Metsälöiden viljelylaina hoitaisi metsiä ja panisi muuta myyntiin

Suomessa on 376,000 perheomistuksen metsätilaa eli metsälöä. Metsälön keskikoko on noin 30 hehtaaria; metsälö voi koostua useammastakin palstasta.

Metsälöt kasvavat pääosan metsäteollisuuden puusta. Puun myynti kuitenkin takkuaa. Kolmanneksella metsälöistä ei ole ollut hakkuita 30 vuoteen.

Metsälöt merkitsivät sotien jälkeiselle kansantaloudelle paljon. Valtiovalta kannusti niitä metsänhoitoon ja puun myyntiin, sekä piiskoilla että porkkanoilla.

Vuonna 1995 poistunut pinta-alaverotus oli piiskoista tehokkaimpia. Muistamme vuotuiset veroleimikot, jotka hakattiin metsäveron maksamiseksi.

Avohakkuilla oli vakuustalletus. Osa hakkuutuloa lukittiin pankkiin, kunnes metsätilallinen pystyi osoittamaan taimikon syntyneen. Kun vakuustalletus poistui 1990-luvun alussa, metsänviljelystä poistui piiska.

Porkkanoista vaikuttavin oli metsänparannuslaina. Se oli suurimmillaan 1970-luvulla, nykyrahassa 70 miljoonaa euroa vuodessa. Lainaporkkana poistui 1990-luvun puolivälissä.

Toinen porkkana on suora hehtaarituki. Se oli suurimmillaan 1990-luvun alussa, nykyrahassa 95 miljoonaa euroa vuodessa. Vuonna 2017 tukiaisten (Kemera-tuen) taso oli 53 miljoonaa euroa.

Kulunut neljännesvuosisata kertoo, että tukiaisten kaudella lamaantuivat niin metsänhoito kuin puun myynti. Luonnonvarakeskuksen tuoreen metsälaskennan mukaan meillä on myöhästyneitä taimikonhoitoja 795 000 hehtaaria. Nuorten metsien ensiharvennusrästejä on lähes miljoona hehtaaria.

Porkkanoita olisi syytä punnita taas, esimerkiksi luomalla metsälöille hakkuun jälkeisen metsänviljelyn laina. Sillä kustannettaisiin metsänhoidon alkukierron hintavat toimet kuten kantojen korjuu, maanmuokkaus, ojaperkaus, istutus, taimikonhoito, pystykarsinta, lannoitus ja hirvituhojen aiheuttama puun lisäviljely.

Kansantaloudelle metsän viljelylainalla olisi etuja. Ensimmäinen olisi myyntipuun virta. Hoitaakseen lainojaan metsätilallinen myisi puuta vuosittain. Tätä tuleva biotalous odottaa.

Toinen etu tulee metsänhoidon työstä. Työtä syntyy kun lainarahalla maksaa metsän istutusta, taimikoiden perkausta ja energiapuun hakkuuta. Työtä syntyy myös kun metsän kasvattaja tarvitsee lainojensa hoitoon ulkopuolisen urakoitsijan hakkuita.

Asiaa karummin katsoen: velka ajaa metsätilallisen työhön. Kansantalouden oppinut taas toteaa, että laina muuntuu tuoreeksi, tuottavaksi työksi. Se kestää vuodesta toiseen, niin kauan kuin lainoja on kuoletettava. Vakuus on varmin minkä talous tuntee: maa itse.

Kolmas etu tulee metsälöiden yrittäjyyden jatkumosta. Toisin kuin tukiainen, laina luo yrittämiseen pitkäaikaista jännettä.

Viljelylaina on sijoitus tulevaan metsän tuotantoon. Metsälöiden lainoitus seuraisi perulaisen taloustieteilijä Hernando de Soton oppia. Jokaisen uusiutuvia luonnonvaroja kasvavan kansakunnan vaurauden juuret ovat aidon yrittäjyyden perhetiloilla.

Lainaporkkana ohjaisi metsälöitä terveempään yrityssuuntaan. Nykyiset metsän omistustilat palautuisivat metsän kasvatustiloiksi. Tätä maaseutu odottaa.

Metsän viljelylaina olisi kiihoke, mikä kohentaisi metsänhoitoa. Enemmän puuta virtaisi metsätiloilta 2020-luvun biotaloudelle. Metsälöille lainoitus olisi joka tapauksessa kivuttomampi kuin metsien kiinteistövero, mitä teollisuus on uudeksi metsätalouden piiskaksi ehdottanut.

VELI POHJONEN

Karjalainen. Mielipide. 28.2.2018