Aurinko-Ruotsissa lähdetty biomassan tielle

Biomassan suosio Ruotsin uutena energialähteenä näkyy jo peltomaisemassa: haketta tuottava viljelypaju on omaksuttu laajalti maatalouden tuotantosuunnaksi. Koetoiminnasta ja käytännön viljelystä on jo riittävästi esimerkkiä Suomellekin.

Gustaf Sirén esittelee
Upsalan koepajukkoa

Helsingin yliopistosta 1976 Ruotsiin siirtynyt professori Gustaf Siren käynnisti Upsalan maatalousyliopistossa merkittävän koesarjan. Hän kasvatti polttopuuksi voimakkaasti vesovaa pajua entisellä vehnäpellolla - tiheässä, rikkakasvit torjuen, lannoittaen, kuin vehnää konsanaan. Koesarja tuotti hämmästyttävän tuloksen. Parhaaseen mahdolliseen kasvutilaan saatettu pajukko kasvoi biomassaa verrattomasti vauhdikkaammin kuin naapuripellon vehnä, kylvöheinä tai peruna.

Istutustiheyden vaikutus eräiden lyhytkiertoviljelyn puulajien ensimmäisen vuoden satoon ja pituuskasvuun

Perä-Pohjolan koeasemalla, Rovaniemen maalaiskunnassa tutkittiin vuonna 1973 istutustiheyden vaikutusta harmaalepän, hybridihaavan, vesipajun (Salix "Aquatica Gigantea") ja kiiltolehtisen pajun ensimmäisen vuoden satoon ja pituuskasvuun.

Varttunutta vesipajua (Salix gmelinii
"Aquatica Gigantea") Kopparnäsin
kokeessa Inkoossa

Harmaalepän, hybridihaavan ja kiiltolehtoisen pajun havaittiin olleen keskenään yhtä satoisia, mutta vesipajun kaksi kertaa niin satoisa kuin muut. Suurimmillan sen tuoresato lehtineen oli noin 60 tn/ha/v. Vesipaju kasvoi pituutta noin 100 cm, harmaaleppä, hybridihaapa ja kiiltolehtinen paju noin 30-50 cm. Istutustiheyden suurentamisen havaittiin lisäävän populaatioiden satoa, voimakkaimmin vesipajulla, vähiten harmaalepällä. Vesipajulla havaittiin selvä pituuskasvun maksimi, kun istutusetäisyys oli 25 cm.