Ekosellusta ympäristövaltti

Vuotoksen tekoaltaan merkitys säätövoimana väheni ratkaisevasti, kun eduskunta hylkäsi marraskuussa 1992 viidennen ydinvoimalan. Sittemmin (1995) Vuotoksen perustelut ovat edelleen rapistuneet, kun hankkeesta paljastuu toinen toistaan musertavampia ympäristöhaittoja.

Tiedämme entuudestaan porolaidunten menetykset sekä altaaseen jäävästä turpeesta ja muusta humuksesta Kemijokeen tihkuvat ja lopulta Perämereen valuvat fosforipäästöt. Viimeksi esiin tullut ympäristöuhka ovat altaasta kuplivat kasvihuonekaasut. Kanadalaiset tutkijat löysivät ne omista altaistaan vuonna 1993. Uhkaa ei ole suomalaisen Silmu-hankkeen tai muin tutkimuksin kumottu.

Kuplivia kasvihuonekaasuja

Kun pohjoisia metsiä, soita ja jokivarsiniittyjä jää veden alle, ne alkavat kuplia suokaasuja. Kuplat syntyvät uponneesta kasvimassasta. Joensuun yliopistossa tehdyn selvityksen mukaan sitä jää Vuotoksen pohjalle 100 000 kuutiota puuna ja 100 miljoonaa kuutiota turpeena, varpuina ja sammalina.

Hiilidioksidina laskien Vuotoksen altaan vuosipäästöt ovat Kanadan kokemusten mukaan runsaat viisi tonnia hehtaarilta. Vuoden 1995 haittaveroin, 38,3 markkaa tonnilta hiilidioksidia, altaan haltijan kuuluisi maksaa haittaveroa 200 markkaa hehtaarilta.

Vuotoksen kangasmaalla metsän vuosikasvun arvo on yhtä suuri. Metsän kasvu ei ole kuitenkaan haitta, vaan hyöty. Vuotos kuplii vähintään 50 vuotta. Kun päästöt laskee yhteen ja summan hinnoittelee Euroopan unionin ja Worldwatch-instituutin 2000-luvun taksoihin, päästöt aiheuttavat 400 miljoonan markan ympäristölaskun.

Kuka tämän haittaveron maksaa? Pelkosenniemeläiset, lappilaiset, suomalaiset, Euroopan Unioni vai ihmiskunta? Haittaveron tarkoitus ei ole tässäkään tapauksessa kerätä valtiolle rahaa, vaan ohjata kestävää kehitystä. Ympäristölle turmiolliset hankkeet, kuten Vuotos, tulisi vaihtaa ympäristölle ystävällisempiin hankkeisiin.

Biowatteja sellupowerilla

Lapin talouselämälle Vuotokseen verrattava hanke on Veitsiluoto Oy:n Kemijärven sellutehtaan jatko. Niin ympäristöväki kuin raskaan metsäteollisuuden johtajat pohtivat, mitä sille pitäisi tehdä. Pitäisikö koillisen sellutehdas uusia vai sulkea? Vuoden 1994 lopun yhtiöjärjestelyissä Kemijärvi sai 10 vuotta lisää etsikkoaikaa.

Ehdolla on myös Kemijärven selluteollisuuden korvaaminen sahateollisuudella. Sellutehtaan perusteellinen uusiminen on ainut riittävän mittava vaihtoehto korvaamaan ne työllisyyden ja talouden odotukset, joita Vuotoksen allasrakentamiseen on Lapissa ladattu. Koillissellun uusimista kannattaa siksi harkita.

Kemijärvi ja koko Lappi ovat unionin kaudella entistä armottomammassa ympäristötarkkailussa. Sellutehtaan tulee täyttää ankarimmat ekoteolliset vaatimukset, joihin jo tunnetulla ja parhaillaan kehitteillä olevalla huipputekniikalla voi päästä.

Uusittavaan sellutehtaaseen tulisi ensiksi rakentaa biovoimala, joka jauhaa puusta sähköä yli oman tarpeen, ja joka kaukolämmittää samalla Kemijärven kaupungin. Nykytekniikalla myyntisähköä valtakunnan verkkoon on helppo saada vähintään saman verran - 37 megawattia - kuin Vuotoksen padon voimalasta. Uudella sellupower-tekniikalla biowattien määrän voisi kolminkertaistaa.

Sellutehtaan yhteyteen rakennettavan sähkön lisätuotanto kestää pohjoisessakin hintavertailun. Viidennen ydinvoimalan kilowatti olisi asennettuna maksanut noin 10 000 markkaa (jos 1000 megawatin voimala olisi maksanut 10 miljardia markkaa). Suuressa hiilivoimalassa lauhdesähkön teho maksaa vastaavasti 4000-5000 markkaa kilowatilta. Kemijärven sisarlaitoksen, Veitsiluodon Kemin tehtaille tuleva 93 megawatin biovoimala maksaa 400 miljoonaa markkaa. Siitä laskettu puusähkön kilowattihinta on 4300 markkaa. Biovoimalan lämpötehon - kaukolämpöä ja tehtaiden prosessihöyryä - saa hyötykäyttöön, ilmaiseksi.

Vesiä säästävä umpikierto

Uusitun sellutehtaan vaikutukset vesistöön tulisi nollata sulkemalla veden kierto. Se on teknisesti jo ratkaistu. Kun vanhanmalliset sellutehtaat tarvitsivat, ja päästivät jätevesinä, yhteen sellutonniin 150 kuutiota vettä, uusimmat laitokset toimivat 10 kuutiolla. Se on uuden selluteollisuuden haaste. Veden umpikierron tavoite on sitä arvokkaampi, mitä pohjoisempana sellutehdas on. Kemijärvi voisi tässäkin näyttää suuntaa.

Veden umpikierto on kloorittomaan valkaisuun verrattava selluteollisuuden edistysaskel. Klooriton sellu toteutui nopeasti, tavoiteaikataulut alittaen. Kloorittoman sellun tavoin veden umpikierto toteutuisi nopeasti, kun vain toimeen tartutaan.

Kemijärellä on kolmaskin ympäristötavoite: sellu ja puuvoima tuotettakoon alueen kasvatusmetsien harvennuspuusta, ei aarnimetsien ikipuusta. Mahdollisuudet ovat entistä paremmat, sillä alueen metsien viimeaikainen hyvä kasvu on yllättänyt asiantuntijat.

Metsäntutkimuslaitos julkisti syyskuussa 1994 Koillis-Suomen metsälaskennan uusimmat luvut. Puuta löytyi 15 prosenttia enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Sitä löytyi muun muassa Osaran aukeilta. Ne puskevat nyt 30-50 vuotista puuta, Lapissa vasta nuorta harvennusmetsää. Osaran metsien sellupuun kasvu paranee vuosi vuodelta. Juuri nuoret kasvatusmetsät varmistavat Kemijärven sellutehtaan jatkon, eivät Lapin vanhat luonnonmetsät.

Osaran metsistä ei tule laatutukkia vielä vuosikymmeniin. Koillisen selluteollisuuden korvaaminen vastaavan kokoisella sahateollisuudella ei ole ekologisesti kestävää. Se siirtäisi hakkuupaineen ikimetsiin. Kemijärven tarvitseman puun saanti varmistui, kun valtion metsäyhtiöt järjesteltiin lokakuussa 1994 niin, että Enso tuli Veitsiluodon osakkaaksi. Enso hallitsee myös itäpuun kaupan.

Kemijärvelle voisi harkita Enocell'in mallia, yhteisyritystä Venäjän kanssa siten, että itäinen osapuoli maksaa osuutensa puulla. Puu on osa pohjoiskalotin yhteistyötä, ja suomalainen osaaminen hyödyttää parhaiten ympäristöä, kun olemme siinä mukana.

Miljardi markkaa pelissä

Kemijärven sellutehtaan perusteellinen uusiminen maksaa saman kuin Vuotos: miljardi markkaa. Miljardi kestävään metsätalouteen ja metsän uusteollisuuteen on Lapille monin verroin suotavampi vaihtoehto kuin allasrakentaminen. Onneksi kaikki uusteollistamisen pelikortit: Kemijoki Oy, Veitsiluoto Oy ja Enso Gutzeit Oy, ovat valtion kädessä.

Kemijärven sellutehtaan uusiminen ja laajentaminen puolitoistakertaiseksi varmistaisi pysyvän työpaikan tuhansille lappilaiselle. Puun kasvatus, korjuu, jalostus, kauppa ja työn vipuvaikutus säteilevät pysyvästi koko Lappiin. Vuotos on kestämätöntä työllistämistä. Lokan ja Porttipahdan tavoin se on kertatyö.

Jos Vuotos ja Kemijärven ekoteollinen sellutehdas pannaan vaakakuppiin, Kemijärvi voittaa vertailun. Valinta lienee tehtävä jo taloussyistä: valtiolla ei liene varaa toteuttaa kahta miljardihanketta. Metsään perustuva työ kestää. Tuorein analyysi on Metsä-Raumasta. Pöyry-yhtiöt laskivat sen luovan 11 000 pysyvää työpaikkaa. Uusittu Kemijärvi olisi puolikas Metsä-Raumasta.

Ankarat ympäristötavoitteet täyttävä sellutehdas sopii koillisväylän varteen. Koillissellusta tulisi kehittää idästä EU:n rajan ylittävälle näkyvä ympäristöosaamisen majakka ja suomalaisen uusteollistamisen lippulaiva.

Veli Pohjonen

Vihreä lanka. Kommentti. 26.1.1995