Wednesday, April 11, 2018
Metsäenergian mahdollisuuksia 1990-luvulla Lapin kannalta
Puuvoima on ollut kautta aikojen kansallista perusvoimaamme. 1990-luvulla puuvoima ei kuitenkaan tarkoita enää pääosaksi halkoja ja pilkkeitä, eikä hakettakaan. Nykypäivän puuvoima on kytkeytynyt verkkomaisesti metsätalouteen, metsäteollisuuteen ja metsästä korjatun puun tarkkaan käyttöön.
Metsäteollisuus tuli kansalliseen energiaverkkoon voimalla, kun se toteutti energian säästöohjelmansa 1970- ja 1980-luvuilla. Kun sahat ja selluteollisuus kehittivät puujätteiden tarkan polton, metsäteollisuutemme muuntui keskeisimmillä lohkoillaan ulkomaisen fossiilienergian ostajasta kotimaisen energian myyjäksi.
Suuren kokoluokan biovoimaloista merkittävimpiä ovat sellutehtaat. Yli puolet puuvoimaa saadaan sellunkeitosta. Tehtaalle ostetusta kuitupuusta saadaan selluloosana talteen vain noin 40 prosenttia. Loput 60 prosenttia menee ligniini- ja muuna puujätteenä polttoaineeksi. Nykyaikainen sellutehdas on sähkön ja lämmön tuotannoltaan yliomavarainen. Suursellutehdas voi myydä sähköä noin 40 megawatin teholla.
Määrältään merkittävimpiä puuvoimahankkeita Lapissa on Kemijärven sellutehtaan laajennus. Tehdas tuottaa nyt 220 000 tonnia sellua vuodessa, joka kuljetetaan Kemiin pääasiaksi vientiin. Kemijärven tuotantoa pidetään kuitenkin kansainväliseen kilpailuun liian pienenä. Uuden tekniikan suursellutehtaan vuosituotanto, esimerkiksi Enocell'in tehtaalla Pohjois-Karjalan Uimaharjussa, on 500 000 - 600 000 tonnia. Tuotanto on Kemijärveen verrattuna 2,5 - kertainen.
Voimatalouden kannalta Kemijärven sellutehtaan laajennus olisi mielekkäin toteuttaa siten, että tehtaan ylijäämäsähkön tuotanto nostetaan Uimaharjun mallilla 40 megawattiin. Sähkö johdetaan Lapin kantaverkkoon. Sähkön tuotannon yhteydessä syntyy myös lämpöenergiaa. Se johdetaan Kemijärven kaupungin kaukolämpöverkkoon, joko kokonaan tai osaksi.
Kemijärven sellutehtaan laajennus on Lapin metsäpolitiikan merkittävin toimi 1990-luvulla. Metsävarojen käytön osalta se vaatii yhteistyötä paitsi Kemin, myös Kuusamon - Kajaanin suuntaan. Puuta laajennettuun Kemijärven tehtaaseen tulisi hankkia niin etelästä kuin pohjoisesta. Sisämaan nykyisten ja uusien perustettavien sahojen hake tulisi heti suunnata Kemijärvelle. Puun lisäraaka-aineen saanti Venäjän Karjalan puolelta on niin ikään selvitettävä.
Metsä- ja voimatalouden PKT on syntymässä
Kuhmon malli on uuden sukupolven pienen ja keskisuuren teollisuuden (PKT) mittakaavan puunjalostus- ja puuvoiman tuotantolaitos. Kuhmon mallin ydin on paikallinen saha, jonka sivutuotteet kuori ja sahanpuru (yhteensä 25 % ostettavasta puusta), jalostetaan sähköksi (5 megawattia) ja lämmöksi (13 megawattia).
Kuhmon mallissa on se etu, että puun energiaosuus tuodaan metsästä joka tapauksessa järeän sahapuun sivutuotteena. Sahatavara on yrityksen avaintuote, mutta sahauksen jäte ei enää olekaan hyödytöntä jätettä, vaan osa taloudellista tuotantoa.
Kuhmon malli osoittaa jo, että puu- ja voimatalous kannattaa yhdistää. Piensahaus ja puusähkön tuotanto sahaus- ja metsähakkeesta toimivat yhdessä, jopa samalla tontilla. Saha pääsee eroon ennen hankalasta jätteestään, ja saa siitä vielä kohtuullisen maksunkin. Voimala taas hyötyy siitä, että polttoaineen virta on tasainen, ja polttoaine on kohtuuhintaista.
Puun tuottaja taas hyötyy siitä, että hänen leimikollaan on entistä useampi ostaja. Saha ja voimala yhdessä voivat ostaa kokonaisia leimikoita. Tukkipuusta valmistetaan sahatavaraa, kuitupuu ja pintahake myydään edelleen selluteollisuudelle, sahausjäte jalostetaan sähköksi ja kaukolämmöksi.
Kuhmon mallia seurataan jo muualla maassamme. Esimerkiksi hämäläiset puun tuottajat päättivät perustaa Pälkäneellä maaliskuun 1993 alussa erityisen yhtiön, Sydän-Hämeen Puu Oy:n, joka ottaa toimekseen puun hankinnan Kuhmon mallin mukaiselle sahan ja voimalan yhdistelmälle. Pälkäneen mallissa puun tuottajat kaavailevat sekä omaa puun hankintaa että oman sahan perustamista toimialueelleen. Sahan yhteyteen tulevassa voimalassa Sydän-Hämeen Puu olisi osakkaana.
Rovaniemen biovoimalan yhteyteen sahateollisuutta
Rovaniemelle on suunnitteilla uusi biovoimalaa, jonka teho on moninkertainen Kuhmoon verrattuna. Rovaniemen voimalan sähkön tuotannon kilpiarvo on laajimman suunnitelman mukaan 75 megawattia, ja se tuottaa kaukolämpöä 70 megawatin teholla. Voimalan pääpolttoaineeksi on kaavailtu turvetta. Laitokseen rakennettaneen joka tapauksessa ympäristölle ystävällisin, uuden sukupolven leijupetikattila, jossa voi polttaa paitsi turvetta myös energiapuuta: sahausjätettä, murskattua hakkuutähdettä ja pienpuuhaketta.
Uusien biovoimaloiden polttoaine valitaan viime kädessä liiketalouden perustein, periaatteella halvin polttoaine voittakoon. Turve ei ole pitemmän päälle itsestään selvä ainut voimalan polttoaine, sillä sahateollisuus tuottaa jätteenään jo nyt yhtä halpaa tai jopa halvempaa polttoainetta.
Kauppa- ja teollisuusministeriön puun energiakäytön työryhmä arvioi kesäkuussa 1992 sahajätteen keskimääräiseksi energian hinnaksi maassamme (teollisuuden suurvoimaloissa) vain 2 penniä kilowattitunti. Se on puolet puolet turpeen hinnasta. PKT-voimaloissa sahausjäte hinnoiteltaneen turpeen tasolle, 4-5 penniin kilowattitunnilta.
Tulisiko Rovaniemen voimalan yhteydessä tutkailla myös sahateollisuuden perustamista Kuhmon mallin mukaan? Kokoluokaltaan 100 000 - 150 000 sahakuutiota vuodessa tuottava saha tulisi siten perustettavaksi samaan yhteyteen Rovaniemen uuden voimalan kanssa, jos mahdollista naapuritontille. Voimalassa poltetaan sahauksen kuori ja puru. Pintahaketta syntyisi 65 000 - 100 000 kiintokuutiota vuodessa. Pintahakkeella on selvä osoite: Kemijärvelle.
Tulisiko sahateollisuuden yhteydessä tutkailla puun mekaanista jalostusta ja sen sijoittumista Lappiin ylipäänsä? Ranua on jo valtakunnallinen esimerkki PuuSuomi -hankkeessa siitä, että puun mekaaninen jalostus voi sijoittua raaka-aineen lähteelle, eikä sitä tarvitse uiton loputtua enää välttämättä sijoittaa merisataman äärelle. Ja entäpä jos nyt Länsi-Lapista Ruotsiin myytävä tukki jalostettaisiinkin Suomen Lapissa?
Sahateollisuuden investointitarve on metsäteollisuuden lohkoista pienin. Puun mekaaninen jalostus on maaseudun terveintä työllistämistä. Jo vanhastaan tiedetään, että kaikista metsäteollisuuden lohkoista rahapanos sahapuuhun poikii työpaikkoina eniten.
Metsästä kansantalouteen tuoretta rahaa
Syvä velkaantuminen ulkomaille on kansantaloutemme ongelmista pahimpia. Vuoden 1992 lopussa ulkomaan velkaa oli jo 235 miljardia markkaa. Jos metsämme olisivat ulkomaan velan vakuutena, hehtaarin vakuusarvoksi tulee 10 085 mk. Tai jos maksaisimme ulkomaan velan myymällä kaikki puumme, kuutiolle pitäisi saada pystymyyntihintaa 125 mk. Molemmin tavoin laskemalla ulkomaan velka on ylittänyt metsiemme arvon.
Nykylamassa maamme kaipaa välittömiä tuotannollisia panostuksia, terveitä investointeja, jotka tuovat kansantalouteemme tuoretta rahaa, ei lisää ulkomaan velkaa. Lapin ja koko Pohjois-Suomen oman luonnonvaran, metsän kasvun tarkka - mutta kestävä - hyödyntäminen raaka-aineeksi ja energiaksi kuuluu juuri tällaisiin hankkeisiin. Se on tuotannollista investointia, päinvastoin kuin esimerkiksi teiden ja rautateiden rakentaminen.
Metsä- ja puuvoimateollisuuden raaka-aine kasvaa paikan päällä ilmaisella aurinkoenergialla. Puu korjataan kotimaisella työllä. Puuta ja sen jalosteita voi viedä ulkomaille entistä helpommin, kun markkaa on kellutettu ja dollarin sekä eurovaluutan kurssi ovat nousseet.
Kaikkia kansantaloutemme valintoja tulisi nyt tarkastella vasten ulkomaan velkaa: lisäämmekö sitä, vai vähennämmekö sitä. Metsien lisäkäytöllä raaka-aineeksi ja energiaksi, metsän kokonaisvaltaisella hyödyntämisellä emme velkaannu lisää.
Veli Pohjonen
Lapin Puuenergiaseminaari. Rovaniemi. Esitelmä. 17.3.1993
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment