Puun riittävyys ei ole uusi ongelma

Teollisuus laskee (2007), että metsistämme on korjattavissa puuta yhteensä 70 miljoonaa kuutiota vuodessa. Vastaavasti se käyttää yhteensä 75 miljoonaa kuutiota, josta kotimaista on 56 ja Venäjän tuontia 19 miljoonaa kuutiota. Jos tuonnin korvaa kotimaisella puulla, yhtälöön jää viiden miljoonan kuution vuosivaje.

Yhtälö on ollut tänä vuonna (2007) taustalla, kun metsäteollisuus on kertonut vähentävänsä tuotantoaan, viimeksi sulkevansa Kemijärven sellutehtaan.

Samanaikaisesti EU patistaa meitä nostamaan uusioenergian osuutta. Ympäristöväki on huolissaan, joudummeko hakkaamaan luonnonmetsiämme ennen kokemattoman rajusti vain muutaman megawatin tähden. Metsäväki varoittelee puolestaan, että EU:lle eivät enää riitä risut ja männynkävyt. Paperipuuta menee vääjäämättä polttoon.

Metsäteollisuuden keskusliiton toimitusjohtaja Anne Brunila laski huhtikuussa 2007, että yhden prosenttiyksikön nosto uusioenergiaa tarkoittaa 2,5 miljoonaa puukuutiometriä. Sekin on yhden sellutehtaan vuositarve.

Huoli puun riittävyydestä ei ole uusi. Jo sotien jälkeen selluteollisuudelle häämötti raaka-aineen pula. Vuonna 1953 vuorineuvos Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas toivat Tanskasta nopeakasvuisia, tynnyrin vanteina käytettyjä pajuja. Sarvas kasvatti niitä uutena sellupuuna parinkymmenen vuoden ajan. Menetelmä sai nimen metsäpuiden lyhytkiertoviljely.

Vuonna 1973 aiheeseen tarttui SITRA ja rahoitti lyhytkiertopuun kasvatus- ja käyttöhankkeen. Se sai vaikutusvaltaisen kannattajan, kun MTK:n puheenjohtaja, ministeri Veikko Ihamuotila puuttui keväällä 1977 pitämässään puheessa maatalouden ylituotantoon. Hän ehdotti että reivaisimme suuntaa ja kasvattaisimme liikapellolla lyhytkiertopuuta. Ihamuotila näki ensimmäisenä, että tulevaisuudessa raaka-ainetta tarvitsevat sekä sellu että energia.

Lyhytkiertoviljelyn merkittävin jakso oli 1983–1993, kun Fortum (silloinen Imatran Voima) viljeli pajua Inkoon tiluksillaan. Se hankki tietotaidon Uppsalan yliopistosta, suomalaissyntyiseltä Gustaf Siréniltä.

Sarvaksen kollegana aikaisemmin toiminut Sirén oli aloittanut lyhytkiertokokeet Ruotsissa 1965. Vuonna 1977 hän hätkäytti koko Pohjolan metsäväkeä esittäessään pellolle viljeltävän lyhytkiertometsän kasvavan vuodessa 75 kuutiota hehtaarilla, vähintään kymmenkertaisesti sen mitä talousmetsät keskimäärin.

Sirénin johdolla Fortumin energiametsät kasvoivat kohisten, mutta menetelmä ei levinnyt Inkoon tiluksia laajemmalle. Suomalainen energiapolitiikka ei vielä 1990-luvulla vihertänyt.

Ruotsissa kehitys oli toinen. Sirén ajoi lyhytkiertometsät maan energiapolitiikan osaksi jo 1987. Keski- ja Etelä-Ruotsin maisemassa energiametsät alkoivat näkyä 1990-luvulla. Vuonna 2007 niitä kasvoi 15'000 hehtaaria. Lisää viljellään 500 hehtaaria ja kypsää satoa puidaan energiaksi 2000 - 3000 hehtaaria vuodessa.

Vuosittain energiametsistä myydään Ruotsin lämpölaitoksille 200 gigawattituntia. Määrä vastaa esimerkiksi Mikkelin Pursialan aluevoimalan metsähakkeen tarvetta.

Kun kuitupuun tuonti Venäjältä Suomeen tyssää ja kun EU samanaikaisesti vaatii meiltä lisää energiapuuta, riittävyydestä näyttää tulevan samanlainen ongelma, jota ounastelimme jo 50 vuotta sitten. Onneksi voimme ottaa Ruotsista oppia. Voimme tuoda sieltä takaisin puiden lyhytkiertoviljelyn jo käytännössä koetellun menetelmän, jonka Gustaf Sirén jalosti energiametsien kasvatukseksi.

Nopeasti kasvavalla lisäpuulla voisimme helpottaa riittävyyden ongelmaa. Tuotekin olisi sama hake, jonka kysyntä on nyt kovassa kasvussa selluteollisuuden tarpeiden ja bioenergian samanaikaisen nousun myötä.

Veli Pohjonen

Etelä-Suomen Sanomat. Vierailija - palsta. 30.12.2007.