Pajukosteikkoja suojelemaan vesistöjä

Vesistöihimme valuu edelleen kiusallisia aineksia. Turvesuot päästävät järviin humusta. Jätevedenpuhdistamot pystyvät poistamaan veden typestä ja fosforista vain osan. Karjatilat ovat ongelmissa, ellei tilalla ole riittävästi peltoa, jonne lietelannan ehtii kesällä sovittuun aikaan levittää.

Kaivosten varastoaltaat pursuavat yli. Viime aikojen kuohuttavimpia tapauksia ovat olleet Sotkamon Talvivaaran päästöt.

Pintavalutus on 2000-luvun keksintö hillitä valumia. Menetelmässä poistovesi lasketaan paljaalle maalle, tyypillisesti suolle. Osa vedestä haihtuu. Osa painuu maakerroksen läpi pohjaveteen jättäen haitta-aineet maahan.

Kentän läpi valuvan veden toivotaan puhdistuvan niin, että sen voi päästää suon alapuolisiin puroihin, jokiin ja järviin.

Pintavalutus käsittelee vettä passiivisesti, koska haihtuminen tapahtuu vain elottomilta pinnoilta. Haihduntaa kannattaisi tehostaa sopivin viljelypuin. Biohaihdutukseen sopivat parhaiten sekä luonnonvaraiset että jalostetut pajut.

Biohaihdutuksessa puille johdettu jätevesi haihtuu puhtaana ilmaan puiden juurten, runkojen, oksien ja lehtien kautta. Keskimääräisenä kesäpäivänä kasvustoltaan sulkeutunut, kasvuisa pajukko haihduttaa kolmen millimetrin sademäärää vastaavan vesimäärän. Se vastaa 30 kuutiota vettä hehtaarilta vuorokaudessa.

Luonnonvaraisista pajuista avoimella kosteikoilla viihtyy hyvin halava. Sillä on etunaan myös maku, sitä eivät syö jänikset eivätkä hirvet.

Tehokkain kosteikko on suljettu haihdutuskenttä. Se on ensin vuorattu altapäin vedenpitävällä kalvolla. Sen päälle on levitetty noin metrin paksuudelta kasvuturvetta, johon haihduttavat puut viljellään pottitaimina tai pistokkaina.

Turpeen sekaan on vedetty salaojaputket. Peltokuivatukseen verrattuna ne toimivat ylösalaisin: jätevesi johdetaan tai pumpataan salaojia pitkin puiden juurten alle. Sadeveden sekoittuminen haihdutuskentän maaveteen ehkäistään mahdollisimman tarkoin. Kentän ulkopuoliset vedet johdetaan pois niskaojilla. Erityisen sateisilla alueilla kenttä katetaan muovitunneleilla tai -huoneilla.

Pajukosteikoilla haetaan ensisijaisesti kovaa veden käyttöä, toissijaisesti kovaa kasvua. Vesi valutetaan sellaisille lajeille, jotka ovat vedelle tuhlaavia.

Haihduttaessaan paju sitoo typen, fosforin, rikin ja haitalliset raskasmetallit juuriinsa, runkoihinsa ja lehtiinsä. Ne siirtyvät puun korjuussa hakkeeseen ja lopulta voimalan tuhkaan tai savukaasuihin. Tuhkan voi kierrättää puiden lannoitteeksi.

Savukaasuista erotellaan pesurilla rikki. Esimerkiksi Talvivaarasta pääsee vesistöihin eniten juuri rikkiä, veteen liuenneina sulfaatteina. Biotaloudessa rikki ei ole haitta vaan hyöty. Rikkihän on lehtipuiden kymmenenneksi yleisin alkuaine; puu tarvitsee kasvaakseen rikkiä ja fosforia saman verran.

Raskasmetalleista kiusallisin on kadmium. Sitä vuotaa kaivoksilta vesistöihin päästövesien mukana. Kadmium siirtyy hitaasti ketjuttumalla kaloihin, peltoihin ja ruokaamme.

Kadmiumin ketjun voi katkaista pajukosteikolla. Ruotsissa on mitattu, että valitut pajut imevät biomassaansa 20 kertaa enemmän kadmiumia kuin esimerkiksi heinäkasvit. Kadmium poistuu kierrosta, kun hakevoimalan tuhkaa ei tällaisten lehtipuiden jäljiltä päästetä heti lannoitteeksi. Kadmium on ensin eroteltava tuhkasta.

Vesistöjen ympäröimä yhteiskuntamme on tänään ongelmissa, mikä vaatii uutta ajattelua. Vesistöjä on joka tapauksessa suojeltava paremmin. Valumat tulisi ottaa hyötykäyttöön.

Pajukosteikot, ravinteiden suljetut kierrot ja haitta-aineiden sieppaus maksavat. Se on laskettava 2000-luvun ympäristökustannukseksi. Onneksi saamme vastapainoksi pajukosteikoilta alati uusiutuvaa energiaa, hakkeena.

Veli Pohjonen

Turun Sanomat. Lukijoilta. 8.1.2015.