1960-luvulla länsimaissa yleistyi kasvutalouden oppi. Sen mukaan lähes kaiken, mitä kansantaloudessa voi mitata - kansantuotteen, kulutuksen, verotulojen, raaka-aineiden tuotannon, energian käytön - piti kasvaa määräprosentti vuosittain. Kasvutalouden puolestapuhujat opettivat, että tuotannon ja kulutuksen automaatti johtaa kansantalouden pyörien kiihtyvään liikkeeseen, mikä takaa täyden työllisyyden ja vaurautta jaettavaksi kaikille.
Kasvutalous sai voimansa halvasta öljystä, jolla teollisuuden tuotanto vauhditettiin. Kun halvan ja ehtymättömäksi luullun öljyn energiatalous petti ensimmäisen kerran Lähi-Idän sodassa 1973, se sysäsi liikkeelle länsimaiden kansantalouksien muutoksen. Muutos huipentui 1990-luvun alun lamaan.
Öljystä oli tullut strateginen luonnonvara, jonka runsauden, halpuuden ja jatkuvan saatavuuden varaan kansantaloutta ei voi enää perustaa.
Velkaa yli metsien arvon
Kasvutalouden romahdus vei maamme ahdinkoon, jota tuskin kukaan uskoi mahdolliseksi 1980-luvun lopulla. Kansantaloutemme ei pystynyt tuottamaan enää niin paljon, että kaiken kattava prosenttikasvu olisi kyetty ylläpitämään, että kaikille olisi löytynyt työtä, ja että tulomme olisivat riittäneet kattamaan menot.
Seurauksena oli nopea velkaantuminen ulkomaille. Toki kaiken velanoton taustalla on ajatus, että kun hyvä aika tulee, se tulee sellaisella voimalla, että voimme maksaa velkamme pois. Mutta jos hyvä aika ei tule entisin, halvan öljyn talouden opein, pääsemmekö velastamme enää eroon?
Vuoden 1993 lopussa ulkomaan velka oli 296 miljardia markkaa. Velka on jo ylittänyt käsityskykymme. Velasta saa kuitenkin harmaan aavistuksen, kun sitä vertaa metsään.
Meillä on metsää 23,3 miljoonaa hehtaaria. Jos se kaikki olisi ulkomaan velan vakuutena, hehtaarin vakuusarvoksi tulee 12'700 mk. Näin laskien ulkomaan velka on ylittänyt metsiemme arvon. Metsähehtaarin keskihinta koko maassa on noin 10'000 mk, eikä vakuusarvoksi voi laskea kuin 7'000 mk hehtaarilta.
Kesäkuussa 1994 toteutunein kantohinnoin pystypuustomme arvo, luonnonsuojelualueet mukaanlukien, on 236 mrd mk. Pystypuilla voisimme maksaa vielä 81 prosenttia velastamme. Velanmaksun lopputulos olisi tosin järkyttävä. Metsämme olisi aukeaksi hävitetty pienpuita myöten.
Kaikkia kansantaloutemme valintoja tulisi tarkastella entistä huolellisemmin vasten ulkomaan velkaa: lisäämmekö sitä, vai vähennämmekö sitä. Kaipaamme hankkeita, jotka luovat kansantalouteen tuoretta rahaa. Talousmetsiemme lisääntyneiden puuvarojen hyödyntäminen on juuri tällainen hanke. Se on tuotantoa välittömästi luova investointi, päinvastoin kuin esimerkiksi teiden ja rautateiden rakentaminen. Tuore raha syntyy ilmaisesta aurinkovoimasta, millä metsämme kasvavat.
Puuta teollisuudelle ja metsien moninaisuudelle
Suomen metsät täyttävät 1990-luvun alussa kestävän metsätalouden pääehdon: ne kasvavat enemmän kuin niitä hakataan. Runkopuuta kasvaa 80 miljoonaa kuutiota vuodessa. Puuston kasvun voi ajatella ohjautuvan kolmeen osaan. Siitä hakataan 50 milj. m3. Siitä pökkelöityy ja muuten kuolee luontaisesti 5 milj. m3. Ja siitä jää ylikasvuksi 25 milj., joka jää toistaiseksi kasvamaan korkoa korolle.
Metsissämme on nyt entistä enemmän puuta sekä ylläpitämään metsän moninaisuutta että hakattavaksi teollisuudelle. Voisimme esimerkiksi nostaa 100 prosentilla pökkelöitymään, keloutumaan ja maatumaan jäävän kasvun ositetta, tasolle 10 milj. m3. Metsien hyötykäytön ositetta voisimme nostaa 40 prosentilla, tasolle 70 milj. m3 vuodessa.
Joensuun yliopistossa laadittiin loppuvuonna 1992 puun käytön lisäämiseksi energiatavoitteinen puunjalostusohjelma. Se esitti kansantalouden velkaantumisen pysäyttämiseksi ja samalla suomalaiseksi energiaratkaisuksi metsätalouden ekoteollisen linjan. Tavoitteena on kasvattaa erityisesti puutalouden ja metsäteollisuuden energiaomavaraisia lohkoja: sahaukseen ja selluun perustuvaa puunjalostusta. Talousmetsien vuotuinen puun korjuu nousee 70 miljoonaan kuutioon vuoteen 2000 mennessä. Ohjelma tuottaa metsä- ja puuteollisuuden tarvitseman lisäsähkön puuvoimana, omasta raaka-aineestaan.
Sekä sahaus että sellu lähtivät kehittymään tavoitteen mukaisesti jo vuonna 1993, sahaus tavoitteen selvästi ylittäen. Erityisesti pienen ja keskisuuren sahauksen nopea elpyminen näkyy maaseudullamme. Talousmetsien hakkuisiin löytyi uusi vaihde vasta maaliskuussa 1994, kun sopu hinnoista vihdoin löytyi. Siitä lähtien puuta on korjattu ennätystahtiin. Nousuun on liittynyt myös energiastaan omavarainen sellu.
Energian kotimaisuus nousee
Vuosi 1993 oli kotimaisen energian osalta merkkivuosi. Energian kotimaisuuden aste nousi ensimmäisen kerran samalle tasolle, missä se oli 1980-luvun alussa.
Edellinen huippu, 31.7 prosenttia saavutettiin 1982. Sen jälkeen energian kotimaisuus alkoi raakaöljyn hinnan laskiessa hiipua. Pohjalukema, 27.9 prosenttia, koettiin 1990.
1990-luvun alussa kotoperäiset energiavaroja alettiin taas arvostaa. Kotimaisuuden aste kääntyi nousuun. Nyt nousu oli nopeampaa kuin 1980-luvun lasku. Vuonna 1993 saavutettiin uusi huippu, 31.9 prosenttia. Mistä energian kotimaisuuden uudessa nousussa on kysymys?
Sateisina vuosina kotimaisuuden nousun voisi selittää vesivoima. Selitys ei päde, sillä vesivoiman osuus on pysynyt viime vuosina vakaana, noin 11 prosentissa.
Aurinkoisina vuosina kotimaisuuden nousun voisi selittää tuloksekas turvetuotanto. Tämäkään selitys ei päde, sillä myös turvevoiman osuus on pysynyt vakaana, 4-5 prosentissa.
Kotimaisuuden nousun selittää puuvoima. Sen osuus lisääntyi erityisesti 1993. Puuvoimaa saatiin 14 prosenttia, selvästi enemmän kuin vesi- tai turvevoimaa. Muuta kotimaista energiaa: teollisuuden jätelämpöä, masuunien kaasua ja yhdyskuntajätteen lämpöä saatiin 2 prosenttia.
Puuvoiman kasvun siivitti metsäteollisuus. Sellun tuotanto lisääntyi yli 10 prosentilla, ja uuden tekniikan tarkka energiatalous vaikutti heti. Kuoren, purun, jätepuun ja sellun jäteliemien käyttö metsäteollisuuden omissa puuvoimaloissa lisääntyi viidenneksellä. Vastaavasti lisääntyi puuvoiman tuotanto.
Sähkön kokonaistuotanto nousi kymmenellä prosentilla. Kaksi merkittävintä sähkön tuottajaa, vesi- ja ydinvoima eivät lisänneet tuotantoaan. Sen sijaan kolmanneksi tärkein sähkön lähteemme, teollisuuden vastapainetuotanto jauhoi alkuvuonna 1994 sähköä 17 prosenttia enemmän kuin 1993. Uuden tekniikan puusähkö on pääosin metsäteollisuuden omaa vastapainesähköä.
Kasvuyhteiskunnasta bioyhteiskuntaan
1960-luvun ihannoitua kasvuyhteiskuntaa ei enää ole, eikä ehkä tulekaan. Muutumme parhaillaan bioyhteiskunnaksi. Se saa voimansa ja raaka-aineensa uusiutuvista, aurinkoperäisistä luonnonvaroista. Se sopeuttaa tekniikkansa ja taloutensa ympäristöön kierrättämällä jätteensä, siirtymällä koko yhteiskunnan tasolla talonpoikaista perua olevaan kiertokulkutalouteen.
Laajana, runsaita uusiutuvia kasvavana maana Suomella on hyvät mahdollisuudet kehittyä tulevaisuuden vauraaksi bioyhteiskunnaksi, jossa luonnonvarat ja taito yhdistyvät. Suomi voi kehittyä Euroopan biotietomaaksi, joka osaa kestävästi liittää toisiinsa uusiutuvat luonnonvarat ja uusimman huipputekniikan. Luontomme pääsadon, puuvartisen biomassan monipuolinen hyödyntäminen on keskeinen osa tätä kehitystä.
VELI POHJONEN
*****
jälkikommentti 19.11.2016: Artikkeli löytyi kovalevyltäni merkinnällä lähetetty Maaseudun Tulevaisuuteen 8.7.1994
No comments:
Post a Comment