Sahaus ja puuteollisuus nousevat nopeimmin

Sahaus ohitti metsätaloudessa tervanpolton 1830-luvulla. Siitä lähtien sahaus ja puuteollisuus ovat maassamme kasvaneet. Tilastojen huippu koettiin 1980. Sahatavaran tuotanto ylitti 10 miljoonaa sahakuu­tiota.

Vuoden 1980 jälkeen sahauksen kannattavuus heikkeni. Sahoja joutui lopettamaan toimintansa niin, että vuoteen 1991 mennessä sahaus laski 5,9 miljoonaan kuutioon, puoleen 10 vuoden takaisesta arvostaan. Vastaavasti hiipui puuteol­lisuus.

Kannattavuuden lisäksi alamäkeen oli kaksi muuta syytä. Vielä 1970-luvun lopulla metsähengen alitajunnassa eli pelko siitä, että joudumme hakkaamaan enemmän kuin metsämme kasvavat. Sahaus tuntui syövän niukkoja puuvaroja liikaa sahapuun jalostusarvoon verrattuna. Siksi sahaukseen ja puuteollisuuteen ei kannustettu. Suunta vei kuusitukin hiertämiseen sanoma- ja aikakauslehtipaperiksi, ainakin pienemmästä päästään.

Toinen syy on sahauksen sivutuotteissa: kuoressa, purussa ja losoissa. Tukkipuuhan ei kasva pelkästään kakkosnelosena. Ostetusta tukista saa sahatavaraa vain 44 prosenttia. Yli puolet tukista sahautuu jätteeksi. Koska myös sahauksen jäteosuus on ostettu täyteen hintaan, sahan talouden kannalta on tärkeää löytää kuorelle, purulle ja pintahakkeelle ostaja. 1980-luvulla pienimmät sahat eivät aina löytäneet.

Sahaus energiaohjelmaan 

1990-luvulla maassamme ruvettiin rakentamaan biovoimaloita, jotka jauhavat sahausjätteestä energiaa. Esimerkiksi Kuhmon uusi biovoimala voimala polttaa kaiken Kuhmon sahalta tulevan purun ja kuoren. Saha käyttää lämpöenergiasta 40 prosenttia sahatavaran kuivaamiseen. Loput 60 prosenttia menee kaupungin kaukolämpöverkkoon. Kuhmon voimala tuottaa myös sähköä.

Pinta- ja losohakkeen sahat myyvät selluteollisuudelle, joka maksaa hakkeesta lämpöarvoa korkeamman hinnan.

Sahauksen myytävät sivutuotteet merkitsevät sahan tuloksessa 15 prosenttia. Jätepuun varman menekin merkitys sahalle on kuitenkin prosenttiosuuttaan suurempi. Jos jätteet jouduttaisiin ajamaan kaatopaikalle, se aiheuttaisi ympäristökustannuksen, joka kasvaa vuosi vuodelta.

Osittain Kuhmon mallin, osittain Suomen uusien puuvaratietojen pohjalta, Joensuun yliopistossa laskettiin 1992 aikaisemmista poikkeava koko maan metsätalouden suunnitelma, ener­giatavoitteinen puunjalostusohjelma. Sen päätavoite on sahauksen ja puuteollisuuden elvyttäminen. Sahauksen jätteet poltetaan sähköksi ja lämmöksi Kuhmon mallilla.

Ohjelma laski mahdolliseksi nostaa sahaus vuoteen 2000 mennessä takaisin samalle tasolle, mihin jo vuonna 1980 oli päästy.

Sahaus ja puuteollisuus lähtivät nousuun jo 1992. Mutta nousun nopeus 1993 ja 1994 on ylittänyt kaikki en­nusteet.

Kun vuoden 1991 aallonpohja oli 5.9 miljoonaa kuutiota, 1993 sahattiin jo 8,3 miljoonaa kuutiota. Metsäntutkimuslaitos ennusti marraskuun 1993 katsauk­sessaan että sahateollisuuden nousu jatkuu 1994. Nykymenolla vuodelle 2000 asetetun tavoitteen saavuttaminen näyttää mahdolliselta jo kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Metsätalouden osa-alueista sahaus ja puuteollisuus kohenevat parhaillaan nopeimmin. Mistä uudessa nousussa on oikein kysymys?

Viennin markkinat uusjakoon

Nousuun on kolme selitystä. Vuoden 1990 metsälaskennassa varmistui, että metsiemme puusto ja sen vuotuinen kasvu olivat 1980-luvulla lisääntyneet niin, että pelkoa puun loppumi­sesta ei enää ollut. Neljännesvuosisadan ajan sahauksen lisäystä oli puupulan pelossa jarrutettu. Nyt sa­hauksen lisäämisestä saattoi taas puhua. Sahaus ja puuteollisuus otettiin maaseutupolitiikan uudeksi painoalaksi. Sitä ryhtyi vetämään Puu-Suomi -projekti.

Toiseksi, sahapuun maailman markkinoilla käytiin 1990-luvun alussa uusjako. Venäjä ei pystynyt enää viemään Eurooppaan sahatavaraa samassa määrin kuin Neuvostoliitto. Euroopan markkinoihin alkoi vaikuttaa Yhdysvaltain lisään­tynyt rakentaminen. Aiemmin Kanadasta Eurooppaan myyty sahatavara virtaa siksi Yhdysvaltoihin.

Kanada on jättänyt aukon Japanin markkinoil­le. Se on vaikuttanut Suomeen. Japanilaisia ostoasiamiehiä kiertelee metsäisissä maakunnissamme. Heitä kiinnostaa ostaa järeää tukkia, tarkkuussahauttaa puuta omiin mittoihinsa, tai perustaa kokonaisia sahoja, ja aloittaa puuteollisuus Suomessa monikansallisin voi­min. Ensimmäinen japanilaisten rahoittama saha on syntymässä Mikkelin seudulle.

Japaniin vietiin Suomesta 160,000 sahakuutiota vuonna 1993. Japanilaiset ovat ilmoittaneet olevansa valmiit ostamaan aina miljoona kuutiota vuonna 1994, jos vain sahauksemme siihen kykenee.

Puuteollisuuden kolmas ponne on energia-alan kehitys. Kyllä sahaajatkin ovat huomanneet sen historiallisen käänteen, mikä perusvoimasta äänestämistä seurasi. Piensahaajille virisi toivo, että bioenergian nousuaallossa myös sahausjätteen saa myydyksi.

Eri puolille maata nousee biovoimaloita. Niissä kaikissa on uuden sukupolven leijupetitekniikka, joka voi polttaa sahoilta tulevaa massapolttoainetta.

Saammeko sahatavaraamme kuivaksi?

Sahauksen ja puuteollisuuden nousua rajoittaa nyt sahatavaran kuivaus. Kuivauslämmön tarve kasvaa sitä suuremmaksi, mitä pidemmälle paikallinen puuteollisuus jalostaa tuotteensa. Puusepän-, aihio- ja muu puuteollisuus tarvitsevat sahatavaran puusepänkuivana, johon kuivausenergiaa kuluu kaksin verroin laivakuivan sahatavaran kuivaamiseen verrattuna.

Puu-Suomi -projektissa on laskettu, että maassamme olisi tarve 30-50 uudelle pienehkölle biovoimalan ja kuivaamon yhdistelmälle, eräänlaiselle mini-Kuhmolle, joissa piensahauksen jätepuun voisi hyödyntää.

Minivoimaloiden lisäksi sahausta ja puuteollisuutta auttavat myös uudet turvevoimalat. Merkittävin on rakenteilla Rovaniemelle. Uuden tekniikan monipolttokattilassa palavat turpeen lisäksi sahausjätteet ja metsähake. Kuhmon tavoin uudet voimalat tuottavat ympäri vuoden lämpöä myös sahatavaran kuivaamiseen.

Veli Pohjonen

Lapin Kansa. Alakerta. 11.7.1994.