Vastustaisimmeko hiilidioksidin jätemaksua?

Hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC julkisti Pitkäperjantaina (2007) entistä karumman arvionsa ilmaston muutoksesta. Taivaalle pääsee hiilidioksidia yhä kiihtyvämmällä vauhdilla, ja ilmasto lämpenee vielä laskettua nopeammin. Uutinen se ei enää ollut. Samanlaisia varoituksia olemme kuulleet jo neljännesvuosisadan.

Uutinen voisi kohta olla se, että edelleen kasvihuoneilmiön torjunnan näkyvimmiltä saavutuksilta tuntuvat pari aihetta käsittelevää katastrofielokuvaa, USA:n entisen varapresidentin näyttävä ilmastovideo ja Suomessa yksi kirjallisuuden Finlandia-ehdokas (Risto Isomäki, Saraswatin hiekkaa).

Ilmastopaneeli ei kuitenkaan hellitä. Hiilidioksidin ongelmaan tarvitaan käytännön ratkaisuja. Ne käyvät sitä vaikeammaksi ja kalliimmaksi, mitä pidempään annamme päästöjen kasvun jatkua.

Liikahiilidioksidi on energiatalouden jätettä. Koska se on peräisin kivihiilestä, öljystä ja maakaasusta, se ei kuuluisi ilmakehään ollenkaan. Se pitäisi haudata maan alle tai upottaa meren pohjaan.

Hiilidioksidia voi verrata jäteveteen. Jos yhteiskunta on ratkaissut jäteveden käsittelyn, se ratkaisee myös jätehiilidioksidin käsittelyn. Lopulta molemmissa kysymys on vain rahasta.

Kokemusta kannattaisi hakea jätevesimaksusta. Maksamme vedestä runsaat kaksi euroa kuutiolta. Hinnasta toinen puoli on tuloveden, toinen jäteveden osuutta. Kun jätevesimaksu aikoinaan tuli, sitä vastustettiin. Maksu käytetään jäteveden puhdistamiseen. Kun saamme nauttia kirkkaammista jokien, järvien ja merenlahtien lähivesistä kuin vielä parikymmentä vuotta sitten, jätevesimaksun vastustus on hiipunut.

Hiilidioksidin jätemaksu olisi mutkattomin kerätä sähkö- ja kaukolämpölaskun yhteydessä. Vaikkapa kivihiiltä pääpolttoaineenaan käyttävä voimayhtiö voisi käyttää näin kertyvät varat ilmaston hyväksi kolmella tapaa.

Ensiksi, voimala voisi maksaa hiilidioksidin loppusijoituksesta. Malli on jo rakenteilla Saksaan. Liittokansleri Angela Merkel muurasi 2006 peruskiven voimalaan, jonka savuista hiilidioksidi siepataan talteen. Se pumpataan maaperään, 800 metrin syvyydestä löytyneiden, ikivanhojen suolavesikerrosten alle.

Ilmastopaneeli on arvioinut, että hiilidioksidin sieppaus ja hautaaminen maksaisi 15 - 75 euroa hiilidioksiditonnilta. Voimalan Saksaan rakentava Vattenfall puolestaan arvioi, että menetelmä kaupallistuu, jos kuluttajat hyväksyvät hiilidioksidin jätemaksuksi 40 euroa tonnilta.

Toiseksi, voimala voisi ostaa jätemaksuvaroilla hiilidioksidin päästöoikeuksia. Niillä se voi laskea kasvihuonekaasunsa taivaalle kuten ennenkin.

Päästöoikeuksista tuli kauppatavaraa 2005, kun EU käynnisti niiden pörssikaupan. Vielä päästöoikeudet ovat halvempia kuin loppusijoitus. Ensimmäisellä kaudella päästöoikeuden hinta kipusi kerran yli 30 euron tonnilta. Toisen, 2008 alkavan kauden päästöoikeuden ennakkohinta oli huhtikuussa 2007 noin 17 euroa.

Kolmannessa tapauksessa voimala välttyisi sekä loppusijoitukselta että päästöoikeuksien ostolta, jos se valitsee polttoaineeksi päästöttömän puupelletin. Puupelletti on kivihiiltä kalliimpaa, ja hiilidioksidin jätemaksun voisi käyttää polttoaineiden hintaeroon.

Ruotsi näyttää tässä suuntaa, Tukholman Hässelbyn kaukolämpövoimalassa. Vielä 1992 se poltti kivihiiltä. Voimalan johto päätti vähentää hiilidioksidin päästöjä ja luopua kivihiilestä. Tilalle tuli pelletti. Lopputuote on puhdasta sähköä ja kaukolämpöä, joiden tuotanto ei rasita ilmakehää.

Ilmastopaneelin raportin jälkeen lienee selvää, että kamppailu ilmaston muutosta vastaan on ihmiskunnalle väistämätön. Tästä kamppailusta voi tulla Winston Churchillin aikoinaan lupaamaa verta, uurastusta, hikeä ja kyyneliä - tai ehkei sentään kaikkea niitä.

Kyyneliltä emme välttyne, jos ne seuraavat sähkö- ja kaukolämpölaskua. Tuskin kukaan enää uskoo, että hiilidioksidin päästöjä saadaan kuriin ilman kaikille lankeavaa kustannusta. Hiilidioksidin jätemaksu lienee tulossa sähkölaskuumme. Vastustaisimmeko sitä?

Hikeä emme pane pahaksi, jos se tarkoittaa talouden toimeliaisuutta esimerkiksi uuden pellettiteollisuuden myötä. Saahan metsätalous samalla ilmaston muutoksen torjunnasta uuden pestin, joka toisi tuoretta tuloa ja työllisyyttä maahamme.

Veli Pohjonen

Koneviesti. Kolumni. 1.6.2007.