Päästöjä vesistöihin riittää, haihdutuspajukkoja tarvitaan

Taloutemme päästää edelleen luontoon kiusallisia aineksia. Typpeä ja fosforia karkaa rehevöittämään jokia, järviä ja lopulta Itämerta. Jäteveden puhdistamot suoltavat lietettä. Emme osaa kierrättää sitä sujuvasti.

Puhdistamojen kasvava ongelma ovat poistuvan puhtoveden lääkejäämät. Niiden hajottamiseen tai pysäyttämiseen ei nykypuhdistamo pysty. Maailmanlaajuiseksi kasvava ongelma on  muovin mikrohiukkasten valuminen jokiin ja lopulta meriin.

Päästöjen, ravinteiden, raskasmetallien, lääkejäämien ja hienojakoisten ainesten pysäyttämiseen sopiviin kosteikkopuihin on Uppsalan yliopistossa kehitetty oppi nimeltään ”phytoremediation” (phyto = kasvi, remedium = palauttaa tasapainoon). Suomalaista nimeä Ruotsin opille ei vielä ole, mutta kyse on haitta-ainesten tasapainottavasta sieppauksesta, eräänlaisesta huleainesten ekoharavoinnista.

Opin puhemies oli suomalaissyntyinen, Helsingin yliopistossakin 1970-luvulla opettanut professori Gustaf Sirén. Hänen haravansa oli riveihin viljeltävä kosteikkopaju.

Ruotsiin syntyi Sirénin oppien mukaan Enköpingin ekopaketti, johon kuuluvat jäteveden puhdistamo, sähköä ja kaukolämpöä tuottava biovoimala sekä niiden läheisyydessä 1000 hehtaaria haihduttavia pajuviljelmiä. Paju puidaan voimalan hakkeeksi kolmen vuoden välein.

Haitalliset orgaaniset ainekset, lääkejäämät ja mikromuovit palavat voimalassa tuhkaksi. Lentotuhka eli savun pienhiukkaset siivilöidään savusta. Tuhkat ja puhdistamon liete sekoitetaan lannoitteeksi. Kesäaikaan seos levitetään ja mullataan pajuviljelmien riviväleihin.

Kierto on niin ihmis- kuin karjanruoankin suhteen turvallisen suljettu. Vaikka puhdistamon lietteessä olisi sittenkin vielä lääkejäämiä tai mikromuovia, ne eivät päädy viljapelloille eivätkä karjan laitumille vaan pelkästään energiahakkeen tuotantoon.

Suomessa ekoharavoinnin uranuurtaja oli Pälkäneen koeaseman johtaja Mauri Takala. Hän pumppasi 1980-luvun alussa salaojaputkien läpi koeaseman jätevesiä pellolle viljellyn kosteikkopajukon alle. Pajut kasvattivat juurensa nukaksi salaojaputkien ympärille, haravoivat typpeä ja fosforia putkien saumoista, ja kasvoivat vauhdilla. Ravinnepäästöjä naapurijärviin ei mittauksissa löytynyt. Takalan malli ei kuitenkaan edennyt käytäntöön.

Suomen oloihin sopivia pajulajeja on tutkittu sekä Metsäntutkimuslaitoksessa että yliopistoissa 30-40 vuoden ajan. Enköpingin ekopaketti ja Pälkäneen haihduttamon sovellukset olisivat valmiit kokeiltavaksi Suomessakin. Gustaf Sirénin ja Mauri Takalan kosteikkopajun opille olisi käyttöä.

VELI POHJONEN

Itä-Häme. Mielipide. 24.4.2018