Jatkuva metsän kasvatukseen kuuluvat myös jatkuvat hakkuut

    Jatkuva kasvatus on osa jatkuvaa metsäkeskusteluamme. Luontojärjestöt tekivät jo 2018 aiheesta eduskunnalle kansalaisaloitteen. Tavoite oli lopettaa avohakkuut metsähallituksen mailla ja siirtyä jatkuvapeitteiseen metsän kasvatukseen.

    Jatkuvan kasvatuksen menetelmään kuuluvat myös jatkuvat hakkuut, aiemmin poimintahakkuuksi eli harsinnaksi kutsutut. Tieteellisen termin menetelmälle antoi 1984 metsäprofessori Peitsa Mikola: metsänhoidollinen harsinta. Jatkuvaan kasvatukseen kuuluu jatkuva metsänhoito, jonka tarkoitus on ollut aina puun tuotannon lisääminen kestävyyden periaatetta noudattaen.

    2000-luvun metsätiede on osoittanut, että jatkuvasti kasvattaen on mahdollista yltää samaan puun kasvuun ja hakkuumäärään kuin avohakkuiden lohkometsätaloudessa. Lohkometsätaloudella on yksi etu: kasvinjalostus. Jalostettujen taimien istuttamista suositellaan pääosin avohakkuumaille.

    Avohakkuista luopuminen on jo arkipäivän vaihtoehto.

    Nykyään voi risteyttää ja valita viljeltäväksi entistä nopeammin kasvavia puulajikkeita. Lämpenevään ilmastoon sopivampia lajikkeita voi jalostaa etukäteen. Luonto risteyttää itsekin lajikkeita, jotka sopivat uuteen ekosysteemiin, mutta tähän menee satoja vuosia.

    Tuulenkaadon aukkoja jatkuvaan kasvatukseenkin tulee. Niille voisi istuttaa jalostettuja, entistä nopeakasvuisempia taimia, joiden kasvua voi vauhdittaa lisäämällä maaperään elinvoimaa parantavaa biohiiltä.

    Pääosa tavallisia metsätilallisia ei ole vielä jatkuvaan kasvatukseen syttynyt. Avohakkuu on helpoin tapa myydä puuta nopeasti ja paljon. Metsänviljely taimikonhoitoineen on opittu, se tuo säännöllistä työtä metsätiloille. Avohakkuista luopuminen on jo arkipäivän vaihtoehto.

    Metsähallituksen osalta kyse on valtion päätöksestä omissa metsissään. Yksityismetsien osalta ongelma on monimutkaisempi. Pakkokeinoja metsätilalliset eivät halua. Miten kannustaa metsätiloja vapaaehtoiseen muutokseen? Muutosmallia voisi ottaa 1900-luvun puolivälin metsänparannuksesta. Siirtymä uuden sukupolven metsänhoidolliseen harsintaan on samantyyppinen metsänhoidon muutos kuin valtion takaamilla lainoilla rahoitettu soistuvien metsien ojituksemme. Siihenkin metsätilalliset tarttuivat, kun yhteiskunta tuli metsänparannuslainalla vastaan. Onko 2020-luvun metsätalous jo valmis 1900-luvun mittaluokan muutoksiin, jatkuvaa metsänhoitoa korostavaan metsien jatkuvaan kasvatukseen?

Veli Pohjonen

Etelä-Suomen Sanomat. Mielipide. 20.9.2025

Tänään 8:00

Kirjoittaja

Harsintametsätalous takaisin tuettuna

    Koronan jälkeisessä taloustilanteessa puhe metsien avohakkuista on palautunut taas päivän aiheeksi. Luontojärjestöthän tekivät jo 2018 aiheesta eduskunnalle kansalaisaloitteen. Tavoite oli lopettaa avohakkuut metsähallituksen mailla ja siirtyä niin sanottuun jatkuvaan kasvatukseen.

    Jatkuva kasvatus on hieman harhaanjohtava termi, koska menetelmään kuuluvat myös jatkuvat hakkuut.  Menetelmää kutsuttiin aiemmin poimintahakkuuksi eli harsinnaksi. Tieteellisen tarkan termin menetelmälle antoi 1984 metsäprofessori Peitsa Mikola: metsänhoidollinen harsinta.

    2000-luvun puolella kehittynyt metsätiede on Suomessakin osoittanut, että täsmällisesti harsien on mahdollista yltää samaan puun kasvuun ja hakkuumäärään kuin avohakkuiden lohkometsätaloudessa. Tosin kasvun mittaustuloksia on metsätieteessä edelleen molempiin suuntiin, ja kiistely menetelmien paremmuudesta jatkuu.

    Ainut kiistaton osio liittyy kasvinjalostukseen. Nykymenetelmin voi risteyttää ja valita entistä nopeammin kasvavia puulajikkeita viljeltäviksi - avohakkuun aukeille. Ja ilmaston hitaasti lämmetessä uuteen ilmastoon sopivampia lajikkeita voi jalostaa etukäteen. Luonto kyllä risteyttää muuttuneeseen ekosysteemiin sopivia luomulajikkeitaan itsekin. Mutta luonnon kierrossa tähän menee havupuilla satoja vuosia.

    Pääosa tavallisia metsätilallisia ei ole harsintametsätalouteen syttynyt. Perussyy tämän päivän avohakkuisiin lienee, että ne ovat yksinkertaisin tapa metsätilalliselle myydä puuta nopeasti ja paljon.

    Meillä on kuitenkin eri puolella Suomea matkailun ja erityismaiseman maa-alueita, joilla voisimme siirtää metsätalouden painopistettä. Niillä voisimme palata nykyisestä lohkometsätaloudesta uuden sukupolven harsintaan. Matkailu tykästyisi tähän maisema-alueilla, kesän maastopyöräilyn retkireiteillä ja talven kansanhiihtoladuilla.

    Avohakkuista luopuminen on jo eduskunnan puitavana. Metsähallituksen osalta ratkaisu on yksinkertainen. Kyse on valtion päätöksestä omissa metsissään.

    Yksityismetsien osalta ongelma on monimutkaisempi. Miten kannustaa metsätiloja muutokseen?

    Muutokseen voisi ottaa mallia 1900-luvun puolivälin metsänparannuksesta. Paluu uuden sukupolven harsintametsätalouteen on samantyyppinen, pitkäaikainen metsänhoidon muutos kuin taannoinen metsänparannuksen varoilla rahoitettu suometsien ojituksemme. Siihenkin metsätilalliset tarttuivat, kun yhteiskunta tuli tukineen vastaan.

    Maisemoinnin kannalta harsinnan voisi kehittää 2020-luvun metsänparannukseksi.

VELI POHJONEN

Käsikirjoitus 4.8.2020  

Harsinta - uuden ajan metsänparannusta

Talousmetsien avohakkuut puhuttavat. Luontojärjestöt tekivät 2018 aiheesta eduskunnalle kansalaisaloitteen. Tavoite on lopettaa avohakkuut metsähallituksen mailla ja palata metsien alkuperäisiin poimintahakkuisiin eli harsintaan.

Aloitteessa ei ole kyse tiukasta luonnonsuojelusta. Olemme jo luvanneet Aichin kokouksessa 2014 suojella erityyppisiä luonnonmetsiä yhteensä 17 prosenttia. Näihin metsiin eivät kuulu minkäänlaiset hakkuut. Hakkuutavan vaihto koskee suojelun ulkopuolista 83 prosenttia, talousmetsiä.

Tuottoa vai tukea pellolta ja metsästä

Maa- ja metsätaloutemme perustui alkujaan hyvään tuottoon. Jo vuosisatoja sitten viljelijän tavoite oli kasvattaa peltohehtaarillaan mahdollisimman satoisasti viljaa tai rehua.

Viime sadan vuoden aikana hän oppi samoin tehokkaasti kasvattamaan metsähehtaarillaan myyntiin tukkia, sellupuuta ja energiapuuta.

Uuden sukupolven harsintaa metsätalouteen

Talousmetsien avohakkuut puhuttavat jatkuvasti. Luontojärjestöt tekivät 2018 aiheesta kansalaisaloitteen. Tavoite on lopettaa avohakkuut metsähallituksen mailla ja palata metsien alkuperäisiin poimintahakkuisiin eli harsintaan. Aloite meni nykyiseen eduskuntaan.

Kyse ei ole tiukasta luonnonsuojelusta. Olemme jo luvanneet Aichin kokouksessa 2014 suojella erityyppisiä luonnonmetsiä yhteensä 17 prosenttia. Näihin metsiin eivät kuulu minkäänlaiset hakkuut. Hakkuutavan vaihto koskee suojelun ulkopuolista 83 prosenttia, talousmetsiä.

Metsälöiden viljelylaina kasvattaisi lisää puuta ja panisi sitä myyntiin

Suomessa on 376 000 perheomistuksen metsätilaa eli metsälöä. Metsälöksi lasketaan yli kahden hehtaarin metsäpalsta. Metsälön keskikoko on noin 30 hehtaaria; metsälö voi koostua useammastakin palstasta.

Metsälöt kasvavat pääosan metsäteollisuuden puusta. Puun myynti kuitenkin takkuaa. Kolmanneksella metsälöistä ei ole ollut hakkuita 30 vuoteen.

Metsälöt merkitsivät sotien jälkeiselle kansantaloudelle paljon. Valtiovalta kannusti niitä metsänviljelyyn, metsien hoitoon ja puun myyntiin sekä piiskoilla että porkkanoilla.

Pystykarsintaa kuntourheiluksi

Avohakkuun läpi hiihtelevä saattaa murehtia, mitä tänään tarkoittaa sana metsänhoito. Myös taimikonhoidon palsta mietityttää. Saunapuun kokoista koivua on hoidettu maahan sikin sokin.

Metsänhoito kaipaa enemmän mielihyvää antavia menetelmiä. Esimerkiksi käy meillä harvinaistunut pystykarsinta.

Mäntyjen pystykarsinta tavoittelee oksatonta tyvitukkia, kun puu myöhemmin myydään sahalle. Kyseessä on pitkäaikainen metsänhoito. Pohjoissuomalaisen, nuorena karsitun puun voi myydä tukiksi vasta seuraava sukupolvi, ehkä 50 vuoden päästä. Etelä-Suomessa pystykarsija saattaa ehtiä myymään puun itsekin.

Talousmetsillä menee yhä mukavammin – 150 miljoonan kuution etappi on mahdollista saavuttaa

Metsätaloutemme on aina tavoitellut lisää puun kasvua. Lisäkuutioita tarvitaan taas, olipa kyseessä ilmastokamppailun kaipaamat hiilen varastot tai mahdollisten uusien sellutehtaiden puun tarve.

Metsänkasvun pyöreitä merkkipaaluja tunnemme kolme: 50, 100 ja 150 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kyseessä on metsiemme koko vuosikasvu, runkoina.

Talousmetsillä menee mukavasti

Metsätaloutemme on aina tavoitellut lisää puun kasvua. Lisäkuutioita tarvitaan taas, olipa kyseessä ilmastokamppailun kaipaamat hiilen varastot tai mahdollisten uusien sellutehtaiden puun tarve.

Metsänkasvun pyöreitä merkkipaaluja tunnemme kolme: 50, 100 ja 150 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kyseessä on metsiemme koko vuosikasvu, runkoina.

Pohjapaalulla olimme sotien jälkeen. Laskennallisesti 50 miljoonaa kuutiota ylitimme 1948. Puustomme ei silloin kummoisesti kasvanut.

Metsätalouden merkkipaalut

Aivan kuten merkkivuosia on Suomen itsenäisyydellä, on metsätaloudellammekin pyöreitä merkkipaaluja. Puun kasvulle niitä on kolme: 50, 100 ja 150 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kyseessä on metsien koko vuosikasvu, runkoina.

50 miljoonan kuution pohjapaalulla olimme sotien jälkeen. Puustomme ei silloin kummoisesti kasvanut. Haapavetinen professori Olavi Huikari opetti, että heikko kasvu johtuu pitkälti kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta.

Metsillä menee mukavasti

Suomalainen metsätalous tuntee kolme puuston kasvun paalua: 50, 100 ja 150 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kyseessä koko vuosikasvu runkopuuna, kaikissa maamme metsissä.

50 miljoonan kuution pohjapaalulla olimme sotien jälkeen. Laskennallisesti tämä tapahtui vuonna 1949. Puustomme ei silloin kummoisesti kasvanut. Metsäntutkimuslaitoksen professori Ransa Olavi Huikari jyrisi, että merkittävä syy heikkoon kasvuun oli kangasmetsiin hiipivä soistuminen.