Hiilidioksidin päästökauppaan liittyi paljon odotuksia

Euroopan unionissa käynnistyi vuonna 2005 hiilidioksidin päästökauppa. Sen piti pehmeästi mutta varmasti nostaa fossiilisten polttoaineiden hinta niin korkeaksi, että siirtyminen uusiutuviin vaihtoehtoihin olisi tapahtunut markkinavoimin.

Jos hiilidioksidin hinta olisi noussut 30-40 euroon per tonni, kivihiilivoimaloidemme olisi kannattanut ostaa metsähaketta. Peltoenergia olisi lyönyt itsensä läpi. Ehkä kotimaista biodieseliä voisi jo tankata huoltoasemilla. Pellettiämme olisi viety Eurooppaan sen sijaan, että Vapo sulkee tehtaita vuosittain.

Terästehtaissa pelkistävän kivihiilen oheen olisi tullut uusiutuva puuhiili. Menetelmää jo pohdittiin ennen päästökaupan alkua Raahen Rautaruukissa.

Päästökauppa alkoi kahdeksasta eurosta tammikuussa 2005. Toukokuussa 2012 hinta oli seitsemän euroa.

Kauppa ei toiminut alkuunkaan niin kuin piti. Taustalla ovat EU:n myöntämät ilmaiset päästöoikeudet. Joka jäsenmaa kiristi niitä itselleen roiman kiintiön teollisuutensa vaatimuksesta. Hyvä esimerkki on Suomen tilasto vuodelta 2011. Päästökauppaan oli vaadittu ja saatu ilmaisia oikeuksia 38 miljoonaa tonnia. Päästöjen taso oli kuitenkin vain 35 miljoonaa.

Terästeollisuus ja fossiilivoimalamme eivät maksaneet viime vuonna hiilidioksidistaan mitään. Ne toimivat ilmaisilla päästöoikeuksilla. Ylijääneistä kolmen miljoonan tonnin oikeuksista ne saivat pörssituloa 20-25 miljoonaa euroa.

Ilmaiset oikeudet sotkivat markkinat. Päästöoikeudet eivät koskaan nousseet vaikuttavalle tasolle. Ne päinvastoin romahtivat kaksi kertaa 30 eurosta alle 10 euron, heti vuonna 2006 ja uudelleen 2008.

Ilmakehän hiilidioksidi nousee herkeämättä. Kun Kioton paaluvuonna 1990 pitoisuus oli 353 miljoonasosaa, lukema on nyt 394 eli kaksitoista prosenttia korkeampi. EU:n päästökauppa ei ainakaan onnistunut nousua vaimentamaan.

Tulevien vuosien vaihtoehto voi olla sama millä torjuttiin takavuosien happosateet ja metsäkuolemien uhka.

Vuonna 1980 happosateita aiheuttavat rikkidioksidin päästöt fossiilipolttoaineista olivat Suomessa 600'000 tonnia. Vuonna 2000 ne olivat pudonneet 100'000 tonniin. Päästöt onnistuttiin pudottamaan jokaisen rikkipitoisia polttoaineita käyttävän laitoksen tai tehtaan maksamalla rikkidioksidin verolla tai sen uhalla.

Joudummeko siis siirtymään pehmeästä päästökaupasta kovaan hiilidioksidiveroon?

Oli ilmastokamppailun jatko mikä tahansa, Suomen kannattaa olla eturivissä. Bioenergia tukee ilmastokamppailua ja päinvastoin. Kamppailu on meille eduksi, voimme edistää kotimaassa ja kehitellä vientiin uusia biotalouden toimia.

Veli Pohjonen

Pohjalainen. Lukijoilta. 8.5.2012