Monday, September 08, 2003

Metsänhoidon lainoitus pitää puun liikkeellä


Tammikuussa 2002 Suomessa oli 442,166 yksityismetsälöä. Niiden merkitys puun kasvulle ja puun jatkuvalle saatavuudelle metsäteollisuuteen on niin suuri, että jo kymmenien vuosien ajan yhteiskunta on katsonut parhaaksi avustaa niitä verovaroin, viimeksi Kemeraksi kutsutulla rahoituspaketilla.

Metsänparannuslainaa sai
soistuvien metsien ojitukseen
Yksityinen metsänkasvattaja on saanut avustusta kahdella tapaa: suorana hehtaaritukena tai korkotuettuna lainana. Tuki- ja lainarahat kasvoivat valtion budjetissa aluksi saman suuntaisesti. 1970-luvun puolivälissä molemmat saavuttivat nykyrahassa noin 40 miljoonaan euron vuositason.