Energiaa viljelemällä

Maapallon energiavirrat hakevat parhaillaan uusia uomia. Halvan öljyn aikakausi on päättynyt. Ydinvoiman tielle näyttää kasaantuvan monia vastuksia: yhä penseämmäksi käyvä yleinen mielipide, voimaloiden katastrofit ja kiusallinen jäteongelma.

Aurinkoenergia on puhdasta ja turvallista. Auringon on laskettu paistavan ehtymättömänä ainakin seuraavat 50 000 vuotta.

OIVALLISET KASVIT

Suomen kasvillisuus, pel­tomme ja metsämme, sitoo vuodessa itseensä auringon energiaa kahden vuoden öljyn­ kulutuksen verran. Energiata­loudellisesti vihreiden kasvien merkitys on oivallettu vasta vii­me vuosina. On löytynyt kasvi­lajeja, jotka pystyvät niitä viljel­täessä ennen arvaamattoman tehokkaaseen aurinkoenergian sidontaan.

Energiaviljely on oppi viljelyskasveista ja menetelmistä joilla auringon energiaa vastaa­notetaan, sidotaan ja muunne­taan varastoitavaan muotoon. Energia sidotaan fotosynteesissä ja varastoidaan biomas­sana.

Energiaviljelyyn sopivia kas­veja etsitään parhaillaan ympäri maailman. Koska jokaisen si­dotun biomassan kuiva-ainekilon energiasisältö on miltei va­kio (noin 19 Megajoulea), tär­kein valintaperuste on satoi­suus.

Vuotuisen  kuiva-ainetuotoksen ennätys on Hawaijin sokeriruo'olla: 112 tonnia hehtaaril­ta. Jatkojalostuksen kannalta sokeriin sitoutunut energia on tavoiteltavaa. Sokerin käyttäminen polttonesteeksi - etyy­lialkoholiksi - hallitaan jo hy­vin. Meikäläisistä viljelyskas­veista voisi tulla kysymykseen sokerijuurikas. Se on naatit, juuret mukaan lukien, satoisin viljelyskasvimme. Voimaperäisesti viljellen siitä saadaan noin 15 kuiva-ainetonnia hehtaarilta vuodessa.

Järviruoko on luonnonvarai­sista kasveistamme tuottoisin. Merenlahdissa on mitattu hämmästyttäviä vuotuisia kas­vuja. Paras pituuskasvun havainto lienee korresta, joka venyi kesän aikana 466 senttimetrin mit­taan. Kuiva-ainetuotos on sa­maa 15 tonnin luokkaa kuin sokerijuurikkaalla. Järviruokoa voisi ajatella viljeltävän esimerkiksi vanhoilla turpeennoston alueilla. Viljelytekniikka on vielä kehittämättä.

ENERGIAPAJU VILJELYSKASVINA

Lupaavimmat energiavilje­lyyn soveltuvat kasvit kuuluvat maassamme pajun sukuun. Näitä, niin sanottuja energia­pajuja on tuotu maahamme ko­keiltaviksi Ruotsista, Tanskas­ta, Unkarista ja Siperiasta. No­peakasvuisia pajuja on löytynyt myös kotimaasta, muun muassa Oulun yliopiston kasvitie­teellisestä puutarhasta.

Energiapajukko viljellään riviviljelynä  45-65 cm:n rivivälein, 20-50 cm:n välein, paju­lajista  riippuen. Viljelmää lan­noitetaan heinänurmen tapaan ja hoidetaan rikkakasvien torju­miseksi    sokerijuurikkaan ta­paan. Pistokkaat juurtuvat en­simmäisenä  kesänä. Metrin - puolentoista metrin mittainen vesakko leikataan syksyllä lisävesomisen edistämiseksi.

Varsinainen energian sidonta alkaa toisena keväänä. Kasvua vauhditetaan lannoituksella. Rivivälit harataan kertaalleen lannoitteen multaamiseksi, jo itäneitten rikkakasvien torjumi­seksi ja maan kuohkeuttamiseksi.

Kantovesat alkavat venyä ru­kiin vauhdilla. Siitä poiketen ne eivät kuitenkaan lopeta kas­vuaan keskikesän kukkimiseen, vaan jatkavat 20-30 cm:n vauhdilla viikossa. Vielä syyskuun lopussa, ennen kasvun tyrehdyttäviä syyspakkasia, vesat pitenevät puoli senttimetriä päivässä. Kasvusto on nyt kuin komeaa maissia, yli kolmen metrin mittaista. Sellaiseen ve­sakkoon kertyy kuiva-ainesatoa parikymmentä tonnia hehtaa­rille.

Kasvatus jatkuu pajulajista riippuen joko yhden tai useam­man (ehkä 3-5) vuoden kier­rolla. Tehokkain energian si­donta on saatu toistaiseksi yh­den vuoden kierrolla, aina syk­syisin kantoon leikkaamalla.

Monivuotista viljelyä rajoit­taa parhaiden energiapajujem­me heikko talvenkestävyys. Nopean ja pitkään jatkuvan kasvun vuoksi niiden versot ei­vät ehdi puutua, vaan paleltu­vat talvella. Ne kestävät pak­kasta kuitenkin lumirajan ala­puolella, ainakin juurakkona.

ENERGIAVILJELY SOVELTUU TURVEMAILLE

Kasvaakseen tehokkaasti energiapajukko tarvitsee run­saasti valoa jaa riittävästi kos­teutta. Kosteusvaatimukset täyttyvät helpoimmin turve­mailla. Varsinkin viljelmän pe­rustamisvaiheessa, pajupistok­kaita juurrutettaessa, kosteu­soloiltaan tasaisten turvemaiden on havaittu olevan edulli­sia.

Turpeen peittämän pinta­-alamme laajuus (10 miljoonaa hehtaaria) on energiaviljelyn kannalta merkittävän rikas luonnonvara. Runsas puolet siitä on metsäojitettu. Turve­maiden peltoja on vajaa miljoo­na hehtaaria.

Energiaviljely voitaisiin aloit­taa jo raivatuilla suopelloilla, pakettipelloilla ja vapautuvilla turpeennostoalueilla. Lisämaa­ta on helposti saatavissa jo esiojitetuista hieskoivua kasva­vista, runsasravinteisista sois­ta.

ENERGIAVILELMIÄ MAATILOILLE

Energiaviljelykokeissa kehi­tetään uutta viljelymuotoa maamme maatilatalouteen. Viljelyketjussa tarvittava työ­voima, ammattitaito, peruskoneistus ja maa-alueet löytyvät helpoimmin juuri maatiloilta.

Energiaviljely soveltuisi lisätuotannoksi muiden vaihtoehtojen rinnalle. Parhaal­ta yhdistelmältä tuntuu nurmi­viljely  + energiaviljely. Ener­giaviljelmän perustamis- ja hoi­totoimet ajoittuvat alkukesään, nurmiviljelmän korjuu keski- ja loppukesään sekä energiaviljelmän korjuu syksyyn ja alkutal­veen.

Luonteeltaan energiaviljely kävisi sopimusviljelyksi sokeri­juurikkaan tapaan. Viljelijä tuottaa raaka-ainetta lämpö­keskukselle tai energian jatko­jalostukseen teollisuudelle. Nämä ovat kiinnostuneet siitä, et­tä raaka-aine on tasalaatuista ja että sitä tulee paljon.

MILLOIN KÄYTÄNTÖÖN

Energiapajuja on tutkittu maassamme vuodesta 1973. Viljelyketju on hahmottumas­sa. Laajimmat koeviljelmät ovat Haapaveden Piipsanne­valla, turvetuotannon alueella, josta osa on jo poistunut käy­töstä. Hehtaarin laajuinen energiapajukoe perustettiin ke­väällä 1979. Pienempialaisia viljelmiä on muun muassa Kannuksessa ja Suonenjoella, metsäntutkimuslaitoksen koealueilla.

Energiaviljelystä on saatu jo nyt niin lupaavia tuloksia, että useat tahot - sekä yhteisöt että yksityiset viljelijät - ovat kiinnostuneet perustamaan omia viljelmiään. Nopeaa liikkeelle lähtöä hidastaa pistok­kaiden puute. Energiaviljely tul­lee käynnistymään maassam­me Ruotsin mallin mukaan pistokastuotannolla. Pistokkaita tarvittaisiin lähivuosina ainakin niin paljon, että saisimme riit­tävän laajat koeviljelmät paju­hakkeen jatkojalostuksen tutkimuksia varten.

Veli Pohjonen

Käytännön Maamies Nro 2/1980. Artikkeli.

Jokapäiväinen leipämme on turvattava

KORONAVIRUS on nostanut ruokaturvan puheenaiheeksi. Mistä saamme kasvihuoneisiin vihannesten kasvattajia? Mistä saamme marjatiloille työväkeä, kun rajat ovat kiinni? Onko vielä riittävästi talonpoikia kylvämään kotimaista viljaa?

Ruokaturvamme viime vuonna oli 713 viljakiloa henkilöä kohden. Koko maapallolle laskettu ruokaturva vuonna 2019 oli 343 kiloa. Rikkaana maana olemme yli kaksi kertaa maapallon keskiarvon yläpuolella. Kehitysmaissa ruokaturva on alle keskiarvon. Esimerkiksi väkirikkaassa Etiopiassa ruokaturva vuonna 2019 oli vain 246 kiloa henkilöä kohden.

Harsinta - uuden ajan metsänparannusta

Talousmetsien avohakkuut puhuttavat. Luontojärjestöt tekivät 2018 aiheesta eduskunnalle kansalaisaloitteen. Tavoite on lopettaa avohakkuut metsähallituksen mailla ja palata metsien alkuperäisiin poimintahakkuisiin eli harsintaan.

Aloitteessa ei ole kyse tiukasta luonnonsuojelusta. Olemme jo luvanneet Aichin kokouksessa 2014 suojella erityyppisiä luonnonmetsiä yhteensä 17 prosenttia. Näihin metsiin eivät kuulu minkäänlaiset hakkuut. Hakkuutavan vaihto koskee suojelun ulkopuolista 83 prosenttia, talousmetsiä.

Turpeesta tuli kansantaloutemme sampo

Turpeen nykykausi alkoi puoli vuosisataa sitten. Elimme halvan öljyn aikaa. Öljylämmitys oli yleistynyt niin kaupungeissa kuin maaseudulla, niin kaukolämmön kerrostaloissa kuin lähilämmön omakotitaloissa. Äärimmillään saimme yli 60 prosenttia kaikesta energiasta ulkomaisesta öljystä. Pääosa tuli silloisesta Neuvostoliitosta.

1960-LUVUN kylmän sodan kaudella asetelma alkoi huolettaa päättäjiämme. Eniten puhutti huoltovarmuus. Miten kerrostalot ja kaupungit ylipäänsä turvaavat lämpönsä, jos maailmanpolitiikka ajautuu kriisiin? Eduskunta antoi vuosikymmenen lopussa Valtion Polttoainekeskukselle (VAPO) tehtäväksi käynnistää uudelleen polttoturpeen tuotanto. Se oli sotien jälkeen hiipunut nollatasolle.

Kestävää kehitystä myötäillen

Kestävän kehityksen opin teki tunnetuksi Norjan taannoinen pääministeri Gro Harlem Brundtland. Hän totesi YK:n Brundtlandin komissiossa 1987 että "Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa."

Oppia noudattaen voimme hyödyntää luonnonvarojamme, kuten metsän puustoa, marjoja, riistaa, vesien kalakantoja tai vaikkapa soiden turvetta. Meidän tulee kuitenkin jättää kyseisiä luonnonvaroja tuleville sukupolville vähintään yhtä paljon, mieluusti enemmän, kuin aikaisemmilta sukupolvilta itse saimme.

Olemme jo muutamia vuosia olleet luopumassa turpeen hyödyntämisestä, ilmastosyistä. Korkeimmillaan, vuonna 2007 yhteiskuntamme sai energiaa turpeesta 105 petajoulea. Se oli seitsemän prosenttia koko energiastamme. Vuonna 2019 saimme turpeesta 49,8 petajoulea. Turpeen käyttö on puolittunut.

Myös turvetaloutta kannattaa tarkastella kestävän kehityksen opin mukaan.

Meillä on edelleen 6,7 miljoonaa hehtaaria rahkasammalen, sarojen ja suovarpujen kattamaa suoalaa. Niiden elävä pintakerros sitoo joka kesä hiiltä. Pinta-ala sisältää sekä ojittamattomat suot (4,1 miljoonaa hehtaaria) että paksuturpeiset, kertaalleen metsäojitetut suot.

Kun suon pintakasvit kasvavat normaalisti, turvetta kertyy maanpäällisestä biomassasta karikkeena ja maanalaisesta biomassasta hienojuurina. Geologisen tutkimuskeskuksen (GTK) 2009 laskelman mukaan keskimääräinen suohehtaarimme kasvoi turpeena 1,02 kuivatonnia vuodessa.

Luonnonturpeen hehtaarikasvu on 10-20 prosenttia turvepellolle viljellyn rehuheinän maanpäällisen kuivabiomassan vuosituotoksesta. Turpeen kasvu vertautuu myös viljellyn rahkasammaleen kasvuun. Luonnonvarakeskuksen 2015 laskelman mukaan rahkasammaleen tuotannossa oleva suo kasvaa 2-5 kuivatonnia vuodessa hehtaarilla.

Turpeeksi maatuneesta kuivabiomassasta, kuten kaikesta biomassasta pyöreästi puolet on alkuainehiiltä. GTK:n 2009 normituksessa keskimääräinen nieluvirta Suomen soille oli 0,51 tonnia alkuainehiiltä vuodessa hehtaarille.

Kivihiilivoimalan tavoin turvevoimala aiheuttaa päästöjä, hiilivirran taivaalle. Vuoden 2019 turpeen käytön hiilivirta taivaalle oli 1,61 miljoonaa tonnia. Yhtä suohehtaariamme kohti se oli 0,24 tonnia alkuainehiiltä vuodessa.

Turpeen polton päästövirta oli vajaa puolet soihin päätyvästä hiilen nieluvirrasta. Näin tarkastellen Suomen suot kerryttävät tänään turvetta hieman yli kaksi kertaa polttoa enemmän.

Turvetuotannon jättösuot palaavat hiilen nieluvarastoiksi. Tuotannon loputtua ne metsitetään, mieluiten lyhyen kierron lehtipuilla. Suopohjat siementyvät hieskoivun ja männyn sekametsiksi itsestäänkin.

Kasvaessaan suopohjan puusto rupeaa keräämään ilmakehästä hiiltä. Sitä kertyy paitsi lehtiin, neulasiin ja runkoihin, myös juuriin. Osa hienojuuria lakastuu vuosittain juurikarikkeeksi. Juurikarike maatuu aikaa myöten tavalliseksi metsäsaraturpeeksi.

Koko suoluonnon osalta turpeen hyödyntämisen vaikutus ei ole maassamme hälyttävä. Turpeen nimeäminen uusiutuvaksi luonnonvaraksi voi silti särähtää korvaan. Suomen turvetalous seuraa kuitenkin luonnonvarojen käytön kestävän kehityksen periaatetta. Hyödyntämisestä huolimatta voimme jättää tuleville polville enemmän turvetta, kuin mitä edelliseltä polvelta itse saimme.

Gro Harlem Brundtlandin oppi toteutuu.

VELI POHJONEN

Savon Sanomat. Mielipide. 31.3.2020

Maatalous ja uusiutuva energia

Sata vuotta sitten liikkumisemme pohjasi uusiutuvaan energiaan. Meillä ei ollut fossiiliöljyllä käyviä autoja. Jos meidän täytyi kulkea kävelymatkaa kauemmaksi, menimme hevosvaunuilla. Maatiloilla ei ollut traktoreita. Hevosilla kynnettiin, muokattiin, korjattiin ja kuljetettiin.

Energiansa hevoset saivat pelloilta heinänä tai kaurana. 1900-luvun alussa maataloutemme peltoalasta lasketaan tarvitun 30 prosenttia hevosten rehuenergialle. Se oli aidosti uusiutuvaa energiaa.

Peltomme ovat tuottaneet uusiutuvaa energiaa ennenkin

Sata vuotta sitten liikkumisemme pohjasi maatilojen uusiutuvaan energiaan. Meillä ei ollut fossiiliöljyllä käyviä autoja. Jos meidän täytyi kulkea kävelymatkaa kauemmaksi, menimme hevosvaunuilla. Pelloilla ei ollut traktoreita. Hevosilla kynnettiin, muokattiin, korjattiin ja kuljetettiin.

Energiansa hevoset saivat maatilojen pelloilta heinänä tai kaurana. 1900-luvun alussa maataloutemme peltoalasta lasketaan tarvitun 30 prosenttia hevosten rehuenergialle. Se oli aidosti uusiutuvaa energiaa.

Vuonna 1911 saksalainen koneinsinööri, Rudolf Diesel kertoi kokeesta, jonka hän oli tehnyt keksimällään uudella moottorilla. Diesel oli ruiskuttanut moottorin sylinteriin kasveista puristettua öljyä. Kasviöljy oli syttynyt ja Dieselin moottori käynnistynyt.

Diesel aavisti heti, mitä mahdollisuuksia hänen keksintönsä toisi. ”Vaikka kasviöljyn käyttö moottorissani voi näyttää vielä tulevaisuuden unelmalta, ennustan vakaassa uskossa, että tämä voi helpottaa maatalouden kehittymistä niissä maissa, joissa öljykasveja voi viljellä” Diesel ennusti.

Dieselin ennustus ei kuitenkaan toteutunut vielä hänen aikanaan. Kasviöljyn käyttö polttomoottoreissa jäi maaöljyn varjoon ja unohtui kymmeniksi vuosiksi.

1900-luvun loppupuolella Dieselin ennustusta alettiin tutkia. Sen sai aikaan huoli ympäristöstä. Fossiiliöljyn käyttö autoissa ja traktoreissa päästää ilmakehään haitallista hiilidioksidia ja kiihdyttää kasvihuoneilmiötä. Biodieselillä haitallisen hiilidioksidin päästö putoaa nollaan.

Suomen energiaviljelyssä biodieselin valmistusta on kokeiltu eniten rypsistä. Rypsin viljely hallitaan, ja tarvittaessa se voi laajeta nopeasti. Kesällä 2019 rypsiä kasvoi meillä 14300 hehtaaria.

Rypsin verraten heikko energiasatoisuus johti kuitenkin siihen, että Euroopan maatalous ei lähtenyt kehittymään Dieselin ennustuksen suuntaan. Tropiikin maissa, etenkin Malesiassa ja Indonesiassa bioenergian talous on kehittynyt. Kyseessä on palmuöljy ja siitä valmistettava biodiesel.

Peltometsäviljelyn periaatteella kasvatetun öljypalmun satoisuus on ylivoimainen muihin viljeltäviin öljykasveihin verrattuna. Kun rypsistä saadaan 800 kiloa öljyä hehtaarille vuodessa, öljypalmusta saadaan 3800 kiloa.

Maailma etenee jo Rudolf Dieselin ennustuksen tiellä. Maatalous kehittyy köyhissä maissa, missä palmuöljyä voi viljellä.

Energiaviljelyä on hyljeksitty EU:n maatalouspolitiikassa. Bioenergian lasketaan vievän peltoalaa ruoan tuotannolta. Jos fossiilienergia vapautti viimeisen sadan vuoden aikana peltoalaamme lähes kolmanneksen, energiaviljely vain ottaa hehtaareista takaisin aikaisemman osansa. Suomessa saamme nopeasti uutta peltoalaa turvesuon pohjilta.

Kunhan löydämme sopivan viljelykasvin, maatalous voi meilläkin kehittyä. Se on tuottanut uusiutuvaa energiaa ennenkin. Uutta, 2020-luvun biopolttonestettä tuottavaa viljelyä tarvitaan.

Veli Pohjonen

Iisalmen Sanomat. Mielipide. 27.03.2020.

Bioenergia ei ole uusi asia

Sata vuotta sitten  ei ollut fossiiliöljyllä käyviä autoja eikä maatiloilla traktoreita. Hevosilla kynnettiin, muokattiin, korjattiin ja kuljetettiin.

Energiansa hevoset saivat pelloilta heinänä tai kaurana. 1900-luvun alussa maataloutemme peltoalasta tarvittiin 30 prosenttia hevosten rehuenergialle. Se oli aidosti uusiutuvaa energiaa, mistä ei tullut haitallisia hiilidioksidipäästöjä.

Vuonna 1911 saksalainen koneinsinööri, Rudolf Diesel kertoi kokeesta, jonka hän oli tehnyt keksimällään uudella moottorilla. Diesel oli ruiskuttanut moottorin sylinteriin kasveista puristettua öljyä. Kasviöljy oli syttynyt ja Dieselin moottori käynnistynyt.

Diesel aavisti heti, mitä mahdollisuuksia hänen keksintönsä toisi. "Vaikka kasviöljyn käyttö moottorissani voi näyttää vielä tulevaisuuden unelmalta, ennustan vakaassa uskossa, että tämä voi helpottaa maatalouden kehittymistä niissä maissa, joissa öljykasveja voi viljellä" Diesel ennusti.

Dieselin ennustus ei kuitenkaan toteutunut vielä hänen aikanaan. Kasviöljyn käyttö polttomoottoreissa jäi maaöljyn varjoon ja unohtui kymmeniksi vuosiksi.

1900-luvun loppupuolella Dieselin ennustusta alettiin tutkia. Sen sai aikaan huoli ympäristöstä. Fossiiliöljyn käyttö autoissa ja traktoreissa päästää ilmakehään haitallista hiilidioksidia ja kiihdyttää kasvihuoneilmiötä. Biodieselillä haitallisen hiilidioksidin päästö putoaa nollaan.

Suomen energiaviljelyssä biodieselin valmistusta on kokeiltu eniten rypsistä. Rypsin viljely hallitaan, ja tarvittaessa se voi laajeta nopeasti. Kesällä 2019 rypsiä kasvoi meillä 14 300 hehtaaria.

Rypsin verraten heikko energiasatoisuus johti kuitenkin siihen, että esimerkiksi meillä maatalous ei lähtenyt kehittymään Dieselin ennustuksen suuntaan. Tropiikin maissa, etenkin Malesiassa ja Indonesiassa, bioenergian talous on kehittynyt. Kyseessä on palmuöljystä valmistettava biodiesel.

Peltometsäviljelyn periaatteella kasvatetun öljypalmun satoisuus on ylivoimainen muihin viljeltäviin öljykasveihin verrattuna. Kun rypsistä saadaan 800 kiloa öljyä hehtaarille vuodessa, öljypalmusta saadaan 3800 kiloa.

Öljypalmun viljelyä arvostellaan usein ympäristölle tuhoisaksi, luontaisia sademetsiä hävittäväksi toimeksi. Riittävästi eli vähintään 17 prosenttia sademetsiä tulisi suojella kaikkialla, jotta luonnon monimuotoisuus säilyy. Kun tämä ehto toteutuu, Rudolf Dieselin ennustuksen tiellä voi edetä. Maatalous kehittyy köyhissä maissa, missä palmuöljyä voi viljellä.

Kunhan löydämme sopivan viljelykasvin, maatalous voi meilläkin kehittyä. Uutta, 2020-luvun biopolttonestettä tuottavaa viljelyä tarvitaan.

VELI POHJONEN

Akaasia saapui Ajokseen

Ajoksen satamassa juhannuksen jälkeen pistäytynyt vierailija lienee hieraissut pariin kertaan silmiään katseltuaan lastiaan tyhjentäviä laivoja. Norjalainen alus purki laiturille pyöreää akaasiapuuta, joka oli laivattu Indonesiasta. Kolmimetrisen, kuoritun puun määränpää on Kemijärven sellutehdas.

Mistä oikein on kysymys? Onko kuitupuusta jo sellainen pula, että Kemijärvelle on rahdattava puuta tropiikin kehitysmaasta, toiselta puolen maapalloa? Mistä akaasiapuu on itse asiassa peräisin, viljelymetsistä vai sademetsistä? Miksi puu tuodaan juuri Suomeen ja Kemijärvelle?

Lyhytkiertopuu Australian pohjoisrannikolta

Ajokseen tuotu akaasia on tarkalta nimeltään Acacia mangium. Se on Pohjois-Australiassa ja lähisaarilla luontojaan kasvava lehtipuu. Mangium on helposti viljeltävä, lyhyttä kuitua kasvava sellupuu, jonka viljely yleistyy kovaa vauhtia sademetsien maissa: Indonesiassa, Malesiassa ja Filippiineillä.

Pellot ja metsät - tuotantoa vai tukia

Maa- ja metsätaloutemme perustui alkujaan tuotantotalouteen. Viljelijän tavoite oli kasvattaa peltohehtaarillaan mahdollisimman satoisasti viljaa tai rehua. Viimeisen sadan vuoden aikana hän oppi samoin kasvattamaan metsähehtaarillaan tukkia, sellupuuta ja energiapuuta.

Tuotantotalous perustui tehokkuuteen, innovaatioihin ja niiden luomiin käytännön keksintöihin. Länsimaissa pienyrittäjyys syntyi tuotantotalouden tiloilla, kasvoi ja levisi sieltä kyliin, kaupunkeihin ja lopulta suurkaupunkeihin.

Tukitalous syntyi maatalouteen Amerikassa 1930-luvun lamavuosina. Merkittävä oli presidentti Franklin D. Rooseveltin 1933 antama maatalouden tukiasetus. Se käynnisti viljelijöiden avustuksen ja sen ohessa säätelyn vuotuisella hehtaarimaksulla.

Eurooppa otti Yhdysvalloista mallia. Mittavana tukitalous alkoi 1962, Euroopan unionin osasena. Esimerkiksi vuonna 1985 EU:n budjetista 73 prosenttia oli maataloustukia.

Myös Suomi alkoi kehittää sotien jälkeen omaa tukimaatalouttaan. Tiukemmin siirryimme siihen kuitenkin vasta 1995 alkaneella EU-kaudellamme.

Olemme puolen vuosisadan ajan kehittäneet Suomessa myös tukimetsätaloutta, yksityisille metsätiloille. 1900-luvun jälkipuoliskolla tunsimme tuet metsänparannuksen avustuksina. 2000-luvun puolella tunnemme ne Kemerana, kehittyvän metsätalouden rahoituksena.

Pelloista poiketen onnistuimme EU:n neuvotteluissa säilyttämään metsämme kansallisena tuotantotalouden osana. EU:n tukea ja ohjailua emme suomalaiselle metsätilalle halunneet.

Euroopan unionin tukilinjauksen merkitystä suomalaisen riviviljelijän tasolla kuvaa hehtaarien, satomäärien ja hintojen kolmikko. Vuonna 2019 Suomen maatilat kuittasivat tukia kaikkiaan noin 1750 miljoonaa euroa. Kun peltojemme pinta-alaa on 2,23 miljoonaa hehtaaria, hehtaarituki oli keskimäärin 785 euroa hehtaarille vuodessa.

Vehnän viljelyn keskisato 2019 koko maassa oli 4,56 tonnia hehtaarilta. Kun sen myi tuottajahintaan 178 euroa tonnilta, hehtaarilta sai 814 euroa. Hehtaarituen lisäten vehnän viljelyn koko bruttotulo oli 1599 euroa hehtaarilla vuodessa.

EU:n tukitalouden nyrkkisääntö on tämän mukaan: puolet peltohehtaarin bruttotulosta on tuotteen myyntiä, puolet on hehtaaritukea.

Miten tuotanto- ja tukitalouden suhde kehittyi kansallisilla metsätiloillamme? Luonnonvarakeskuksen tuoreen tilastoinnin mukaan meillä oli 408 000 metsätilaa vuonna 2016. Niiden metsämaan kokonaispinta-ala oli 10,6 miljoonaa hehtaaria. Yksityismetsätalouden bruttotulo (kantorahatulo) vuonna 2018 oli 2325 miljoonaa euroa. Metsätilan keskihehtaaria kohti se oli 220 euroa vuodessa.

Kansallista Kemera -tukea vuonna 2018 metsätiloille maksettiin 49,1 miljoonaa euroa. Metsätilan hehtaaria kohti se oli keskimäärin 4,65 euroa vuodessa. Näin metsätilan keskimääräinen hehtaarin bruttotulo oli 225 euroa vuodessa (metsähehtaarille). Siitä on tuotantotaloutta 98 prosenttia ja tukitaloutta 2 prosenttia.

Metsätaloutemme on säilyttänyt vahvan tuotantotalouden aseman.

Euroopan unionin tukitaloudella oli maatalouden kehittymistä hidastava vaikutus. Yksityisyrittäjyys tehokkuutena, innovaatioina ja niiden luomina keksintöinä ei maatiloillamme enää kukoista samassa suhteessa kuin tuotantotalouden aikoihin. Sen sijaan puhumme yhä useammin maatilojemme ahdingosta.

Metsätilojen tuotantotaloudessa, ja yksityismetsätaloudessa ylipäänsä tehokkuus etenee. Innovaatioita syntyy ja keksintöjä etenee käytäntöön suhteellisesti enemmän. Ja metsätilojemme ahdinko on käsitteenä lähes tuntematon.

Miten maa- ja metsätaloutemme kehittyy jatkossa? Joko neljännesvuosisadan kestänyt EU:n luoma tukitaloutemme olisi muutoksen tarpeessa?

VELI POHJONEN

Hämeen Sanomat. Mielipide. 20.3.2020

Ruokohelpi on energian ja kuidun lähde

Kesällä 2005 Suomessa oli ruokohelpeä energiaviljelyssä noin 10 000 hehtaaria. Pääosa helpeä kasvaa maatilojen sopimusviljelyksillä Keski- ja Pohjois-Suomessa. Eniten sopimuksia on tehnyt energiayhtiö Vapo, noin 4000 hehtaarille. Vapoa kiinnostaa kylvää ruokohelvelle myös turvetuotannolta vapautuneita suopohjia. Vapon tytäryritys Suo Oy viljelee näin omana työnään toiset 4000 hehtaaria.

Pohjolan Voimalla on helpisopimuksia viljelijöiden kanssa Seinäjoen, Pietarsaaren, Kokkolan ja Ylivieskan voimaloiden alueilla vajaalle 2000 hehtaarille.

Sekä Vapo että Pohjolan Voima sekoittavat ruokohelpeä turpeeseen, ja seos poltetaan suurissa kaukolämpövoimaloissa. Yhtiöt laajentavat näin uusiutuvan energian tuotantoaan, vähentävät hiilidioksidin päästöjään ja välttyvät hiilidioksidin päästökaupalta.

Peltohakkeelle tuli tarve

Met­sä­hak­keen käyt­tö ener­gi­ak­si on nous­sut maas­sam­me 1990-lu­vul­ta läh­tien. Hui­pus­saan käyt­tö oli vuon­na 2013. Yh­teen­sä 8,7 mil­joo­naa kuu­ti­o­ta ha­ke­tet­tua puu­ta pol­tet­tiin säh­kök­si ja läm­mök­si. Vuo­den 2013 jäl­keen met­sä­hak­keen käyt­tö kään­tyi kui­ten­kin odot­ta­mat­to­maan, hie­noi­seen las­kuun. Näin kävi vaik­ka sekä ki­vi­hii­les­tä ja tur­pees­ta luo­pu­mi­ses­ta on sa­mal­la pu­hut­tu. Vuon­na 2018 ha­ket­ta pa­loi enää 8,0 mil­joo­naa kuu­ti­o­ta.

Met­sä­ha­ket­ta lie­nee hi­ve­nen hyl­jek­sit­ty ko­ti­maas­sa. Huo­les­tut­ta­vam­paa on kui­ten­kin Eu­roo­pan uni­o­nin pii­ris­sä syn­ty­neen, ha­ke­vas­tai­sen il­mas­ton kou­lu­kun­nan ajat­te­lu. Kou­lu­kun­ta pi­tää ny­kyis­tä met­sä­ha­ket­tam­me lii­an hi­taas­ti uu­siu­tu­va­na ener­gi­a­na.

Tuotantoa vai tukia

Maa- ja metsätaloutemme perustui alkujaan tuotantotalouteen. Viljelijän tavoite oli kasvattaa peltohehtaarillaan mahdollisimman satoisasti viljaa tai rehua. Viimeisen sadan vuoden aikana hän oppi samoin kasvattamaan metsähehtaarillaan tukkia, sellupuuta ja energiapuuta.

Tuotantotalous perustui tehokkuuteen, innovaatioihin ja niiden luomiin käytännön keksintöihin. Kaikissa länsimaissa pienyrittäjyys syntyi tuotantotalouden tiloilla, kasvoi ja levisi sieltä kyliin, kaupunkeihin ja lopulta suurkaupunkeihin.

Toinen linja, tukitalous syntyi maatalouteen Amerikassa 1930-luvun lamavuosina. Merkittävä oli presidentti Franklin D. Rooseveltin 1933 antama maatalouden tukiasetus. Se käynnisti viljelijöiden avustuksen ja sen ohessa säätelyn vuotuisella hehtaarimaksulla.

Eurooppa otti Yhdysvalloista mallia. Mittavana tukitalous alkoi 1962, Euroopan unionin osasena. Esimerkiksi vuonna 1985 EU:n budjetista 73 prosenttia oli maataloustukia.

Myös Suomi alkoi kehittää sotien jälkeen omaa tukimaatalouttaan. Tiukemmin siirryimme siihen kuitenkin vasta 1995 alkaneella EU-kaudellamme.

Puolen vuosisadan ajan olemme Suomessa kehittäneet myös tukimetsätaloutta, yksityisille metsätiloille. 1900-luvun jälkipuoliskolla tunsimme tuet metsänparannuksen avustuksina. 2000-luvun puolella tunnemme ne Kemerana, kehittyvän metsätalouden rahoituksena.

Pelloista poiketen onnistuimme EU:n neuvotteluissa säilyttämään metsämme kansallisena tuotantotalouden osana. EU:n tukea ja ohjailua emme suomalaiselle metsätilalle halunneet.

Euroopan unionin tukilinjauksen merkitystä suomalaisen riviviljelijän tasolla kuvaa hehtaarien, satomäärien ja hintojen kolmikko. Vuonna 2019 Suomen maatilat kuittasivat tukia kaikkiaan noin 1750 miljoonaa euroa. Kun peltojemme pinta-alaa on 2,23 miljoonaa hehtaaria, hehtaarituki oli keskimäärin 785 euroa hehtaarille vuodessa.

Ohran viljelyn keskisato 2019 koko maassa oli 4,25 tonnia hehtaarilta. Kun sen myi tuottajahintaan 193 euroa tonnilta, hehtaarilta sai 819 euroa. Hehtaarituen lisäten vehnän viljelyn koko bruttotulo oli 1604 euroa hehtaarilla vuodessa.

EU:n tukitalouden nyrkkisääntö on tämän mukaan (ainakin Suomelle): puolet peltohehtaarin bruttotulosta on tuotteen myyntiä, puolet on hehtaaritukea.

Miten tuotantotalouden ja tukitalouden suhde kehittyi kansallisilla metsätiloillamme? Luonnonvarakeskuksen tuoreen tilastoinnin mukaan meillä oli 408 000 metsätilaa vuonna 2016. Niiden metsämaan kokonaispinta-ala oli 10,6 miljoonaa hehtaaria. Yksityismetsätalouden bruttotulo (kantorahatulo) vuonna 2018 oli 2325 miljoonaa euroa. Metsätilan keskihehtaaria kohti se oli 220 euroa vuodessa.

Kansallista Kemera -tukea vuonna 2018 metsätiloille maksettiin 49,1 miljoonaa euroa. Metsätilan hehtaaria kohti se oli keskimäärin 4,65 euroa vuodessa. Näin metsätilan keskimääräinen hehtaarin bruttotulo oli 225 euroa vuodessa (metsähehtaarille). Siitä on tuotantotaloutta 98 prosenttia ja tukitaloutta 2 prosenttia.

Metsätaloutemme on säilyttänyt vahvan tuotantotalouden aseman.

Euroopan unionin tukitaloudella oli maatalouden kehittymistä hidastava vaikutus. Yksityisyrittäjyys tehokkuutena, innovaatioina ja niiden luomina keksintöinä ei maatiloillamme enää kukoista samassa suhteessa kuin tuotantotalouden aikoihin. Sen sijaan puhumme yhä useammin maatilojemme ahdingosta.

Metsätilojen tuotantotaloudessa, ja yksityismetsätaloudessa ylipäänsä tehokkuus etenee. Innovaatioita syntyy ja keksintöjä etenee käytäntöön suhteellisesti enemmän. Ja metsätilojemme ahdinko on käsitteenä lähes tuntematon.

Miten maa- ja metsätaloutemme kehittyy jatkossa? Joko neljännesvuosisadan kestänyt EU:n luoma tukitaloutemme olisi muutoksen tarpeessa?

VELI POHJONEN

Koti-Lappi. Kolumni. 19.3.2020.

Maatilat voisivat tuottaa taas uusiutuvaa energiaa

    EU:n tukimaatalouden opin mukaisesti pellot tuottavat pääosin ruokaa ja rehua. Silloin voi kuitata normaalia hehtaaritukea. Tukimaatalous voi pienemmässä mitassa maksaa valituille pelloille myös ympäristötukea tai luonnonhaittakorvausta, vaikka ne pellot eivät varsinaisesti tuota mitään satoa.

    Energiaa pelloilta ei kuulu EU:n varsinaisen tukimaatalouden oppiin. Toki pieniä poikkeuksia käytännössä on, vaihtelua maittain.

    Maatilojen pellot ovat tuottaneet energiaa melkoisesti ennenkin. Sata vuotta sitten, tuotantotalouden kaudella, kulkemisemme pohjasi uusiutuvaan energiaan. Meillä ei ollut fossiiliöljyllä käyviä autoja. Jos meidän täytyi siirtyä kävelymatkaa kauemmaksi, menimme hevoskärryillä. Maatiloilla hevonen teki traktorin työt.

    Energiansa hevoset saivat peltojen heinästä ja kaurasta. 1900-luvun alussa maatalouden peltoalastamme lasketaan tarvitun 30 prosenttia hevosten rehuenergialle.

    Avara maatalousajattelu oli mahdollinen vielä ennen EU-aikaa, kun kehitimme peltojen energiaviljelyä. 1990-luvun merkittävimpiä hankkeita oli Energiatila-ohjelma. Vuonna 1992 mukaan lähti 35 maatilaa, pääosin Salpausselän eteläpuoliselta ilmastovyöhykkeeltä. Kokemus perustui Fortumin yli kymmenvuotiseen (1983-1993) esihankkeeseen, Kopparnäsin tilalla Inkoossa.

    Energiatila -hankkeen pidemmän jakson tavoite oli tuottaa viljeltyä peltohaketta lämmön ja sähkön voimaloille. Soveltamalla maatilojen traktorikalustoa ja kehittämällä uuden sukupolven hakepuimureita pelloilta haluttiin halvempaa haketta. Arviolta kalliimpi vaihtoehto oli hakkeen keräily talousmetsistä.

    Yli kymmenvuotiseksi kaavailtu Energiatila -hanke koki heti alkuvaiheessaan yllättävän lopun. Ensimmäistä vaihetta ei analysoitu, eikä toisesta vaiheesta voinut edes puhua. Taustalla oli liittymisemme Euroopan unioniin 1995. Viljelijät tyrmistyivät, kun EU:n silloisten tiukkojen tukisäännösten mukaisesti energiaviljelystä ei voinutkaan maksaa hehtaaritukea, muiden peltokasvien tapaan.

    EU:n tukilinjauksen merkitystä kuvaa hehtaarien, satomäärien ja hintojen kolmikko. Vuonna 2019 Suomen maatilat kuittasivat tukia kaikkiaan noin 1750 miljoonaa euroa. Kun peltojemme pinta-alaa on 2,23 miljoonaa hehtaaria, hehtaarituki oli keskimäärin 785 euroa hehtaarille vuodessa.

    Vehnän viljelyn keskisato 2019 koko maassa oli 4,56 tonnia hehtaarilta. Kun sen myi tuottajahintaan 178 euroa tonnilta, hehtaarilta sai 814 euroa. Hehtaarituen lisäten vehnänviljelyn koko bruttotulo oli 1599 euroa hehtaarilla vuodessa.

    Jos Energiatilan viljelijä olisi tuottanut peltohaketta, sitä olisi tullut Fortumin koetulosten mukaan myyntiin keskimäärin 28,3 kiintokuutiota vuodessa hehtaarille. Metsähakkeen vuoden 2019 keskihinta oli 22,8 euroa kuutiometriltä. Näin myyntitulo olisi ollut 645 euroa vuodessa hehtaarilta. Jos siihen olisi saanut lisäksi maatalouden hehtaarituen, kokonaistulo olisi noussut 1430 euroon, miltei samalle tasolle kuin vehnän viljelyssä.

    Vuosituen kanssa veivaaminen pysäytti energiaviljelyn EU-kaudellamme. EU:n tukitaloudella oli maatalouden innovaatioita hidastava vaikutus. 

    Maatilojen ilmastoahdinko, lihansyönnin ja suopellon viljelyn kohuineen, alkaa 2020-luvulla olla sitä luokkaa, että uusia vaihtoehtoja tarvitaan. Maatilat voisivat ruveta tuottamaan taas uusiutuvaa energiaa, EU:n tukimaatalouden osana.

VELI POHJONEN

Käsikirjoitus. 16.3.2020.

Maatilat voisivat tuottaa EU:n uusiutuvaa energiaa

EU:n tukiaismaatalouden opin mukaisesti pellot voivat tuottaa ainoastaan ruokaa ja rehua. Vain silloin voi kuitata hehtaaritukea. Poikkeuksena tukimaatalous voi maksaa sopiville pelloille ympäristötukea tai luonnonhaittakorvausta, vaikka ne pellot eivät varsinaisesti tuota mitään satoa.

Energiaa pelloilta ei kuulu tukimaatalouden oppiin. Mutta ovathan maatilat tuottaneet energiaa ennenkin. Sata vuotta sitten, tuotantotalouden kaudella, kulkemisemme pohjasi uusiutuvaan energiaan. Meillä ei ollut fossiiliöljyllä käyviä autoja. Jos meidän täytyi siirtyä kävelymatkaa kauemmaksi, menimme hevoskärryillä. Maatiloilla hevonen teki traktorin työt.

Polttoturve oli kansantaloutemme sampo

    Polttoturpeen nykykausi alkoi puoli vuosisataa sitten. Elimme halvan öljyn aikaa. Öljylämmitys oli yleistynyt niin kaupungeissa kuin maaseudulla, niin kaukolämmön kerrostaloissa kuin lähilämmön omakotitaloissa. Äärimmillään saimme yli 60 prosenttia kaikesta energiasta ulkomaisesta öljystä. Pääosa tuli silloisesta Neuvostoliitosta.

    1960-luvun kylmän sodan kaudella asetelma alkoi huolettaa päättäjiämme. Eniten puhutti huoltovarmuus. Miten kerrostalot ja kaupungit ylipäänsä turvaavat lämpönsä, jos maailma ajautuu kriisiin? Eduskunta antoi vuosikymmenen lopussa Valtion Polttoainekeskukselle (VAPO) tehtäväksi käynnistää uudelleen jyrsinturpeen tuotanto. Turpeen poltto oli sotien jälkeen hiipunut nollatasolle.

    Polttoturpeen käytön tavoitteeksi tuli 10 miljoonaa kuutiota vuodessa. Vuoden 1973 öljykriisin jälkeen tavoite nostettiin 20 miljoonaan kuutioon. Ykkösetappi saavutettiin 1985, kakkosetappi 1994. Korkeimmillaan saimme 1990-luvulla turpeesta seitsemän prosenttia koko energiastamme. Huoltovarmuus saavutettiin.

    Kansantalouden kannalta turpeen kotimaisuus oli täydellinen. Tuontiturvetta ei voimaloissamme palanut. Turpeen ostoa tuskin edes kaavailtiin Euroopan toisesta turvemaasta, Irlannista. Turpeesta tuli kansantaloutemme turvallinen sampo.

    Kaikella ulkomaalta tuotavalla energialla on kansantalouden taakka. Etenkin talouden taantuman aikoina taakan voi yksinkertaistaa: ulkomainen energia rahoitetaan ulkomaan velalla. Turpeella ei tätä taakkaa ollut.

    Kun turpeen korvaa muilla energian lajeilla, ulkomailta tuotavan energian määrä kasvaa. Kun korvaamme turvevoiman tuulivoimalla, tuomme ulkomailta enemmän varmuussähköä. Tuontisähköstä saimme 2019 jo kuusi prosenttia koko energiastamme (turpeesta neljä prosenttia)

    Kun korvaamme turvevoiman ydinvoimalla, tuomme uraania. Ydinvoiman kotimaisuus on samaa luokkaa kuin banaanin. Tuote ostetaan ulkomailta ja kypsytetään kotimaassa.

    Kun korvaamme turpeen metsähakkeella, haketta tuodaan välittömästi Venäjältä ja Baltian maista. Sitä tuodaan jo nyt. Marraskuussa 2019 hake nousi puuntuontimme ykköseksi.

    Kotimainen hake olisi silti turpeen luontaisin korvaaja lämmön ja sähkön voimaloissa. Hakkeen tuotannon varmistaminen odottaa päättäjiltämme tiekarttaa.

    Ilmastosyistä olemme luopumassa polttoturpeesta. Kotimaisuudesta luopuminen arveluttaa. Tuskin kukaan haluaa taloutemme historian kirjoittajan myöhemmin kertovan, että mitä nopeammin turpeesta luovuttiin, sitä nopeammin kasvoi ulkomaan velka. 

VELI POHJONEN

Käsikirjoitus 16.3.2020

Tuottoa vai tukea pellolta ja metsästä

Maa- ja metsätaloutemme perustui alkujaan hyvään tuottoon. Jo vuosisatoja sitten viljelijän tavoite oli kasvattaa peltohehtaarillaan mahdollisimman satoisasti viljaa tai rehua.

Viime sadan vuoden aikana hän oppi samoin tehokkaasti kasvattamaan metsähehtaarillaan myyntiin tukkia, sellupuuta ja energiapuuta.

Polttoturve kehittyi kansantaloutemme sammoksi

    Polttoturpeen nykykausi alkoi puoli vuosisataa sitten. Elimme halvan öljyn aikaa. Öljylämmitys oli yleistynyt niin kaupungeissa kuin maaseudulla, niin kaukolämmön kerrostaloissa kuin lähilämmön omakotitaloissa. Äärimmillään saimme yli 60 prosenttia kaikesta energiasta ulkomaisesta öljystä. Pääosa tuli silloisesta Neuvostoliitosta.

    1960-luvun kylmän sodan kaudella asetelma alkoi huolettaa päättäjiämme. Eniten puhutti huoltovarmuus. Miten kerrostalot ja kaupungit ylipäänsä turvaavat lämpönsä, jos maailma ajautuu kriisiin? Eduskunta antoi vuosikymmenen lopussa Valtion Polttoainekeskukselle (Vapo) tehtäväksi käynnistää uudelleen jyrsinturpeen tuotanto. Turpeen poltto oli sotien jälkeen hiipunut nollatasolle.

    Polttoturpeen käytön tavoitteeksi tuli 10 miljoonaa kuutiota vuodessa. Vuoden 1973 öljykriisin jälkeen tavoite nostettiin tuli 20 miljoonaan kuutioon. Ykkösetappi saavutettiin 1985, kakkosetappi 1994. Korkeimmillaan saimme 1990-luvulla turpeesta seitsemän prosenttia koko energiastamme. Huoltovarmuus saavutettiin.

    Kansantalouden kannalta turpeen kotimaisuus oli täydellinen. Tuontiturvetta ei voimaloissamme palanut. Turpeen ostoa tuskin edes kaavailtiin Euroopan toisesta turvemaasta, Irlannista. Turpeesta tuli kansantaloutemme sampo.

    Kaikella ulkomaalta tuotavalla energialla on kansantalouden taakka. Etenkin talouden taantuman aikoina taakan voi yksinkertaistaa: ulkomainen energia rahoitetaan ulkomaan velalla. Turpeella ei tätä taakkaa ollut.

    Kun turpeen korvaa muilla energian lajeilla, ulkomailta tuotavan energian määrä kasvaa. Kun korvaamme turvevoiman tuulivoimalla, tuomme ulkomailta enemmän varmuussähköä. Tuontisähköstä saimme 2019 jo kuusi prosenttia koko energiastamme (turpeesta neljä prosenttia)

    Kun korvaamme turvevoiman ydinvoimalla, tuomme uraania. Ydinvoiman kotimaisuus on samaa luokkaa kuin banaanin. Tuote ostetaan ulkomailta ja kypsytetään kotimaassa.

    Kun korvaamme turpeen metsähakkeella, haketta tuodaan välittömästi Venäjältä ja Baltian maista. Sitä tuodaan jo nyt. Marraskuussa 2019 hake nousi puuntuontimme ykköseksi.

    Kotimainen hake on silti turpeen luontaisin korvaaja lämmön ja sähkön voimaloissa. Hakkeen tuotannon varmistaminen odottaa päättäjiltämme tiekarttaa.

    Ilmastosyistä olemme luopumassa polttoturpeesta. Kotimaisuudesta luopuminen arveluttaa. Tuskin kukaan haluaa taloutemme historian kirjoittajan myöhemmin kertovan, että mitä nopeammin turpeesta luovuttiin, sitä nopeammin kasvoi ulkomaan velka. 

VELI POHJONEN

Käsikirjoitus. 12.3.2020

Energiaa on saatu maatiloilta ennenkin – uusia vaihtoehtoja tarvitaan

EU:n tu­ki­maa­ta­lou­den opin mu­kai­ses­ti maa­ti­lo­jen pel­lot voi­vat tuot­taa ai­no­as­taan ruo­kaa ja re­hua. Vain niil­tä pel­loil­ta voi kui­ta­ta heh­taa­ri­tu­kea.

Poik­keuk­se­na tu­ki­maa­ta­lous voi mak­saa so­pi­vil­le pel­loil­le ym­pä­ris­tö­tu­kea tai luon­non­hait­ta­kor­vaus­ta, vaik­ka ne pel­lot ei­vät var­si­nai­ses­ti tuo­ta mi­tään sa­toa.

Ener­gi­aa pel­loil­ta ei kuu­lu tu­ki­maa­ta­lou­den op­piin. Ener­gi­a­vil­je­lyä em­me ole käy­tän­nös­sä ke­hit­tä­neet nel­jän­nes­vuo­si­sa­dan EU:n kau­del­lam­me. Mut­ta ovat­han maa­ti­lat tuot­ta­neet ener­gi­aa en­nen­kin.

Älä unohda risupakettia

Nyt kun hallituksemme ministerit ovat piirtämässä tiekarttaa, miten vähentää jatkossa fossiilipolttoaineiden käyttöä ja niiden päästöjä, on hyvä tarkastella miten aikaisemmat tiekartat toimivat. Eräs energiaamme liittyvä tiekartta oli niin sanottu risupaketti.

Sana risupaketti on peräisin vuoden 2002 väittelystä siitä, tarvitsemmeko viidettä ydinvoimalaa vai emme. Risupaketin silloinen eduskunta kokosi uusiutuvan energian, etenkin energiapuun tukilupaukseksi.

Turvetuotanto seuraa kestävän kehityksen periaatetta

Kes­tä­vän ke­hi­tyk­sen opin teki tun­ne­tuk­si Nor­jan pää­mi­nis­te­ri Gro Har­lem Brundt­land vuon­na 1987.

Opin mu­kaan voim­me hyö­dyn­tää luon­non­va­ro­ja, mut­ta mei­dän tu­lee jät­tää nii­tä tu­le­vil­le su­ku­pol­vil­le vä­hin­tään yh­tä pal­jon, mie­luus­ti enem­män, kuin ai­kai­sem­mal­ta su­ku­pol­vel­ta saim­me.

Olem­me luo­pu­mas­sa tur­peen hyö­dyn­tä­mi­ses­tä, il­mas­to­syis­tä.

Energiakasvien viljelyyn saatava EU-tukea

EU:n tukimaatalouden opin mukaisesti tukipellot voivat tuottaa ainoastaan ruokaa ja rehua. Vain niiltä voi kuitata hehtaaritukea. Poikkeuksena tukimaatalous voi maksaa sopiville pelloille ympäristötukea tai luonnonhaittakorvausta, vaikka ne pellot eivät varsinaisesti tuota mitään satoa.

Energiantuotanto pelloilla ei kuulu tukimaatalouden oppiin.

Pitäisikö ilmastokamppailuun käydä piiskalla vai porkkanalla?

Alati kiihtyvään ilmastokamppailuun esitetään yhä useammin piiskoja. Puhumme lihansyönnin verottamisesta tai suopeltojen viljelystä luopumisesta. Ääritapauksessa karjatilalliselle on ehdotettu sakkomaksua, jos hän raivaa lisäpeltoa karjalukunsa kasvun myötä.

Ilmastokamppailuun kannattaa etsiä myös porkkanoita. Niistä Suomelle laaja-alaisin ja siten yksi vaikuttavimpia, on metsätilallisen harjoittama hiilimetsänhoito ja sen aikaansaama ilmastotulo.

Turve oli talouden sampo maaseudullemme

Kansantalouden kannalta turpeen kotimaisuus oli täydellinen.

Turpeen nykykausi alkoi puoli vuosisataa sitten. Elimme halvan öljyn aikaa. Öljylämmitys oli yleistynyt niin kaupungeissa kuin maaseudulla, niin kaukolämmön kerrostaloissa kuin lähilämmön omakotitaloissa. Äärimmillään saimme yli 60 prosenttia kaikesta energiasta ulkomailta ostetusta öljystä. Pääosa tuli silloisesta Neuvostoliitosta.

1960-luvun kylmän sodan kaudella asetelma alkoi huolettaa päättäjiämme. Eniten puhutti huoltovarmuus. Mistä kerrostalot ja kaupungit ylipäänsä saavat lämpönsä, jos maailmanpolitiikka ajautuu kriisiin. Eduskunta antoi vuosikymmenen lopussa alaiselleen, Valtion Polttoainekeskukselle (VAPO) tehtäväksi käynnistää uudelleen polttoturpeen tuotanto. Se oli sotien jälkeen hiipunut lähes nollatasolle.

Vehnän merkitys kasvaa

Vehnä on viljelyalaltaan ihmiskunnan tärkein ruokavilja. Vehnä on myös maailmanpoliittisesti merkittävin vilja.

Vehnä oli taustalla Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä kymmenen vuotta sitten alkaneessa ja edelleen jatkuvassa kuohunnassa. Väkirikkaissa arabimaissa jokamiehen tai -naisen tuloista suurin osa kuluu aivan jokapäiväiseen vehnäleipään. Kun hallitsijat eivät pysty pitämään ruoan hintaa kurissa, työttömät nuoret nousevat kapinaan. Ruokaturvan putoaminen, lopulta nälkä, ajaa heidät terroristien järjestöihin.

Peltohakkeelle tuli tarve

Met­sä­hak­keen käyt­tö ener­gi­ak­si on nous­sut maas­sam­me 1990-lu­vul­ta läh­tien. Hui­pus­saan käyt­tö oli vuon­na 2013. Yh­teen­sä 8,7 mil­joo­naa kuu­ti­o­ta ha­ke­tet­tua puu­ta pol­tet­tiin säh­kök­si ja läm­mök­si. Vuo­den 2013 jäl­keen met­sä­hak­keen käyt­tö kään­tyi kui­ten­kin odot­ta­mat­to­maan, hie­noi­seen las­kuun. Näin kävi vaik­ka sekä ki­vi­hii­les­tä ja tur­pees­ta luo­pu­mi­ses­ta on sa­mal­la pu­hut­tu. Vuon­na 2018 ha­ket­ta pa­loi enää 8,0 mil­joo­naa kuu­ti­o­ta.

Met­sä­ha­ket­ta lie­nee hi­ve­nen hyl­jek­sit­ty ko­ti­maas­sa. Huo­les­tut­ta­vam­paa on kui­ten­kin Eu­roo­pan uni­o­nin pii­ris­sä syn­ty­neen, ha­ke­vas­tai­sen il­mas­ton kou­lu­kun­nan ajat­te­lu. Kou­lu­kun­ta pi­tää ny­kyis­tä met­sä­ha­ket­tam­me lii­an hi­taas­ti uu­siu­tu­va­na ener­gi­a­na.

Syys­kuus­sa 2019 eu­roop­pa­lai­nen tut­ki­mus­ryh­mä ar­vi­oi, et­tä kes­ki­pit­käl­lä ai­ka­vä­lil­lä, vuo­si­kym­men­ten ai­kas­kaa­las­sa, met­sät ei­vät eh­di ker­ryt­tää ta­kai­sin sitä hii­li­di­ok­si­din mää­rää, mikä ener­gi­aa tuot­ta­es­sa va­pau­tuu il­ma­ke­hään.

Tut­ki­jat vaa­ti­vat EU:ta luo­pu­maan aja­tuk­ses­ta, et­tä met­sä­e­ner­gia oli­si hii­li­neut­raa­lia. Sen mu­kaan eten­kin ha­vu­puun hake li­säi­si lä­hi­vuo­si­kym­me­ni­nä il­ma­ke­hän hii­li­di­ok­si­dia ki­vi­hii­len tavoin.

Suo­ma­lai­nen met­sä­vä­ki ei tä­hän ajat­te­luun yh­dy. Ajat­te­lu saat­taa kui­ten­kin tuo­da EU-ra­joit­tei­ta met­sä­hak­keen ener­gi­a­käy­töl­le. Ää­ri­ta­pauk­ses­sa met­sä­hak­keel­le voi­daan ajaa sa­maa hii­li­di­ok­si­din sak­ko­ve­roa mitä ki­vi­hii­li jo mak­saa.

Mei­dän tu­lee va­rau­tua esit­tä­mään EU:lle ny­kyis­tä mo­ni­puo­li­sem­pi bi­o­hak­keen tuo­tan­to. Tar­vit­sem­me met­sä­hak­keen li­säk­si pel­to­ha­ket­ta. Sitä voi tuot­taa leh­ti­pui­den ly­hyt­kier­to­vil­je­lyl­lä.

Ly­hy­en kier­ron (3–5 vuot­ta) ener­gi­a­pa­ju kuu­luu no­pe­as­ti uu­siu­tu­viin ener­gi­a­läh­tei­siin. Ener­gi­a­vil­je­ly ke­hi­tet­tiin 1980-lu­vul­la Ruot­sin pel­to­mail­le, vil­je­lyyn ke­hi­te­tyil­lä pa­ju­la­jik­keil­la. Poh­jois­maat oli­vat sil­loin maa­ta­lou­den yli­tuo­tan­nos­sa. Pel­toa oli tar­jol­la. Vie­lä 1992 Suo­men Maa­ta­lous­tie­teel­li­nen Seu­ra­kin jär­jes­ti se­mi­naa­ri­ti­lai­suu­den ni­mel­lä Mil­joo­nan pel­to­heh­taa­rin on­gel­ma.

Suo­mes­sa ener­gi­a­pa­jua ko­kei­li pe­rus­teel­li­sim­min Imat­ran Voi­ma Oy (ny­kyi­nen For­tum) vuo­si­na 1983–1993 Kop­par­nä­sin ti­lal­laan In­koos­sa. Me­ne­tel­mä ei meil­lä eh­ti­nyt ede­tä käy­tän­töön. Liit­ty­mi­sem­me 1995 Eu­roo­pan uni­o­niin muut­ti maa­ta­lous­po­li­tii­kan. 2020-lu­vul­la EU:n uu­siu­tu­van ener­gi­an po­li­tiik­ka voi muut­taa taas ti­lan­teen.

Meil­lä Ruot­sia poh­joi­sem­piin olo­suh­tei­siin ke­hi­tet­tyä ener­gi­a­pa­jua voi is­tut­taa myös käy­tös­tä pois­tu­neil­le tur­ve­soil­le. Va­pol­la on me­ne­tel­mäs­tä näyt­töä eri puo­lil­la Suo­mea.

Tur­ve­soil­la on ener­gi­a­pa­jul­le maa­ta­lous- ja ener­gi­a­po­li­tiik­kaan liit­ty­vä li­sä­e­tu. EU:ssa on ni­mit­täin toi­nen­kin kou­lu­kun­ta. Se vas­tus­taa bi­oe­ner­gi­an tuo­tan­toa pel­loil­la sil­loin kun se kil­pai­lee ruo­an tuo­tan­non, eten­kin vil­jan kans­sa. Pää­o­sa tur­ve­soi­tam­me on veh­nän tu­leen­tu­mis­ra­jan poh­jois­puo­lel­la. Vil­je­ly­pa­ju ei näil­lä alu­eil­la kil­pai­le maas­ta ruo­an tuo­tan­non kans­sa.

Ha­ke­pa­jua vil­je­le­mäl­lä saam­me no­pe­as­ti uu­siu­tu­vaa ener­gi­aa. Jo il­mas­to­syis­tä pa­jun ener­gi­a­vil­je­lyä tu­li­si 2020-lu­vul­la edis­tää. Pel­to­ha­ke vah­vis­tai­si bi­oe­ner­gi­an va­li­koi­maam­me.

Veli Poh­jo­nen

Ylä-Satakunta. Mielipide. 5.3.2020

Uuden sukupolven harsintaa metsätalouteen

Talousmetsien avohakkuut puhuttavat jatkuvasti. Luontojärjestöt tekivät 2018 aiheesta kansalaisaloitteen. Tavoite on lopettaa avohakkuut metsähallituksen mailla ja palata metsien alkuperäisiin poimintahakkuisiin eli harsintaan. Aloite meni nykyiseen eduskuntaan.

Kyse ei ole tiukasta luonnonsuojelusta. Olemme jo luvanneet Aichin kokouksessa 2014 suojella erityyppisiä luonnonmetsiä yhteensä 17 prosenttia. Näihin metsiin eivät kuulu minkäänlaiset hakkuut. Hakkuutavan vaihto koskee suojelun ulkopuolista 83 prosenttia, talousmetsiä.

Vehnän merkitys kasvaa

Vehnä on viljelyalaltaan ihmiskunnan tärkein ruokavilja. Vehnä on myös maailmanpoliittisesti merkittävin vilja.

Vehnä oli taustalla Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä kymmenen vuotta sitten alkaneessa ja edelleen jatkuvassa kuohunnassa. Väkirikkaissa arabimaissa jokamiehen tai -naisen tuloista suurin osa kuluu aivan jokapäiväiseen vehnäleipään. Kun hallitsijat eivät pysty pitämään ruoan hintaa kurissa, työttömät nuoret nousevat kapinaan. Ruokaturvan putoaminen, lopulta nälkä, ajaa heidät terroristien järjestöihin.

Edellisen kerran vehnä oli maailmanpolitiikan keskiössä 1980-luvulla, kun itänaapurimme Neuvostoliitto joutui ostamaan vehnää lännestä. Neuvostoliiton pellot olivat olleet yhteisomistuksessa 60 vuoden jakson. Sitkeästi yritetty kommunistinen maatalous ei ollut ruvennut toimimaan.

Vuonna 1984 Neuvostoliitto joutui ostamaan 28 miljoonaa tuontitonnia ulkomaista vehnää. Yhdysvallat täytti helposti maailmankaupan vajeen. Se antoi vuodessa vientimarkkinoille 39 miljoonaa tonnia. Takavuosina vehnänviennin valttikortti oli Yhdysvalloilla.

Alituotannon ruokavehnä ja ylipäänsä toimimaton maatalous ovat perimmäisiä syitä, miksi Neuvostoliitto luhistui.

Uuden vallan aikana Venäjä aluksi jatkoi vehnän tuontia, mutta vuosituhannen vaihteessa tapahtui käänne. Yhteistalouden kolhoosipellot olivat muuttuneet yksityistalouden yhtiöpelloiksi. Maauudistuksen myötä pellot alkoivat tuottaa.

2000-luvun alussa Venäjä siirtyi vehnän tuojasta vehnän viejäksi. 2010-luvun alussa Venäjä nousi viejien kärkikolmikkoon, Yhdysvaltain ja Euroopan unionin rinnalle. Vuonna 2016 maa ylsi kolmikon johtoon. Venäjän nettovienti oli 27 miljoonaa tonnia, Yhdysvaltain 25 ja Euroopan unionin 22 miljoonaa tonnia.

Seuraavat kasvulukemat vahvistivat järjestystä. Vuonna 2017 Venäjä vei vehnää 41 miljoonaa tonnia, USA vei vain 20 ja EU 17 miljoonaa tonnia.

Pääsuunta on jatkunut. Yhdysvaltain maatalousministeriön tuorein, helmikuussa 2020 päivitetty kauden 2019/2020 laskelma ennustaa, että Venäjä tulisi seuraavalla kaudella viemään 34 miljoonaa tonnia, USA 24 ja EU 27 miljoonaa tonnia. Vientiään kasvattava Ukraina ylittänee sekin 20 miljoonan vientitonnin rajan.

Tänään maailmankaupan vehnän ostavat – öljyllään – Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan levottomat maat. Niiden yhteenlaskettu nettotuonti on ollut viime vuosina 42-45 miljoonaa tonnia. Siitä Venäjä yksin pystyy viennillään kattamaan suurimman osan.

Vehnän painoarvo ruoan tuotannossa vahvistuu ihmiskunnan väkiluvun myötä. Poliittinen merkitys kasvaa niin kauan kuin Venäjä yhtäältä etenee maailman ykkösviejänä ja toisaalta Lähi-itä sekä Pohjois-Afrikka vehnän ykköstuojina.

Vehnänviennin valttikortti on siirtynyt Venäjälle. Tämä vaikuttaa niin koko maapallon kuin Euroopan unionin maatalouteen. Suomessa se näkyy muuan muassa siinä, että vehnän tuottajahinta viljelijälle ei nouse. Ruoan tarve maapallolla kyllä kasvaa, mutta se kasvaa hitaammin kuin Venäjä nyt lisää vientiään.

VELI POHJONEN

Itä-Savo. Mielipide. 5.3.2020

Turve oli kansantalouden sampo

Turpeen nykykausi alkoi puoli vuosisataa sitten. Elimme silloin halvan öljyn aikaa. Öljylämmitys oli yleistynyt niin kaupungeissa kuin maaseudulla, niin kaukolämmön kerrostaloissa kuin lähilämmön omakotitaloissa. Saimme äärimmillään yli 60 prosenttia kaikesta energiastamme ulkomailta ostetusta öljystä. Pääosa tuli silloisesta Neuvostoliitosta.

Kylmän sodan kaudella asetelma alkoi huolettaa päättäjiämme. Eniten puhutti huoltovarmuus. Mistä saamme talvisen lämpömme, jos maailmanpolitiikka ajautuu kriisiin. Eduskunta antoi 1960-luvun lopussa alaiselleen, Valtion Polttoainekeskukselle (VAPO) tehtäväksi käynnistää uudelleen polttoturpeen tuotanto. Se oli sotien jälkeen hiipunut lähes nollatasolle.

Maatilojemme pellot ovat tuottaneet energiaa ennenkin

EU:n tukimaatalouden opin mukaisesti maatilojen pellot voivat tuottaa ainoastaan ruokaa ja rehua. Vain niiltä pelloilta voi kuitata hehtaaritukea. Poikkeuksena tukimaatalous voi maksaa sopiville pelloille ympäristötukea tai luonnonhaittakorvausta, vaikka ne pellot eivät varsinaisesti tuota mitään satoa.

Energian tuotanto pelloilla ei kuulu tukimaatalouden oppiin. Energiaviljelyä emme ole käytännössä kehittäneet neljännesvuosisadan EU:n kaudellamme.Maatilat ovat kuitenkin tuottaneet energiaa ennenkin.

Älkää unohtako risupakettia

Päättäjämme piirtävät parhaillaan fossiilipolttoaineiden tiekarttaa. Se kertoo, miten vähentää jatkossa fossiilipolttoaineiden käyttöä ja niiden päästöjä.

On hyvä tarkastella, miten aikaisemmat tiekartat toimivat. Edellinen energiauudistukseen liittyvä tiekartta oli niin sanottu risupaketti.

Sana risupaketti on peräisin vuoden 2002 väittelystä siitä, tarvitsemmeko viidettä ydinvoimalaa vai emme. Risupaketin silloinen eduskunta kokosi uusiutuvan energian, etenkin energiapuun tukilupaukseksi.

Energiaviljely tulisi liittää EU:n tukitalouteen

Energiaviljelyn tutkimus alkoi 1970-luvun öljykriiseistä. Aluksi tavoite oli löytää nopeakasvuisia lehtipuita jalostukseen ja koekasvatukseen. Merkittävin löytö oli 1980 Neuvostoliitosta, Voronezin puulajipuistosta Suomeen tuotu siperianpajun lajike. Se on kasvanut Suomessa puiden pituuskasvun vuosiennätyksen 4,70 metriä kesässä.

Siperianpaju monistettiin Ruotsiin. Tänään se on eurooppalaisen pajunjalostuksen kantalajeja.

Energian kotimaisuus hiipuu turpeen myötä

Polttoturpeen nykykausi alkoi puoli vuosisataa sitten. Elimme silloin halvan öljyn aikaa. Öljylämmitys oli yleistynyt niin kaupungeissa kuin maaseudulla, niin kaukolämmön kerrostaloissa kuin lähilämmön omakotitaloissa. Saimme äärimmillään yli 60 prosenttia kaikesta energiastamme ulkomailta ostetusta öljystä. Pääosa tuli silloisesta Neuvostoliitosta.

Silloisella kylmän sodan kaudella asetelma alkoi huolettaa päättäjiämme. Eniten puhutti huoltovarmuus. Mistä saamme talvisen lämpömme, jos maailmanpolitiikka ajautuu kriisiin. Eduskunta antoi 1960-luvun lopussa alaiselleen, Valtion Polttoainekeskukselle (VAPO) tehtäväksi käynnistää uudelleen polttoturpeen tuotanto. Se oli sotien jälkeen hiipunut lähes nollatasolle.

Määrällisesti polttoturpeen käytön tavoitteeksi tuli 10 miljoonaa kuutiota vuodessa. Vuoden 1973 Jom Kippurin sodan ja syntyneen öljykriisin jälkeen lukema nostettiin 20 miljoonaan kuutioon. Ykkösetappi saavutettiin 1985, kakkosetappi 1994. Korkeimmillaan saimme 1990-luvulla turpeesta seitsemän prosenttia koko energiastamme.

Kotimaiseen turpeeseen perustuva huoltovarmuuden tavoite saavutettiin. Ilmastosyistä olemme nyt luopumassa turpeesta.

Kansantalouden kannalta turpeen kotimaisuus oli täydellinen. Ulkomaista tuontiturvetta ei voimaloissamme palanut. Turpeen tuontia tuskin edes kaavailtiin Euroopan toisesta turvemaasta, Irlannista.

Neuvostoliitto olisi teoriassa voinut tarjota meille turvetta maidemme välisessä tavaranvaihtosopimuksessa. Turvetalous ei ollut siellä kuitenkaan kehittynyt. Eihän öljynaapurillamme ollut tarvetta kehittää omaa energian huoltovarmuuttaan turpeen suuntaan.

Kaikella ulkomaalta tuotavalla energialla on kansantalouden taakka. Etenkin talouden taantuman aikoina voi yksinkertaistaa: ulkomainen energia rahoitetaan ulkomaan velalla.

Kun turpeen korvaaminen muilla energian lajeilla alkaa, ulkomailta tuotavan energian määrä väistämättä nousee. Kun korvaamme turvevoiman esimerkiksi tuulivoimalla, ulkomaisen varmuussähkön määrä kasvaa. Tuontisähköstä saimme 2018 jo viisi prosenttia koko energiastamme (turpeesta 4 %)

Kun korvaamme polttoturpeen puuhakkeella tai puupelletillä, niitä tuodaan välittömästi Venäjältä ja Baltian maista. Niitä tuodaan jo nyt. Puupellettiä laivataan Eurooppaan tänään myös USA:sta ja Kanadasta.

Kun korvaamme turvevoiman ydinvoimalla, tuomme uraania. Ydinvoiman kotimaisuus on samaa luokkaa kuin banaanin. Tuote ostetaan ulkomailta ja vain kypsytetään kotimaassa.

Polttoturpeen luontaisin korvaaja lämmön ja sähkön voimaloissamme on energiahake. Kotimaisen energiahakkeen lisäkorjuun ja ylipäänsä tuotannon varmistaminen odottaa nyt päättäjiltämme vähintään samantapaista sitoutumista kuin parikymmentä vuotta sitten, kun lisäydinvoiman varmistamiseksi kasattiin "risupaketti".

Kotimaisuudesta tuli yllättäen turpeesta luopumisen tuska. Tuskin kukaan haluaa taloutemme historian myöhemmin kertovan, että mitä nopeammin kotimaisesta turpeesta luovuttiin, sitä nopeammin kasvoi ulkomaan velka.

VELI POHJONEN

Haapavesi-lehti. Mielipide. 26.2.2020

Kotimaisuudesta tuli yllättäen turpeesta luopumisen tuska

Polttoturpeen nykykausi alkoi puoli vuosisataa sitten. Elimme silloin halvan öljyn aikaa. Öljylämmitys oli yleistynyt niin kaupungeissa kuin maaseudulla, niin kaukolämmön kerrostaloissa kuin lähilämmön omakotitaloissa. Saimme äärimmillään yli 60 prosenttia kaikesta energiastamme ulkomailta ostetusta öljystä. Pääosa tuli silloisesta Neuvostoliitosta.

Silloisella kylmän sodan kaudella asetelma alkoi huolettaa päättäjiämme. Eniten puhutti huoltovarmuus. Mistä saamme talvisen lämpömme, jos maailmanpolitiikka ajautuu kriisiin. Eduskunta antoi 1960-luvun lopussa alaiselleen, Valtion Polttoainekeskukselle (Vapo) tehtäväksi käynnistää uudelleen polttoturpeen tuotanto. Se oli sotien jälkeen hiipunut lähes nollatasolle.

Viljele ja varjele metsiä myös 2020-luvulla

Huoli puun riittävyydestä, metsistä, soista ja ylipäänsä luonnosta kasvaa vuodesta toiseen. Metsätalous tarkistaa ilmastokamppailun myötä suuntaansa. Metsää on jatkossa joka tapauksessa viljeltävä lisää. Miten käy varjelun, minkä verran metsää on suojeltava jatkossa?

Suojelussa on kysymys luontomme monipuolisuuden säilyttämisestä sukupolvelta toiselle. Haluamme erityisesti, että harvinaiset eläin- ja kasvilajit eivät kuole aikanamme sukupuuttoon.

Luonnontieteilijät ovat aihetta pohtineet, laskeneet ja tietokonein mallittaneet jo vuosikymmeniä. Mikä on se prosentti erilaisista maa-alueista, mikä takaa lajien säilymisen? Vähimmäisprosenttia sanotaan ekologiseksi marginaaliksi. Se on eräänlainen reunavyöhyke mitä pitkin eläin- ja kasvilajit voivat aikaa myöten siirtyä turvallisesti paikasta toiseen. 1970-luvulla ekologisen marginaalin tarpeeksi arvioitiin yliopistopiireissä 15 prosenttia.

Sittemmin aihe eteni kansainvälisiin kokouksiin. Painavin niistä pidettiin 2014 Japanin kaupungissa Aichi. Siellä maa-alueiden suojelun prosentiksi koko maapallolla sovittiin kaikille seitsemäntoista, vuoteen 2020 mennessä.

Suomi on jo tällä tiellä, tosin hivenen myöhässä. Lisäämme kyllä suojelualueita vuosittain. Luonnonvarakeskuksen tuoreimman tilastoinnin mukaan olimme suojelleet 4,5 miljoonaa hehtaaria vuonna 2016 ja 4,7 miljoonaa hehtaaria vuonna 2019. Suojelun alueissa on mukana metsä- ja kitumaan lisäksi joutomaata ja muuta metsätalousmaata.

Koko maapinta-alaamme (30 miljoonaa hehtaaria) kohti laskien vuoden 2016 suojelun prosentti oli 14,8. Vuoden 2019 prosentti on 15,5 %. Tällä vauhdilla saavutamme Aichin 17-tavoitteen 2020-luvun loppupuolella.

Suojelussamme on kaksi kiusallista painottumaa. Lienemme suojelleet suhteellisesti liikaa Lapin ylämaata ja liian vähän vaikkapa Etelä-Suomen korpisoita. Toinen painottuma koskee maanomistusta. Yli 80 prosenttia luonnonsuojelua on Metsähallituksen mailla. Valtaosa metsiämme on kuitenkin yksityismailla. Näiden kahden epäsuhdan vuoksi tulemme kiistelemään metsien varjelusta jatkossakin.

Japanin Aichin sopimuksessa on kauaskantoinen kääntöpuolensa. Kun olemme suojelleet tasapuolisesti kaikista luontotyypeistämme 17 prosenttia, meille jää maa-alasta viljelyyn vielä 83 prosenttia.

Esimerkiksi kasvuisaa metsämaata meillä on Suomessa 20 miljoonaa hehtaaria. Metsätaloudessa siitä voi jatkaa Aichin mukaan 17 miljoonaa hehtaaria. Koko Suomen keskitasolla luonnon monimuotoisuus ei vaarannu, jos avohakkaamme näitä metsiä kerran, pari vuosisadassa. Meidän on vain muistettava viljellä hakkuuaukeat mahdollisimman nopeasti takaisin metsäksi.

Jotta emme ajautuisi 2020-luvulla takavuosien metsäsodista muistettaviin ympäristökiistoihin, metsätalouden kannattaa ennen viljelyä puskuroida itsensä varjelulla. Aichin prosenttia 17 voisivat tavoitella paitsi metsähallitus ja muut yhtiömetsät, myös maakunnat, kunnat ja perhemetsät.

Veli Pohjonen

Länsi-Savo. Mielipide. 26.2.2020

Energian viljelyyn saatava EU-tukea

Pellolla voisi kasvattaa nopeakasvuisia puita, joista saadaan biodieseliä

EU:n tukimaatalouden opin mukaisesti maatilojen pellot voivat tuottaa ainoastaan ruokaa ja rehua. Vain niiltä pelloilta voi kuitata hehtaaritukea. Poikkeuksena tukimaatalous voi maksaa sopiville pelloille ympäristötukea tai luonnonhaittakorvausta, vaikka ne pellot eivät varsinaisesti tuota mitään satoa.

Energiaa pelloilta ei kuulu tukimaatalouden oppiin.

Maatilat tuottaneet energiaa ennenkin. Sata vuotta sitten liikkumisemme pohjasi uusiutuvaan energiaan. Meillä ei ollut fossiiliöljyllä käyviä autoja. Jos meidän täytyi kulkea kävelymatkaa kauemmaksi, menimme hevosvaunuilla. Maatiloilla hevonen teki traktorin työt.

Biodieselin tarinasta opittavaa

Biodiesel on pitkään kehitetyn energiaviljelyn tuotteita. Suomessakin käytiin 1970-luvulla läpi kaikki viljelykasvit, mistä voi puristaa autojen, traktoreiden ja työkoneiden polttonestettä. Harkinnassa olivat muun muassa rypsi, sokerijuurikas, viljat, ruokohelpi ja energiapaju.

Maatilan tasolla pisimmälle eteni lounaissuomalainen insinööri-maanviljelijä Väinö Laiho. Pöytyän sinappikeisariksi nimetty keksijä viljeli 1990- ja 2000-luvulla sinappia ja puristi siitä biodieseliä traktoriensa ja autojensa tankkeihin.

Biodieselin varhainen menetelmä ei edennyt Suomessa, eikä muuallakaan Pohjoismaissa. Maailman biodiesel puristetaan tänään pääosin öljypalmusta. Sen päätuottajia ovat alun perin kehitysmaina pidetyt Malesia ja Indonesia. Niistä tulee 85 prosenttia maapallon palmuöljystä.

Palmuöljyn eteneminen alun perin köyhissä maissa on kehitysavun menestystarina. Öljypalmun alkukoti on Länsi-Afrikassa. Vuonna 1848 silloiset Hollannin kehitysavun toimijat veivät öljypalmun Kaakkois-Aasiaan. Silloin oli kyse ruokaöljystä, ruoan tuotannon kehittämisestä.

Malesian puolella ensimmäinen öljypalmun viljelmä perustettiin 1917. Nyt viljelty öljypalmu kattaa 18 prosenttia Malesian koko maa-alasta. Vastaavaa satavuotista maiseman muutosta on tuskin missään muussa maassa koettu ihmiskunnan tuoreemman historian aikana.

Kohua herättää luontaisten sademetsien raivaaminen vieraan öljypalmun tieltä. Metsien suojelussa Malesialla riittää tehtävää. Kansainvälisen Aichi-sopimuksen mukaan kukin maa suojelee 17 prosenttia maa-alastaan. Malesiassa WWF-järjestön laskema suojelun prosentti on nyt yksitoista. Kun maa pääsee Aichin tavoitteeseen, kohu öljypalmun ja sademetsien ristiriidasta vaimennee.

Öljypalmun nousu Kaakkois-Aasiassa on seuraus länsimaiden biodieselin tarpeesta. Esimerkiksi vuonna 2018 Indonesiasta Eurooppaan tuodusta palmuöljystä 40 prosenttia päätyi biodieseliksi, Malesiasta Eurooppaan tuodusta 30 prosenttia.

Palmuöljyn vienti nosti Malesian ja Indonesian kehitysmaiden köyhyydestä. Nyt Malesian kansantuotteesta 3,8 prosenttia tulee öljypalmusta. Indonesiassa puolestaan 6 miljoonaa ihmistä saa öljypalmusta toimeentulonsa. Vaikka pääosa öljypalmua kasvaa yhtiöiden plantaasiviljelmillä, 40 prosenttia Kaakkois-Aasian öljypalmuista on silti pienviljelijöiden tiloilla.

Vielä 1970-luvulla maat olivat Suomen kehitysavun ehdokasmaita. Indonesiaan metsäapua muutaman vuoden annoimmekin. Tänään Malesiaan ja Indonesiaan annettavasta kehitysavusta ei voisi edes puhua. Öljypalmu nosti maat meille normaaleiksi kauppakumppaneiksi.

Öljypalmu, energiaviljely ja biodiesel kasvoivat maailmanlaajuiseksi menestystarinaksi. Suomessa siirtymä huoltoasemilla fossiilidieselistä biodieseliin on osa niitä käytännön toimia, joita uuvuttavia ilmastokokouksia seuranneet kansalaisemme nyt odottavat.

Kehitysmaissa edenneestä biodieselin menestystarinasta on opittavaa. Biodieseliin pohjaavan energiaviljelyn paluuta odottaa myös Suomen maatalous.

VELI POHJONEN

Sydän-Satakunta. Mielipide. 20.2.2020

Maataloutemme pellot ovat tuottaneet energiaa ennenkin

Eu­roo­pan uni­o­nin tu­ki­maa­ta­lou­den opin mu­kai­ses­ti maa­ta­lou­den pel­lot voi­vat tuot­taa ai­no­as­taan ruo­kaa ja re­hua. Vain niil­tä pel­loil­ta voi kui­ta­ta heh­taa­ri­tu­kea.

Poik­keuk­se­na tu­ki­maa­ta­lous voi mak­saa so­pi­vil­le pel­loil­le ym­pä­ris­tö­tu­kea tai luon­non­hait­ta­kor­vaus­ta, vaik­ka ne pel­lot ei­vät var­si­nai­ses­ti tuo­ta mi­tään sa­toa.

Bi­oe­ner­gi­an tuo­tan­to pel­loil­la ei kuu­lu tu­ki­maa­ta­lou­den op­piin. Ener­gi­a­vil­je­lyä em­me ole käy­tän­nös­sä ke­hit­tä­neet nel­jän­nes­vuo­si­sa­dan EU:n kau­del­lam­me.

Maatilat ovat tuottaneet uusiutuvaa energiaa ennenkin

Sata vuotta sitten liikkumisemme pohjasi uusiutuvaan energiaan. Meillä ei ollut fossiiliöljyllä käyviä autoja. Jos meidän täytyi kulkea kävelymatkaa kauemmaksi, menimme hevosvaunuilla. Maatiloilla ei ollut traktoreita. Hevosilla kynnettiin, muokattiin, korjattiin, kuljetettiin.

Energiansa hevoset saivat pelloilta heinänä tai kaurana. 1900-luvun alussa maataloutemme peltoalasta lasketaan tarvitun 30 prosenttia hevosten rehuenergialle. Se oli aidosti uusiutuvaa energiaa, mistä ei tullut hiilidioksidin haitallisia päästöjä.

Polttopuun teko kannattaa

Kevään edetessä maakunnassa matkaava ei voi olla huomaamatta pientalojen ja maatilojen pihoilla paisuvia pilkekasoja. Polttopuuta halotaan ja pilkotaan, kuivumaan kevään haihduttavassa auringossa. Pihoilla näkee traktorivetoisia pilkekoneita, sähkökäyttöisiä piensirkkeleitä ja halkaisukirveitä.

Puuta paloi pientaloissa ja maatiloilla 6,9 miljoonaa kiintokuutiota vuonna 2017. Määrä on mittava, se on enemmän kuin esimerkiksi Äänekosken sellutehtaan raaka-aineen vuositarve (6,5 miljoonaa kuutiota).

Enemmän mielihyvää metsänhoidosta

Tänään avohakkuun läpi hiihtelevä voi murehtia mitä tarkoittaa sana metsänhoito. Myös taimikonhoito mietityttää. Maahan hoidettua, saunapuun kokoista koivua voi olla suksien alla sikin sokin.

Metsänhoito kaipaa mielihyvää antavia menetelmiä. Esimerkiksi käy meillä harvinaistunut pystykarsinta.

Pystykarsinta tavoittelee oksatonta tyvitukkia, kun puu myöhemmin myydään. Kyseessä on pitkäaikainen metsänhoito. Nuorena karsitun puun voi ehkä myydä tukiksi vasta seuraava sukupolvi.

Metsälöitämme kannustettiin pystykarsintaan metsänparannuksen kaudella, 1980-luvulla. Metsäkeskus piti karsituista metsiköistä kortistoa. Metsäyhtiöt lupautuivat maksamaan kortiston perusteella tukkipuusta korotettua hintaa, kun puusto tuli aikanaan myyntiin.

Palomet­sän­hoitoa kannattaa edelleen kehittää – Trumpin harava­lau­sunnon taustalla on kova tosiasia

Suo­ma­lai­nen met­sän­hoi­to pää­si maa­il­man etu­ri­viin syk­syl­lä 2018, kun Yh­dys­val­tain pre­si­dent­ti Do­nald Trump vie­rai­li Ka­li­for­ni­an an­ka­rien met­sä­pa­lo­jen alu­eel­la.

Trump ke­hot­ti kan­sa­lai­si­aan hoi­ta­maan jat­kos­sa Ka­li­for­ni­an met­siä suo­ma­lai­sel­la, met­sä­pa­lo­ja hil­lit­se­vän met­sän­hoi­don ta­val­la. Oli­si­ko pre­si­dent­ti Trum­pin pi­tä­nyt vuo­den vaih­tees­sa vie­rail­la Aust­ra­li­an pa­lo­a­lu­eil­la­kin?

Risupaketti odottaa paimentamista

Sana risupaketti on peräisin vuoden 2002 väittelystä siitä, tarvitsemmeko viidettä ydinvoimalaa vai emme. Risupaketti koottiin uusiutuvan energian, etenkin energiapuun tukilupaukseksi.

Risupaketin avulla saatiin viides ydinvoimala (Olkiluoto kolmonen) eduskunnassa lopulta läpi. Kansanedustajathan olivat vuonna 1992 sen yllättäen kaataneet. Risupaketilla ajettiin myöhemmin eteenpäin myös Hanhikiven ydinvoimahanketta Pyhäjoella.

Vuoden 2002 risupaketti oli vielä sanahelinää. Se ei sisältänyt tavoitteita, esimerkiksi sitä, kuinka energiapuun määrää kuutioissa oli määrä lisätä vuosien saatossa.

Palometsänhoidossamme on opittavaa muillekin

Metsänhoitomme pääsi maailman eturiviin syksyllä 2018, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vieraili Kalifornian ankarien metsäpalojen alueella. Hän kehotti kansalaisiaan hoitamaan jatkossa Kalifornian metsiä suomalaisella, metsäpaloja hillitsevän metsänhoidon tavalla. Olisiko jotain vastaavaa vierailijaa tarvittu myös Australian nykyisillä, vielä järkyttävämmillä paloalueilla?

Trump käytti suomalaisesta palometsänhoidosta sanaa raking, mikä tarkoittaa haravoimista. Metsien haravoiminen huvitti suomalaisia. Letkautuksen taustalla oli kuitenkin tosiasia. Kesän 2018 poikkeuksellisen pitkän lämpökauden aikana Suomen hoidetut metsät eivät olleet syttyneet tuleen. Kesän metsäpaloja oli silti niin itärajamme kuin länsirajamme takana.

Paloturvallisessa mallissa viljelymetsää hoidetaan säännöllisin harvennuksin niin, että viereisten runkojen paloherkät, kuivat oksat eivät enää syleile toisiaan. Pääosaa Kalifornian metsiä ei hoideta tällä periaatteella. Myöskään Australian paloherkkiä metsiä ei hoideta näin.

Toiseksi, paloturvallisessa mallissa harvennushakkuissa korjataan myytäväksi paitsi teollisuuden hamuama runkopuu, myös nykypäivän lämpö- sekä sähkövoimaloihin menevät oksat, latvukset ja ylimääräinen pienpuu. Korjuukoneet korjaavat ja kuljettavat energiapuun metsäautotien varteen, missä se haketetaan. Lopulta energiapuu palaa voimalassa hallittuna hyötypalona, ei metsässä holtittomana maastopalona.

Kolmas palometsänhoidon toimenpide on havupuiden pystykarsinta. Kun oksat poistaa yli pensaspalojen liekin rajan, arvopuuston latvapalojen riski vähenee. Pystykarsinta voi kehittyä arvopuiden kannalta tärkeäksi metsäpalojen estotoimeksi.

Viljelymetsiemme nykyinen ”haravoiminen” juontuu 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa istuneeseen, Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikarin vetämään energiametsätoimikuntaan. Se arvioi energiapuun korjuun mahdollisuudeksi jo silloin 20,4 miljoonaa kuutiota. Toimikunnan mietintö käynnisti nykyisen energiametsätalouden.

Seuraavaksi hakkuutähteen ja pienpuun korjuuta vauhditti eduskunnan metsätalouteen 2002 luoma "risupaketti". Sana on peräisin silloisesta väittelystä, tarvitsemmeko viidettä ydinvoimalaa vai emme. Risupaketti koottiin energiapuun tuotannon tukilupaukseksi.

Vuonna 2018 hakkuutähdettä ja pienpuuta korjattiin hakkeeksi yhteensä 6,6 miljoonaa kiintokuutiota. Varsinaisessa energiapuun kaupassa puuta liikkuu nyt noin 3,5 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Lähes nollatasolta alkanut, 40 vuotta kehitetty energiapuun korjuu paransi metsiemme paloturvallisuutta. Kannattaisiko risupaketti muuttaa 2020-luvulla palometsänhoidon paketiksi?

Palometsänhoito on jo Suomen valtti. Australian metsäpalojen viimeaikaiset kokemukset ja ilmaston muutoksen ennusteet kannustavat meitä kehittämään sitä edelleen. Palometsänhoidon toimiin kannattaisi ryhtyä jo ennen tulevan kesän mahdollista uutta hellekautta.

VELI POHJONEN

Lounais-Lappi. Mielipide. 15.2.2020

Etanolin osuus nousee vääjäämättä

Bensiinin tankkauksessa odotamme huoltoasemalle seuraavaa, 15 prosentin etanolin osuutta, nykyisen 10 prosentin jatkoksi. Prosentista puhui näyttävimmin 2019 elokuussa presidentti Trump. Hän esitteli USA:n maissinviljelijöille ”jättipaketin”, missä maissiperäisen etanolin osuutta nostetaan.

Etanolin osuus on Suomea edellä esimerkiksi Thaimaassa. Siellä huoltoasemien bensavalikossa on jo 20-prosenttinen etanolin vaihtoehto. Etanoli tislataan perinteisesti sokeriruo’osta. Tuoreempana raaka-aineena Thaimaassa on juurikasvina viljeltävä maniokki eli kassava.

Rudolf Dieselin ennustus

Vuonna 1911 muuan tuntematon saksalainen koneinsinööri, Rudolf Diesel kertoi kokeesta, jonka hän oli tehnyt uudella moottorillaan. Diesel oli keksinyt ruiskuttaa moottorinsa sylinteriin kasveista puristettua öljyä. Kasviöljy oli syttynyt ja Dieselin moottori käynnistynyt.

Heti Diesel aavisti, mitä mahdollisuuksia hänen keksintönsä toisi. "Vaikka kasviöljyn käyttö moottorissani voi näyttää vielä tulevaisuuden unelmalta, ennustan vakaassa uskossa, että tämä voi helpottaa maatalouden kehittymistä niissä maissa, joissa öljykasveja voi viljellä" Diesel ennusti.

Biologinen hiilidioksidi kannattaa siepata

Kansainvälinen ilmastopaneeli (IPCC) tiivisti jo lokakuun 2018 kohuraportissaan ilmaston muutoksen torjunnan maapallolla kolmeen keinoon. Fossiilisten polttoaineiden käyttöä on määrätietoisesti vähennettävä. Niistä tulee jatkuvasti kolme neljäsosaa ilmastoa lämmittävästä hiilidioksidista.

Toinen keino, mihin elokuun 2019 raportti puolestaan painottui, liittyy maankäytön muutoksiin. Keskeistä on, että hiilen nieluiksi kasvavia metsiä viljellään maapallolle lisää. Suomesta esitetty Saharan metsityshanke sai uutta pontta.

Puuvoima nousee vahvimpana

Uusiutuva energia ajatellaan usein vain tuuli- ja aurinkovoimaksi. Ajatus on harhaantunut. Eivät tuulimyllyt ja aurinkopaneelit tuota vielä perusvoimaa. Puuvoima tuottaa sitä jo nyt. Perusvoimaksi laskemme ne energian lajit, joista saamme vuosittain yli 10 prosenttia koko energian tarpeestamme.

Metsistä saimme sata vuotta sitten valtaosan perusvoimaamme. Sitten öljy aloitti nousunsa. Se ohitti puun 1964. Molemmat olivat perusvoimaa 39 prosentilla.

Biodieselistä menestystarina, kehitysmaiden kautta

Biodiesel on puoli vuosisataa kehitetyn energiaviljelyn tuotteita. Suomessakin käytiin 1970-luvulla läpi kaikki viljelykasvit, mistä voi puristaa autojen, traktoreiden ja työkoneiden polttonestettä. Harkinnassa olivat muun muassa sokerijuurikas, rypsi, viljat, ruokohelpi, hybridihaapa ja energiapaju.

Biodiesel puristetaan tänään pääosin öljykasveista. Vahvimmaksi on noussut öljypalmu. Sen päätuottajia ovat alun perin kehitysmaina pidetyt Malesia ja Indonesia. Niistä tulee 85 prosenttia maapallon palmuöljystä.

Rudolf Dieselin ennustus

Vuonna 1911 muuan tuntematon saksalainen koneinsinööri, Rudolf Diesel kertoi kokeesta, jonka hän oli tehnyt uudella moottorillaan. Diesel oli keksinyt ruiskuttaa moottorinsa sylinteriin kasveista puristettua öljyä. Kasviöljy oli syttynyt ja Dieselin moottori käynnistynyt.

Heti Diesel aavisti, mitä mahdollisuuksia hänen keksintönsä toisi. "Vaikka kasviöljyn käyttö moottorissani voi näyttää vielä tulevaisuuden unelmalta, ennustan vakaassa uskossa, että tämä voi helpottaa maatalouden kehittymistä niissä maissa, joissa öljykasveja voi viljellä" Diesel ennusti.

Älä unohda risupakettia

    Nyt kun maamme hallitus on piirtämässä tiekarttaa, miten vähentää jatkossa fossiilipolttoaineiden käyttöä ja niiden päästöjä, on hyvä tarkastella miten aikaisemmat tiekartat toimivat. Eräs aiheeseen liittyvä on niin sanottu risupaketti.

    Sana risupaketti on peräisin vuoden 2002 väittelystä siitä, tarvitsemmeko viidettä ydinvoimalaa vai emme. Risupaketti koottiin uusiutuvan energian, etenkin energiapuun tukilupaukseksi.

    Risupaketin avulla saatiin viides ydinvoimala (Olkiluoto kolmonen) eduskunnassa lopulta läpi. Kansanedustajathan olivat vuonna 1992 sen yllättäen kaataneet. Risupaketilla ajettiin myöhemmin eteenpäin myös Hanhikiven ydinvoimahanketta Pyhäjoella.

    Vuoden 2002 risupaketti oli vielä sanahelinää. Se ei sisältänyt tavoitteita, esimerkiksi sitä kuinka energiapuun määrää kuutioissa oli määrä lisätä vuosien saatossa.

    Tavoitteet eduskunta naulitsi vasta vuonna 2010, kun EU oli asettanut meille uusiutuvan energian velvoitteen. Vuoteen 2020 mennessä uusiutuvaa piti tuottaa 38 prosenttia energiastamme. Vuonna 2010 Suomen prosentti oli vasta 27.

    Vuonna 2018 uusiutuva energiamme osuus nousi jo 37 prosenttiin. Enää yksi prosenttiyksikkö puuttuu.

    Pääpaino risupaketissa oli nimensä mukaan metsäenergiassa. Metsähakkeen kokonaiskäytön piti nousta vuoden 2020 loppuun mennessä tasolta 7,0 miljoonaa kuutiota tasolle 13,5 miljoonaa kuutiota vuodessa.

    Miten risupaketin varsinaisen tavoitteen saavuttaminen etenee?

    Metsähakkeen käyttö lisääntyi aina vuoteen 2013, mutta sen jälkeen hakkeen nousu pysähtyi. Vuonna 2018 metsähaketta paloi kahdeksan miljoonaa kuutiota. Tällä kehityskululla risupaketin varsinaista tavoitetta ei tulla saavuttamaan tämän vuoden loppuun mennessä. Tavoitteesta saavutetaan ehkä 60 prosenttia.

    Parin viime vuoden aikana uusiutuvan puuvoiman merkitys on kuitenkin kasvanut. Ilmastolle harmillisesta kivihiilestä ja polttoöljystä halutaan lopultakin eroon. 

    Ajattelu lähti liikkeelle Pariisin 2015 ilmastokokouksesta. Näkyvimmin aiheesta on puhunut maapallon ilmastokamppailua vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Hän ehdotti vuoden 2017 seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan kolminkertaiseksi. Se vähentäisi heti kivihiilen polttoa.

    Hiilidioksidin päästömaksu totteli Macronia. Hiilidioksiditonnin hinta on noussut silloisesta seitsemästä eurosta nykytasoon 25 euroon eli 3,5 -kertaiseksi.

    Päästömaksun nousulla on seuraamuksensa. Esimerkiksi pitkään kivihiileen uskoneet voimalat suunnittelevat vakavissaan korvaavansa kivihiilensä joko metsähakkeella tai puupelletillä.

    Risupaketille on vihdoin valoa, mutta paketin seurantaa ei tulisi unohtaa. Myös uudet toimet metsähakkeen käytön lisäämiseksi ovat tarpeen.

VELI POHJONEN

Käsikirjoitus. 4.2.2020.

Palometsänhoidossamme on opittavaa muillekin maille

Metsänhoitomme pääsi maailman eturiviin syksyllä 2018, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vieraili Kalifornian ankarien metsäpalojen alueella. Hän kehotti kansalaisiaan hoitamaan jatkossa Kalifornian metsiä suomalaisella, metsäpaloja hillitsevän metsänhoidon tavalla. Tarvittaisiinko jotain vastaavaa vierailijaa myös Australian nykyisillä, vielä järkyttävämmillä paloalueilla?

Trump käytti suomalaisesta palometsänhoidosta sanaa raking, mikä tarkoittaa haravoimista. Metsien haravoiminen huvitti suomalaisia. Letkautuksen taustalla oli kuitenkin tosiasia. Kesän 2018 poikkeuksellisen pitkän lämpökauden aikana Suomen hoidetut metsät eivät olleet syttyneet tuleen. Kesän metsäpaloja oli silti niin itärajamme kuin länsirajamme takana.

Kiertotalouden juurilla

    Kiertotalouden opin kehitimme 1900-luvun loppupuolella. Oppi on energian virtaa, uusiutuvia luonnonvaroja, niiden jalostusta ja aineiden kiertoa.

    Ympäristöongelmien ratkaisuna ei olekaan teollisuudesta luopuminen, vaan sellainen ekoteollisuus joka perustuu suljettujen kiertojen teknologiaan. Ympäristöajattelu kääntyy ylösalaisin. Kiertotalous tekee jätteestäkin myyntitavaraa.

    1990-luvulla kiertotalouden esimerkkinä oli uuden sukupolven sahateollisuus, Kuhmon malli. Se yhdisti paikallistasolla kestävän metsänhoidon, sahapuun, sähkön ja kaukolämmön sekä kierrätti sahan jätteet.

    Sahalle sisään virtaa raaka-ainetta tukkipuuna. Sahalta ulos virtaa lankkua ja lautaa niin kotimaan rakennukseen kuin ulkomaan vientiin. Sahauksesta jää yli kuorta, purua ja losoa. Losot haketetaan. Tasalaatuinen runkopuun hake myydään lähimmälle sellutehtaalle.

    Kuori, puru ja sekalaatuinen hake poltetaan sahan voimalassa sähköksi ja lämmöksi. Osan syntyvää energiaa saha käyttää itse. Ylimääräinen sähkö myydään sähköverkkoon ja lämmin vesi kaukolämpöverkkoon.

    Sahauksen ja voimantuotannon jälkeen tukkipuusta on enää jäljellä voimalan tuhka. Kiertotaloudelle sekin on tuote. Tuhka rakeistetaan ja levitetään lannoitteena tukkipuuta kasvaviin metsiin.

    Sahateollisuuteen verrattuna selluteollisuus ajautui kiertotalouden kriisiin. Kiertotaloushan haluaa kierrättää kaikkia alkuaineita, myös vetyä ja happea, vetenä. Mikään uusista sellutehtaan hankkeistamme ei tavoittele tätä. Kaikki hankkeet hakevat jätevedelleen päästölupia, järveen tai mereen.

    Viimeisin esimerkki on Kuopioon jo vuosikausia suunniteltu maailman suurin, Finnpulp sellutehdas. Viime joulukuussa se kaatui Kallaveteen laskettavan jäteveden haittoihin.

    2010-luvulla kiertotalouden haasteista keskeisiä olivat jätevesien mukanaan jokiin ja järviin kuljettamat ainekset. Niihin kuuluu hyötyaineita (kuten typpi ja fosfori), haitta-aineita (humus ja sulfaatit), raskasmetalleja (kuten kadmium) ja hieman erikoisempia jätevesien lääkejäämiä.

    Emme osaa vieläkään kestävästi sulkea näiden ainesten kiertoja, emmekä muuntaa vesikierron haittoja hyödyiksi. Esimerkkejä ovat selluteollisuuden lisäksi Talvivaaran kaivos, biokaasulaitokset ja jäteveden puhdistamot.

    2020-luvulla kiertotalouden riippakiveksi on nousemassa ydinvoima. Sen tuottamia radioaktiivisia jätteitä emme osaa maapallolla kierrättää alkuunkaan. Ihmiselle vaarallinen säteilyjäte on muurattava peruskallioon 200’000 vuodeksi.

    Viimeksi ydinvoiman riippakivi tuli esille Euroopan unionissa joulukuussa, kun parlamentaarikot joutuivat energiatalouden keskusteluissaan pohtimaan, voiko ydinvoiman nimetä ekoleimalla. Ekoleimattu energian tuotanto voisi saada omaa EU-tukeaan. Enemmistö parlamentaarikkoja päätyi kuitenkin kantaan, että kierrätysongelmansa vuoksi ydinvoimaa ei käytännössä voi luokitella kestävän ekologiseksi tukikohteeksi.

    Kiertotalouden kannalta ydinjätteelle olisi vain yksi maailmanlaajuinen ratkaisu. Ydinjäte pitäisi lähettää nykyraketeilla radioaktiivisuuden kehtoon, aurinkoon.

    Kiertotalouden juurilla Kuhmon mallista on mittavasti opittavaa niin selluteollisuudelle kuin ydinvoiman teollisuudelle.

VELI POHJONEN

Käsikirjoitus 2.2.2020

Kannattaisiko risupaketti muuttaa 2020-luvulla palometsänhoidon paketiksi?

Metsänhoitomme pääsi maailman eturiviin syksyllä 2018, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vieraili Kalifornian ankarien metsäpalojen alueella. Hän kehotti kansalaisiaan hoitamaan jatkossa Kalifornian metsiä suomalaisella, metsäpaloja hillitsevän metsänhoidon tavalla. Olisiko jotain vastaavaa vierailijaa tarvittu myös Australian nykyisillä, vielä järkyttävämmillä paloalueilla?

Trump käytti suomalaisesta palometsänhoidosta sanaa raking, mikä tarkoittaa haravoimista. Metsien haravoiminen huvitti suomalaisia. Letkautuksen taustalla oli kuitenkin tosiasia. Kesän 2018 poikkeuksellisen pitkän lämpökauden aikana Suomen hoidetut metsät eivät olleet syttyneet tuleen. Kesän metsäpaloja oli silti niin itärajan takana kuin länsirajan takanakin.

Peltohaketta hiilivoimaloihin ja etanolin laitoksiin

Kohu talousmetsien puun riittävyydestä kasvaa. Uusia sellutehtaita nousee maahamme. Kohu kiihtyy, kun luovumme voimaloissamme kivihiilestä ja turpeesta. Korvaaja on puuhake. Hallitus on kuitenkin linjannut, että ainespuuta ei pidä polttoon hakettaa.

Bensiinin tankkauksessa odotamme huoltoaseman valikoimaan seuraavaa, 15 prosentin etanolin osuutta, nykyisen 10 prosentin jatkoksi. Prosentista puhui näyttävimmin 2019 elokuussa USA:n presidentti Trump. Hän esitteli maan maissinviljelijöille lupaamansa ”jättipaketin”, missä maissiperäisen etanolin osuutta nostetaan. Suomessa maissia ja muita viljoja luontevampi etanolin raaka-aine on energiapuu.

Metsälöiden viljelylaina kasvattaisi lisää puuta ja panisi sitä myyntiin

Suomessa on 376 000 perheomistuksen metsätilaa eli metsälöä. Metsälöksi lasketaan yli kahden hehtaarin metsäpalsta. Metsälön keskikoko on noin 30 hehtaaria; metsälö voi koostua useammastakin palstasta.

Metsälöt kasvavat pääosan metsäteollisuuden puusta. Puun myynti kuitenkin takkuaa. Kolmanneksella metsälöistä ei ole ollut hakkuita 30 vuoteen.

Metsälöt merkitsivät sotien jälkeiselle kansantaloudelle paljon. Valtiovalta kannusti niitä metsänviljelyyn, metsien hoitoon ja puun myyntiin sekä piiskoilla että porkkanoilla.

Ruotsi ja Suomi bioenergian tiellä

Kivihiilen korvaaminen bioenergialla on ollut sekä Ruotsin että Suomen tavoitteena vuosikausia, ellei pari vuosikymmentä. Eniten lämpöä tarvitsevat pääkaupunkiseutumme ovat tässä esimerkkejä. Tukholman seutu aloitti kivihiilestä luopumisen jo 1990-luvulla. Helsingin seutu on muutosta suunnitellut myös, viimeksi koko 2010-luvun.

Ruotsin tilastokeskus on raportoinut tärkeimmän bioenergian eli metsähakkeen käytön lämmön tuotannossa vuodesta 1990 lähtien. Vuoden 2017 lukema on 5,7 -kertainen vuoden 1990 lukemaan verrattuna. Nousu on jatkunut lähes tasaisena. Se jatkunee samalla menolla edelleen ensi vuosikymmenelläkin, mikäli Ruotsin ilmastolupauksiin on uskominen.

Etanolin osuuden on noustava

Joko kohta saamme huoltoaseman tankkaukseemme seuraavan, 15 prosentin osuuden. Tänään valitsemme 5 ja 10 prosentin etanolin osuuden välillä.

Etanolin prosentista puhui näyttävästi presidentti Trump, 2019 elokuussa. Hän esitteli USA:n maissinviljelijöille ”jättipakettinsa”, missä maissiperäisen etanolin osuutta nostetaan. Maissia kasvattavissa USA:n osavaltioissa 15 prosentin vaihtoehto on huoltoasemilla jo.

Etanolin osuus on Suomea edellä myös esimerkiksi Thaimaassa. Siellä huoltoasemien bensiinin valikossa on 20-prosenttinen etanolin vaihtoehto. Etanoli on tislattu perinteisesti sokeriruo’osta. Tuoreempana raaka-aineena Thaimaassa on tärkkelyspitoinen juurikasvi, viisimetriseksi pensaaksi kasvava kassava.

Biologinen hiilidioksidi on paras siepattava

Kansainvälinen ilmastopaneeli (IPCC) tiivisti lokakuun 2018 kohuraportissaan ilmaston muutoksen torjunnan maapallolla kolmeen keinoon. Ensiksi, fossiilisten polttoaineiden käyttöä on edelleen vähennettävä. Toiseksi, hiilen nieluiksi kasvavia metsiä on viljeltävä lisää.

Kolmas keino on haastavin lähitulevaisuudelle: ”Hiilidioksidin talteenotto ja varastoiminen bioenergian käytön yhteydessä”. Se sai raportissa lyhenteen BECCS (Bio-Energy with Carbon Capture and Storage). Maapallolla on parhaillaan 6 toimivaa BECCS-hanketta, Suomessa ei toistaiseksi yhtään.

Kierrätyspellot suojelisivat vesistöjä

Ihmiselle kiusallisten jätteiden kierrätyksestä on tulossa 2020-luvulla ongelma. Jäteveden laitokset tehostuvat. Mutta mitä puhtaampana saamme veden vesistöihin, sitä enemmän meille jää ravinnepitoista kiinteää jätettä, lietteenä tai osin kompostoituna. Se voi sisältää ihmiselle kiusallisia aineksia, niin myrkyllisinä alkuaineina kuin kiusallisina bakteereina. Jätelietteen levitys ruoan tuotannon pelloille ei ole enää ratkaisu.

Biomassan energiakäyttö lisääntyy. Hakkeella ja pelletillä käyvistä lämpövoimaloista tulee yhä enemmän tuhkaa. Se sisältää usein niin paljon kadmiumia, että nykyisten ympäristösäännösten mukaan tuhkaa ei voi levittää ruoan ja rehun tuotannossa olevaan peltoon. Tällainen tuhka ei sovellu luonnonmetsiinkään, jotka tuottavat ihmisille marjoja, sieniä ja riistaa.

Maataloutemme odottaa monipuolista

Neljännesvuosisadan ajan maataloutemme on hiipunut. Näemme joukoittain rapistuvia tai jo autioituneita, aiemmin nurmen ja karjan ketjuun pohjautuneita maatiloja.

Karjataloutemme vaurauden jaksot ovat perustuneet itävientiin. Muutos alkoi kaskiajan jälkeen, kun peltojen yksipuolinen viljatalous laveni nurmitalouteen. 1860-luvun nälkävuosien jälkeen karjataloudesta tuli Venäjän viennin osa.

Itävientimme kuitenkin pysähtyi kolmeen kertaan: neuvostojoukkojen otettua tsaarilta vallan 1917, talvisodan puhjettua 1939 ja Venäjän vallattua Krimin niemimaan 2014.

Palometsänhoitoa tarvitaan

Suomalainen metsänhoito pääsi maailman eturiviin syksyllä 2018, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vieraili Kalifornian ankarien metsäpalojen alueella. Trump kehotti kansalaisiaan hoitamaan jatkossa Kalifornian metsiä suomalaisella, metsäpaloja hillitsevän metsänhoidon tavalla. Trump käytti suomalaisen palometsänhoidon esimerkkitoimena sanaa raking, mikä tarkoittaa haravoimista.

Metsien haravoiminen huvitti suomalaisia. Trumpin lausunnon taustalla oli kuitenkin kova tosiasia. Kesän 2018 poikkeuksellisen pitkän lämpökauden aikana Suomen hoidetut metsät eivät syttyneet tuleen. Kesän metsäpaloja oli silti niin itärajan takana kuin länsirajan takanakin.

Risupaketin seuranta on tarpeen

Sana risupaketti on peräisin vuoden 2002 väittelystä siitä, tarvitsemmeko viidettä ydinvoimalaa vai emme. Risupaketti koottiin uusiutuvan energian, etenkin energiapuun tukilupaukseksi.

Risupaketin avulla saatiin viides ydinvoimala (Olkiluoto kolmonen) eduskunnassa lopulta läpi. Kansanedustajathan olivat vuonna 1992 sen yllättäen kaataneet. Risupaketilla ajettiin myöhemmin eteenpäin myös Hanhikiven ydinvoimahanketta Pyhäjoella.

Luonnollinen bioydinvoima on jo arkipäivää

Nyt kun uudet ydinvoimalat tuntuvat myöhästyvän aikatauluissaan ainakin yli kymmenen vuotta, on hyvä muistaa, että meillä on jo melkoisesti omaa, luonnollista ydinvoimaa.

Metsiin paistava aurinko on tärkein ydinvoimalamme. Sen uumenissa käy ydinreaktioista tehokkain, vetypommeistakin tunnettu fuusio. Maanpäällisistä voimaloista poiketen auringon radioaktiiviset ydinsaasteet jäävät avaruuteen. Energia saapuu metsään puhtaana valona.

Puupelletti sopii kivihiilen korvaajaksi

Puupelletti on keksintönä yli 40 vuoden ikäinen. Pellettiään sen keksijä Rudolf W. Gunnerman ehdotti 1970-luvun energiakriisissä kivihiilen vaihtoehdoksi. Tavoitteena oli uusiutuva, puhdas biopolttoaine, mistä ei tule kivihiilen rikkiä eikä raskasmetalleja ja tuhkaakin vain vähän.

Vaikka Suomeen hankittiin nimenomaan puupelletin lisenssi, meillä raaka-aineeksi valikoitui puuta halvempi jyrsinturve. Valinta oli onneton. Turvepelletissä on aivan liian paljon tuhkaa.

Nykyinen pellettiaalto tuli Suomeen Ruotsista. Pelletin raaka-aineeksi tuli puu. Ihanteellisin pelletti puristettiin kuivatusta, vaaleasta höylänlastusta eli kutterinlastusta.

Biodieseliä yli 100 vuotta

Vuonna 1911 muuan tuntematon saksalainen koneinsinööri, Rudolf Diesel kertoi kokeesta, jonka hän oli tehnyt uudella moottorillaan. Diesel oli keksinyt ruiskuttaa moottorinsa sylinteriin kasveista puristettua öljyä. Kasviöljy oli syttynyt ja Dieselin moottori käynnistynyt sillä aivan kuin maasta pumpatulla öljyllä.

Heti Diesel aavisti, mitä mahdollisuuksia hänen keksintönsä toisi. "Vaikka kasviöljyn käyttö moottorissani voi näyttää vielä tulevaisuuden unelmalta, ennustan vakaassa uskossa, että tämä voi helpottaa maatalouden kehittymistä niissä maissa, joissa öljykasveja voi viljellä" Diesel ennusti.

Susikannan elpyminen luonnonsuojelun menestystarina

Korvatunturin eteläpuolella sijaitseva Värriön tutkimusasema on toiminut jo yli 50 vuoden ajan. Aseman perusti 1967 nuori Helsingin yliopiston tutkija Erkki ”Susi” Pulliainen. Lempinimensä mukaisesti hän on suurpetotutkija, intohimoisin ja tuotteliain riista-alan tiedemies Suomessa, minkä ala tuntee.

Pulliainen tutki Värriön kairassa, mikä merkitys silloisen Neuvostoliiton puolen suurpedoilla oli Suomen riistakannoille. Meillä oli sotien jälkeisellä kaudella vahva usko siihen, että etenkin susia on rajantakaisissa erämaissa lähes loputtoman paljon. Kiihkein kantamme oli, että kaikki rajan ylittäneet, Suomen puolelle harhautuneet sudet on paras heti lopettaa. Jokaisesta ammutusta sudesta maksettiin 500 markan tapporaha.

Enemmän mielihyvää metsänhoidosta

    Tänään avohakkuun läpi ulkoileva voi murehtia mitä tarkoittaa sana metsänhoito. Myös taimikonhoito mietityttää. Saunapuun kokoista koivua voi olla jaloissasi sikin sokin.

    Metsänhoito kaipaa enemmän mielihyvää antavia menetelmiä. Esimerkiksi käy meillä harvinaistunut pystykarsinta.

    Pystykarsinta tavoittelee oksatonta tyvitukkia, kun puu myöhemmin myydään sahalle. Kyseessä on pitkäaikainen metsänhoito. Nuorena karsitun puun voi myydä tukiksi vasta seuraava sukupolvi, jopa 50 vuoden päästä.

    Metsälöitämme kannustettiin männiköiden pystykarsintaan metsänparannuksen kaudella, 1980-luvulla. Metsäkeskus piti karsituista metsiköistä kortistoa. Metsäyhtiöt lupautuivat maksamaan kortiston perusteella tukkipuusta korotettua hintaa, kun puusto tuli aikanaan myyntiin.

    1990-luvulla pystykarsinta hiipui. Talousviisaat laskivat, että pystykarsinnan tuntipalkka jää liian alhaiseksi, käyttipä laskennassa kuinka alhaista korkoprosenttia tahansa. Pystykarsintaan ei enää kannusta metsätalouden rahoituskaan, Kemera-tuki. Eikä tukkipuuta ostava metsäyhtiö kysele tänään puutaan myyvältä ovatko tyvestään oksattomat rungot tosiaan karsitut 50 vuotta sitten.  

    Heikosta katteesta huolimatta perhemetsäänsä kasvattava voisi jatkaa pystykarsintaa uudella otteella, metsänhoidon kuntourheiluna. Kun metsässään pistäytyy kävelyllä, voi kantaa mukanaan kevyttä pystykarsintasahaa. Kun joka päivä käy tunnin verran metsän kuntolenkillä ja ruotii samalla alaoksia tätä kiireimmin odottavilta puilta, jälkeä kyllä syntyy. Ja tämän päivän jälki lämmittää huomenna mieltä.

    Kuntoilijan on muistettava pystykarsinnan kolme perussääntöä. Sahanterässä pitää olla kiinteä alaveitsi. Kun tuoretta oksaa sahaa yläpuolelta katkeamispisteeseen, oksaa on ennen katkeamista napautettava alaveitsellä niin että puun kuori ei oksan pudotessa repeä alasuuntaan.

    Toiseksi, syyssumujen kostealla kaudella puita ei tule tautivaaran vuoksi karsia. Se tarkoittaa aikaa noin syyskuun alusta marraskuun loppuun.

    Kolmanneksi, nuoren puun hyvän kasvun vuoksi elävää latvusta on jätettävä vähintään puolet rungon koko pituudesta. Jo kuivuneita oksia voi karsia miltä korkeudelta tahansa.

    Pystykarsinta on silmälle palkitsevaa metsänhoitoa. Työtuloksen etenemisen näkee päivittäisellä kuntolenkillään. Alaoksien vähenemä tuo metsän pohjalle valoa. Siitä pitävät myös mustikka ja puolukka.

    Bensiinimoottorilla pärräävään raivaussahaan verrattuna pystykarsinta palkitsee korvaa. Kuulet koko ajan metsän äänet, tai kuulet hiljaisuuden. Kuntoilutat myös mieltäsi.

    Ilmastonmuutoksen mukanaan tuovalle metsäpalojen kaudelle pystykarsinnalle on löytymässä uusi etu. Kun oksat poistaa yli pensaspalojen liekin rajan, arvopuuston latvapalojen riski vähenee. Pystykarsinnasta voi kehittyä yhtä tärkeä palometsänhoidon toimi kuin hakkuutähteen ja pienpuun tarkasta korjaamisesta lämpövoimaloihin. Myös metsäpalojen torjunta lämmittää mieltä, ei ilmastoa.

VELI POHJONEN

Käsikirjoitus. 30.1.2020

Pystykarsintaa kuntourheiluksi

Avohakkuun läpi hiihtelevä saattaa murehtia, mitä tänään tarkoittaa sana metsänhoito. Myös taimikonhoidon palsta mietityttää. Saunapuun kokoista koivua on hoidettu maahan sikin sokin.

Metsänhoito kaipaa enemmän mielihyvää antavia menetelmiä. Esimerkiksi käy meillä harvinaistunut pystykarsinta.

Mäntyjen pystykarsinta tavoittelee oksatonta tyvitukkia, kun puu myöhemmin myydään sahalle. Kyseessä on pitkäaikainen metsänhoito. Pohjoissuomalaisen, nuorena karsitun puun voi myydä tukiksi vasta seuraava sukupolvi, ehkä 50 vuoden päästä. Etelä-Suomessa pystykarsija saattaa ehtiä myymään puun itsekin.

Biodiesel eteni kehitysavun menestystarinaksi

Biodiesel on puoli vuosisataa kehitetyn energiaviljelyn tuotteita. Suomessakin käytiin 1970-luvulla läpi kaikki viljelykasvit, mistä voi puristaa autojen, traktoreiden ja työkoneiden polttonestettä. Harkinnassa olivat muun muassa rypsi, sokerijuurikas, viljat, ruokohelpi ja energiapaju.

Maatilan tasolla pisimmälle eteni lounaissuomalainen insinööri-maanviljelijä Väinö Laiho. Pöytyän sinappikeisariksi kutsuttu keksijä viljeli 1990- ja 2000-luvulla sinappia ja puristi siitä biodieseliä omien traktoriensa ja autonsa tankkeihin.

Tarvitsemme kierrätyspeltoja

Ihmiselle kiusallisten jätteiden kierrätyksestä on tullut yhä haastavampi ongelma. Jäteveden laitokset kyllä tehostuvat. Mutta mitä puhtaampana saamme veden vesistöihin, sitä enemmän meille jää ravinnepitoista kiinteää jätettä, lietteenä tai osin kompostoituna.

Liete voi sisältää ihmiselle hankalia jäänteitä, niin myrkyllisinä alkuaineina kuin kiusallisina bakteereina. Jätelietteen levitys ruokapelloille ei ole enää ratkaisu.

Etanolin nousu odottaa peltohaketta

Jokapäiväistä bensaamme tänään tankatessamme voimme tulla huoltoasemalla pohtineeksi, joko kohta saamme etanolin valikkoon 15 prosentin osuuden? Nythän valitsemme vain 5 ja 10 prosentin välillä. Vuoden 2010 laki taisi tavoitella keskimääräiseksi biopolttoaineen osuudeksi jakelupisteisteissä 18 prosenttia jo vuonna 2019.

Vuotuiset ilmastokokoukset odottavat jäsenmailtaan käytännön toimia. Fossiiliöljyn vauhdikkaampi korvaaminen uusiutuvalla etanolilla on ilmastoteko, mihin kaikki bensiiniautoilijat voisivat heti osallistua.

Energiamme hyvät, pahat ja rumat

Päättäjämme pyörivät jatkuvasti tuskallisessa ympäristöajattelussa. Mistä meidän tulisi valita jatkossa energiamme: puuvoimasta, fossiilivoimasta vai ydinvoimasta? Tänään tuskaa lisää ilmastokamppailu. Mikä energioista lisää ilmakehän hiilidioksidia, mikä sitä kierrättää ja millä sitä voi vähentää?

Kaikesta energiasta saamme sekä hyötyjä että haittoja. Vaikeaksi valinnan tekee, kun päättäjät itse eivät ehdi saada selvyyttä haittojen kestosta ja voimasta. Siihen pystyvät vasta tulevien aikojen historian kirjoittajat.

Selluteollisuus suljettuun kiertoon

Selluteollisuutemme tyrmistyi korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) joulukuun 2019 päätöksestä evätä Kuopioon suunnitellun, maailman suurimman, Finnpulp-sellutehtaan ympäristölupa. Samoin taisi tyrmistyä myös pääosa Savon metsätilallisia. Yhteiskunnan linjaus metsäteollisuudelle on vaikuttavimpia puoleen vuosisataan.

Huoli ympäristöstä on suitsinut selluteollisuuttamme ennenkin. Ennen toista maailmansotaa sulfiittisellun tehtaat olivat varhaisia biotuotetehtaita. Merkittävä tuotepaletin osa oli etanoli. Siitä jalostettu tuote näkyi Alkon tiskillä Karhu-viinana. Kansan keskuudessa se tunnettiin Tikkuviinana.

Vehnän poliittinen merkitys kasvaa

Vehnä on peltopinta-alaltaan ihmiskunnan tärkein ruokavilja. Vehnä on myös maailmanpoliittisesti painavin vilja.

Vehnä on taustalla esimerkiksi Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä kymmenen vuotta sitten alkaneessa ja edelleen jatkuvassa kuohunnassa. Väkirikkaissa arabimaissa väestön tuloista suurin osa kuluu aivan jokapäiväiseen vehnäleipään. Kun hallitsijat eivät pysty pitämään ruoan hintaa kurissa, työttömät nuoret nousevat kapinaan. Ruokaturvan putoaminen ja lopulta nälkä ajaa heidät ääriterroristien järjestöihin.

Biologinen hiilidioksidi on luonnollisin siepattava

Kansainvälinen ilmastopaneeli (IPCC) tiivisti jo lokakuun 2018 kohuraportissaan ilmaston muutoksen torjunnan kolmeen keinoon. Ensiksi, fossiilisten polttoaineiden käyttöä on määrätietoisesti vähennettävä. Niistä tulee jatkuvasti kolme neljäsosaa ilmastoa lämmittävästä hiilidioksidista.

Toinen keino, mihin elokuun 2019 raportti puolestaan painottui, liittyy maankäytön muutoksiin. Keskeistä on, että hiilen nieluiksi kasvavia metsiä viljellään maapallolle lisää.

Enemmän palometsänhoitoa

Suomalainen metsänhoito pääsi maailman eturiviin syksyllä 2018, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vieraili Kalifornian ankarien metsäpalojen alueella. Median haastattelussa Trump kehotti kansalaisiaan hoitamaan jatkossa Kalifornian metsiä suomalaisella, metsäpaloja hillitsevän metsänhoidon tavalla. Trump käytti suomalaisen palometsänhoidon esimerkkitoimena sanaa raking, mikä tarkoittaa haravoimista.

Metsien haravoiminen, ja nimenomaan käsin haravoiminen huvitti mediassa suomalaisia, ja niin se huvitti kansainvälisestikin. Trumpin lausunnon ja mediakohun taustalla oli kuitenkin kova tosiasia. Kesän 2018 poikkeuksellisen pitkän lämpökauden aikana Suomen hoidetut metsät eivät syttyneet tuleen. Kesän metsäpaloja oli silti niin itärajan takana kuin länsirajan takanakin.

Ravinteiden kierrätystä pitää tehostaa

Ihmiselle kiusallisten jätteiden kierrätyksestä on tullut yhä haastavampi ongelma. Jäteveden laitokset kyllä tehostuvat. Mutta mitä puhtaampana saamme veden vesistöihin, sitä enemmän meille jää ravinnepitoista kiinteää jätettä, lietteenä tai osin kompostoituna.

Liete voi sisältää ihmiselle hankalia jäänteitä, niin myrkyllisinä alkuaineina kuin kiusallisina bakteereina. Jätelietteen levitys ruokapelloille ei ole enää ratkaisu.

Biodieselistä menestystarina, kehitysmaiden kautta

Biodiesel on puoli vuosisataa kehitetyn energiaviljelyn tuotteita. Suomessakin käytiin 1970-luvulla läpi kaikki viljelykasvit, mistä voi puristaa autojen, traktoreiden ja työkoneiden polttonestettä. Harkinnassa olivat muun muassa sokerijuurikas, rypsi, viljat, ruokohelpi, energiahaapa ja energiapaju.

Biodiesel puristetaan tänään pääosin öljykasveista. Vahvimmaksi on noussut öljypalmu. Sen päätuottajia ovat alun perin kehitysmaina pidetyt Malesia ja Indonesia. Niistä tulee 85 prosenttia maapallon palmuöljystä.

Metsäteollisuudessa on aika suljetulle kierrolle – Yhteiskunnan linjaus metsäteollisuudelle on vaikuttavimpia puoleen vuosisataan

Metsäteollisuutemme lienee tyrmistynyt Korkeimman hallinto-oikeuden joulukuun 2019 päätöksestä evätä Kuopioon suunnitellun, maailman suurimman Finnpulp-sellutehtaan ympäristölupa. Samoin lienee tyrmistynyt myös pääosa suomalaisia metsätilallisia.

Yhteiskunnan linjaus metsäteollisuudelle on vaikuttavimpia puoleen vuosisataan.

Huoli ympäristöstä on toki suitsinut metsäteollisuuttamme ennenkin. 1980- ja 1990-lukujen taitteessa tämän koki kainuulainen Pohjan Sellu -hanke. Uusi tehdas ei toteutunut. Oulujärven puhtauden puolustajat kaatoivat hankkeen.

Ilmastokamppailuun piiskalla vai porkkanalla?

Alati kiihtyvään ilmastokamppailuun esitetään yhä useammin piiskoja. Puhumme lihansyönnin verottamisesta tai suopeltojen viljelystä luopumisesta. Ääritapauksessa karjatilalliselle on ehdotettu sakkomaksua, jos hän raivaa lisäpeltoa karjalukunsa kasvun myötä.

Ilmastokamppailuun kannattaa etsiä myös porkkanoita. Niistä Suomelle laaja-alaisin ja siten yksi vaikuttavimpia, on metsätilallisen harjoittama hiilimetsänhoito ja sen aikaansaama ilmastotulo.

Ravinteiden kierrätystä tehostettava, uutta maaluokkaa tarvitaan

Ihmiselle kiusallisten jätteiden kierrätyksestä on tullut yhä haastavampi ongelma. Jäteveden laitokset kyllä tehostuvat. Mutta mitä puhtaampana saamme veden vesistöihin, sitä enemmän meille jää ravinnepitoista kiinteää jätettä, lietteenä tai osin kompostoituna.

Liete voi sisältää ihmiselle hankalia jäänteitä, niin myrkyllisinä alkuaineina kuin kiusallisina bakteereina. Jätelietteen levitys ruokapelloille ei ole enää ratkaisu.