Energiaa viljelemällä

Maapallon energiavirrat hakevat parhaillaan uusia uomia. Halvan öljyn aikakausi on päättynyt. Ydinvoiman tielle näyttää kasaantuvan monia vastuksia: yhä penseämmäksi käyvä yleinen mielipide, voimaloiden katastrofit ja kiusallinen jäteongelma.

Aurinkoenergia on puhdasta ja turvallista. Auringon on laskettu paistavan ehtymättömänä ainakin seuraavat 50 000 vuotta.

OIVALLISET KASVIT

Suomen kasvillisuus, pel­tomme ja metsämme, sitoo vuodessa itseensä auringon energiaa kahden vuoden öljyn­ kulutuksen verran. Energiata­loudellisesti vihreiden kasvien merkitys on oivallettu vasta vii­me vuosina. On löytynyt kasvi­lajeja, jotka pystyvät niitä viljel­täessä ennen arvaamattoman tehokkaaseen aurinkoenergian sidontaan.

Energiaviljely on oppi viljelyskasveista ja menetelmistä joilla auringon energiaa vastaa­notetaan, sidotaan ja muunne­taan varastoitavaan muotoon. Energia sidotaan fotosynteesissä ja varastoidaan biomas­sana.

Energiaviljelyyn sopivia kas­veja etsitään parhaillaan ympäri maailman. Koska jokaisen si­dotun biomassan kuiva-ainekilon energiasisältö on miltei va­kio (noin 19 Megajoulea), tär­kein valintaperuste on satoi­suus.

Vuotuisen  kuiva-ainetuotoksen ennätys on Hawaijin sokeriruo'olla: 112 tonnia hehtaaril­ta. Jatkojalostuksen kannalta sokeriin sitoutunut energia on tavoiteltavaa. Sokerin käyttäminen polttonesteeksi - etyy­lialkoholiksi - hallitaan jo hy­vin. Meikäläisistä viljelyskas­veista voisi tulla kysymykseen sokerijuurikas. Se on naatit, juuret mukaan lukien, satoisin viljelyskasvimme. Voimaperäisesti viljellen siitä saadaan noin 15 kuiva-ainetonnia hehtaarilta vuodessa.

Järviruoko on luonnonvarai­sista kasveistamme tuottoisin. Merenlahdissa on mitattu hämmästyttäviä vuotuisia kas­vuja. Paras pituuskasvun havainto lienee korresta, joka venyi kesän aikana 466 senttimetrin mit­taan. Kuiva-ainetuotos on sa­maa 15 tonnin luokkaa kuin sokerijuurikkaalla. Järviruokoa voisi ajatella viljeltävän esimerkiksi vanhoilla turpeennoston alueilla. Viljelytekniikka on vielä kehittämättä.

ENERGIAPAJU VILJELYSKASVINA

Lupaavimmat energiavilje­lyyn soveltuvat kasvit kuuluvat maassamme pajun sukuun. Näitä, niin sanottuja energia­pajuja on tuotu maahamme ko­keiltaviksi Ruotsista, Tanskas­ta, Unkarista ja Siperiasta. No­peakasvuisia pajuja on löytynyt myös kotimaasta, muun muassa Oulun yliopiston kasvitie­teellisestä puutarhasta.

Energiapajukko viljellään riviviljelynä  45-65 cm:n rivivälein, 20-50 cm:n välein, paju­lajista  riippuen. Viljelmää lan­noitetaan heinänurmen tapaan ja hoidetaan rikkakasvien torju­miseksi    sokerijuurikkaan ta­paan. Pistokkaat juurtuvat en­simmäisenä  kesänä. Metrin - puolentoista metrin mittainen vesakko leikataan syksyllä lisävesomisen edistämiseksi.

Varsinainen energian sidonta alkaa toisena keväänä. Kasvua vauhditetaan lannoituksella. Rivivälit harataan kertaalleen lannoitteen multaamiseksi, jo itäneitten rikkakasvien torjumi­seksi ja maan kuohkeuttamiseksi.

Kantovesat alkavat venyä ru­kiin vauhdilla. Siitä poiketen ne eivät kuitenkaan lopeta kas­vuaan keskikesän kukkimiseen, vaan jatkavat 20-30 cm:n vauhdilla viikossa. Vielä syyskuun lopussa, ennen kasvun tyrehdyttäviä syyspakkasia, vesat pitenevät puoli senttimetriä päivässä. Kasvusto on nyt kuin komeaa maissia, yli kolmen metrin mittaista. Sellaiseen ve­sakkoon kertyy kuiva-ainesatoa parikymmentä tonnia hehtaa­rille.

Kasvatus jatkuu pajulajista riippuen joko yhden tai useam­man (ehkä 3-5) vuoden kier­rolla. Tehokkain energian si­donta on saatu toistaiseksi yh­den vuoden kierrolla, aina syk­syisin kantoon leikkaamalla.

Monivuotista viljelyä rajoit­taa parhaiden energiapajujem­me heikko talvenkestävyys. Nopean ja pitkään jatkuvan kasvun vuoksi niiden versot ei­vät ehdi puutua, vaan paleltu­vat talvella. Ne kestävät pak­kasta kuitenkin lumirajan ala­puolella, ainakin juurakkona.

ENERGIAVILJELY SOVELTUU TURVEMAILLE

Kasvaakseen tehokkaasti energiapajukko tarvitsee run­saasti valoa jaa riittävästi kos­teutta. Kosteusvaatimukset täyttyvät helpoimmin turve­mailla. Varsinkin viljelmän pe­rustamisvaiheessa, pajupistok­kaita juurrutettaessa, kosteu­soloiltaan tasaisten turvemaiden on havaittu olevan edulli­sia.

Turpeen peittämän pinta­-alamme laajuus (10 miljoonaa hehtaaria) on energiaviljelyn kannalta merkittävän rikas luonnonvara. Runsas puolet siitä on metsäojitettu. Turve­maiden peltoja on vajaa miljoo­na hehtaaria.

Energiaviljely voitaisiin aloit­taa jo raivatuilla suopelloilla, pakettipelloilla ja vapautuvilla turpeennostoalueilla. Lisämaa­ta on helposti saatavissa jo esiojitetuista hieskoivua kasva­vista, runsasravinteisista sois­ta.

ENERGIAVILELMIÄ MAATILOILLE

Energiaviljelykokeissa kehi­tetään uutta viljelymuotoa maamme maatilatalouteen. Viljelyketjussa tarvittava työ­voima, ammattitaito, peruskoneistus ja maa-alueet löytyvät helpoimmin juuri maatiloilta.

Energiaviljely soveltuisi lisätuotannoksi muiden vaihtoehtojen rinnalle. Parhaal­ta yhdistelmältä tuntuu nurmi­viljely  + energiaviljely. Ener­giaviljelmän perustamis- ja hoi­totoimet ajoittuvat alkukesään, nurmiviljelmän korjuu keski- ja loppukesään sekä energiaviljelmän korjuu syksyyn ja alkutal­veen.

Luonteeltaan energiaviljely kävisi sopimusviljelyksi sokeri­juurikkaan tapaan. Viljelijä tuottaa raaka-ainetta lämpö­keskukselle tai energian jatko­jalostukseen teollisuudelle. Nämä ovat kiinnostuneet siitä, et­tä raaka-aine on tasalaatuista ja että sitä tulee paljon.

MILLOIN KÄYTÄNTÖÖN

Energiapajuja on tutkittu maassamme vuodesta 1973. Viljelyketju on hahmottumas­sa. Laajimmat koeviljelmät ovat Haapaveden Piipsanne­valla, turvetuotannon alueella, josta osa on jo poistunut käy­töstä. Hehtaarin laajuinen energiapajukoe perustettiin ke­väällä 1979. Pienempialaisia viljelmiä on muun muassa Kannuksessa ja Suonenjoella, metsäntutkimuslaitoksen koealueilla.

Energiaviljelystä on saatu jo nyt niin lupaavia tuloksia, että useat tahot - sekä yhteisöt että yksityiset viljelijät - ovat kiinnostuneet perustamaan omia viljelmiään. Nopeaa liikkeelle lähtöä hidastaa pistok­kaiden puute. Energiaviljely tul­lee käynnistymään maassam­me Ruotsin mallin mukaan pistokastuotannolla. Pistokkaita tarvittaisiin lähivuosina ainakin niin paljon, että saisimme riit­tävän laajat koeviljelmät paju­hakkeen jatkojalostuksen tutkimuksia varten.

Veli Pohjonen

Käytännön Maamies Nro 2/1980. Artikkeli.