Energiapuu mukana ilmastokamppailussa

Ilmastokamppailu käy yhä kuumempana. Päästömaksulla korotetun kivihiilen hinta nousee. Lämpö- ja sähkövoimalat etsivät uusiutuvaa vaihtoehtoa. Vahvin on energiapuu, se kummittelee nollarajan takana.

Metsätaloudessa nollaraja kertoi, kuinka etäältä kairan uittojoista yhtiöiden kannatti ostaa tukkia. Energiapuulla on nyt vastaava nollaraja. Se on kiusannut metsänkasvattajia jo vuosikaudet.

Ekosellun ennuste osui oikeaan

Joensuun yliopistossa kehitettiin 1992 metsäsektorille energiatavoitteinen puunjalostusohjelma. Tavoite oli lisätä uusiutuvaa energiaa ja hyödyntää metsistämme korjattava puu entistä tarkemmin. Ohjelma liittyi viidennen ydinvoimalan (Olkiluoto kolmosen) vaihtoehtojen silloiseen laskentaan.

Ohjelman ytimessä oli puuvoima. Se on energiaa, mikä on lähtöisin kasvatusmetsistä. Valtaosan puuvoimaa saamme metsäteollisuudesta. Sähköksi ja lämmöksi muuntuvat kuori, puru, hukkapalat ja sellun kylkiaine ligniini.

On järvi tää, helmi ain Koillismaan

Vasaraperän juhannustapahtumien ytimessä oli tänä vuonna yhteislaulutilaisuus kylän kesäteatterilla, Kitka-järven rannalla, Jäkälälahden pohjukassa. Laulu alkoi Kari Alajuuman jo klassiseksi kasvaneella kappaleella Kitka-valssi.

Samalla kun säe ”katveessa vaarain ja tuntureiden” soi, sitä laulanut yleisö ei ehkä tullut ajatelleeksi kuinka merkittävästä katveesta on kyse. Kitkajärvi ympäristöineen on yksi Euraasian mantereen vedenjakajia.

Pajukko nielee - katsaus 2016

1 Johdanto

Alkuaineet hiili, typpi ja fosfori ja niiden käyttö ovat esimerkkejä 2010-luvun ekologisesta kiertotaloudesta. Kolmikosta kaikki ovat ihmiselle joko hyvin tarpeellisia tai jossain muodossa ja pitoisuudessa hyvin haitallisia.

Koko maapallon tason ongelma on alkuaine hiili, esiintymismuodossa hiilidioksidi. Nyt hiilidioksidi ei kierrä esiteollisen kauden tapaan vaan kertyy kiihtyvässä määrin ilmakehään. Seurauksena on ilmaston muutos. Se alkoi jo 1800-luvulla.

Kansallisia ongelmia ovat typpi ja fosfori. Vaikka ne ovat biotalouden alkutuotannolle arvokkaimpia kasvien ravinteita, kalliita ostaa lannoitteina, ne eivät riittävästi kierrä peltojen, metsien ja yhdyskuntien välillä. Esimerkiksi suomalaista typpeä ja fosforia huuhtoutuu jatkuvasti jokiin, järviin ja lopulta Itämereen.

Ekologinen kiertotalous etsii viljelyskasveja ja –menetelmiä, joilla nyt haittaavasti keräytyvät tai hukkaan huuhtoutuvat alkuaineet saadaan kestävästi kiertämään luonnossa, tai luonnon ja yhdyskuntien välillä.

Biomassapaju on Keski- ja Pohjois-Euroopan kasvuoloissa eräs lupaavimpia kiertotalouden kasveja. Paju on alueen nopeakasvuisin ja satoisin lyhytkiertoviljelyn puulaji. Pajua voi nopeasti viljellä joutomaan pelloilla ja suopohjilla, kun yhdistää peltokasvien ja metsäpuiden kehittyneimmät viljelymenetelmät. Monivuotisena, vesovana, maaperän tiheästi peittävänä pensasmaisena puuna paju ehkäisee paljaan maan ravinnehuuhtoumia. Samalla paju kerryttää maaperän humusta.

Nopeasti kasvava paju yhteyttää nopeasti ilmakehän hiilidioksidia. Paju kerää maasta – nielee – kaikista Euroopan puulajeista eniten useimpia kasvinravinteita, kasvanutta kuiva-ainekiloa kohti.

Biomassapajun viljelyä on kehitetty 1970-luvulta alkaen. Viljelyn ensimmäinen tavoite oli bioenergia. Pajun viljelyä kehitettiin aluksi tehomaatalouden menetelmin, kaupallisiin lannoitteisiin perustuen. Jo varhain mukaan bioenergian oheen tuli ravinteiden kiertotalous.

*****

Lataa koko katsaus täältä

Avohakkuista luopuminen odottaa porkkanaa

Toukokuussa (2018) luontojärjestöjen edustajat käynnistivät avohakkuiden kieltoa koskevan kansalaisaloitteen. Sen uskoisi menevän läpi. 70 prosenttia suomalaisista karsastaa avohakkuita.

Avohakkuu on osa saksalaista lohkometsätalouden oppia. Kestävän metsätalouden isä Hans Carl von Carlowitz antoi 1713 opille perusohjeen: ”Puuta ei saa hakata enempää kuin metsät kasvavat”.

Biotalouden on viljeltävä ja varjeltava

Biotalouden nousu 2010-luvun lopulla on alkanut huolettaa. Miten nousussa käy metsien suojelun ja puun riittävyyden? Metsää on joka tapauksessa viljeltävä lisää. Miten käy varjelun, minkä verran metsää on suojeltava jatkossa?

Suojelussa on kysymys luontomme monipuolisuuden säilyttämisestä sukupolvelta toiselle. Haluamme erityisesti, että harvinaiset eläin- ja kasvilajit eivät kuole aikanamme sukupuuttoon.

Luonnontieteilijät ovat aihetta pohtineet, laskeneet ja tietokonein mallittaneet vuosikymmeniä. Mikä voisi olla se prosentti erilaisista maa-alueista, mikä takaa lajien säilymisen? 1970-luvulla yliopistotutkijat mallittivat prosentiksi viisitoista.

Aihe eteni kansainvälisiin kokouksiin. Niistä merkittävin pidettiin 2014 Japanin kaupungissa Aichi. Siellä maa-alueiden suojelun prosentiksi koko maapallolla sovittiin seitsemäntoista.

Suomi on jo lupaamallaan tiellä. Aichi-tietokannan mukaan olemme suojelleet maa-alastamme 15 prosenttia. Kuntatasolla edelläkävijän esimerkki voisi olla vaikkapa Kuusamo. Sen maa-alasta on tänään suojeltu 18 prosenttia.

Suomen suojelussa on kiusallinen painottuma. Lienemme suojelleet suhteellisesti liikaa Lapin tuntureita ja liian vähän esimerkiksi etelärannikon korpia. Epäsuhdan vuoksi tulemme kiistelemään metsien varjelusta jatkossakin.

Japanin Aichin sopimuksessa on kauaskantoinen kääntöpuolensa. Kun olemme suojelleet vaikkapa kunnittain kaikista luontotyypeistämme 17 prosenttia, meille jää maa-alasta viljelyyn vielä 83 prosenttia.

Metsätalousmaata meillä on Suomessa kaikkiaan 26,2 miljoonaa hehtaaria. Aichin mukaan siitä on varjeltava 4,5 miljoonaa hehtaaria. Viljelyyn jää edelleen 21,7 miljoonaa hehtaaria.

Koko luontomme monimuotoisuus ei vaarannu, jos avohakkaamme näitä metsiä kerran, pari vuosisadassa.

Meidän on vain muistettava viljellä hakkuuaukeat mahdollisimman nopeasti takaisin metsäksi.

Eniten ymmällään olemme soiden suojelussa. Meillä on suota tai soistuvia maita yhteensä 8,9 miljoonaa hehtaaria. Aichin mukaan suoalasta kuuluu suojella puolitoista miljoonaa hehtaaria.

Nyt soitamme on suojeltu vasta 0,8 miljoonaa hehtaaria eli noin 9 prosenttia. Työtä suojelussa riittää. Se näkyy joidenkin suotyyppien ennallistamisena, kun jo kertaalleen kaivettuja ojia padotaan.

Mutta taas: Aichi antaa meille luvan viljellä soistamme 83 prosenttia. Se tarkoittaa 7,4 miljoonaa hehtaaria.

Olipa kyseessä kertaalleen metsäojitettu suo tai turvetuotannolta vapautunut suopohja, tavalla tai toisella metsäpuille viljeltävät suot ovat Suomessa tulevaisuuden merkittävää luonnonvaraa.

Biotalous etenee Suomessa vauhdilla. Jotta emme ajautuisi takavuosien metsäsodista muistettaviin ympäristökiistoihin, biotalouden on hakeuduttava tasapainoon suojelun kanssa.

Aichin prosenttia 17 voisivat tavoitella paitsi metsähallitus ja muut yhtiömetsät, myös maakunnat, kunnat, metsätilat ja etäomistajien perhemetsät.

Veli Pohjonen

Ilkka-Pohjalainen. Lukijoilta. 29.06.2018

Metsäviljelmillä on vahvoja näyttöjä

Metsiemme avohakkuut ja sitä seuraava metsänviljely kuohuttavat sosiaalista mediaa. Luontojärjestöjen edustajat ovat käynnistäneet aiheesta koko maata koskevan kansalaisaloitteen. Tavoite on lopettaa avohakkuut metsähallituksen mailla ja palata metsien alkuperäisiin poimintahakkuisiin. Vaihtoehtoa kutsutaan myös metsien jatkuvaksi kasvatukseksi.

Kansalaisaloitteen uskoisi menevän läpi. 70 prosenttia suomalaisista karsastaa avohakkuita. Avohakkuista luopuminen puhuttaa myös yksityisiä metsänkasvattajia.

Energiatavoitteinen puunjalostusohjelma tahkoaa tulosta

Joensuun yliopistossa kehitettiin 1992 energiatavoitteinen puunjalostusohjelma. Tavoite oli lisätä uusiutuvaa energiaa ja samalla käyttää metsistämme korjattava puu entistä tarkemmin. Puuvoima on energiaa, mikä on lähtöisin kasvatusmetsistä. Valtaosan puuvoimaa saamme metsäteollisuudesta.

Miten ohjelman tavoitteille kävi?

Metsätaloutemme pääpaaluksi tuli talousmetsien hakkuiden lisääminen 20 miljoonalla kuutiolla vuodessa.

Avohakkuista luopuminen - piiskaa vai porkkanaa

    Toukokuussa (2018) luontojärjestöjen edustajat käynnistivät avohakkuiden kieltoa koskevan kansalaisaloitteen. Sen uskoisi menevän läpi. 70 prosenttia suomalaisista karsastaa avohakkuita.

    Avohakkuu on osa saksalaista lohkometsätalouden oppia. Kestävän metsätalouden isä Hans Carl von Carlowitz antoi 1713 opille perusohjeen: ”Puuta ei saa hakata enempää kuin metsät kasvavat”.

    Ohje ei toteutunut Saksan poimintahakkuissa. Metsätiede ei osannut laskea monikerroksisen metsän puunkasvua eikä hakkuun ylärajaa. Hakkuut jatkuivat holtittomina. Saksa ajautui Euroopan historian synkeimpään metsien hävitykseen.

    Saksa siirtyi 1800-luvulla lohkometsätalouteen. Sille metsätiede osasi ennustelaskennan.

    Hävitettyjä metsäalueita viljeltiin lohkoittain. Ne istutettiin kuuselle. Vuosien saatossa kuusikkoa harvennettiin. Lohko avohakattiin 70 vuoden iässä ja viljeltiin uudelleen.

    Lohkoviljelyssä von Carlowitzin ohje toteutui. Puun kasvu ylitti vuotuiset hakkuut. Saksa nousi metsien hävityksen tilasta EU:n johtavaksi metsämaaksi, 3663 miljoonalla kuutiollaan (2015). 

    Meidätkin luokiteltiin 1800-luvun puolivälissä metsien hävityksen maaksi. Nousimme silti lohkometsätaloudella runsaan sadan vuoden aikana EU:n neljänneksi metsämahdiksi (Saksan, Ruotsin ja Ranskan jälkeen). Meillä kasvaa nyt puuta 2400 miljoonaa kuutiota.

    Puun kasvultaan lohkometsätalouden satavuotiset näytöt ovat musertavia. Onko talousmetsien jatkuvalla kasvatuksella enää mahdollisuuksia?

    Metsätiede kehittyi tietokoneiden myötä. Pystymme nyt ohjeistamaan jatkuvan kasvatuksen vuosihakkuut niin, että ne eivät ylitä metsän vuosikasvua.

    Optimaalisesti hakaten poimintahakkuilla yltää samaan puun kasvuun ja hakkuumäärään kuin lohkometsätaloudessa. Kasvuopillisesti jatkuva kasvatus ja lohkometsätalous ovat tänään tasavertaisia.

    Talousopillisesti tasavertaisuutta ei ole. Euroina laskien avohakkuu on keskiverron metsätilalle houkuttelevin tapa myydä ja teollisuudelle huokein tapa hankkia puuta.

    Kun nykykonein siirtyy avohakkuusta poimintahakkuuseen, metsätilaa uhkaa puun myyntihinnan pudotus. Se on arviolta 20 prosentin tasoa.

    Metsätiloille avohakkuista luopuminen on rahallisesti sitä luokkaa, että luopumista lain tai asetuksen kautta tullaan vastustamaan. Yhteiskunta voisi tarjota metsätiloille piiskan asemesta porkkanaa.

    Porkkanaan eli rahoitukseen voisi ottaa mallia 1960-luvulla kehitetystä metsänparannuslainasta. Siirtymä jatkuvaan kasvatukseen on samanlainen, pitkään kustannuksia aiheuttava toimenpide kuin 1900-luvun jälkipuoliskolla, metsänparannuksen lainoilla rahoitettu suometsien ojituksemme.

    Myyntipuun hintaeroa tasaava jatkuvan kasvatuksen lainoitus voisi olla osa Metsämaa Suomen tukipakettia, hieman muiden tukiaisten tapaan. Metsänparannusten tapaan laina-aika voisi olla 35 vuotta, missä ensimmäiset 5-10 vuotta olisivat vapaavuosia. Tuki olisi pääosaksi korkotukea.

    Lainan vakuus olisi vahvin minkä pankkitalous tuntee: maa itse. Lainojen myöhempi, vuotuinen takaisinmaksu sopisi jatkuvaan kasvatukseen - ja jatkuvasti tuloa tuoviin hakkuisiin.

    Myyntipuun virta metsätaloudessamme pysyisi vakaana, jopa kiihtyisi. Se sopisi kasvavalle biotaloudelle.

VELI POHJONEN  

Käsikirjoitus 21.6.2018

Ilmasto odottaa lisää metsää

Pariisin juhlallisesta ilmastosopimuksesta on kulunut yli kaksi vuotta. Mitä hiilidioksidin päästöille tapahtui? Ne eivät kääntyneetkään laskuun. Hiilidioksidi jatkaa nousuaan.

Ilmasto muuttuu edelleen. Fossiilisia polttoaineita rajoittamalla kasvihuoneilmiötä ei pysty poistamaan. Sillä ilmaston lämpenemistä voi vain hidastaa.

Ilmastokamppailuun tarvitaan metsiä.

Biotalous on Pohjois-Suomen mahdollisuus

Nyt kun metsäteollisuus suunnittelee ketjussa uusia biotuotteen tehtaita, puun saatavuus on alkanut puhuttaa. Luonnonvarakeskus vakuuttaa normaalipuun riittävän. Biotalous, esimerkiksi Kaidin Kemiin suunnittelema biopolttonesteen laitos, tarvitsee silti lisäpuuta. Sitä saa kasvattamalla lyhytkiertometsää Pohjois-Suomen suoperäisillä mailla.

Suomessa tarvitaan lyhytkiertopuuta

Nyt kun metsäteollisuus suunnittelee ketjussa uusia biotuotteen tehtaita, puun saatavuus on alkanut taas puhuttaa. Luonnonvarakeskus vakuuttaa normaalipuun riittävän. Uusia mahdollisuuksia silti tarvitaan. Sellainen on lyhytkiertopuun kasvatus suoperäisillä mailla.

Lyhytkiertopuulle on tarvetta biotaloudessa

Nyt kun metsäteollisuus suunnittelee ketjussa uusia biotuotteen tehtaita, puun saatavuus on alkanut taas puhuttaa. Luonnonvarakeskus vakuuttaa normaalipuun riittävän. Uusia mahdollisuuksia silti tarvitaan. Sellainen on lyhytkiertopuun kasvatus suoperäisillä mailla.

Aihetta ajoi jo 1970-luvun lopulla vaikuttanut, Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikarin johtama energiametsätoimikunta. Mietinnössään vuodelta 1979 toimikunta esitti, että maassamme tulisi esimerkiksi varata 750,000 hehtaarin pinta-ala hieskoivulle.

Vehnän painoarvo kasvaa

Vehnä on ihmiskunnan tärkein ruokavilja. Vehnän tarve oli taustalla Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä kymmenen vuotta sitten alkaneessa kuohunnassa.

Väkirikkaissa arabimaissa valtaväestön tuloista suurin osa kuluu aivan jokapäiväisen vehnäleipään tai vaikkapa durum-vehnästä tehtyyn couscous-ruokaan. Kun hallitsijat eivät pysty pitämään ruoan hintaa kurissa, työttömät nuoret nousevat kapinaan. Nälkä ajaa heidät ääriterroristien järjestöihin.

Metsäenergialle valoa puun varjohinnan noususta

Pienikokoisen puun metsäenergia on ollut koko 2010-luvun halpaa. Sen hintakehitys ei ole ollut samaa kuin esimerkiksi kuusitukin. Kuusesta sahattu suomalainen lauta menee tänään Kiinaan kuin kuumille kiville.

Kymmenen vuotta sitten pienikokoisesta puusta maksettiin nykyistä paremmin ja sille oli useampi ostaja. Puun kasvattaja saattoi kilpailuttaa sen, myykö tien varren puupinonsa tavalliseen tapaan sellutehtaalle vai myykö pinonsa sähköä ja kaukolämpöä puusta jauhavalle voimalalle.

Etiopiansinappia ja energiabambua

Kun tankkaat bensiiniautoasi, teet hiilijalanjäljen valintaa. Ostat etanolia bensiinin seassa viisi tai kymmenen prosenttia. Hiilijalanjälki tulee lopusta, fossiilisen öljyn osuudesta.

Pariisin 2015 ilmastokokous päätti että hiilijalanjälkeä on pienennettävä. Niinpä EU:n parlamentti asetti alkuvuodesta etanolin prosentiksi 12, vuoteen 2030 mennessä.

Metsänviljelyn suuri linja

Suomen metsätalous on aina tavoitellut lisää puun kasvua.

Kasvun pyöreitä merkkipaaluja on kolme: 50, 100 ja 150 miljoonaa kuutiota vuodessa. Kyseessä on metsiemme koko vuosikasvu, runkoina.

Viidenkymmenen miljoonan kuution pohjapaalulla olimme sotien jälkeen. Laskennallisesti tämä tapahtui vuonna 1949. Puustomme ei silloin kummoisesti kasvanut.

Metsäntutkimuslaitoksen professori Olavi Huikari opetti, että heikko kasvu johtuu pitkälti kangasmetsiin hiipivästä soistumisesta.

Huikari oli kerännyt väitöskirjaansa soistumisen mittausaineistoa Pohjanlahden maankohoamisen alueelta. Hän osoitti Simon kunnan ja Kemin maalaiskunnan väliseltä rajalinjalta mittaamallaan aineistolla, että soistumista tapahtuu edelleen ja että sitä tapahtuu nimenomaan kangasmailla. Järvien umpeenkasvun osuus soistumisesta oli vain kymmenen prosenttia.

Kangasmetsien soistumiselle oli saatava loppu. Metsämme oli parannettava, ojittamalla. Alkoi metsänparannuksen kausi. Puu alkoi ojikoilla kasvaa, aloimme nousta metsänkasvun pohjapaalulta ylöspäin.

Sadan miljoonan kuution paalua aloimme tavoitella 1900-luvun loppupuolella, metsänuudistamisen kaudella. Vajaatuottoiset metsät uudistettiin täystuottoisiksi metsiksi niillä siemenillä ja taimilla, mitä alueen siemenpuut antoivat. Laskennallisesti saavutimme satasen paalun vuonna 2008.

Puuperimältään vakiintuneiden puiden uudistamiseen perustuu myös metsän jatkuva kasvatus. Aiheen nestori, emeritusprofessori Erkki Lähde on opettanut aihetta etenkin metsän etäomistajille jo pari vuosikymmentä. Tieteellisen taustan aiheeseen on patinoinut Itä-Suomen yliopiston professori Timo Pukkala.

Nykyajan biotalous haluaa talousmetsistämme biomassaa yhä enemmän. Puun kasvun tähtäimessä on 150 miljoonan kuution paalu. Sen saavuttamiseen eivät metsän parantaminen ja metsän uudistaminen enää riitä. Tarvitsemme etevää metsänviljelyä.

Luonnonvarakeskus on osoittanut, että havumetsiemme vuosikasvu nousee edelleen 15-30 prosentilla, kun siirrymme maatiaissiemenestä jalostettuihin istutustaimiin. Ne ovat peräisin siemenestä, joka on saatu risteyttämällä sekä tasaisen varmoja kotimaisia että hieman eteläisempiä, kovakasvuisempia ja hyvälaatuisempiä emopuita.

Havupuun taimen hienoinen eteläisyys sopii lämmenneeseen ilmastoomme. Perimältään hieman eteläisempi puu kasvaa aina pohjoista puuta nopeammin.

Puun kasvu edelleen kohenee, kun viljelyalan ensin muokkaa ja viljelytaimikon sitten perkaa entistä huolellisemmin ja entistä varhaisemmassa vaiheessa.

Kolmas puunkasvun ponne on täsmälannoitus. Kangasmetsien puut hyötyvät typestä, suometsien puut hyötyvät lämpövoimalan tuhkasta.

Suomen metsien kasvua voi vauhdittaa. Kun jatkamme metsänviljelyn suuren linjan tiellä, kansallinen 150 miljoonan kuution etappi on mahdollinen saavuttaa. Laskennallisesti se tapahtuu vuonna 2035. Tähän merkkipaaluun suomalainen biotalous tykästyy.

Veli Pohjonen

Kotiseudun Sanomat. Lukijalta. 7.3.2018

Viekää tuhkatkin pesästä

Biotalous painottaa 2010-luvulla osasenaan kiertotaloutta. Kyseessä on Suomen maaseudulla jo pitkään edennyt kehitys.

Kiertotalouden ensimmäinen iskulause oli: ”Viekää tuhkatkin pesästä”. Sanonta juontaa 1600-luvun salpietariveroon. Veron taustalla oli Ruotsin jatkuva sodankäynti Euroopassa ja siitä johtuva kruununvoutien ehtymätön tarve hankkia ruutitehtaille raaka-ainetta.

Kuhmon malli ja ekosellu käynnistivät muutoksen

Joensuun yliopistossa kehitettiin 1992 metsäpuolelle energiatavoitteinen puunjalostusohjelma. Tavoite oli lisätä uusiutuvaa energiaa ja hyödyntää metsistämme korjattava puu entistä tarkemmin. Ohjelma liittyi viidennen ydinvoimalan (Olkiluoto kolmosen) vaihtoehtojen silloiseen laskentaan.

Ohjelman ytimessä oli puuvoima. Se on energiaa, mikä on lähtöisin kasvatusmetsistä. Valtaosan puuvoimaa saamme metsäteollisuudesta. Sähköksi ja lämmöksi muuntuvat kuori, puru, hukkapalat ja sellun kylkiaine ligniini.

Kannot biotalouden peliin

Metsissämme väännettiin taannoin kantoja kaskesta. Kaskimaan penkalla kuivuneet kannot menivät energiapuuksi pientilojen pirtteihin.

Kannot olivat mielessä haapavetisellä professori Olavi Huikarilla. Hän kutsui vuonna 1972 kutsui Padasjoen kokeilualueelle kansainvälisen metsätiedemiesten joukon ja esitteli heille kehittämänsä ojikkojen metsänviljelyn, missä kasvaneesta puustosta korjataan myös kannot. Huikari laski kannoille 10-40 prosentin lisän biomassan tuotokseen.