Pajukko nielee - katsaus 2016

1 Johdanto

Alkuaineet hiili, typpi ja fosfori ja niiden käyttö ovat esimerkkejä 2010-luvun ekologisesta kiertotaloudesta. Kolmikosta kaikki ovat ihmiselle joko hyvin tarpeellisia tai jossain muodossa ja pitoisuudessa hyvin haitallisia.

Koko maapallon tason ongelma on alkuaine hiili, esiintymismuodossa hiilidioksidi. Nyt hiilidioksidi ei kierrä esiteollisen kauden tapaan vaan kertyy kiihtyvässä määrin ilmakehään. Seurauksena on ilmaston muutos. Se alkoi jo 1800-luvulla.

Kansallisia ongelmia ovat typpi ja fosfori. Vaikka ne ovat biotalouden alkutuotannolle arvokkaimpia kasvien ravinteita, kalliita ostaa lannoitteina, ne eivät riittävästi kierrä peltojen, metsien ja yhdyskuntien välillä. Esimerkiksi suomalaista typpeä ja fosforia huuhtoutuu jatkuvasti jokiin, järviin ja lopulta Itämereen.

Ekologinen kiertotalous etsii viljelyskasveja ja –menetelmiä, joilla nyt haittaavasti keräytyvät tai hukkaan huuhtoutuvat alkuaineet saadaan kestävästi kiertämään luonnossa, tai luonnon ja yhdyskuntien välillä.

Biomassapaju on Keski- ja Pohjois-Euroopan kasvuoloissa eräs lupaavimpia kiertotalouden kasveja. Paju on alueen nopeakasvuisin ja satoisin lyhytkiertoviljelyn puulaji. Pajua voi nopeasti viljellä joutomaan pelloilla ja suopohjilla, kun yhdistää peltokasvien ja metsäpuiden kehittyneimmät viljelymenetelmät. Monivuotisena, vesovana, maaperän tiheästi peittävänä pensasmaisena puuna paju ehkäisee paljaan maan ravinnehuuhtoumia. Samalla paju kerryttää maaperän humusta.

Nopeasti kasvava paju yhteyttää nopeasti ilmakehän hiilidioksidia. Paju kerää maasta – nielee – kaikista Euroopan puulajeista eniten useimpia kasvinravinteita, kasvanutta kuiva-ainekiloa kohti.

Biomassapajun viljelyä on kehitetty 1970-luvulta alkaen. Viljelyn ensimmäinen tavoite oli bioenergia. Pajun viljelyä kehitettiin aluksi tehomaatalouden menetelmin, kaupallisiin lannoitteisiin perustuen. Jo varhain mukaan bioenergian oheen tuli ravinteiden kiertotalous.

*****

Lataa koko katsaus täältä