Lisää bioenergiaa hakepajusta

Ajatuksen hakepajusta toivat Suomeen metsäjohtaja Ralph Erik Serlachius ja metsätutkija Risto Sarvas vuonna 1953. He aavistelivat jo silloin, että pienpuun riittävyydestä on tulossa selluteollisuudelle ongelma.

Sama riittävyyden pelko putkahti esiin taas 2000-luvulla. Voimateollisuus on alkanut ostaa pienpuuta bioenergiaksi. Metsäala pelkää, että pian vain tukkipuu voi kilpailla hinnallaan bioenergian kanssa.

Serlachius ja Sarvas ostivat Tanskasta 5000 vannepajun pistokasta, jotka viljeltiin Helsingin pohjoispuolelle, Ruotsinkylään. Sarvas seurasi niiden kasvua ja talvenkestoa parinkymmenen vuoden ajan.

Viljelytutkimus käynnistyi varsinaisesti vasta 1970-luvulla, ensimmäisen öljykriisin jälkeen. Nyt hakepajua tarvittiin bioenergiaksi.

Keväällä 1978 professori Olavi Huikari järjesti 4H-järjestön kanssa kilpailun, kuka kerholainen löytää pisimmän pajunvesan, missä se kasvaa ja mitä lajia se on. Tavoite oli löytää kotimaisia jalostuksen emopuita ja risteyttää niitä Tanskasta tuodun vannepajun kanssa. Sen talvenkestävyys  kun herätti koko ajan epäilyksiä.

4H –kilpailulla oli valtava menestys. Vesalähetyksiä tuli Metsäntutkimuslaitokseen satoja. Ne viljeltiin Kannukseen, energiametsäkoeasemalle.

Tutkimus laajeni pajulajikkeiden valinnasta kasvatuskokeisiin 1983, kun Imatran Voima (nykyinen Fortum) aloitti bioenergiatutkimuksen Kopparnäsin tiluksillaan, etelärannikon Inkoossa. Se koeviljeli hakepajua kymmenen vuotta.

Yhtiö hankki tuoreimman tietotaidon Ruotsista, Suomesta sinne muuttaneelta professori Gustaf Siréniltä. Hän oli vuodesta 1976 lähtien kehittänyt Uppsalan maatalousyliopistossa hakepajun kasvatusmenetelmää. Sirén hätkähdytti jo vuotta myöhemmin metsäalan väkeä, kun hän totesi hakepajun pystyvän kasvavamaan vuodessa 75 kuutiota hehtaarilla, vähintään kymmenkertaisesti sen, mitä talousmetsät kasvavat.

Kopparnäsin tulokset tukivat väitettä. Heti ensimmäinen kolmen vuoden kierto kasvoi keskisatona 38 kuutiota vuodessa hehtaarilla, ja parhaat lajikkeet vielä enemmän. Inkoossa haketta tuottivat 1900-luvun lopulla maamme nopeakasvuisimmat metsät.

Maatilojen energiaviljelykokeet käynnistyivät 1992 Inkoon koesarjan pohjalta. Maa- ja metsätalousministeriö rahoitti energiatilaohjelman joukolle eteläsuomalaisia maatiloja.

Bioenergialle oli ensimmäinen maatalouspoliittinen tilaus. Olimme kansallisessa ylituotantotilassa. Maataloustieteilijät kohisivat miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.

Mukaan liittyi kymmenkunta tilaa, ja niiden pelloille viljeltiin hakepajukokeet ruotsalaisen mallin mukaan. Parhaat tulokset saatiin Länsi-Uudellamaalla, Pohjan pitäjässä, Nygårdin kartanon mailla.

Hakepajun viljely pysähtyi 1995, kun liittyminen Euroopan unioniin. Ylituotanto ja miljoonan peltohehtaarin ongelma hävisivät. Vilja-alamme kääntyi taas nousuun. Bioenergialle ei ollut vielä sijaa pelloillamme.

Ruotsissa kehitys oli toinen. Maa oli varautunut peltojen vaihtoehtoiseen käyttöön 1970-luvulta lähtien. Kun Gustaf Sirén oli tutkinut hakepajua kymmenen vuotta, Ruotsin hallitus otti 1987 peltojen energiametsityksen uuden maatalouspolitiikan vaihtoehdoksi.

Viljelijöiden neuvontatyö siirtyi yliopistosta käytäntöön. Ruotsin tuottajajärjestön tytäryhtiö Agroenergi AB järjesti sekä neuvonnan että sopimustuotannon, mikä takaa viljelijöiden tuottamalle hakkeelle menekin.

Bioenergiahankkeeseen on liittynyt 25 lämpökeskusta ja joukko urakoitsijoita. Konepajat kehittävät istutuskoneita. Korjuuseen on pystypajukkoa puiva hakepuimuri.

Vuonna 2006 Keski- ja Etelä-Ruotsin maatiloilla kasvoi 14,800 hehtaaria hakepajun energiametsää. Lisää viljellään lisää 500 hehtaaria vuodessa. Hakepajun tuottaja saa työhönsä EU-tukea, päinvastoin kuin meillä.

Pajua puidaan hakkeeksi 2500 hehtaaria vuodessa. Uusi sato kasvaa kantovesoina neljä vuotta. Vuosittain bioenergiaa myydään lämpölaitoksille 200 gigawattituntia. Määrä vastaa Mikkelin Pursialan lämpövoimalan vuotuista metsähakkeen ostoa.

Ruotsi vie hakepajun viljelyn tietotaitoa, siemenpistokkaita ja koneita muun muassa Tanskaan, Puolaan, Liettuaan, Saksaan ja Irlantiin. Syksyllä 2005 Agroenergi teki 3700 hehtaarin hakepajusopimuksen Englantiin.

Myös Suomessa bioenergian viljelytilanne on muuttunut. Öljyn hinta on noussut ennätyslukemiin. Hiilidioksidin päästökauppa painaa kivihiilen taloutta. Euroopan unioni on patistanut Suomea toimiin biopolttoaineiden käytössä.

Ministeri Juha Korkeaoja ehdotti syksyn 2005 maatalouspoliittisessa selonteossaan, että bioenergian viljely pelloilla on otettava uuden maatalouden painoalaksi. Hän on valmis osoittamaan neljäsosan Suomen runsaasta kahdesta miljoonasta peltohehtaarista energiakasvien viljelyyn.

Eniten puhetta on ollut 1990-luvulla viljelyyn kehitetystä ruokohelvestä. Samaan bioenergiajoukkoon kuuluu myös hakepaju, josta Pohjoismaissa on jo 30 vuoden kokemus. Viljelypajulla on puolellaan se etu, että voimme kasvattaa samaa tuotetta, haketta, jonka kysyntä on nyt kovassa kasvussa selluteollisuuden ja bioenergian samanaikaisen nousun myötä.

Veli Pohjonen

Etelä-Saimaa. Artikkeli. 24.2.2007.