Kiertotalouden juurilla

    Kiertotalouden opin kehitimme 1900-luvun loppupuolella. Oppi on energian virtaa, uusiutuvia luonnonvaroja, niiden jalostusta ja aineiden kiertoa.

    Ympäristöongelmien ratkaisuna ei olekaan teollisuudesta luopuminen, vaan sellainen ekoteollisuus joka perustuu suljettujen kiertojen teknologiaan. Ympäristöajattelu kääntyy ylösalaisin. Kiertotalous tekee jätteestäkin myyntitavaraa.

    1990-luvulla kiertotalouden esimerkkinä oli uuden sukupolven sahateollisuus, Kuhmon malli. Se yhdisti paikallistasolla kestävän metsänhoidon, sahapuun, sähkön ja kaukolämmön sekä kierrätti sahan jätteet.

    Sahalle sisään virtaa raaka-ainetta tukkipuuna. Sahalta ulos virtaa lankkua ja lautaa niin kotimaan rakennukseen kuin ulkomaan vientiin. Sahauksesta jää yli kuorta, purua ja losoa. Losot haketetaan. Tasalaatuinen runkopuun hake myydään lähimmälle sellutehtaalle.

    Kuori, puru ja sekalaatuinen hake poltetaan sahan voimalassa sähköksi ja lämmöksi. Osan syntyvää energiaa saha käyttää itse. Ylimääräinen sähkö myydään sähköverkkoon ja lämmin vesi kaukolämpöverkkoon.

    Sahauksen ja voimantuotannon jälkeen tukkipuusta on enää jäljellä voimalan tuhka. Kiertotaloudelle sekin on tuote. Tuhka rakeistetaan ja levitetään lannoitteena tukkipuuta kasvaviin metsiin.

    Sahateollisuuteen verrattuna selluteollisuus ajautui kiertotalouden kriisiin. Kiertotaloushan haluaa kierrättää kaikkia alkuaineita, myös vetyä ja happea, vetenä. Mikään uusista sellutehtaan hankkeistamme ei tavoittele tätä. Kaikki hankkeet hakevat jätevedelleen päästölupia, järveen tai mereen.

    Viimeisin esimerkki on Kuopioon jo vuosikausia suunniteltu maailman suurin, Finnpulp sellutehdas. Viime joulukuussa se kaatui Kallaveteen laskettavan jäteveden haittoihin.

    2010-luvulla kiertotalouden haasteista keskeisiä olivat jätevesien mukanaan jokiin ja järviin kuljettamat ainekset. Niihin kuuluu hyötyaineita (kuten typpi ja fosfori), haitta-aineita (humus ja sulfaatit), raskasmetalleja (kuten kadmium) ja hieman erikoisempia jätevesien lääkejäämiä.

    Emme osaa vieläkään kestävästi sulkea näiden ainesten kiertoja, emmekä muuntaa vesikierron haittoja hyödyiksi. Esimerkkejä ovat selluteollisuuden lisäksi Talvivaaran kaivos, biokaasulaitokset ja jäteveden puhdistamot.

    2020-luvulla kiertotalouden riippakiveksi on nousemassa ydinvoima. Sen tuottamia radioaktiivisia jätteitä emme osaa maapallolla kierrättää alkuunkaan. Ihmiselle vaarallinen säteilyjäte on muurattava peruskallioon 200’000 vuodeksi.

    Viimeksi ydinvoiman riippakivi tuli esille Euroopan unionissa joulukuussa, kun parlamentaarikot joutuivat energiatalouden keskusteluissaan pohtimaan, voiko ydinvoiman nimetä ekoleimalla. Ekoleimattu energian tuotanto voisi saada omaa EU-tukeaan. Enemmistö parlamentaarikkoja päätyi kuitenkin kantaan, että kierrätysongelmansa vuoksi ydinvoimaa ei käytännössä voi luokitella kestävän ekologiseksi tukikohteeksi.

    Kiertotalouden kannalta ydinjätteelle olisi vain yksi maailmanlaajuinen ratkaisu. Ydinjäte pitäisi lähettää nykyraketeilla radioaktiivisuuden kehtoon, aurinkoon.

    Kiertotalouden juurilla Kuhmon mallista on mittavasti opittavaa niin selluteollisuudelle kuin ydinvoiman teollisuudelle.

VELI POHJONEN

Käsikirjoitus 2.2.2020