Puusta puhdasta sähköä

Kuhmon kaupunkiin valmistuu parhaillaan (1992) uuden sukupolven voimalaitos. Voimala nousee Kuhmo Oy:n sahan viereen. Saha toimittaa valtaosan voimantuotannon raaka-aineesta, sahanpurua ja kuorijätettä. Sahausjätettä jatketaan Kuhmon metsistä korjattavalla puulla: hakkuutähteellä, pienpuulla ja muuten kaupaksi käymättömällä ensiharvennuspuulla.

Uutta Kuhmon laitoksessa on se, että enää ei tavoitella pelkästään kaukolämpöä. Lämpöä toki syntyy: 13 megawattia Kuhmon kaupungin verkkoon ja sahan tarpeisiin. Voimalan päätuote on kuitenkin sähkö.

Sähköä jauhetaan uudella, ympäristölle ystävällisellä tekniikalla. Voimalan sydän on Ahlströmin leijupetikattila, jonka perään on kytketty 5 megawatin sähköturpiini. Leijupetipoltolla savukaasuista poistetaan rikki, typpi ja noki. Puhtaasti tuotettu puusähkö myydään valtakunnan verkkoon Kainuun Valon linjoja pitkin.

Kuhmon laitos toteuttaa ajatuksen, jota kestävän energiatalouden puoltajat hellivät jo 1970-luvulla, mutta jota vielä 1980-luvulla pidettiin utopiana. Maaseudulle hajautettu, uudistuvasta metsäbiomassasta jalostettu sähkö torjuttiin etäisenä haaveena, tappiollisena yrityksenä ja teknisenä mahdottomuutena.

Kuhmon metsätalous on nyt suomalaisen maaseutu- ja energiapolitiikan suurennuslasin alla. Kuhmon malli on myös valittu Suomen Luonnonsuojeluliiton energiastrategiaan kansallisen perusvoiman ihanteeksi.

Sähkön tuotanto puusta, sahateollisuuden yhteydessä, avaa Itä-Suomelle houkuttelevan näköalan. Se elvyttää maakunnalliset sahat, kun kuorelle ja purulle löytyy taloudellinen käyttö. Se elvyttää puun tuotannon syrjäseudulla, kun puukauppaan tulee uusi ostaja.

Onnekas kuhmolainen puun tuottaja voi jo ensi hakkuukaudella myydä leimikkonsa paikalliseen jalostukseen pienpuuta ja hakkuutähdettä myöten. Tukit sahataan kainuulaiseksi laatulaudaksi. Kuitu, latvus, hakkuutähde, kuori, puru ja hake poltetaan kainuulaiseksi sähköksi.

Kuhmon mallissa on toivoa niille Itä-Suomen seuduille, Inariin asti, missä kuitupuun kantohinta uhkaa vajota nollarajan alle. Kuhmosta voivat katsoa esimerkkiä ne Metsä-Suomen taajamat, joiden talous on aina perustunut puuhun - ja joissa on asukkaita ainakin Kuhmon keskustaajaman verran, yli 5000.

Puuhun pohjaava, hajautettu sähkön tuotanto kiehtoo paitsi suomalaisia myös naapureitamme. Puun polton tietotaito on vientivalttimme jo nyt, ja vielä enemmän Euroopan uusilla markkinoilla.

Puuvoiman kattilavalmistaja Ahlström on esimerkiksi yhteistyössä Ruotsin Värnamoon rakennettavassa voimalassa, missä metsähakkeesta jauhetaan sähköä 6 megawatin ja kaukolämpöä 10 megawatin kilpiteholla. Menetelmä on Kuhmoakin uudenaikaisempi: puun paineistettu kaasutus.

Mutta entäpä jos puusähkön tuotannon ja siihen liittyvän tietotaidon päävientisuunnaksi otetaankin itä? Ajatellaan esimerkkitapauksena sahaa jossakin Karjalassa. Suomalainen konepajateollisuus on toimittanut siihen juuri uudet koneet.

Saha hankkii Karjalan metsistä raakapuuta 345'000 kiintokuutiota vuodessa. Siitä sahataan Karjalan lautaa 150'000 kuutiota. Kuori, sahanpuru ja hake poltetaan suomalaista alkuperää olevassa, Kuhmon tyypin laitoksessa. Kattilan lämpötehon käyttää sahan kuivuri ja lähistön taajama. Sähkö sen sijaan myydään Suomeen.

Olemme jo vuosikausia ostaneet Venäjältä runsaasti sähköä, noin kymmenesosan maamme koko energian tarpeesta. Nykyinen sähkö tulee Sosnovyi Bor -tyyppisistä ydinvoimaloista, jotka ovat aikakoneen tavoin tikittäviä ydinpommeja. Kaikki suomalaiset halunnevat tuon ydintikityksen vaikenevan.

Sosnovyi Bor -tyyppiset ydinvoimalat eivät pysähdy sillä, että Suomi lopettaa venäläisen sähkön ostot. Mutta jos tarjoamme Karjalaan ympäristöyhteistyönä puuvoimaan pohjaavia pienvoimaloita, riittävän usealle paikkakunnalle, toivo kestävän ja turvallisen energiatalouden kaupasta viriää.

Karjalan ekologinen käytävä on Joensuun yliopistossa kehitetty suunnitelma ehtymättömien metsäbiomassavarojen vyöhykkeestä. Käytävä kulkee molemmin puolin rajaa, aina Virosta Petsamoon. Käytävän elinkeinot perustuvat uudistuviin luonnonvaroihin, joista metsän kasvu on tärkein. Kestävän talouden periaate ohjaa luonnonvarojen käyttöä.

Ekologisen käytävän energiatalous perustuu puuvoimaan. Puusähköä tuotetaan molemmin puolin rajaa, mutta enemmän rajan itäpuolella. Suomi ostaa ylimääräisen sähkön. Karjalan vastaostot Suomesta ovat etevän teknologian (high tech) koneita, tietotaitoa ynnä kaikkinaisia Itä-Suomen elinkeinoelämän tuotteita.

Onko Karjalan ekologinen käytävä kaukainen haave, puusähkön tapainen utopia, joka voi toteutua vasta joskus tulevaisuudessa, 2000-luvulla?

Ehkäpä ei. Kansainvälinen luonnonsuojelujärjestö Greenpeace on nimittäin esittänyt tämäntapaista hätäohjelmaa 16 vuotavan venäläisen ydinreaktorin korvaamiseksi. Kansainvälisesti rahoitettavassa hätäohjelmassa mainitaan pienet voimalat, sekä yhdistetty sähkön ja lämmön tuotanto - Kuhmon malli.

Suomalaisella metsäenergian osaamisella on nyt näytön paikka. Mutta jotta pystyisimme sen näytön antamaan ja pysyisimme johtavana puubiomassan tuotannon ja käytön tietomaana, metsäenergiamme kansallista pohjaa tulisi väkevästi vahvistaa.

Kuhmon - ja miksei Ruotsin Värnamonkin - puuvoiman mallia tulisi tutkailla kaikissa maaseudun kunnissa jotka tekevät parhaillaan tai piakkoin perusvoiman valintaa kaukolämpölaitoksiinsa.

Kuhmon mallia tulisi tutkailla paikallissahoissa jotka ovat uudistamassa liikeajatustaan eurolinjalle. Puuvoiman puolesta tulisi ponnistella kaikkien metsänomistajien jotka haluavat kasvattamalleen puulle markkinat.

Liittyessämme huomisen Euroopan Yhteisöön olemme heti eturivin metsäenergian maa, ja tietotaitoamme kysytään sekä EY:n suunnalla että monikansallisissa Itä-Euroopan energiaohjelmissa. Menetämme etulyöntimme kuitenkin pian ellemme näytä itse suuntaa niin metsässä kuin voimalassa.

Siksi puuvoima on Suomelle merkittävä perusvoiman vaihtoehto.

Veli Pohjonen

Metsälehti. Kolumni. 30.4.1992