa. Nekin kasvavat puutarhayrittäjän kasvihuoneilmiössä pulskemmiksi ja entistä nopeammin.

Metsäkeskustelussamme on levinnyt viime aikoina merkillinen kohu. Sen mukaamme metsämme ja niiden hiilen nieluvarasto olisivat romahtamassa. Tilastotieteellisesti näin ei ole tapahtumassa.

Talousmetsämme ovat ennallistuneet sadassa vuodessa mittavasti, ainakin jos mittaamme sitä puun määrällä. Tästä kokemuksesta voimme ottaa oppia tämän päivän metsäkiistoihin.

VELI POHJONEN

Sampo-lehti. Mielipide. 17.11.2022

Maapallo ja ihmiskunta odottavat vuosisadan metsämarssia

Vielä 10 000 vuotta sitten maapallo näkyi avaruuteen nykyistä vehreämpänä. Luonnonmetsät peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta. Alkuainehiiltä metsissä oli kaikkiaan 850 petagrammaa (ykkösen perässä 15 nollaa). Ilmakehässä alkuainehiiltä oli vähemmän, 550 petagrammaa.

Sittemmin metsää alkoi hävitä, ensin hitaasti mutta ihmiskunnan kasvun ja 1700-luvulla alkaneen teollisen kauden myötä alati kiihtyen. Tänään metsämme ovat huvenneet niin, että ne peittävät enää 31 prosenttia maapallon pinnasta. Metsien hiilen määrä on pudonnut tasolle 550 petagrammaa. Ilmakehän hiilen määrä on vastaavasti noussut 850 petagrammaan.

Metsien vähenemällä oli syvällinen vaikutus maapallon ekosysteemiin. Puista peräisin oleva alkuaine hiili päätyi hiilidioksidina taivaalle. Ilmasto lämpenee, muuttuu tuuliltaan myrskyisämmäksi ja sateiltaan ruoan tuotannolle entistä arvaamattomammaksi. Tämän ovat viime vuosina saaneet kokea sekä rikas Amerikka että köyhä Afrikka.

Jo hälyttävän pitkälle edenneen ilmastonmuutoksen alkusyy ei ole fossiilisissa aineksissa: öljyssä, kivihiilessä, maakaasussa ja sementin lähtöaineissa. Niiden hyödyntäminen teollisella kaudella vain kiihdytti kasvihuoneilmiön nykyiseen vauhtiinsa, ja se kiihdyttää ilmiötä edelleen.

Fossiilisen hiilidioksidin päästöt ylittivät metsien häviön päästöt vasta 1910-luvulla. Tänään fossiilipäästöt ovat kahdeksankertaiset maapallon metsien häviöön verrattuna.

Mikä metsillä alkoi, sen voi metsillä lopettaa. Fossiilisten ainesten käytön rajoituksilla, hiilidioksidin päästökaupalla tai kansainvälisillä ilmastosopimuksilla kasvihuoneilmiötä ei pysty poistamaan.

Ilmastonmuutos on edennyt jo liian pitkälle. Maapallo odottaa massiivista metsitystä. Metsien palautuksen on oltava samaa mittakaavaa, mitä se on ollut jääkauden jälkeisen kauden metsien häviössämme.

Ilmaston liikahiilen poistamista ei ole enää syytä viivyttää. Yhdysvaltain johtaviin ilmastotutkijoihin kuuluva esitti vuonna 2013, että ilmakehästä olisi poistettava hiiltä vähintään 100 petagrammaa.

Aikaa metsäväelle Hansen antoi vuoteen 2100 asti. Massiivinen, vuotuinen metsänviljely olisi käynnistettävä välittömästi.

Jo neljän vuoden kuluttua Hansen nosti tavoitteen 150 petagrammaan. Hän oli pettynyt Pariisin 2015 ilmastosopimukseen. Pariisi-keskusteluista oli syntynyt mielikuva, että päästöt ovat jo vähenemässä. Näin ei ole tapahtunut. Päästöt jatkoivat hillitöntä nousuaan ja jatkavat edelleen.

Jotta ilmakehästä voi siirtää maapallon uusiin metsiin hiiltä 150 petagrammaa, pinta-alaa tarvitaan paljon. Laskennallinen pinta-ala on luokkaa 620 miljoonaa hehtaaria. Sen lähin vertailukohde on Sahara, pinta-alaltaan 920 miljoonaa hehtaaria.

Maapallo ja ihmiskunta odottavat vuosisadan metsämarssia. Kyseessä on eräänlainen maapallon entisöinti. Vahvojen ilmastometsien maaksi 100 vuotta marssineella Suomella on aiheeseen annettavaa.

VELI POHJONEN

Loimaan lehti. Mielipide. 17.11.2022

Aurinkoenergian eri lajit – tuulivoima, aurinkosähkö ja metsäenergia – toimivat yhteistyössä

Pitkin rannikoitamme ja ylipäänsä läntistä Suomea matkaava on jo yli kymmenen vuoden ajan todennut, että maisemamme merkittävin muutos ovat meren ja metsän yllä majesteettisesti pyörivät tuulimyllyn siivet. Saman ilmiön havaitsi jo 1900-luvun puolella Tanskassa. Siellä tuulimyllyt olivat tulleet peltojen päälle.

Tuuli saa alkunsa auringon säteilystä. Aurinko lämmittää epätasaisesti ilmakehää mantereiden ja merten yllä. Lämmöstä johtuvat paine-erot purkautuvat tuulena. Myllyjen tuulisähkö on osa aurinkoenergiaa, samoin kuin paneelien aurinkosähkö.

Tyveninä päivinä tuulimyllyjen vieritse matkaava miettii, miten tuulivoimaa voisi varastoida. Aurinkopaneeleiden vieressä sama tulee mieleen sydäntalvella.

Metsiemme puut ovat ratkaisseet energian varastoinnin. Puut yhteyttävät hiilidioksidia ja sitovat auringon energian vuosikausiksi. Hyödynnämme tätä auringon voimaa kotonamme pilkkeinä ja halkoina. Kaupunkien kaukolämpövoimaloihin puu käy parhaiten puristettuna pellettinä. Voimaloista virtaa sähköä verkkoomme talvella, myös vuodenvaihteen pimeinä, tuulettomina päivinä.

Metsäteollisuus polttaa puolestaan kuorta, purua, hukkapaloja ja mustalipeää eli ligniiniä. Jo nykyiset sellutehtaat sekä etenkin lisäpuuta käyttävät uudet biotuotetehtaat tuottavat myytävää, aurinkoperäistä sähköä ympäri vuoden.

Äänekosken 2017 valmistunut Metsä Groupin biotuotetehdas pääsi sähkössään 240 prosentin yliomavaraisuuteen. Kemiin parhaillaan rakennettava vastaava tehdas pyrkii puolestaan 250 prosenttiin.

Puiden etevän energiatalouden takia kasvavaa metsää ei kannata raivata aurinkopaneeleiden kentäksi. Paneeleiden tehoalueiksi ovat jo valikoitumassa talojen katot, lähiöiden avoimet takamaat ja ympäristöarvoiltaan vähäisemmät, puuta kasvamattomat joutomaat.

Aurinkosähkön edelläkävijä on Kiina. Siellä paneelien ihanteellisen asettelun havaitsee, kun maahan matkustaa lentokoneella. Koneen ikkunasta näkee sinisenä hohtavia paneeleja kaupunkien ja kylien talojen katoilla. Maa- ja metsätalousseuduilla aurinkopaneeleita näkee vähemmän.

Talousmetsät ja tuulivoiman voi yhdistää. Suomen metsätilat näyttivät tämän 2000-luvun alussa. Metsien ylle soveltuvissa voimaloissamme tuulimyllyn siivekkeet pyörivät puuston yläpuolella.

Metsiemme puut ovat energian runsauden varasto. Puuvoimasta saatavalla sähköllä voimme puskuroida niin tuulivoiman tyvenet päivät kuin aurinkopaneeleiden keskitalven pimeydenkin. 

Kun lisäämme parhaillaan sekä tuulivoimaa että aurinkosähköä, niiden tukena on koko ajan metsä. Tässä uusiutuvan energian kolmikossa kukin tukee toinen toistaan. Keskenään ne eivät kilpaile.

Veli Pohjonen

Forssan lehti. Kolumni. 17.12.2022

Vehnä on keskellä maailmanpolitiikkaa

Vehnä on ollut kautta aikojen ihmiskunnan tärkein ruokavilja. Vehnän vuosituotanto henkeä kohti kuvaa ihmiskunnan ruoantuotannon huoltovarmuutta. Tänään tuotamme vehnää maapallolla keskimäärin noin 98 kiloa henkeä kohti vuodessa.

Suomessa vehnän tuotanto alkoi itsenäistymisen aikoihin. Viljely kehittyi asteittain. Pääsimme parhaimmillamme 200 kiloon, vuonna 2014. Sen jälkeen alkoi maataloutemme taantuma. Vuonna 2022 tuotimme 157 kiloa henkeä kohti.

Maailmanpolitiikan keskiössä vehnä oli edellisen kerran 1980-luvulla. Neuvostoliitto joutui ostamaan vehnää lännestä. Pellot olivat olleet yhteisomistuksessa 70 vuoden jakson. Sitkeästi yritetty kommunistinen maatalous ei ollut ruvennut toimimaan.

Vuonna 1984 Neuvostoliiton oli ostettava 28 miljoonaa tonnia ulkomaista vehnää. Maailmankaupan kysyntään vastasi Yhdysvallat. Se toi vientimarkkinoille 39 miljoonaa tonnia vuodessa.

Kolhoosimaatalous ja huono huoltovarmuus ovat perimmäisiä syitä, miksi Neuvostoliitto luhistui. Uuden vallan aikana Venäjä aluksi jatkoi vehnän tuontia, mutta vuosituhannen vaihteessa tapahtui käänne.

Kolhoosipellot olivat muuntuneet yksityistalouden yhtiöpelloiksi. Pellot alkoivat tuottaa. Vuosituhannen vaihteessa Venäjä siirtyi vehnän tuojasta vehnän viejäksi.

2010-luvun alussa Venäjä eteni viejien kärkikolmikkoon, Yhdysvaltain ja Euroopan unionin rinnalle. Vuonna 2016 Venäjä otti kolmikon johtopaikan. Sen nettovienti oli 27 miljoonaa tonnia, Yhdysvaltain 25 ja Euroopan unionin 22 miljoonaa tonnia.

Seuraavien vuosien kasvulukemat vahvistivat asetelman. Vuonna 2017 Venäjä vei vehnää ennätysmääränsä 41 miljoonaa tonnia. USA vei 20 ja EU 17 miljoonaa tonnia.

Pääsuunta on jatkunut. Yhdysvaltain maatalousministeriön marraskuussa 2022 päivitetty laskelma ennusti, että Venäjä tulisi tulevalla kaudella 2022/2023 viemään 41,7 miljoonaa tonnia, USA 21,1 ja EU 35,0 miljoonaa tonnia.

Samaan sarjaan oli viime vuosina nousemassa Ukraina. Sodan myötä asetelma kuitenkin sekosi. Ukrainan vuosivienti on jo puolittunut. Pystyykö mustan mullan maa jatkossa tuottamaan vehnää riittävästi edes omiin tarpeisiinsa?

Maailmankaupan vehnän ostavat – öljyllään – Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan levottomat maat. Niiden yhteenlaskettu nettotuonti on tasolla 53 miljoonaa tonnia. Sen olisivat kattaneet Venäjän ja Ukrainan viennit kokonaan, ilman nykytilannetta.

Kriisi heijastuu välittömästi Lähi-Idän maiden ruokaan. Esimerkiksi Libanonissa puolet kansalaisten vuonna 2020 kuluttamasta vehnästä oli lähtöisin Ukrainasta.

Maailmanpolitiikan kriisi on korostanut vehnän merkitystä. Vehnän hinta on käväissyt kaikkien aikojen ennätyslukemissa.

Onko tämän päivän Ukrainan kriisissä pohjimmiltaan kyse vehnän valttikortista maailmanpolitiikassa?

Huoltovarmuus terävöittänee jatkossa niin Suomen kuin koko EU:n maatalouden tulevia tavoitteita. Vehnän ja muun ruoan tuotantoa on varmistettava.

Lisääntyvä vehnänviljely on myös ekologisesti mahdollista. Ilmastomme lämpenemisen myötä vehnän tuleentumisraja siirtyy yhä pohjoisemmaksi.

Veli Pohjonen

Selänne-lehti. Mielipide. 14.12.2022