Biokaasua, komissaarit!

EUROOPAN UNIONIN komissio haluaa nostaa bioenergian tuotannon vuoden 1995 tasoon verrattuna kolminkertaiseksi vuoteen 2010 mennessä. Komissio julkaisi vuonna 1997 uusiutuvan energian valkoisen kirjan, jossa bioenergialla on leijonan osa.

Energiapuun mahdollisuudet maatiloilla

1990-luvun loppuun tultaessa Suomi on Euroopassa bioenergian johtomaa. Saimme jo 1995 koko tarpeesta puuenergiana 17 prosenttia, kun Ruotsi sai 13, ja Itävalta sekä Portugali 12 prosenttia. Unionin energiasta biomassa kattoi vain 3,3 prosenttia, ja kun siihen lisätään vesivoima (1,9), tulivuoriperäinen energia (0,2), tuulivoima (0,02) ja aurinkovoima (0,02 prosenttia), EU:n uusiutuvan energian kokonaisprosentti oli 5,44.

1990-luvulla puuenergian tuotanto ja käyttö ovat Suomessa lisääntyneet puolitoistakertaisesti, 45 terawattitunnista 70 terawattituntiin (terawattitunti on miljardi kilowattituntia). Puuvoima oli vuonna 1998 toiseksi tärkein energialähteemme. Saimme öljystä 28, puuvoimasta 19, ydinvoimasta 18, hiilivoimasta 11, maakaasusta 11, turpeesta 6 ja vesivoimasta 4 prosenttia koko energian tarpeesta.

1990-luvulla myös puun energiakäytön tutkimus pääsi merkittävään tulokseen. Metsähakkeen tuotantomenetelmiä kehitettiin vuosien 1993-1998 Bioenergiaohjelmassa. Kun vuonna 1993 metsähakkeen tuotantohinta oli 93 markkaa megawattitunnilta. Vuonna 1998 haketta tuotettiin hintaan 45 markkaa. Samalla vertailupolttoaineen, kivihiilen kuluttajahinta on noussut 35 markasta 75 markkaan megawattitunnilta.

Lisää bioenergiaa EU:n valkoisesta kirjasta

Marraskuun lopulla 1997 Euroopan unioni antoi julkisuuteen uusiutuvan energian suunnitelmansa, Valkoisen kirjan. Sen on määrä luotsata 15 jäsenmaan energiataloutta vuoteen 2010. Valkoinen kirja haluaa yli kaksinkertaistaa EU:n uusiutuvan energian prosentin vuoteen 2010 mennessä. Tarkka tavoite on 11,5 prosenttia. Maa- ja metsätalouden tuottama biomassa saa lisäyksestä paksuimman siivun.

Vuonna 1995 Euroopan unioni käytti biomassaa energian tuotantoon 520 terawattituntia. Suomesta tilastoon kirjattu puuenergia oli siitä runsas kymmenesosa, 58 terawattituntia. Vuoteen 2010 mennessä EU haluaa nostaa bioenergian tuotannon kolminkertaiseksi 1570 terawattituntiin.

Lisäys jakaantuu kolmeen osaan. Maatalouden ja asumisen jätteistä käytettävä biokaasu lisääntyy 175 terawattitunnilla. Sellaisenaan poltettava tähde kuten peltoviljelyn oljet ja metsätalouden hakkuutähde lisääntyy 350 terawattitunnilla. Suurimman haasteen sai energiaviljely, jonka tuotannon pitää lisääntyä 525 terawattitunnilla.

Suomessa vuoden 1995 bioenergian (puuenergian) tuotanto ja käyttö olivat 58 terawattituntia (11 prosenttia koko EU:n bioenergiasta). Bioenergian kolminkertaistaminen Suomessa tarkoittaa 174 terawattituntia vuonna 2010.

Suomen bioenergiatalous on jo talkoissa mukana. 1990-luvun lopulla bioenergian tuotantomme on lisääntynyt metsäteollisuuden tarkentuneen jätepuun käytön ansiosta noin neljällä terawattitunnilla vuodessa. Pelkästään metsäteollisuuden avulla pääsemme vasta 120 terawattituntiin vuonna 2010. Puuttuvan 54 terawattitunnin tuottamiseksi tarvitaan lujasti töitä. Se on myös maatilojen ja yksityismetsätalouden suuri haaste 2000-luvun alkupuolella.

Mahdollisuuksien kori

Metsähakkeen energiareservi otetaan  käyttöön. Metsähakkeen potentiaali uudistushakkuista on 12,3 terawattituntia vuodessa (neulasitta).  Kansallisen metsäohjelman tavoite vuoteen 2010 on tuottaa metsähaketta 5 miljoonaa kuutiota vuodessa. Se vastaa energiana 10 terawattituntia vuodessa.

Energiatavoitteinen metsänhoito tulee metsätalouden avuksi. Metsätaloutemme suuri ongelma on männyn ensiharvennuspuun ylituotanto, harvennusten jääminen rästiin ja sen seurauksena odottava laadukkaan männyn sahatukin aleneva kasvu. Harvennusmetsiin tarvitaan energiahakkuita. Ensiharvennusten, taimikonhoidon ja muun metsänhoidon energiapotentiaali on Metsäntutkimuslaitoksen mukaan 13,5 terawattituntia vuodessa. Jo kertyneiden hakkuurästien vuoksi energiatavoitteisen metsänhoidon tavoite vuoteen 2010 saakka voi olla 15 terawattituntia vuodessa.

Kivihiilen ja polttoöljyn korvaajaksi tulee puupelletti. Kivihiili ja polttoöljy ovat hiilidioksidin suuria päästäjiä. Hiilidioksidin päästöjen vähenemä Kioton sopimusten mukaan toteutuu nopeimmin, kun kivihiilen ja polttoöljyn korvaaminen alkaa nollapäästön puulla: metsähakkeella tai Ruotsin mallin mukaan puun polttojalosteella eli pelletillä. Esimerkki on Tukholman Hässelbyn kaukolämpövoimala. Se vaihtoi kivihiilen pellettiin vuonna 1993. Vuonna 1997 pelletin energiakäyttö Hässelbyssä oli yksi terawattitunti. Ruotsin koko pelletin tuotantokapasiteetti on 5 terawattituntia. Siihen Suomellakin on mahdollisuus vuoteen 2010 mennessä. Ensimmäinen pellettitehdas toimii Suomessa Vöyrissä. Joukko muita tehtaita on suunnitteilla saha- ja puuteollisuuden yhteyteen.

Metsähakkeen, energiatavoitteisen metsänhoidon ja pellettituotannon yhteispotentiaali on 30 terawattituntia eli puolet valkoisen kirjan EU-tavoitteestamme. Loput 30 terawattituntia on kerättävä maatilojen energiaviljelystä, oljen keruusta ja biokaasun tuotannosta. Käytännön sovellukset puuttuvat Suomesta vielä lähes tyystin.

Joko energiaviljely tulee maatiloille?

Valkoisen kirjan vaativin tavoite koskee juuri peltojen energiaviljelyä. Jos ruokohelpeä tai hakepajua kasvatetaan kohtuullisella käytännön satotavoitteella 6,7 kuivatonnia vuodessa hehtaarilla, bioenergian tuotanto on 30 megawattituntia vuodessa hehtaarilta. EU:n tavoite 525 terawattituntia vaatii energiaviljelyn hehtaareja 17,5 miljoonaa. Valkoinen kirja puhuu "vain" kymmenestä miljoonasta hehtaarista, koska keskisadon oletetaan nousevan.

Mistä ne miljoonat hehtaarit otetaan? Saksan vehnämaista? Turvesuon pohjilta? Vaiko tulevasta EU-maasta Puolasta?

Aktiivin energiaviljelyn maista pisimmällä on Ruotsi. Siellä kasvaa hakepajua 18 000 hehtaaria. Talvikaunna 1998-1998 pajua puidaan hakkeeksi 2000 hehtaaria, josta saadaan energiaa noin 0,2 terawattituntia. Uutta viljelypinta-alaa tulee kevään 1999 viljelyssä 2000 hehtaaria.

Suomessa kasvoi ruokohelpeä vuonna 1998 noin 1000 hehtaaria, kun mukaan lasketaan siementuotannon alueetkin. Energiaksi ruokohelpeä päätynee muun muassa turpeen seassa korkeintaan 0,1 terawattituntia.

Valkoinen kirja ja Agenda 2000 yhteen

Uusiutuvan energian valkoista kirjaa ja sen tavoitteita on nyt sulateltu runsas vuosi. Suomelle tulevaa haastetta ja maatilojen uusia mahdollisuuksia ei liene vielä täysin ymmärretty. Valkoisen kirjan merkitys maatilojen puuenergian tuotannolle ja käytölle on esimerkiksi monin verroin tärkeämpi kuin Kioton ympäristökokouksen julistukset, jotka alkavat vaikuttaa vasta kaudella 2008-2012.

Valkoinen kirja ja Agenda 2000 tulisi saumata toisiinsa ja luoda niiden avulla pohja ensi vuosisadan monipuoliselle maa- ja metsätaloudelle. Jos haluamme pitää edelleen asemamme unionin vihreän energian johtomaana, maatilojen puuenergian tuotannon ja käytössä alkaa 2000-luvulla uusi vaihe.


*****


Esitelmä. Kiskon puuenergiapäivä 13.4.1999 

Pinta-ala, aurinko ja metsät ovat Suomen energiarikkaus

Metsät sitovat ja varastoivat
aurinkovoimaa

Aurinkovoimaa lankeaa Suomeen noin 100 watin valoteholla neliömetrille, kun päivän ja yön sekä kesän ja talven vaihtelut tasataan. Kun maan kamaraamme on 30 miljoonaa hehtaaria ja suomalaisia 5 miljoonaa, aurinkovoiman keskiteho on 6000 kilowattia meitä jokaista kohti. Tai toisin laskien: vuoden aikana aurinkoenergiaa kertyy kullekin suomalaiselle 53 miljoonaa kilowattituntia.

Puuvoima vähentää jo päästöjä

Ydinvoiman uuttera puolustaja Martti Tiuri loi perusteellisen katsauksen kasvihuonekaasuihin ja niiden vähentämisen mahdollisuuksiin (HS 23.12.1998). Hän piti uusiutuvien energialähteiden mahdollisuuksia kuitenkin kovin rajoitettuina. Tilastokeskuksen tuore energiatilasto (1997) kertoo toista.

Norppasähkö on aito asia

Ekomerkityn sähkön aika alkoi 1996, kun Ruotsin luonnonsuojeluliitto määritteli sille kriteerit. Suomessa ekosähkön pioneeri on Kainuun sähkö, joka alkoi markkinoida tammikuussa 1998 ekosähköään näyttävin mainoksin.

Kainuun Sähkö määritteli kaukoviisaasti ekosähkön ruotsalaisen mallin mukaan. Suomalainen "Norppa suosittelee" -luokitus valmistui keväällä 1998. Se noudattelee ruotsalaista luokitusta pitkälle, koska sähkökauppa on jo vapautunut yli rajojen.

Kantohinnat ja työllisyys

Vuosikymmenen (1990-luvun) alussa maahamme räjähtänyt työttömyys alkoi hitaasti nujertua vuosina 1994 ja 1995. Alkuvuonna 1996 työttömyyden lasku taas hidastui. Ilmiö kytkeytyy selvästi pääelinkeinoomme metsään.

Kun metsällä ja metsäviennillä menee hyvin, työpaikkoja syntyy. Kun metsävienti taantuu, kuten keväällä 1996, taantuu myös työllisyys. Metsän osa työllisyydessä alkaa jo kantohinnoista. Ehkä yllättävin kytkentä on rakennusalan ja kantohintojen välillä.

Ekoteollisella linjalla lupaava tulevaisuus

Viisitoista vuotta sitten, 1970-luvun öljykriisien mainingeissa, maamme energiataloudelle naulattiin kaksi tavoitetta. Energiaa tulee säästää ja sen kotimaisuutta nostaa. Energian säästäminen ei tarkoita palelemista pimeässä. Se tarkoittaa vaikkapa eristettyjä lämpöikkunoita tai rakennusten ilmanvaihdon uusimista siten, että poistoilman hukkalämpökin otetaan talteen.

Bioenergia on ilmastopelin valtti

Hiilidioksidikysymys on ympäristöongelmista vaikein pala. Sitä on hengittämässämme ilmassa edelleen vähän: tilavuudesta mitaten runsas prosentin kolmaskymmenesosa. Mutta vähäisyydessäänkin hiilidioksidi on ilmakehän tehokaasu. Jo sen pieni lisäys saa ilmamassan käyttäytymään lämpöä pidättävän kasvihuonelasin tavoin.

Ympäristöongelmiin on yleensä löytynyt yksituumaisuus. Esimerkiksi peltojen supermyrkyn, DDT:n myrkyllisyydestä oli niin murskaavat näytöt, että kaikki länsimaat hankkiutuivat siitä eroon ilman suurta suukopua.

Samoin on Suomessa käymässä bensiinin lisäaineelle lyijylle. Maanteiden varsien viljapellot ja puutarhat puhdistuvat jo, kun lyijybensiinin käyttö on vähennyt roimasti. Lyijyttömän bensiinin mahdottomuudesta jupisi aikoinaan joukko moottorimiehiä, mutta jupina on jo vaimennut.

Mutta entä hiilidioksidi? Eihän tuo väritön ja hajuton kaasu ole edes myrkky. Lämpeneekö ilmasto varmasti? Ja jos se vähän lämpenee, tokkopa tuo suomalaisia haittaa - näin kuulee usein sanottavan.

Ilmaston lämpeneminen hämmentää tiedemiehiä. Tieteelle kiistatonta koetta ei voi järjestää, koska maapallo on aivan liian suuri koekenttä. Ja ilmiön vuosikymmenien tai vuosisadan koejakso on kiusallisen pitkä. Raja lienee vedettävä todennäköisyyslaskennan tai uhkapelin teorian avulla.

Hiilidioksidipäästöistä huolestuneille näytöt riittävät. Teollistumisen alkaessa hiilidioksidin pitoisuus ilmakehän tilavuudesta oli 260 miljoonasosaa, mutta nyt (1998) pitoisuus on noussut 39 prosenttia, 362 miljoonasosaan.

Vuosi 1996 oli neljänneksi lämpimin sitten vuoden 1866, jolloin tarkat mittaukset alkoivat. Yli satavuotisen jakson 13 lämpimintä vuotta tulivat vuoden 1979 jälkeen. Viisi lämpimintä vuotta olemme kokeneet 1990-luvulla.

Hiilidioksidin päästöjä vähättelevälle leirille ilmastonäytöt eivät riitä. Osa erityisesti Yhdysvaltain tiedemiehistä katsoo säähavaintoja tilastotieteen ankarimmasta näkökulmasta. Sen mukaan nykyvaihtelu mahtuu luonnon normaaliin menoon. Suomalainen kuittaa säistä, että vuodet eivät ole veljeksiä.

Vaikka tilastotieteen sataprosenttiset näytöt puuttuvat, jo ilmiön mahdollisuus ja sen kasvava todennäköisyys huolestuttavat. Kasvihuoneilmiö on itse asiassa ihmiskunnan 2000-luvun uhkapelissä ympäristövaurioista vakavin.

Uhka ei ole kesien ja talvien vähittäinen lämpeneminen, vaan maapallon ilmakehän hallitsemattomat häiriöt. Huolestuttavimpia ovat tropiikkiin iskevät pyörremyrskyt. Toinen uhka on Afrikan kuivuuskausien yleistyminen ja syveneminen.

Osa ihmiskuntaa ei panisi pahakseen, vaikka kesät ja talvet vähän lämpenisivät. Kukaan ei kuitenkaan halunne pyörremyrskyjä ja kuivuutta. Ne iskevät todennäköisimmin tropiikin tiheään asuttuihin kehitysmaihin, tuhoavat koteja, aiheuttavat nälänhätää ja lisäävät entuudestaan syvää kurjuutta. Siksi pääosa kansakuntia - erityisesti Euroopan unionin maat - katsovat, että hiilidioksidipäästöjä ei tule vähätellä eikä ilmaston muutoksella tule pelata.

Pelaamiselta tuntuvat toinen toistaan seuraavat kansainväliset kokoukset. Ne ovat kyllä sorvanneet ponsilauseita, mutta tulokset ovat olleet kehnot.

Jo 1990 OECD-maat antoivat Geneven julistuksen, jonka mukaan kasvihuoneilmiötä aiheuttavan hiilidioksidin päästöt on saatava putoamaan. Rion ympäristökokous 1992 kokosi koko maailman johtajat sopimaan samasta asiasta. Suomessa hallitus naulasi hiilidioksidin vähentämiselle tavoitteen 1993.

Kesällä 1997 pidetty Rion seurantakokous katsasti hiilidioksidin päästöjä ja tavoitteita. Kehumisen aihetta ei ollut, sillä päästöt vain nousevat. Esimerkiksi Suomen hiilidioksidipäästö vuonna 1990 oli 53 miljoonaa tonnia ja vuonna 1996 se oli noussut 61 miljoonaan tonniin. Nousu jatkuu muissakin länsimaissa.

Viimeksi hiilidioksidin päästöistä hieroi yhteistä linjaa Kioton joulukuun kokous Japanissa. Ankaran kädenväännön päätteeksi teollisuusmaat pääsivät päästöjensä rajoittamisesta sopuun.

Kokousten sarja jatkuu. Seuraavaksi Euroopan unionin maat sopivat, miten Kioton 8 prosentin vähennystaakka vuoteen 2010 mennessä jaetaan.

Suomella on ilmastokokouksiin neuvotteluvaltti: bioenergia. Se ei päästä haitallista hiilidioksidia eikä voimista kasvihuoneilmiötä.

Me osaamme tuottaa bioenergiaa. Kasvatamme metsiämme korjuuta enemmän. Metsään jää hakkuukoneen uralle vielä rytönä hakkuutähdettä ja pienpuuta, kun tukki- ja paperipuu on viety pois. Sahojen pihat pursuavat poltettavaa kuorta, purua, losoa ja tasauspätkää. Sellun keitosta tulee solkenaan kuori- ja prosessijätettä. Lisää biopolttoainetta voimme viljellä pelloilla.

Me myös hallitsemme bioenergian teknologian. Vuoden 1995 EU-tilastojen mukaan saimme puusta 17 prosenttia koko energian tarpeesta. Lähimpiä kilpailijoitamme olivat Ruotsi (14 prosenttia energiatarpeesta), Itävalta (12) ja Portugali (12).

Veli Pohjonen

Taloussanomat. Tarkastelussa -artikkeli. 8.1.1998

Lisensiaatti Kalevi Karsisto -Tropiikin metsänviljelyn asiantuntija

Maatalous- ja metsätieteiden lisensiaatti Kalevi Karsisto kuoli sairauskohtaukseen Espoossa 13. joulukuuta1997,  54-vuotiaana. Hän oli syntynyt 13. lokakuuta 1943 Salmissa, rajan taakse jääneessä Karjalassa.

Karsisto valmistui metsänhoitajaksi 1967 ja alkoi tutkia metsänviljelyä Muhoksen metsäntutkimusasemalla. Suometsien fosforiravinteita koskeva lisensiaattitutkimus valmistui 1976.

Bioenergian tutkimus alkoi Suomessa 1978. Karsisto oli tutkimuksen aloittanut koordinaattori. Hän oli ensimmäisiä, joka ymmärsi ojitetuille soille syntyneiden hieskoivikoiden arvon energialähteenä. Karsiston bioenergiakausi huipentui 1981-85, kun hän toi polttopuriste- eli pellettimenetelmän Suomeen.

Tropiikin metsänviljelyn tutkijaksi ja asiantuntijaksi Enso-Gutzeitin palvelukseen Kalevi Karsisto siirtyi 1986. Haasteeksi tuli Sahelin metsänviljely. Suomi oli rahoittanut kehitysapuvaroin jo 1980-luvun alusta Valkoisen Niilin metsähanketta Sudanissa, 300 kilometriä Khartumista etelään, mutta metsänviljely ei ottanut onnistuakseen Saharan etelälaidan ankarissa oloissa.

Kalevi Karsisto pani alkuun Sudanissa järjestelmällisen metsänviljelyn koetoiminnan, joka yhdisti puulajivalinnan, taimitarhat, maaperän muokkauksen, taimien istutusmenetelmät ja taimikoiden hoidon. Hän kytki tiimiinsä mukaan myös paikalliset kyläläiset peltometsäviljelyn ja kylämetsätalouden avulla.

1980-luvun loppuun mennessä Karsiston metsänviljelyn tiimi kehitti Sahelin vihreäksi aalloksi nimetyn metsänviljelymenetelmän. Tuloksia alkoi syntyä myös käytännössä. Meskiittipuista vihertyviä Valkoisen Niilin kyliä ja peltometsäviljelmiä näkyi jo 1990-luvun alkupuolen satelliittikuvissa.

Sahelin vihreän aallon metsitysmenetelmä antoi aavikoitumisen torjuntaan uuden toivon. Jos ihmiskunta niin haluaa, Afrikan köyhien maiden aavikoituminen on mahdollista pysäyttää. Se tarvitsee rikkaan maailman kehitysapurahaa. Se tarvitsee saumatonta kylätason kehitysyhteistyötä eri ihmisten ja kansallisuuksien välillä. Se tarvitsee suomalaisiltakin löytyvää metsänviljelyn tietotaitoa. Mutta erityisesti se tarvitsee vahvaa tahtoa ylivoimaisilta tuntuvien luonnonhaasteiden edessä.

Kalevi Karsistolla oli tuo tahto. Sahelin vihreän aallon metsitystutkimuksesta piti tulla hänen väitöskirjansa Joensuun yliopiston metsätieteelliseen tiedekuntaan, mutta työ jäi kesken.

1990-luvun loppupuolella Kalevi Karsiston metsänviljelyn asiantuntemuksella oli vientiä kaikkialla tropiikissa.

Hänen viimeisiä haasteitaan oli Indonesian aikaa sitten hävitettyjen sademetsien - nyt alang-alang heinää kasvavien, moneen kertaan palaneiden, maaperältään köyhtyneiden alueiden - uudelleen metsitys. Muhoksen suometsissä opitut lait puiden kasvinravinteista saivat uuden sovelluksen toisella puolen maapalloa.

Kalevi Karsisto luennoi säännöllisesti Joensuun yliopistossa tropiikin metsänviljelyn ongelmista ja ratkaisuista. Hän oli värikäs opettaja, jonka luennoilta ei vauhtia eikä kipinää puuttunut.

VELI POHJONEN

Muistokirjoitus Helsingin Sanomissa 6.1.1998

Tropiikin metsänviljelyn asiantuntija

Maatalous- ja metsätieteiden lisensiaatti Kalevi Karsisto kuoli sairauskohtaukseen Espoossa 13. joulukuuta (1997) 54-vuotiaana. Hän oli syntynyt 13. lokakuuta 1943 Salmissa, rajan taakse jääneessä Karjalassa.

Karsisto valmistui metsänhoitajaksi 1967 ja alkoi tutkia metsänviljelyä Muhoksen metsäntutkimusasemalla. Suometsien fosforiravinteita koskeva lisensiaattitutkimus valmistui 1976.

Bioenergian tutkimus alkoi Suomessa 1978. Karsisto oli tutkimuksen aloittanut koordinaattori. Hän oli ensimmäisiä, joka ymmärsi ojitetuille soille syntyneiden hieskoivikoiden arvon energialähteenä. Karsiston bioenergiakausi huipentui 1981-85, kun hän toi polttopuriste- eli pellettimenetelmän Suomeen.

Tropiikin metsänviljelyn tutkijaksi ja asiantuntijaksi Enso-Gutzeitin palvelukseen Kalevi Karsisto siirtyi 1986. Haasteeksi tuli Sahelin metsänviljely. Suomi oli rahoittanut kehitysapuvaroin jo 1980-luvun alusta Valkoisen Niilin metsähanketta Sudanissa, 300 kilometriä Khartumista etelään, mutta metsänviljely ei ottanut onnistuakseen Saharan etelälaidan ankarissa oloissa.

Kalevi Karsisto pani alkuun Sudanissa järjestelmällisen metsänviljelyn koetoiminnan, joka yhdisti puulajivalinnan, taimitarhat, maaperän muokkauksen, taimien istutusmenetelmät ja taimikoiden hoidon. Hän kytki tiimiinsä mukaan myös paikalliset kyläläiset peltometsäviljelyn ja kylämetsätalouden avulla.

1980-luvun loppuun mennessä Karsiston metsänviljelyn tiimi kehitti Sahelin vihreäksi aalloksi nimetyn metsänviljelymenetelmän. Tuloksia alkoi syntyä myös käytännössä. Meskiittipuista vihertyviä Valkoisen Niilin kyliä ja peltometsäviljelmiä näkyi jo 1990-luvun alkupuolen satelliittikuvissa.

Sahelin vihreän aallon metsitysmenetelmä antoi aavikoitumisen torjuntaan uuden toivon. Jos ihmiskunta niin haluaa, Afrikan köyhien maiden aavikoituminen on mahdollista pysäyttää. Se tarvitsee rikkaan maailman kehitysapurahaa. Se tarvitsee saumatonta kylätason kehitysyhteistyötä eri ihmisten ja kansallisuuksien välillä. Se tarvitsee suomalaisiltakin löytyvää metsänviljelyn tietotaitoa. Mutta erityisesti se tarvitsee vahvaa tahtoa ylivoimaisilta tuntuvien luonnonhaasteiden edessä.

Kalevi Karsistolla oli tuo tahto. Sahelin vihreän aallon metsitystutkimuksesta piti tulla hänen väitöskirjansa Joensuun yliopiston metsätieteelliseen tiedekuntaan, mutta työ jäi kesken.

1990-luvun loppupuolella Kalevi Karsiston metsänviljelyn asiantuntemuksella oli vientiä kaikkialla tropiikissa.

Hänen viimeisiä haasteitaan oli Indonesian aikaa sitten hävitettyjen sademetsien - nyt alang-alang heinää kasvavien, moneen kertaan palaneiden, maaperältään köyhtyneiden alueiden - uudelleen metsitys. Muhoksen suometsissä opitut lait puiden kasvinravinteista saivat uuden sovelluksen toisella puolen maapalloa.

Kalevi Karsisto luennoi säännöllisesti Joensuun yliopistossa tropiikin metsänviljelyn ongelmista ja ratkaisuista. Hän oli värikäs opettaja, jonka luennoilta ei vauhtia eikä kipinää puuttunut.

VELI POHJONEN

Lisensiaatti Kalevi Karsisto. Muistokirjoitus. Helsingin Sanomat. 6.1.1998

Ilmastomuutoksella ei pidä pelata

Vuonna 1990 OECD-maat antoivat Geneven julistuksen, jonka mukaan kasvihuoneilmiötä aiheuttavan hiilidioksidin päästöt on saatava putoamaan. Maailman johtajat sopivat siitä Rion ympäristökokouksessa 1992. Suomen hallitus asetti päästöjen vähentämiselle tavoitteen 1993. Vertailukohteeksi otettiin vuosi 1990.

Kesällä 1997 pidetty Rion seurantakokous katsasti hiilidioksidin päästöjä ja tavoitteita. Kehumisen aihetta ei ollut. Päästöt vain nousevat.

Kasvihuoneilmiötä ei pidä vähätellä

Päästöt kuriin biopolttoaineella

Kasvihuoneilmiöstä tuli huippupolitiikan aihe ensimmäisen kerran Rion ympäristökokouksessa 1992. Valtionpäämiehet pohtivat joukolla keinoja, joilla haitallisen hiilidioksidin päästöt vähenisivät. Keskikesällä 1997 New Yorkissa kokoontui Rion seurantakokous katsastaman, mitä viidessä vuodessa on tapahtunut. Ainakaan länsimaat eivät voineet saavutuksillaan kehua. Päinvastaisista aikeista huolimatta hiilidioksidin päästöt nousevat jatkuvasti.

Aito haittavero hyödyttää ympäristöä

Verokarhulle bensiinivero on kultamuna: se on helppo kerätä eikä se ehdy. Aidon haittaveron tarkoitus ei ole kuitenkaan kerätä valtiolle rahaa, vaan ohjata kestävää kehitystä.

Öljyalan keskusliitto tilasi (1990-luvun alussa) Jyväskylän yliopistolta tutkimuksen bensiinille langetetun raskaimman haittaveron, polttoaineveron vaikutuksista.

Alkukesästä 1994 julkistettu tutkimustulos oli murskaava. Bensiinin haittavero ei toimi. Bensiinin kulutus ei laske, vaikka sen hinta nousee. Bensiiniä verottamalla hiilidioksidin päästöt eivät Suomessa alene.

Osaran metsää tarvitaan vaihtomaiksi Kuusamon kiistaan

Vanhojen metsien hakkuut eivät ole Kuusamon yhteismetsälle itsetarkoitus. Aarnikot voi rauhoittaa, jos yhteismetsä saa vaihtomaiksi ns. Osaran metsää.

Aarni-ikäisten ikimetsien suojelu
oli Kuusamon kiistan ytimessä

Markkinavoima puuttui marraskuussa 1994 ensimmäisen kerran Kuusamon metsäpeliin, kun yhtiöt kieltäytyivät ostamasta aarnileimattuja Romevaaran ja Näränkävaaran puita.

Energiaviljely sopeuttaa maataloutta

Kansanäänestyksen (1994) linjaama EU-ratkaisu viestii siitä, että Suomen maataloudella on edessään todellinen rakennemuutos. Se on jotakin isompaa kuin maatilojen vähittäinen luopuminen viljelystä, ensin syrjäkylillä ja sitten lähempänä kirkonkylää. Tällaista ajelehtivaa muutosta Suomi on elänyt jo vuodesta 1966.

Maataloutemme on selviytynyt rakennemuutoksesta ennenkin. Viimeisimmän ison muutoksen maaseutu koki 100 vuotta sitten, kun peltojen yksipuolinen viljatalous muuttui nurmitaloudeksi. 1860-luvun nälkävuosien jälkeen karjataloudesta kehitettiin Venäjän viennin tuottoisa osa. Vuosisadan loppupuoliskolla myös maatilojen puu tuli arvoonsa.

Vuotos vain kertatyö

Perusvoiman säätösauvaksi suunnitellun Vuotoksen tekoaltaan merkitys väheni ratkaisevasti, kun Eduskunta hylkäsi syyskuussa 1993 viidennen ydinvoimalan. Sittemmin Vuotoksen hankkeesta on paljastunut tyrmistyttäviä ympäristövaikutuksia, kuten Pekka Salminen ja Jaana-Mirjam Matikainen osoittavat (HS 24.10.1994).

Vuotosta monin verroin kestävämpi hanke on Veitsiluoto Oy:n Kemijärven sellutehdas. Se tulisi uusia Lapin vihreän teollistamisen mallilaitokseksi. Perusteita ovat ainakin seuraavat kolme.

Kivihiili on ympäristölle turmioksi

Kivihiileltä kerättävää energiaveroa ihmetellyt (HS 6.9.1994) tiedotuspäällikkö Markku Murros ei ole osannut lukea 1990-luvun tärkeintä ympäristöviestiä. Ilmastoamme uhkaavan kasvihuoneilmiön vuoksi hiilidioksidin päästöjen kasvu on saatava pysähtymään.

Jo 1990 Suomi allekirjoitti yhdessä 18 muun OECD-maan kanssa Geneven julistuksen, jonka mukaan hiilidioksidin päästöjen kasvu pysäytetään tällä vuosikymmenellä. Rion ympäristökonferenssi 1992 kokosi maailman johtajat sopimaan samasta asiasta. Ja 1993 Suomen hallitus varmisti hiilidioksidin vähentämisen tavoitteen kotimaahan.

Kivihiili on ympäristölle turmioksi

Kivihiileltä kerättävää energiaveroa ihmetellyt (HS 6. 9.) tiedotuspäällikkö Markku Murros ei ole osannut lukea 1990-luvun tärkeintä ympäristöviestiä. Ilmastoamme uhkaavan kasvihuoneilmiön vuoksi hiilidioksidin päästöjen kasvu on saatava pysähtymään.

Jo 1990 Suomi allekirjoitti yhdessä 18 muun OECD-maan kanssa Geneven julistuksen, jonka mukaan hiilidioksidin päästöjen kasvu pysäytetään tällä vuosikymmenellä. Rion ympäristökonferenssi 1992 kokosi maailman johtajat sopimaan samasta asiasta. Ja 1993 Suomen hallitus varmisti hiilidioksidin vähentämisen tavoitteen kotimaahan.

Kasvihuoneilmiön aiheuttajana juuri kivihiili on ongelmallisin. Siinä on yli 70 prosenttia alkuainehiiltä. Vetyä kivihiilessä on vain vähän, päinvastoin kuin maakaasussa. Kivihiilen palaessa syntyy lähes pelkästään kasvihuoneilmiön pääkaasua, fossiilista hiilidioksidia.

Hiilidioksidin päästölistan kärjessä ovat etelärannikon kaukolämpövoimalat. Helsingin kaupungin energialaitos päästi 1992 kivihiilen poltostaan ilmakehään 2,9, Espoon Sähkö 0,5 ja Vantaan sähkölaitos 0,4 miljoonaa tonnia hiilidioksidia.

Hiilidioksidin päästöille pääkaupunkiseudun uusimmatkaan voimalat eivät mahda mitään. Vaikka ne puhdistaisivat savukaasut rikittömäksi, typettömäksi, vedettömäksi ja pölyttömäksi, savu jää jäljelle. Sitä tulee paljon, eikä kaikkea savua voi kerätä talteen.

Hiilidioksidin päästöjen on väitetty vähenevän ydinvoimalla. Väite on väärä. Viides ydinvoimala ei olisi sulkenut etelärannikon kaukolämpölaitoksia.

Päästöt vähenevät vain polttoaineen vaihdolla. Vaihto kivihiilestä maakaasuun pudottaa päästöt 58 prosenttiin. Vaihto biopolttoaineeseen pudottaa fossiilisen hiilidioksidin päästöt nollaan.

Kivihiili ja sen päästöt ovat ympäristöllemme turmioksi. Siksi on oikein ja kohtuullista, että kivihiili maksaa ympäristöveroa.

VELI POHJONEN

Helsingin Sanomat. Mielipide. 10.9.1994

Kolmen vuoden metsää Etelä-Suomen pelloille

Kuitua ja energiaa hakepajusta

1960-luvun puolivälissä joukko metsänviljelyn tutkijoita pallotteli ajatuksella lyhentää metsäpuiden kasvattamiseen kuluvaa aikaa perinteisestä sadasta vuodesta roimasti, alle kahteenkymmeneen vuoteen. Ajatus metsäpuiden lyhytkiertoviljelystä lähti itämään.

Ensimmäiset uutta kasvatusmenetelmää enteilevät koetulokset julkaistiin 1960-luvun lopulla, mutta varsinaisesti metsäpuiden lyhytkiertoviljelyn kiteytti E.J. Schreiner 1970 Yhdysvalloissa. Käsite juurtui nopeasti metsäntutkimukseen eri puolilla maapalloa. Suomessa metsäpuiden lyhytkiertoviljelyn kenttäkokeet alkoivat keväällä 1973.

Sahaus ja puuteollisuus nousevat nopeimmin

Sahaus ohitti metsätaloudessa tervanpolton 1830-luvulla. Siitä lähtien sahaus ja puuteollisuus ovat maassamme kasvaneet. Tilastojen huippu koettiin 1980. Sahatavaran tuotanto ylitti 10 miljoonaa sahakuu­tiota.

Kasvutalouden yhteiskunta romahti

 - huomisen bioyhteiskunta on rakennettava uusiutuvien luonnonvarojen perustalle

1960-luvulla länsimaissa yleistyi kasvutalouden oppi. Sen mukaan lähes kaiken, mitä kansantaloudessa voi mitata - kansantuotteen, kulutuksen, verotulojen, raaka-aineiden tuotannon, energian käytön - piti kasvaa määräprosentti vuosittain. Kasvutalouden puolestapuhujat opettivat, että tuotannon ja kulutuksen automaatti johtaa kansantalouden pyörien kiihtyvään liikkeeseen, mikä takaa täyden työllisyyden ja vaurautta jaettavaksi kaikille.

Afrikan ruoantuotannon toivo peltometsäviljelyssä

Perheviljelmät ja keinolannoitusta korvaava sekaviljely torjuvat Afrikan nälkää 

Huolimatta tieteen edistysaskelista, vihreästä vallankumouksesta ja yli sukupolven kestäneestä kehitysavusta, peltoviljelyn tuottavuus ei ota noustakseen Afrikan köyhissä maissa. Sadot laskevat, ja nälänhätä on monin paikoin yhtä lähellä kuin seuraava epäonnistuva sato.

Peltohaketta metsitettäviltä pelloilta

Peltohake, hakepaju ja biopolttoaine ovat maatalouden uusia käsitteitä. Alan uranuurtaja on Ruotsi. Siellä on käynnistynyt peltohakkeen tuotanto osana maatalouden ylituotannon vähentämistä, osana uutta, bioyhteiskunnan energiapolitiikkaa.

Koillis-Savon Sampo teollistaa vihreyden

Puuvoiman, sahauksen, kartonkitehtaan, jäteveden puhdistuksen, biolietteen energiakäytön, metsän tuhkalannoituksen ja PlusMetsiä kasvattavat maatilat yhdistävä Koillis-Savon Sampo on vihreyden teollistamisen palapeli, joka näyttää suuntaa huomisen ekoteolliselle Suomelle.

Yhden sukupolven vanhaa ympäristöaatetta meidän on kiittäminen siitä, että vesi ja ilma ovat puhdistumaan päin sekä asuintienoillamme että teollisuutemme äärellä. Enää eivät viemärit pura jätteitämme vesistöihin sellaisenaan. Enää ei kivihiiltä polttavista kattiloista tuprua rikinhöyryistä savua niin, että tehtaan varjossa taloista syöpyvät maalit ja metallit. Enää eivät sellutehtaat laske vesistöihin sakeaa jätevettä niin, että heikoilla moottoriveneillä on vaikeuksia ajaa läpi.

Metsä- ja voimataloutta on kehitettävä yhdessä

Ydinvoiman puolestapuhujana tunnettu Matti Jantunen (HS 7. 11.) lankeaa samaan harhaan, millä puuvoima yritettiin kampittaa vuoden 1992 perusvoimapelistä. Hän ei huomaa, että etevä teknologia (high tech) ajoi 1980-luvulla perinteisen polttopuun edelle.

Puuvoima ei ole enää häkäisiä tulisijoja, savuttavia hellanuuneja tai nokeavia takkoja. Puuvoima ei ole enää risusavotoita, kansallisia mottitalkoita tai isänmaallista halonhakkuutta. Perinteisestä polttopuusta - halosta, pilkkeestä ja hakkeesta - saamme enää viidenneksen puuvoimaa.

Neljä viidennestä puuvoimaa tulee metsäteollisuudesta, sahoilta ja sellun keitosta. Saamme talousmetsien hakkuista raaka-ainetta myös voimatalouteen, koska tukkipuu ei kasva muodoltaan kakkosnelosena eikä kuitupuu pelkästään selluloosana.

Sahaus jättää kuorta, purua ja losoa paljon. Vain puolet tukista lähtee sahalta lautoina ja lankkuina. Selluloosaa puusta on vain 40 prosenttia. Loput on pääosaksi ligniiniä, mikä on puun energiapitoisin aines (latinan lignum tarkoittaa polttopuuta).

Puunjalostus polttaa sahauksen ja sellunkeiton sivutuotteet sähköksi ja lämmöksi. Nykypoltto on puhdasta, sillä uudet voimalat käyvät päästöiltään noettomin, rikittömin ja vähätyppisin leijupetikattiloin. Kotimainen voimateollisuus, Ahlström ja Tampella, edustaa alan uusinta osaamista. Ala on kansantaloutemme kasvun lohko ja tulevaisuuden vientivaltti.

Anneli Nikula (HS 8. 11.) pelkää energiaksi tarvittavan puun määrää. Pelko on aiheeton. Radiokemistinä hän ei ole oivaltanut, kuinka paljon puuta metsäammattilaiset osaavat liikutella. Puuvoimaa maamme enrgian kulutuksesta oli 14 prosenttia vuonna 1991, saman verran kuin ydinvoimaa (15 prosenttia).

Jos nykyistä puuvoimaa vertaa 10 metriä korkeaan halkopinoon, se olisi 3500 kilometriä pitkä, se ylettyisi Utsjoelta Roomaan. Nikulan lisäpino, Utsjoelta Hankoon, on tervetullut haaste työttömille metsureille ja urakoitsijoille. Lisäpino on vain runsas kolmannes talousmetsiimme vuosittain kasvavasta ylijäämäpuusta.

Sitkeä on myös harha puuvoiman kalleudesta. Kauppa- ja teollisuusministeriön puun energiakäytön työryhmä arvioi äskettäin (mm. HS 31. 10.), että sahaus- ja sellujätteen polttoainehinta on 20 markkaa megawattitunnilta. Se on vain puolet kivihiilen hinnasta ja kolmannes maakaasun hinnasta.

Kotimaista metsä- ja voimataloutta pitäisi nyt kehittää yhdessä, kestävän talouden ja ympäristölle ystävällisen plusmetsän periaattein. Talousmetsien hakkuiden lisääminen vain Metsä 2000 -ohjelman verran, on nopein ja edullisin tapa, millä Suomen kansantalous ohjataan nykyisestä lamasta.

Saha- ja sellupuusta sekä hakkuutähteestä saa samalla niin paljon lisäenergiaa, että lisää muuta perusvoimaa ei tällä vuosituhannella tarvita.

Veli Pohjonen

Helsingin Sanomat. Mielipide. 12.11.1992

Ympäristöetu puuvoiman valtti

Ympäristö painaa energiavalinnassa paljon, enemmän kuin jauhettavan sähkön turpiinihinta. Siksi vaihtoehdot on punnittava niiden jättämien saasteiden mukaan. Kun sähkön turpiinihintaan lisätään saastekulut, energialähteiden edullisuus muuttuu toiseksi kuin kansanedustaja Martti Tiurin laskelmassa (HS 12. 3.1992).

Ydinvoimaa rasittavat ikuiset saasteet: käytetty ydinpolttoaine ja romutettavat voimalat. Niiden varastointi maksaa paljon, ydinjätehän puoliintuu vasta 65'000 vuodessa.

Ydinjätteen muuraaminen peruskallioon on kohtuullinen ratkaisu. Sen kulut tunnetaan, mutta varaston ylläpitoa ei ole hinnoiteltu. Ylläpidon kattaisi huoltomaksu, jota kerätään sähkön hinnassa hoitovastikkeen tavoin. Vastike olisi tosin vähäinen, ja se laskisi puoleen jo 65'000 vuoden päästä.

Tulevat sukupolvet kiittävät meitä, jos maksamme koko hoitovastikkeen etukäteen sinä 30 vuoden aikana kun ydinvoimala toimii. Tämä puuttuu nyt ydinsähkön hinnasta; hoitovastiketta ei maksa ydinsähkön tuottaja eikä kuluttaja, vaan tulevat sukupolvet. Tappion ulkoistaminen kolmannelle osapuolelle ei onnistu länsimaisessa markkinataloudessa, siihen kaatui esimerkiksi Englannin ydinvoiman yksityistäminen.

Maakaasun ongelma on hiilidioksidi. Sen viipymä ilmakehässä on 120 vuotta. Päästö on mahdollinen torjua, ja siksi maakaasulle lankeaa aikanaan EY-maiden yhteinen hiilidioksidimaksu. Suomessa maakaasun hinta nousee 40 prosenttia.

Puuvoimalla on ylittämätön ympäristöetu; uusiutuvana luonnonvarana se hoitaa omat hiilidioksidin päästönsä. Minkä puu palaessaan taivaalle päästää, sen uusi kasvu imee takaisin puiden lehvästöön.

Rikin ja typen oksidit, metaani sekä noki ovat höyhensarjan päästöjä, sillä esimerkiksi metaanin viipymä on vain 10 vuotta. Ydinjätteestä ja hiilidioksidista poiketen rikin, typen, metaanin ja noen poisto ratkeaa insinööritietein. Päästöt on jo lähes nollattu leijupetikattiloissa. Vielä puhtaampaa savua tulee paineistetusta poltosta.

Nykyhinnoin energiapuu ei kilpaile sellupuun kanssa jos sen energia maksaa alle 9 p/kWh. MTK:n laskelman mukaan energiapuu maksaa käyttöpaikalla 5 p/kWh, jos metsäverotukseen voi sisällyttää energiapuuvähennyksen. Nyt maakaasu maksaa 5,2 p/kWh, EY-veroineen 7,3 p/kWh.

Merkitään maakaasulla jauhettavan sähkön hintaa suhdeluvulla 100. Nesteen (HS 15. 3.) ja englantilaisen laskelman ydinsähkö maksaa 222 yksikköä. EY-ympäristössä maakaasuvoima maksaa 140 yksikköä. Puuvoima on saman hintaista (136 yksikköä) jos sähkö tuotetaan nykyiseen tapaan sellutehtaassa, mutta raaka-aineena on energiapuu keskihintaan 7 p/kWh.

Martti Tiurin laskelmasta poiketen länsimainen ydinvoima on kalleinta energiaa. Puuvoima kilpailee hinnallaan tasavertaisesti maakaasun kanssa. Ympäristöedullaan puuvoima menee kuitenkin sen edelle. - Sitä paitsi puun energialataus on uusiutuva, peräisin auringosta.

Puuvoima on jo nyt suomalaista perusvoimaa, saamme siitä - selluteollisuuden tarkan puunkäytön ansiosta - 14 prosenttia tarpeestamme (ydinvoima 15 prosenttia, maakaasu 8 prosenttia). Energiapuuta kasvaa metsissämme enemmän kuin koskaan ennen lähihistoriassamme. Metsäteollisuuden ei enää tarvitse kilpailla energiapuusta sellun raaka-aineena. Puuvoiman ympäristö- ja työllisyysedut ovat ylivoimaiset. Eikä puuvoiman tähden tarvitse ottaa lisää ulkomaista velkaa.

Veli Pohjonen

Helsingin Sanomat. Mielipide. 24.3.1992

Puuvoiman valtit: ympäristö ja työllisyys

Vallitsevan käsityk­sen mukaan pian käynnistyvällä ener­giapelin viimeisellä kierroksella ovat vastakkain ydin­voima ja kivihiili. Mutta ovat­ko ne todelliset vaihtoehdot? Kummallakin on rasitteena ylikäymätön ympäristöongelma: ydinvoimalla ikuiset jätteet, kivihiilellä ilmaston tukah­duttava hiilidioksidi.

Puuvoimaa energiapeliin

Kauppa- ja teollisuusministeriön viimeisimmän ener­giati­laston mukaan, vuodelta 1990, Suomen ener­giankulutuksesta katetaan 14 prosenttia puulla.

Puuvoima kuuluu maassamme edel­leen energiatalouden raskaaseen sarjaan, sillä se jättää taak­seen sekä vesivoiman (9 prosenttia kulutuksesta), turvevoiman (4 %), kivihiilen (11 %) että maa­kaasun (7 %). Lähin puuvoiman kil­paili­ja on ydinvoima 15 prosentin ener­giaosuudel­laan.

Puuvoima on suomalaista perusvoimaa

Metsäenergia mukaan energiapelin viimeiselle kierrokselle

Kauppa- ja teollisuusministeriön viimeisimmän energiatilaston mukaan, vuodelta 1989, energian kokonaiskulutus oli maassamme 1212 petajoulea (petajoulessa on ykkösen perässä 15 nollaa). Siitä oli puuperäistä energiaa 164 petajoulea eli 14 prosenttia.

Puuvoimaa kasvava, hoidettu metsä
on varmin energian varastomme.

Puu kuuluu edelleen energialähteiden raskaaseen sarjaan. Saimme puusta energiaa esimerkiksi enemmän kuin vesivoimasta (11 %), kivihiilestä (13 %) tai turpeesta (3 %). Puuvoiman lähin kilpailija on ydinvoima 16 prosentin osuudellaan (183 petajoulea).

Puuntuhkasta suljetun ravinnekierron lannoite

Puun energiakäytön voi arvioida lisääntyvän maassamme kun fossiilipolttoaineille säädetään tulevaisuudessa entistä tiukempia ympäristömaksuja. Mutta aiheuttaako puun tarkempi korjuu uuden ympäristöongelman, johtaako pienpuun ja hakkuutähteen energiakäyttö metsämaamme köyhtymiseen? Jotta tulevaisuuden puiden kasvulta eivät loppuisi ravinteet, avuksi on otettava metsänlannoitteista luonnonmukaisin: energiapuun tuhka.

Puun energiakäyttö lähti maassamme nousuun vuonna 1977, ensimmäisen energiakriisin jälkeen. Se oli mahdollista, kun puun uusi korjuutekniikka oli tullut avuksi. Hakkeen läpimurto avasi metsäenergialle kanavat.

Aluksi polttohake valmistettiin karsitusta rangasta, mutta pian siirryttiin kokopuuhun kun huomattiin että järein konein rungot, latvukset ja oksat voi kaikki hakettaa. Hake-energian kehittäminen oli rivakassa vauhdissa etenkin 1980-luvun alkupuolella. Entistä tehokkaampia traktorikäyttöisiä hakkureita keksittiin. Automatisoituja hake­lämpökes­kuk­sia raken­nettiin. Maaseudulle syntyi uutta työllisyyttä.

Puu energialähteenä 1990-luvulla

Hakepuun aktiivi tuottaminen polttoaineeksi jatkui aina vuo­teen 1984, mutta sitten tapah­tui kään­ne: metsätähteen ja metsä­hak­keen e­ner­giakäyttö kääntyi laskuun. 1980-luvun puolivälin jälkeen ote kotimaisesta energiasta lipesi, pääosaksi öljyn hinnan laskun myötä.

Etevä energiatekniikka (high tech) parantaa 1990-luvul­la uudelleen energiapuun kilpailukykyä. Puun poltto on tullut uu­teen tekniseen vaiheeseen kun entistä matalamman lämpötilan leijuker­ros­poltto on mahdol­lista yhä pienem­missä kattiloissa. Typen oksidit vähenevät, ja rikki – jota puussa on vain hiukkasen – saadaan uudella tekniikalla yhä tarkemmin talteen.

Suurissa laitoksissa tullaan siirtymään kom­bivoi­matek­niikkaan, missä puu kaasutetaan. Siitä  tuotetaan en­sisijaisesti sähköä, sivutuotteena lämpöä. Uusin tekniikka, paineistettu poltto, on jo koeajovai­heessa. Uuden tekniikan ansiosta energian saanto paranee ja sähkön tuotannon hyötysuhde nousee en­tisestään. Met­säbiomas­saa ei tarvitse enää kuivat­taakaan metsässä; uudet lai­tokset saavat energian talteen märkänä syötetystä puusta.

Mutta jo tällä vuosikymmenellä puun energiakäyttöä tulee edistämään eniten hiilidioksidikysymys ja pelätty kasvihuoneilmiö. Puuhan kuuluu niihin uudistuviin energiavaroihin, mitkä eivät lisää ilmakehän hiilidioksidin pitoisuutta. Mikä puuta poltettaessa savuaa hiilidioksidina taivaalle, palautuu metsän kasvaessa takaisin puihin.

Ruotsissa energiapuulle on jo annettu hiilidioksidin takia hintaetu. Vuoden 1991 alussa fossiilipolttoaineille säädettiin kasvihuonekaasumaksu, 16 penniä kilolta hiilidioksidia, polt­toaineen päästöjen mukaan laskettuna. Maksu rasittaa eniten kivihiiltä, vähiten maakaasua.

Kasvihuone­kaasumaksua ei määrätty puupolttoaineille eikä muillekaan biomassoille. Energiapuulle tuli kertaheitolla hintaetua yli 50 markkaa puun kiin­tokuutiolta. Energiapuun kaupan voi ennustaa käyvän tänä vuonna Ruotsissa.

Köyhtyykö maaperä?

Rinnan energiahakkeen käytön kasvamisen kanssa on kasvanut huoli kokopuun korjuun haittavaikutuksista: maaperän köyhtymisestä ja mahdollisesta häiriössä myöhemmässä metsänkasvussa. Huoli ei ole aiheeton. Kokopuuhakkeeksi korjattavan nuoren koivun jokaisen kiintokuution mukana metsästä viedään runsas kilo typpeä, puoli kiloa kaliumia, 150 grammaa fosforia ja vajaa kilo kalsiumia. Maaperä paitsi köyhtyy tärkeistä pääravinteista, myös happamoituu kalkin vähetessä.

Karuilla kankailla ja soilla, nopean ravinteiden menetyksen pelätään johtavan puuston kasvun heikkenemiseen, ja mikroravinteiden vähetessä kasvuhäiriöihin. Viljavilla mailla puiden juurilla on käytettävissä niin runsaasti ylimääräisiä ravinteita, että kokopuun korjuu ei johtane välittömiin kasvutappioihin. Mutta viljavilla maillakin puuston kasvu voi taantua pitkän ajan kuluessa.

Ravinteet jäävät tuhkaan

Haketta poltettaessa pääosa palamatonta jäännöstä, tuhka, on kasvien kivennäisravinteita. Itse asiassa tuhkaan jäävät puiden tarvitsemista ravinteista kaikki muut paitsi typpi ja rikki. Pienpoltossa ne poistuvat savukaasujen mukana, suurissa energialaitoksissa nekin saadaan pian kaikki talteen.

Puun tuhka on puun kasvua ajatellen oivallinen lannoite, koska se sisältää lähes kaikki puun tarvitsemat kivennäisaineet ja vieläpä oikeissa suhteissa.

Tuhkan vaikutus monipuolinen

Tuhkalannoitusta on maassamme tutkittu jo vuosikymmeniä.  Tuhkalla on samanaikaisesti sekä pää- ja hivenravinnevaikutus että maan neutralointi- eli kalkitusvaikutus. Puun tuhkan kalkitusvaikutus on tärkein, se on jopa suurempi kuin kalkkikivijauheella.

Metsänlannoituksessa tuhkan käytöstä on saatu parhaat kokemukset turvemailla. Ojitettujen soiden tuhkalannoituskokeita on seurattu maassamme jo vuosikymmenen ajan. Eräs tunnetuimpia kokeita on Leppiniemen tuhkalannoituskoe Metsäntutkimuslaitoksen Muhoksen tutkimusaseman lähettyvillä.

Kalvakkaneva ojitettiin vuonna 1932, viljeltiin männylle 1934 ja lannoitettiin koivun tuhkalla vuonna 1947. Tuhkaa levitettiin toiselle ruudulle 8 tonnia/ha, toiselle 16 tn/ha. 41 vuoden kuluttua lannoituksesta vähemmän tuhkattu ruutu oli kasvanut 300 kuutiota ja enemmän tuhkattu ruutu 387 kuutiometriä hehtaarilla, kun tuhkaton ruutu oli kasvanut vain 12 kuutiota. Muhoksen koe, mikä on eräs Metsäntutkimulaitoksen kuuluisimpia, on vakuuttava näyttö tuhkan pitkäaikaisesta vaikutuksesta, vaikka koe lieneekin turpeen runsaasta luontaisesta typestä johtuva poikkeustapaus.

Miksi puuntuhkalla ei lannoiteta?

Puun tuhkan lannoitusvaikutus on kiistaton. Tuhkalannoitus on luomulannoitusta; tuhkalannoitusta vastaan ei protestoi kukaan.  Tuhkaa on myös saatavana, ja sitä riittää - ainakin toistaiseksi. Miksi tuhkan lannoituskäyttö ei ole levinnyt?

Syitä on kaksi. Pölytuhkan levittäminen on työsuojeluongelma. Niin tiivistä traktorin hyttiä ei ole keksittykään etteikö hienojakoinen tuhka pölyäisi kuljetuksen ja levityksen aikana. Sitäpaitsi monet lämpölaitokset mieluusti sammuttavat kuuman tuhkan vedellä. Tuhka muuttuu lietteeksi, eikä sen levitys onnistu kalkitusvaunun tapaisilla koneilla.

Osittain sammutetun pölytuhkan levittämiseen tarkoitetut laitteet kehittyvät koko ajan. Uusimman tekniikan vaunu ei muituta enää kalkitusvaunua, vaan on metsätraktoripohjainen lietso. Levityksen suorittaa urakoitsija. Samaa peruskonetta käytetään muissakin metsäajoissa.

Toinen ongelma liittyy tuhkan rakeistamiseen; rakeistetulla tuhkallahan voisi lannoittaa samoin konein, samoin työsuojelumenetelmin kuin kauppalannoitteilla. Rakeisella tuhkalla pääsisi tarkkuuslannoitukseen.

Jotta tuhkarae muodostuisi puristuskoneessa, tuhkassa pitäisi olla jäljellä kasvien liima-aineita, kuten esimerkiksi rehurakeissa on luonnostaan. Liima-aineet taas ovat haihtuneet puun poltossa. Liima-aineita rakeeseen tulee siis lisätä. Yksi mahdollisuus on yhdistää karjanlanta ja tuhka. Tuhkan rakeistamista tutkitaan edelleen.

Suljettu kierto

Puun tuhka on tulevaisuuden lannoite, koska sillä pääsee suljettuun kiertoon. Toki tuhkankin ravinteet pitkällä ajanjaksolla kiertävät vaikka välissä olisi kaatopaikka ja joki. Ympäristön kannalta tulisi kuitenkin pyrkiä aina kiertoon joka on mahdollisimman suppea ja nopea. Siksi tuhkan fosforia ei saisi päästää kaatopaikalta vesistöön. Siksi tuhkan ravinteet pitäisi palauttaa tarkkuuslannoituksella takaisin puiden juurille.

1980-luvun alussa, kun puun tuhkan merkitystä tutkittiin muuna osana metsäenergian tutkimuksia, puu- ja kuorituhkan vuosituotanto oli noin 80 000 tonnia.

Pienpuun energiakäyttöä on aina tarkasteltava mahdollisten ravinteiden menetysten valossa. Puussa on nimittäin tuhkaa suhteellisesti sitä enemmän mitä pienempänä se poltetaan. Lehdettömän puun ravinteet ovat pääosaksi kuoressa, ja kuoren osuus pienpuussa on suuri.

Puolen vuosisadan maassamme suoritetut puuntuhkan lannoitustutkimukset osoittavat että suljettu ravinnekierto on mahdollinen. Sen puoleen puun energiakäyttöä voi lisätä.

VELI POHJONEN

Käsikirjoitus 18.11.1991

Puu mukaan energiapeliin

Kauppa- ja teollisuusministeriön viimeisimmän energiatilaston mukaan, vuodelta 1990, Suomen energiankulutuksesta katetaan 14 prosenttia puulla. Puu kuuluu maassamme edelleen energiatalouden raskaaseen sarjaan, se jättää taakseen muun muassa kivihiilen (11 prosenttia kulutuksesta), vesivoiman (9 %), maakaasun (7 %) ja turpeen (4 %). Lähin puuvoiman kilpailija on ydinvoima 15 prosentin energiaosuudellaan.

Puuvoima vastaan muut voimat

Ainoana yliopistoistamme Joensuussa opetetaan ja tutkitaan energiapuun tuotantoa pääaineena; metsätieteelliseen tiedekuntaan perustettiin sitä varten professuuri jo 1980-luvun alussa. Mistä energiapuun tuotannossa on kysymys? Mikä on puuvoiman merkitys tänään, 1990-luvulla ja 2000-luvun Suomessa? Voiko energiapuutuotantoa vielä kehittää?

Puu energiateollisuuden raskaassa sarjassa

Kauppa- ja teollisuusministeriön viimeisimmän energiatilaston mukaan, vuodelta 1989, energian kokonaiskulutus oli 1212 petajoulea (petajoulessa on ykkösen perässä 15 nollaa). Siitä oli puuperäistä energiaa 164 petajoulea eli 14 prosenttia.

Aurinko-Ruotsissa lähdetty biomassan tielle - Solar Sweden has gone to the biomass road

AURINKO-RUOTSISSA LÄHDETTY BIOMASSAN TIELLE

Biomassan suosio Ruotsin uutena energialähteenä näkyy jo peltomaisemassa: haketta tuottava viljelypaju on omaksuttu laajalti maatalouden tuotantosuunnaksi. Koetoiminnasta ja käytännön viljelystä on jo riittävästi esimerkkiä Suomellekin.

Vuonna 1976 Ruotsiin siirtynyt professori Gustaf Sirèn käynnisti Uppsalan maatalousyliopistossa merkittävän koesarjan. Hän kasvatti polttopuuksi voimakkaasti vesovaa pajua entisellä vehnäpellolla - tiheässä, rikkakasvit torjuen, lannoittaen, kuin vehnää konsanaan.

Koesarja tuotti hämmästyttävän tuloksen. Parhaaseen mahdolliseen kasvutilaan saatettu pajukko kasvoi biomassaa verrattomasti vauhdikkaammin kuin naapuripellon vehnä, kylvöheinä tai peruna.

Kokeista poiki Ruotsin bioenergiatutkimus, josta muut länsimaat ottavat nyt oppia. Kokeet olivat alku Aurinko-Ruotsin biomassaohjelmalle joka on nyt siirtynyt käytännön sovellusvaiheeseen, Etelä- ja Keski-Ruotsin maanviljelijöiden pelloille. .....

Tämä artikkeli on julkaistu yliöartikkelina Helsingin Sanomissa 2.6.1991. Artikkeli löytyy myös kirjasta Puusta puhdasta voimaa (1999), ss. 18-22.


________________________________________________________________

The new Swedish bioenergy approach can already be seen in the scenery of countryside: planted Salix for wood chips is the new production option for agriculture. The biomass plantation trials and practical applications in the farms would be sufficiently tested examples for Finland as well.

In 1976 professor Gustaf Sirén - of Finnish origin as researcher, later active in Sweden - established on the fields of Uppsala (Swedish) University of Agricultural Sciences a significant set of plantation trials. He planted coppicing willows (Salix) into dense stands and started to grow them as intensively as standard agricultural crops. The field had been previously growing wheat. Now it had been polwed and harrowed for Salix. Fertilization and weed killers were just, just like for wheat.

Sirén's trials produced growth results that were astonishment for the researchers as well as frequent visitors who came to see his trials. When the growing conditions were optimized Salix started to produce more biomass than wheat, grass or potato in the neigbouring fields.

These trials of late 1970s were the basis of the Swedish bioenergy research which is now under interest of other European countries. The trials were the beginning of BioSolar programme of Sweden that now has moved over from university farm fields to practical applications in the agricultural areas of Southern and Central Sweden. ....

This article has been published (in Finnish) as feature article in Helsingin Sanomat on 2 June 1991. It is also found in the (Finnish) book Puusta puhdasta voimaa (1999), pp. 18-22.

Aurinko-Ruotsissa lähdetty biomassan tielle

Biomassan suosio Ruotsin uutena energialähteenä näkyy jo peltomaisemassa: haketta tuottava viljelypaju on omaksuttu laajalti maatalouden tuotantosuunnaksi. Koetoiminnasta ja käytännön viljelystä on jo riittävästi esimerkkiä Suomellekin.

Gustaf Sirén esittelee
Upsalan koepajukkoa

Helsingin yliopistosta 1976 Ruotsiin siirtynyt professori Gustaf Siren käynnisti Upsalan maatalousyliopistossa merkittävän koesarjan. Hän kasvatti polttopuuksi voimakkaasti vesovaa pajua entisellä vehnäpellolla - tiheässä, rikkakasvit torjuen, lannoittaen, kuin vehnää konsanaan. Koesarja tuotti hämmästyttävän tuloksen. Parhaaseen mahdolliseen kasvutilaan saatettu pajukko kasvoi biomassaa verrattomasti vauhdikkaammin kuin naapuripellon vehnä, kylvöheinä tai peruna.

Uudistuvaa biomassaa ei sovi unohtaa energialähteenä

Hake-energia pudottaa ensiharvennusten
korjuussa myyntipuun minimiläpimittaa.

Biomassa - pääosaksi puuperäinen polttoaine - kattoi vuonna 1989 Suomen energian käytöstä 14 prosenttia. Biomassan kanssa samassa energiasarjassa ovat ydinvoima, jonka osuus oli 15 prosenttia ja vesivoima, 11 prosenttia. Turve-energian osuus on noussut 20 vuoden kehitystyön seurauksena 3 prosenttiin.

Suomalaiset energiavaihtoehdot: säästö ja kotimaiset

1990-luvun Suomessa energian säästäminen ei ole palelemista pimeässä. Energiapalvelujen automatiikka säästää puolestamme.

Pienpuun korjuu hakkeeksi
kehittyi 1980-luvulla

Missä säästö ei riitä, avuksi tulee kotimainen energia. Myös puun energiakäytön merkitys kasvaa etevän energiatekniikan kehittymisen myötä. Energiapuulla on lisäksi ympäristövaltti. Puussa on rikkiä häviävän vähän. Puun poltto ei lisää ilmakehän hiilidioksidia.

Jo 1970-luvulla, ensimmäisen energiakriisin jälkeen, maassamme säästettiin energiaa. Katuvaloja vähennettiin, toimistojen lämpötilaa laskettiin ja omakotitaloja tiivistettiin. Säästämisen vaihe, jota silloin kesti vain vuoden pari, näkyy nyt pienenä notkahduksena pitkäaikaisessa energiatilastossamme.

Operaatio Metsänraja - Vastaisku kasvihuoneilmiöön kehitysyhteistyönä

Elokuussa 1989 FINNIDAn (ulkoministeriön kehitysyhteistyön osasto) entinen päällikkö,  emeritus - suurlähettiläs Pekka Malinen julkaisi testamenttinsa "Kehitysapu täysremonttiin". Malisen keskeinen ohje oli, että kehitysavun tilkkutäkistä, kaikkien alojen kirjavasta hankekokoelmasta, tulisi hankkiutua pikimmiten eroon. Tilkkutäkin asemesta Suomen tulisi keskittyä avunannossaan muutamalle harvalle alalle. Ja Suomen tulisi keskittyä erityisesti niille aloille, missä maailma uskoo meidän osaamiseemme ja mitä maailma meiltä odottaa.

Viljelty metsä sitoo hiiltä, kuten tämä Etiopiaan
50 vuotta sitten istutettu Eucalyptus grandis 

Malisen kirjasta kohistiin pari kuukautta, kunnes se hävisi puheenaiheista. Hänen testamenttinsa sisältää kuitenkin niin laajoja näkymiä, että sitä ei kannattaisi vaieta kuoliaaksi.

Malinen ennenkin aikaansa edellä

Metsänviljely ja metsänhoito olivat keskeisiä Malisen ehdottamia aloja. 1990-luvulle tultaessa maapallon metsien, metsänhoidon ja metsänviljelyn merkitys oli saanut aivan uuden ulottuvuuden, kun ymmärrettiin niiden, ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja kasvihuoneilmiön välinen yhteys.

Aurinko-Ruotsi biomassan tielle

Ruotsalainen energiaviljely
perustuu jalostettuihin lajikkeisiin

Biomassa on Ruotsin valitsemia aurinkoperäisiä uusia energialähteitä. Haketta tuottava viljelypaju näkyy jo peltomaisemassa; maanviljelijät ovat omaksuneet uuden tuotantosuunnan. Vuoden 1991 alussa säädetty fossiilipolttoaineiden kasvihuonekaasumaksu paransi viljelypajun kannattavuutta. Miten Suomen tulisi suhtautua Ruotsin maatalous-, energia- ja ympäristöpolitiikan uusiin suuntauksiin?

Huomisen uudistuva energia

Maapallon väestö käyttää tällä hetkellä energiaa 12 terawatin teholla (terawatissa on ykkösen perässä 12 nollaa). Yhtä maapallon asukasta kohti energiaa kuluu noin 2 kilowattia. Teollisuusmaat käyttävät energiaa tunnetusti eniten, huippuna USA:n yli 10 kW.

Kauppa- ja teollisuusministeriön uusimman energiatilaston (1989) mukaan suomalainen käyttää energiaa keskimäärin 7,7 kilowatin teholla. Nousua oli 1980-luvulla 22 prosenttia.

Pohjoinen metsä tuottaa uusiutuvaa
energiaa ja varastoi sen talveksi

Kehitysmaissa energiaa kuluu selvästi vähemmän: vain 100 wattia henkeä kohti. Yksi kehitysmaiden asukas saa näin koko energiavirrasta käyttöönsä hädin tuskin pöytälampun tehon verran.

Operaatio metsänrajasta Suomen kehitysyhteistyön metsämarssi

Vielä 10,000 vuotta sitten sinisessä planeetassamme oli nykyistä vihreämpi vivahdus. Sankat metsät peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta, yhteensä 6200 miljoonaa hehtaaria.

Nykypäivään tultaessa metsät ovat huvenneet kolmanneksella, 4100 miljoonaan hehtaariin. Alkuvaiheessa metsäala väheni hitaasti mutta lopulta, etenkin 1800-luvulta lähtien, yhä kiihtyen. Kaskiviljely, pellonraivaus, metsälaiduntaminen, polttopuun keruu, ja lopulta teollisuuspuun hakkuut viimeisen 150 vuoden aikana vähensivät metsäalaa. Mutta onhan metsää maapallolla toki vielä jäljellä: 200-kertaisesti Suomen nykyiseen metsäpinta-alaan verrattuna.

Metsähengelle puhuri

Suomessa on 431,000 yksityistä, yli yhden hehtaarin metsälöä. Metsänomistajia kansastamme on vielä enemmän, kaikkiaan 750,000, sillä melkoinen osa palstoja on perikuntien ja perheyhtymien nimissä. Tänään joka kuudes suomalainen harjoittaa metsätaloutta, tietoisesti tai huomaamattaan.

Pienikuvioista metsäojitusta perhetilalla

Metsätilojen määrä on nousussa, koska perinnönjaoissa ja tiloja muuten lohkottaessa syntyy vuosittain noin 2000 uutta metsälöä. Parinkymmenen vuoden kuluttua metsätaloutta voi harjoittaa jo miljoona suomalaista.

Tuuli, aurinko ja biomassa - uudistuvien energiavarojen ratkaisu

Kahdeksan valominuutin päässä maasta hehkuva aurinko on kaiken uudistuvan energian yhteinen alkuperä. Aurinko valaisee päivän ja lämmittää ilman. Aurinko erottaa ilmakehän korkeapaineen matalapaineesta, mikä ero purkautuu tuulivoimana. Aurinko haihduttaa järvien ja merten veden pilviksi ja sitten sateiksi joista vesi kerääntyy jokiin vesivoimaksi. Aurinko kasvattaa kaiken vihreän kasvillisuuden, polttopuuta antavat metsät mukaan lukien.

Lipsuiko ote kotimaisesta - Did we loose the grip on domestic bioenergy?

LIPSUIKO OTE KOTIMAISESTA?
- Biomassa on edelleen merkittävin vaihtoehto

1970-luvulla, ensimmäisen energiakriisin jälkeen, maassamme säästettiin energiaa. Mainosvaloja vähennettiin, toimistojen lämpötilaa laskettiin ja omakotitaloja tiivistettiin. Säästämisen vaihe, jota tosin kesti vain pari vuotta, näkyy nyt vähäisenä 1970-luvun puolivälin notkahduksena pitkäaikaisessa energiatilastossa. .....

*****

Tämä artikkeli on julkaistu yliöartikkelina Pohjolan Sanomissa 16.2.1991. Artikkeli löytyy myös kirjasta Puusta puhdasta voimaa (1999), ss. 12-17.
_______________________________________________________________

DID WE LOOSE GRIP ON DOMESTIC BIOENERGY?
- Woody biomass is continuously the most significant energy alternative

In the 1970, after the first energy crises, we started to save energy in Finland. We decided to cut down the bright lights for outside advertisements, we dropped down the temperature of official buildings with a degree or two and we insulated the small houses. The period of intensive energy saving is now seen as a small drop in the long term natiional energy statistics. .....

*****

This article (in Finnish) has been published as feature article in the newspaper Pohjolan Sanomat on 16 February 1991. It is also found in the (Finnish book Puusta puhdasta voimaa (1999), pp. 12-17.

Sahelin vihreä aalto

Amerikkalaisessa tiedelehdessä "Scientific American" oli vastikään Pohjois- ja Keski-Afrikkaa esittävä satelliittikuvien pari. Toinen kuvista oli otettu vuoden 1980-luvun puolivälissä kun kuivuus koetteli Saharan eteläpuolista aluetta. Toinen kuva esitti tilannetta muutama vuosi myöhemmin, kun sateet olivat palanneet, ainakin muutamiksi vuosiksi. Kuvaparissa oli sanoma joka antaa toivoa aavikoitumisen vastaiseen kamppailuun. Kulon värin antavan aavikoitumisen voi kääntää erämaan laidan vihertymiseksi.

Meskiittipuun (Prosopis juliflora)
 viljelmä Sahelin hiekkadyynien
pysäyttämiseksi (Sudan, Ed Debba)

Kuvat esittivät Sahelin vihreää aaltoa. Sana Sahel on arabiaa ja tarkoittaa rajaa, rajavyöhykettä hiekkaerämaan ja savannimetsän välissä, mikä kulkee Saharan etelälaitaa Afrikan poikki. Sahel on kansainvälisten metsähankkeiden suuria haasteita. Savannimetsää on Sahel kautta aikojen kasvanut. Metsäksi tulisi nyt puuttomaksi hakattu vyöhyke jälleen viljellä.

Biomassa energialähteenä 1990-luvulla

Biomassa - pääosaksi puuperäinen polttoaine - kattoi vuonna 1989 Suomen energian käytöstä 14 prosenttia (vertailuksi: ydinvoima 15 %, vesivoima 11 %, turve 3 %). Merkittävimmin biomassasta peräisin olevaa energiaa käytti metsäteollisuus. Jätepuun ja selluteollisuuden jäteliemien polttaminen lisääntyivät metsäteollisuuden muun tuotannon myötä. Selvimmin lisääntyi kuoren poltto.

Energiapajua (Salix gmelinii) viljeltynä
Inkoon IVO-kokeeseen 1980-luvulla

Biomassan aktiivi tuottaminen polttoaineeksi on sen sijaan laskenut 1980-luvun puolivälistä. Pienpuuta ei juuri enää osteta hakkeena; hakkeella ei ole 1990-luvun alussa edes neuvoteltua markkinahintaa. 1980-luvun alussa rakennettuja, hake- ja palaturvekäyttöisiä aluelämpölaitoksia muunnetaan parhaillaan öljykäyttöisiksi. Energiaviljelyn kehittäminen on Suomessa lähes tyystin lopahtanut.

Afrikan luonnonmetsät ja maatalous

Metsät, väestönkasvu ja peltomaan tarve liittyvät erottamattomasti toisiinsa

Vielä 10,000 vuotta sitten maapallon kamaraa peittivät sankat metsät. Metsiä arvellaan kasvaneen parhaillaan 6200 miljoonalla hehtaarilla, 48 prosentilla maapallon koko maa-alasta. Nykypäivään tultaessa metsät ovat huvenneet kolmanneksella, 4100 miljoonaan hehtaariin.

Puuttomaksi 100 vuotta sitten hakattua rinnettä Etiopian ylängöllä. Alueelle sittemmin viljelty harvakseltaan karjan laidunnuksen kestävää eukalyptusta.

Valkoisen Niilin vihreä aalto

Sudanin pääkaupungissa Khartumissa yhtyvät toisiinsa kaksi Niiliä. Sininen Niili tulee Etiopian ylängöltä. Valkoinen, savilietteen värjäämä Niili tulee etelästä, Sudanin eteläisistä savannimetsistä. Khartumista etelään, 300 kilometriä jokea ylävirtaan on Valkoisen Niilin maakunta. Siinä Sudanin läpi kulkee Sahelin vyö: raja Saharan autiomaan ja metsän välillä.

Meskiitti (Prosopis juliflora) sitoo hiekkadyynejä
Niilin varrella Sudanissa

Peltometsäviljely kehitysmaissa

Peltometsäviljely (agroforestry) on  kehitysmaiden maankäyttöä, missä monivuotisten puuvartisten kasvien kanssa viljellään samalla peltolohkolla yksivuotisia hyötykasveja. Peltometsäviljelyä tutkitaan parhaillaan kuumeisesti sekä trooppiisen Afrikan, Aasian että Latinalaisen Amerikan maissa.

Kehitysmaiden metsien häviö - taustalla väestönkasvu ja ruoan tarve

Kehitysmaissa häviää metsää vuosittain yli 10 miljoonaa hehtaaria. Paikallista maaseudun väestöä siitä ei tule kuitenkaan syyttää. Metsän uudisraivuu pelloksi on tropiikin maissa väistämätön niin kauan kuin niiden väestö kasvaa nykyisellä vauhdilla. Vielä kasvavat kehitysmaiden luonnonmetsät voi pelastaa vain ratkaisu väestönkasvun, ruoantuotannon ja pellontarpeen ongelmaan.

Miksi kehitysmaiden metsät häviävät?

Kehitysmaissa häviää metsää vuosittain yli 10 miljoonaa hehtaaria. Paikallista maaseudun väestöä siitä ei tule kuitenkaan syyttää. Metsän uudisraivuu pelloksi on tropiikin maissa välttämätön niin kauan kuin niiden väestö kasvaa nykyisellä vauhdilla. Vielä kasvavat kehitysmaiden luonnonmetsät voi pelastaa vain ratkaisu väestönkasvun, ruoantuotannon ja pellontarpeen ongelmaan. Peltometsäviljelystä odotetaan sellaista ratkaisua.

Miten metsien häviö vaikuttaa kasvihuoneilmiöön?

Vielä 10,000 vuotta sitten sinisessä planeetassamme oli nykyistä vihreämpi vivahdus. Metsät peittivät 6200 miljoonaa hehtaaria, noin puolet maapallon maaalasta. Metsää kasvoi jokseenkin tasaisesti sekä lauhkeilla vyöhykkeillä että tropiikissa, kuivuusaavikoita lukuunottamatta.

Sudanin metsänviljely menee kyliin

Kun sudanilainen viljelijä oppii kasvattamaan puita, aavikoitumisen torjunta saa puhtia. Mutta viljelijä tarvitsee avukseen uuden menetelmän, peltometsäviljelyn. Peltokasvien ja monikäyttöpuiden yhteiskasvatus merkitsee elvyttävää vihreää aaltoa.

Sudan ja Suomi aloittivat metsäalan kehitysyhteistyön kymmenen vuotta sitten. Neuvottelu- ja sopimusvaiheen päätyttyä loppuvuodesta 1979 kaksi kehitysapuvaroin palkattua suomalaista metsäasiantuntijaa matkasi Sudaniin. Heidän tavoitteensa oli paitsi tutkailla Sudanin metsätalouden mahdollisuuksia ylipäänsä, käynnistää aavikoitumisen torjuva metsitys Valkoisen Niilin maakunnassa, kolmesataa kilometriä maan pääkaupungista Khartumista etelään.

Meskiitti (Prosopis juliflora) on tehokkain metsänviljelyn
puu Saharan hiekkadyynien ja kylien välissä.

Sudanin metsänviljely menee kyliin

Kun sudanilainen viljelijä oppii kasvattamaan puita, aavikoitumisen torjunta saa puhtia. Mutta viljelijä tarvitsee avukseen uuden menetelmän, peltometsäviljelyn. Peltokasvien ja monikäyttöpuiden yhteiskasvatus merkitsee elvyttävää vihreää aaltoa.

Sudan ja Suomi aloittivat metsäalan kehitysyhteistyön kymmenen vuotta sitten. Neuvottelu- ja sopimusvaiheen päätyttyä loppuvuodesta 1979 kaksi kehitysapuvaroin palkattua suomalaista metsäasiantuntijaa matkasi Sudaniin. Heidän tavoitteensa heillä oli paitsi tutkailla Sudanin metsätalouden mahdollisuuksia ylipäänsä, käynnistää aavikoitumisen torjuva metsitys Valkoisen Niilin maakunnassa, kolmesataa kilometriä maan pääkaupungista Khartumista etelään.

Meskiitti (Prosopis juliflora) on Sudanin
peltometsäviljelyn varmin puulaji.

Vieraita puulajeja hyödynnetään menestyksellisesti kaikkialla

Vastustaessaan eukalyptuksen viljelyä (HS 19. 2.) dosentti Kauri Mikkola naulaa tiukan teesin: "Vieraita puulajeja ei pitäisi käyttää". Näin tiukka vaatimus kajoaa syvälle hyötykasvien viljelyn aatemaailmaan.

Eucalyptus saligna, Wondo Genet,
yliopiston puulajipuisto

Jos vieraat puulajit suljetaan metsänviljelystä, afrikkalainen viljelijä ei voisi kasvattaa australialaista eukalyptusta tarvepuukseen. Vastaavasti suomalainen viljelijä ei voisi istuttaa lehtikuusta (kotoisin Siperiasta), indonesialainen viljelijä kumipuuta (kotoisin Amazonilta) tai kolumbialainen viljelijä kahvia (kotoisin Etiopiasta) - kai kahvikin puuvartisena kasvina käy esimerkistä.

Eukalyptus on Etiopian energiapuu

Vuonna 1895 teki muuan ranskalainen rautatieinsinööri Etiopian silloiselle keisarille Menelik II:lle merkillisen ehdotuksen. Maan pääkaupunki Addis Abeba oli ajautumassa polttopuupulaan, kun kaupunkia ympäröiviä luonnonmetsiä hakattiin kasvavalle väestölle yhä nopeammin. Rautatieinsinööri ehdotti keisarille metsänviljelyä Addis Abeban ympäristöön, mutta kehotti samalla unohtamaan paikalliset puulajit ja kokeilemaan niiden asemesta eukalyptusta, Australiasta peräisin olevaa lehtipuuta. Sen kasvukyvustä oli kantautunut lupaavia tietoja Afrikan eteläisemmistä maista.

Metsänhoidon vastaisku - Silviculture strikes back

Hoitamalla viisaasti vielä kasvavia maapallon luonnonmetsiä sekä perustamalla lisää nopeakasvuisia ja runsaspuustoisia viljelymetsiä kasvihuoneilmiötä on mahdollista vastustaa. Metsällä – sen puilla, pensailla ja maaperän humuksella – on ilmakehään karanneen hiilidioksidin poistamisessa uusi tehtävä.

Maapallon ilmakehässä on hiilidioksidia verraten vähän, vain promillen kolmannes, tarkkaan mitaten 348 miljoonasosaa (ppm). Mutta vähäisyyttäänkin hiilidioksidi on ilmakehän tärkeimpiä kaasuja. Hiilidioksidia tarvitsevat kasvuunsa kaikki vihreät kasvit. Hiilidioksidia hengittävät, ulospäin, kaikki eläimet.

Vuonna 1993 viljelty, nopeakasvuinen,
hiiltä sitova kloonikoivikko Kiikalassa.
 Metsänhoitoyhdistyksen toiminnan-
johtaja Juhani Suni vasemmalla.
Kuva 9.8.2011.

Hiilidioksidin lisääntynyt pitoisuus saa ilmamassan käyttäytymään lämpöä säästävän kasvihuonelasin tavoin; puhutaan kasvihuoneilmiöstä. Hiilidioksidi on merkittävin kasvihuonekaasu. Yhdessä eräiden muiden hivenkaasujen kuten metaanin, typen oksidien ja klorofluorikarbonien (CFC-kaasujen) kanssa hiilidioksidi hienosäätää maapallon ilmastoa.

Ilmakehän hiilidioksidin pitoisuuden tiedetään olevan parhaillaan nousussa. Tutkimalla mannerjäätikön sisään jääneitä ilmakuplia on pystytty laskemaan että hiilidioksipitoisuus oli vuoden 1750 tienoilla 20 prosenttia nykyistä alempi, lukemassa 280 ppm.

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja maan pinnan lämpötilan välillä on havaittu suora yhteys.  Mitä enemmän ilmakehässä on hiiltä, sitä lämpimämpi on ilmasto.

*****

Teksti on julkaistu Kalevassa yliönä 10.3.1990. Teksti ladattu 26.11.2011.

Lue koko teksti täältä

Metsien häviäminen johti Etiopian nälänhätään

Niilin ihme: joen säännöllinen tulva ja sen mukanaan kuljettama hedelmällinen liete - jo alakoulun uskonnon tunnilla opimme kuinka faaraoiden Egypti, sen hyvinvointi ja kulttuuri olivat riippuvaisia tuosta ihmeellisestä, etelän hiekkaerämaasta virtaavasta joesta. Kerran vuodessa Niilin tulva kuljetti joen alajuoksun pelloille mutaa ja liejua, luonnon omaa lannoitetta, ja taas uusi vehnäsato voitiin kasvattaa.

Metsäntutkijat puhuneet - kapula poliitkoilla

Metsäntutkijat kutsuttiin vuoden alussa Presidentin Linnaan, iltaseminaariin. Tilaisuudelta lienee odotetun "metsäntutkijoiden yhteisiä linjoja päätöksentekijöiden tueksi". Vastaavia odotuksia on ollut iltaseminaarin jälkeen muitakin.

Metsäntutkijat puhuneet - kapula poliitikoilla

Metsäntutkijat kutsuttiin vuoden (1990) alussa Presidentin Linnaan, iltaseminaariin. Tilaisuudelta lienee odotetun "metsäntutkijoiden yhteisiä linjoja päätöksentekijöiden tueksi". Vastaavia odotuksia on ollut iltaseminaarin jälkeen muitakin.

Tutkijat ovat riidelleet kahdella linjalla. Tuhoutuvatko Suomen metsät vai ei? Ja kannattaako metsää harsimalla harventaa vai ei?

Mistä on kysymys eukalyptuksen viljelyssä?

Tropiikin nopeakasvuinen eukalyptus herättää kiihkeitä kannanottoja, puolesta mutta varsinkin vastaan. Eukalyptus on kuitenkin mainettaan parempi viljelypuu; sen poikkeuksellinen kasvuvoima kannattaa kesyttää ihmisen käyttöön. Viljelemällä eukalyptusta viisaasti se voi elää sopusoinnussa ympäristön kanssa.

Eukalyptus, Australian hyvätuoksuinen pastillipuu, on maapallon

Etiopian 1984 polttopuuhankkeessa
viljeltyä Eucalyptus globulus metsää 2012

tärkeimpiä hyötypuita. Neljässä tropiikin maanosassa sitä on viljelty enemmän kuin mitään muuta puusukua, lähes kymmenen miljoonaa hehtaaria. Maapallon eukalyptusviljelmät kattaisivat puolet Suomen metsäpinta-alasta.

Peltometsäviljelyllä vihreyttä Afrikkaan

Kehitysmaissa häviää metsää vuosittain yli 10 miljoonaa hehtaaria vuodessa. Paikallista maaseudun väestöä siitä ei tule kuitenkaan syyttää.

Tagasasten (Tree lucerne) ja ohran
käytäväviljelyä Etiopiassa

Metsän uudisraivuu pelloksi on tropiikin maissa välttämätön niin kauan kuin niiden väestö kasvaa nykyisellä vauhdilla. Vielä kasvavat kehitysmaiden luonnonmetsät voi pelastaa vain ratkaisu väestönkasvun, ruoantuotannon ja pellontarpeen ongelmaan.

Puunkasvatusta on lisättävä - Grow more trees

PUUNKASVATUSTA ON LISÄTTÄVÄ
- puuvartisessa biomassassa on ihmiskunnan toivo

Ilmakehän kasvihuoneilmiön taustalla on paitsi kivihiilen, öljyn ja maakaasun poltto, myös maapallon metsien jo pitkään jatkunut häviäminen. Ilmakehään karannut hiilidioksidi voidaan kuitenkin palauttaa monivuotisiin, puuvartisiin kasveihin. Metsiä viisaasti hoitamalla ja uusia metsiä viljelemällä kasvihuoneilmiötä on - hiilipolttoaineiden säästön ohella - mahdollista vastustaa. .....

*****

Tämä artikkeli julkaistiin yliöartikkelina Turun Sanomissa 13.2.1990. Artikkeli löytyy myös kirjasta Puusta puhdasta voimaa, ss. 7-11.

________________________________________________

GROW MORE TREES
- woody biomass gives hope to mankind

Another reason behind the greenhouse effect, besides burning of coal, oil and natural gas, is the decimation of global natural forests. The carbon dioxide that man has emitted from various sources to the atmosphere, can be sequestred to the growing, perennial woody plants. By wise tending the existing forests and by planting new trees it is - besides saving the fossil fuels - possible to resist. .....

*****

This article (in Finnish) was published as feature arctice in the newspaper Turun Sanomat, on 13 February 1990. It is also found in the (Finnish) book Puusta puhdasta voimaa, pp. 7-11.

Rakastanko metsäveroa?

Metsäverotus herättää intohimoja. Onhan kyseessä miljardin markan veropotti, mikä yksityismetsätalouden harjoittajilta vuosittain kerätään. Intohimon herättävät metsäveronkeruun perusteet.

Metsänviljely oli halutumpaa
pinta-alaverotuksen aikoihin

Nykyisen pinta-alaverotuksen kannalla lienee pääosa metsätalouden harjoittajia. Pinta-alaveroon suhtaudutaan siitä huolimatta epäluuloisesti. Milloin pinta-alaveron arvellaan johtavan yliverotukseen. Milloin pinta-alaveroa moititaan epämääräiseksi ja vaikeaselkoiseksi.

Metsitys torjuu Etiopian ympäristövaurioita

Etiopiasta 1980-luvun puolivälissä kantautuneet uutiset kertoivat kuivuudesta, nälänhädästä ja maaltapaosta. Nyt sateet ovat palanneet, ja peltokasveista saadaan taas kohtuullisia satoja. Mutta Etiopian ekosysteemi ei ole palautunut entiselleen: metsät on hävitetty, maaperä on turmeltunut, ja seuraava kuiva jakso voi iskeä entistä ankarammin. Metsitys on pitkälle vaikuttavaa Etiopian maaperän ja ympäristön hoitoa, mihin Suomellakin on annettavaa.

Metsäntutkijat puhuneet - kapula poliitikoilla

Metsäntutkijat kutsuttiin vuoden 1990 alussa Presidentin Linnaan, iltaseminaariin. Tilaisuudelta lienee odotetun "metsäntutkijoiden yhteisiä linjoja päätöksentekijöiden tueksi". Vastaavia odotuksia on ollut iltaseminaarin jälkeen muitakin.

Suomi on tulevaisuuden vauras pienmetsätalouden maa

Suomessa on 431,000 yksityistä, yli yhden hehtaarin metsälöä. Metsänomistajia kansastamme on vielä enemmän, kaikkiaan 750,000, sillä melkoinen osa palstoja on perikuntien ja perheyhtymien nimissä. Joka kuudes suomalainen harjoittaa pienmetsätaloutta, aktiivisesti tai passiivisesti.

Metsien hävitys vei Etiopian ahdinkoon

Etiopian aikakirjat kertovat että maa oli vielä sata vuotta sitten vuoristometsien valtio. Tiheät metsät peittivät lähes 40 prosenttia maasta. Metsäpinta-ala, 40 miljoonaa hehtaaria, oli kaksi kertaa suurempi kuin Suomessa. Varsinaisten metsien lisäksi Etiopiassa oli ja on vieläkin savanneja ja steppejä, jotka tuottavat puuta vähän, mutta jotka luokiteltaisiin esimerkiksi suomalaisessa metsätaloudessa kitumaaksi.

Metsityksen suuri linja

Vuonna 1981 suurlähettiläs Pekka Malinen esitti OECD:n neuvostossa, "että järjestö ottaisi ohjelmaansa tutkimuksen hiilidioksidipäästöjen vaikutuksesta maan ilmakehään, jotta tarvittaviin muutostoimenpiteisiin voitaisiin ajoissa ryhtyä" (Malinen 1989, s. 139). Ehdotus oli aikaansa edellä, eikä sitä hyväksytty. Vuosikymmen oli kuluva ennenkuin ilmakehään karanneen hiilidioksidin merkitys kasvihuoneilmiön taustalla alettiin myöntää yliopistojen ja tutkimuslaitosten ulkopuolella.