Biotalous odottaa lisää puun viljelyä

Nyt kun metsäväki suunnittelee ja rakentaa uusia biotuotteen tehtaita Äänekoskelle, Kemijärvelle, Kemiin ja Kuopioon, puun riittävyys on alkanut taas puhuttaa. Pula puusta ei johdu puun määrästä tai kasvusta metsissämme, sen osoittaa Luonnonvarakeskuksen uusin metsälaskenta.

Puun pula johtuu siitä, että yhä suurempi osa perhetiloja on muuttunut taannoisista metsän kasvatustiloista tämän päivän metsän omistustiloiksi. Samoin kuin osakesäästäjä on haluton myymään osakkeitaan, metsän omistustila on usein haluton myymään puutaan.

Teollisuuden nykyhuoli puusta on syvä, mutta se ei ole uusi. Jo sotien jälkeen sellupuun pula puhutti. Vuonna 1953 vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas toivat Tanskasta 5000 kappaletta nopeakasvuisen sellupajun pistokkaita. Uuden tyyppisten metsäviljelmien koekasvatus kesti parikymmentä vuotta.

Puuta söi myös silloinen biotalouden esiaste, tehtailla oli jo nykyään mainostettu monilajinen tuotepaletti. Esimerkiksi takavuosien sulfiittisellun ohessa saatiin etanolia. Se tunnettiin kansan keskuudessa tikkuviinana ja Alkon tiskillä Karhu-viinana. Nyt tuotetta sanottaisiin bioetanoliksi.

Puun riittävyys oli taustalla 1960-luvulla, kun metsäteollisuus siirsi painopisteensä kemiallisen sellun keitosta puun mekaaniseen kuumahiertämiseen, ja siitä edelleen aikakauslehtien tyyppiseen paperiin. Kun pyöreää puuta kuluu 5,5 kuutiota tonniin kemiallista massaa, mekaanisen massan tonniin kuluu vain 2,6 kuutiota. Tehdään siis vähästä puusta enemmän paperia hiertämällä, sanottiin.

Puuvajeen pelko kasvoi 1970-luvun alussa niin, että Suomen Itsenäisyyden Juhlavuoden Rahasto (Sitra) rahoitti viisivuotisen lyhytkiertopuun kasvatus- ja käyttöprojektin. Viljelykokeita perustettiin eri puolille maatamme, pohjoisimmat Muhoksen koeaseman toimesta.

Pisimmälle Sitran kokeista näki MTK:n puheenjohtaja Veikko Ihamuotila, itsekin maineikas metsänkasvattaja. Hän ehdotti 1977, että maa- ja metsätaloustuottajat reivaisivat suuntaa ja alkaisivat viljellä sopivilla pelloillaan puuta biomassaksi. Ihamuotilan kannanotolla oli vahva vaikutus siihen, että Kannukseen perustettiin vuonna 1979 Energiametsäkoeasema.

Nykyinen puuvarojen riittää – eipäs riitä väittely muistuttaa aikaisempien vuosikymmenten metsäkohuja. Tutkimuksella on ollut tapana vastata kohuihin kehittämällä uutta metsänviljelyä. Niin soisi tapahtuvan nytkin.

Tilanne on kuitenkin päinvastainen. Metsäntutkimuslaitos eli Metla sulautettiin vuoden 2015 alussa valtakunnalliseen Luonnonvarakeskukseen. Alueellisten koeasemien  lakkautus alkoi. Viimeksi näin kävi Kannuksen energiametsäkoeasemalle, huhtikuussa 2017.

Metla tunnettiin alun perin nimellä Metsätieteellinen koelaitos. Se pohjautui alueellisten koeasemien verkkoon. Niiden yhteinen tavoite oli selvittää koeviljelyllä miten metsänkasvattajat voivat tuottaa lisää puuta teollisuudelle. Tavoite on edelleen tarpeen.

Biotalous tarvitsee tuekseen 2010-luvun metsäviljelmiä. Vaikka puuta kasvaa mittausten mukaan nyt maassamme enemmän kuin ainakaan sataan vuoteen, myyntipuuta kannattaa viljellä metsän kasvatustiloille lisää. Metsän omistustilojen puun varaan teollisuus ei voi perustua. Lisäpuuta tarvitaan myös, koska vanhojen metsien suojelun tarve vähentää luontaisesti syntyneiden metsien hakkuita.

VELI POHJONEN

Perhonjokilaakso. Mielipide. 25.5.2017