Suurpedot kuuluvat myös susirajan taakse

Pihapiiriin tullut susi lopetettiin loppukeväästä (2007) poliisin luvalla Etelä-Savossa. Susi oli seuraillut ihmisiä ja käynyt pihoilla parin viikon ajan. Se ei ollut juuri reagoinut hätistelyihin. Häirikkösudet ovat ihmiselle vaarallisia, ja ne kuuluu lopettaa.

Susien kuten muiden petojenkaan tapaaminen Etelä-Suomessa ei ole enää uutinen. Huomattavampaa alkaa olla jo asetelma: samalla kun pedot lisääntyvät rintamailla, ne vähenevät alkuperäisessä erämaassaan, pohjoisen ja koillisen asumattomissa metsissä.

Mihin me 2000-luvun pedot haluamme, kulttuurin keskelle vai kairoihin susirajan taakse?

Värriön tutkimusasemalla pitkäaikainen petoseuranta

Saariselän kaakkoispuolella sijaitsevalla Helsingin yliopiston Värriön tutkimusasemalla on tutkittu suurpetojen liikkeitä aina siitä lähtien, kun Erkki Pulliainen perusti aseman 1967. Mikä olikaan tutkiessa, kun tukikohdan portailla kuuli talviöisin suden ulvontaa, ahman viimeisen ammattipyytäjän Asseri Turpeisen talvikammi oli läheisessä Pulkkatunturissa, ja metsistä löytyi vielä tuoreen tuntuisia karhunloukkuja.

Tämä itäkaira oli myös eräkirjailija A.E. Järvisen tarunomainen pyytömaa. Sinne hän hiihti petojen jäljille, ei Pohjois-Karjalaan, Keski-Suomeen tai jopa Varsinais-Suomeen. Niillä seuduinhan esimerkiksi suden nyt varmimmin tapaa.

Miten suurpedot voivat Itäkairassa nyt, kymmeniä vuosia tutkimusaseman perustamisen jälkeen?

Pitkäaikaisin tieto suurpetojen liikkeistä saadaan talvisaikaan viikoittain partioitavasta lumilinjan hiihdosta. Se on kuusi kilometriä pitkä selkälinja, joka kulkee Värriötuntureiden selänteeltä Nuorttijoen laaksoon. Hiihtäjä kirjaa reitin ylittäneet jäljet, määrittää lajin ja merkkaa muistiin eläimen kulkusuunnan.

Kuluneen 40 talven aikana reitti on hiihdetty yli 1200 kertaa. Tietopohjaksi on kertynyt ainutlaatuinen jälkipankki, josta voi päätellä talvipetojen pitkäaikaisia runsauden muutoksia.

Susi on ylittänyt lumilinjan yhdeksän kertaa. Ylityksistä kahdeksan on 1970 – luvulta ja yksi jouluviikolta 2005.  Ahman jäljet on laskettu 28 kertaa. Pääosa (20) havainnoista on 1960- ja 1970-luvuilta. Kahdeksan ylitystä on vuoden 1992 jälkeen, viimeisin keväältä 2002. Ilves on ylittänyt linjan kahdeksan kertaa, viimeksi maaliskuussa 1983.

Talvipedot vähenevät Värriössä. Miksi esimerkiksi sudet ovat luonnonpuistosta lähes hävinneet? Suurpetoja metsästetään puiston ulkopuolella, mutta miksi petoja ei tule itärajan takaa niin kuin takavuosina.

Itätäydennys on historiaa

Nuorttitunturista itään alkaa rajantakainen selkonen. Kuolan suojelualue, Lapin luonnonpuisto on 50 kilometrin päässä. Näissä erämaissa uskottiin olevan suurpetojen turvapaikka, josta esimerkiksi nuoria susia pyrkii Suomen puolelle täyttämään sitä tyhjiötä, minkä oma pyyntimme saa aikaan.

Näin oli vielä neljäkymmentä vuotta sitten. Petojen liikkuminen alkoi vähetä perestroikan aikoihin. Olot itänaapurissa vapautuivat, ja historian kehityksen myötä suurpetojen kotimetsään tuli lieveilmiöitä, muun muassa moottorikelkkoja ja salametsästystä. Venäläistutkijoiden mukaan ainut suurpetojen turva-alue Kuolan ja Muurmanskin alueella on enää Lapin luonnonpuisto itse.

Suurpedot eivät juokse koillisella raja-alueellamme niin kuin ennen. Vähenemä näkyy Värriön petohavainnoissa. Se tunnetaan muualtakin Itäkairasta.

Koska itätäydennystä ei tule ja oma koillinen kantamme laskee, metsästämme suurpetojamme liikaa. Valitettavasti meilläkin esiintyy salametsästystä. Esimerkiksi vuoden 2007 alkupuolella Itäkairassa epäillään tapahtuneen kaksi ahmantappoa ja samoin kaksi karhun salakaatoa, kaikki moottorikelkan avulla.

Petokorvaukset eivät ole kohdallaan

Suurpetojen vähenemä kertoo syvällisemmästä ongelmasta kuin pelkistä metsästysasioista. Se kertoo, että petokorvauksemme ovat liian alhaiset.

Vuonna 2004 petokorvauksia maksettiin porotaloudelle 0,9 miljoonaa euroa. Laskennan perusteena oli 1809 löytynyttä poroa. Samana vuonna esimerkiksi Ruotsi oli varannut korvauksiin 5,3 miljoonaa euroa, yli viisi kertaa enemmän kuin meillä.

Ruotsissa korvausten pääperuste ovat tutkijoiden avulla laskettavat vuotuiset petokannat, pesät ja pentueet. Meillä kotkakorvaus toimii juuri näin. Malli on niin hyvä, että koko Lapin kotkakanta on kääntynyt nousuun.

Suomalaisella korvausjärjestelmällä susi, ahma ja ilves eivät palaa alkuperäisille pesimäseuduilleen. Suurpetokorvaukset eivät ole kohdallaan. Olisiko meilläkin siirryttävä Ruotsin malliin, sekä vahinkojen korvausperusteiden että niiden määrien osalta?

Pedot kuuluvat puistoihin

Itäkairan suurpedot jaksavat 2000-luvulla entisaikoihin verrattuna kovin kehnosti. Ne eivät enää pesi puistossa ollenkaan, eivätkä näyttäydy juuri muutenkaan.

Kuuluisivatko suurpedot kuitenkin Värriön luonnonpuistoon, muualle Itäkairaan ja ylipäänsä susirajan taakse? Kyllä ne kuuluisivat, samassa määrin kuin ahmanpyytäjä Asseri Turpeisen aikoihin. Nykyisessä suurpetolinjauksessamme on jotakin outoa, jos olemme siirtäneet sudet, ahmat ja karhut rintamaille ja jättäneet suurpetojen alkuperäisen erämaan tyhjiöksi luonnon- ja kansallispuistoja myöten.

Veli Pohjonen

Maaseudun Tulevaisuus. Vierasyliö. 9.7.2007.