Biomassa on Ruotsin valitsemia aurinkoperäisiä uusia energialähteitä. Haketta tuottava viljelypaju näkyy jo peltomaisemassa; maanviljelijät ovat omaksuneet uuden tuotantosuunnan. Vuoden 1991 alussa säädetty fossiilipolttoaineiden kasvihuonekaasumaksu paransi viljelypajun kannattavuutta. Miten ruotsalaiseen maatalouspolitiikan ratkaisuun tulisi suhtautua Suomessa?
Vuonna 1976 Helsingin yliopistosta Ruotsiin siirtynyt professori Gustaf Siren käynnisti Uppsalan maatalousyliopistossa merkittävän koesarjan. Hän kasvatti polttopuuksi voimakkaasti vesovaa pajua entisellä vehnäpellolla, tiheässä, rikkakasvit torjuen, lannoittaen, kuin vehnää konsanaan. Koesarja tuotti hämmästyttävän tuloksen. Parhaaseen mahdolliseen kasvutilaan saatettu pajukko kasvoi biomassaa verrattomasti vauhdikkaammin kuin naapuripellon vehnä, kylvöheinä tai peruna.
Kokeista poiki Ruotsin bioenergiatutkimus, josta muut länsimaat ottavat nyt oppia. Kokeet olivat alku Aurinko-Ruotsin biomassaohjelmalle joka on nyt siirtynyt käytännön sovellusvaiheeseen, Etelä- ja Keski-Ruotsin maanviljelijöiden pelloille.
Viljelypaju siirtyi tutkimuksesta käytäntöön vuonna 1986 kun ruotsalainen maataloustuottajien keskusjärjestö (Lantbrukarnas Riksförbund) otti energiaviljelyn ohjelmaansa. Taustalla on Ruotsin maatalouden ylituotanto ja huoli maaseudun pysymymisestä maaseutuna: asuttuna ja viljeltynä.
Vuosina 1988-1991 ruotsalaiset tuottajat viljelivät energiapajua noin 4000 ha. Vuoden 1993 loppuun mennessä viljelytavoite on 10'000 ha.
2000-luvun Aurinko-Ruotsi laskee saavansa Etelä- ja Keski-Ruotsin peltojen viljelypajukoista energiaa 145 petajoulea vuodessa (petajoulessa on ykkösen perässä 15 nollaa). Suuruusluokkaa voi verrata esimerkiksi Suomen neljän ydinvoimalan tuottamaan energiamäärään: 183 petajoulea vuonna 1989.
Viljelijän myymä tuote on hake, jonka markkinoinnin hän on järjestänyt voimalan kanssa sopimusperiaatteella. Periaate on sama mitä Suomessa sovelletaan esimerkiksi sokerijuurikkaalla. Viljelijällä on ensiksikin varmuus siitä että hän saa myydyksi koko tuottamansa sadon. Toiseksi, tuotteen hinta määräytyy vuosittain neuvottelupöydässä, jonkä ääressä on myös viljelijän edustaja.
Pajun energiaviljelyä vauhdittaa Ruotsissa lisäksi tuotantopolitiikan täky: pellolleen pajua vehnän asemesta viljelevä maataloustuottaja saa kertakorvauksena perustamistuen, jonka suuruusluokka on 12'000-24'000 kruunua hehtaarilta; ääritapaus on Skånesta, missä pajukon joi joutua aitaamaan ensimmäiseksi vuodeksi metsäkauriiden vuoksi. Perustamistuki on luonteeltaan peltojen metsityskorvaus. Tukea perustellaan maatalouden ylituotantoa vaimentavana toimena.
Biomassalla ei energian haittaveroa
Pajun energiaviljelyä ja puun energiakäyttöä ylipäänsä vauhdittaa Ruotsissa vuoden 1991 alusta säädetty fossiilisten polttoaineiden kasvihuonekaasumaksu. Maakaasun, polttoöljyn, bensiinin ja kivihiilen polttajat joutuvat maksamaan hiilidioksidin päästömaksun jonka suuruus on polttoaineesta riippuen noin 13 Suomen markkaa gigajoulelta (maakaasu 9 mk/GJ, kivihiili 15 mk/GJ). Päästömaksu on esimerkiksi 1000 litran säiliöllisestä kevyttä polttoöljyä 468 mk.
Kasvihuonekaasumaksua ei ole uudistuvalla biomassalla. Polttoaineiden hintakilpailussa ruotsalainen hakkeen tuottaja saa lisäedun joka vastaa noin 100 Suomen markkaa puun kiintokuutiolta.
Suomalaista tutkimusta vuodesta 1953
Suomessakin tutkittiin viljelypajua 1970- ja 1980-luvun vaihteessa. Itse asiassa suomalainen tutkimus on parikymmentä vuotta ruotsalaista vanhempaa. Jo vuonna 1953 metsäjohtaja R. Erik Serlachius ja metsäntutkija Risto Sarvas toivat maahamme Tanskasta 5000 kpl nopeakasvuisen siperialaisen viljelypajun (vesipaju, Salix burjatica) pistokkaita. Pistokkaat viljeltiin Metsäntutkimuslaitoksen kokeisiin Tuusulaan, Lapinjärvelle ja Punkaharjulle.
1950-luvun varhaisena tavoitteena oli lisäkuitu metsäteollisuudelle. Mutta nopeasti kasvava pajuhan on satoisa kaikki tyynni, tuottipa se siten kuidun tai energian raaka-ainetta. Samalla Siperian viljelypajulla jatkettiin kokeita 1970-luvun lopussa, tavoitteena energia.
Viljelypajun kokeita perustettiin niin peltomaille kuin entisille turvesuon pohjille. 1980-luvun puolivälissä suomalaisen tutkimuksen ote kuitenkin herpaantui, samoihin aikoihin kun öljyn hinta painui vuosikymmenen pohjalukemaan.
1980-luvun loppupuolella viljelypajua tutki merkittävimmin pelto-oloissa Imatran Voima Oy Kopparnäsin energiapuistossa Inkoossa. Kokeissa oli mukana paitsi Suomesta löydettyjä nopeakasvuisia pajuja, myös Ruotsin viljelyohjelman parhaimmisto. Kemira tutki samoja lajeja Pohjois-Suomen turvesoilla.
Merkittäviä tuloksia
Vaikka suomalainen viljelypajun tutkimus näytti lamaantuneen 1990-luvulle tultaessa, 1980-luvun koetoiminta paljasti kuitenkin kolme merkittävää tulosta. Ensiksi, Salpausselän eteläpuolella ja Lounais-Suomessa voi käyttää Ruotsissa kehitettyjä pajun viljelylajikkeita ja -menetelmiä. Viljelypajun kasvunopeus vastaa ruotsalaisia, vastaavissa lämpö- ja sadeoloissa mitattuja tuloksia. Parhaaksi viljelypajun lajiksi paljastui koripaju (Salix viminalis).
Toinen merkittävä tulos oli kotoperäisten viljelypajujemme paremmuus Salpausselän pohjoispuolella. Eteläisten pajujen talvenkestävyys on aivan liian heikko etenkin Keski- ja Pohjois-Suomen suomailla. Parhaaksi kotoperäiseksi viljelypajuksi osoittautui mustuvapaju (Salix myrsinifolia). Nopeakasvuisimmat mustuvapajun lajikkeet ovat löytyneet 4H-kerholaisten vuosina 1978-79 keräämästä 566 kotoperäisen pajun kokoelmasta.
Kolmas tulos on kuin suoraan ekologian oppikirjasta: viljelypajun monokulttuuriin voi iskeä perunaruttoa vastaava tuho. Näin on käynyt siperialaiselle vesipajulle useana vuonna paitsi Suomessa, myös Ruotsissa, Irlannissa ja Englannissa. Tuhon aiheutti ruostesieni, jonka väli-isännäksi epäillään lehtikuusta. Ruosteisesta pajusta ei saa riittävän korkeaa satoa.
Vastaavan laajuista ruostetuhoa ei ole havaittu muilla lajeilla. Vesipajun esimerkki velvoittaa kuitenkin useamman vuoden, riittävän laajaan koetoimintaan ennenkuin uusi lajike on valmis laskettavaksi käytännön viljelyyn.
Ruotsin kehityksestä oppia Suomelle?
Aurinko-Ruotsin 15 vuoden viljelypajun koetoiminta ja viiden vuoden käytännön viljely lienevät riittävä esimerkki myös Suomelle. Ruotsissa kehitettyä menetelmää olisi mahdollinen kokeilla Suomen pelloilla, käytännön mittakaavassa. Ruotsalaisilla opeilla, lajikkeilla ja koneilla koeviljelyn tulisi aluksi tapahtua Lounais-Suomessa, mahdollisimman hyväkuntoisilla pelloilla. Viljelyyn tarvittavat koneet ovat maatiloiden peruskalustoa; Ruotsin maatalouskoneteollisuus myy tarvittavat erikoiskoneet.
Ruotsin mallin mukaisesti viljelyn käynnistäminen maatiloilla vaatisi kolme ehtoa. Ensiksi: suomalaisen maataloustuottajien järjestön tulisi ottaa biomassapaju ns. non-food -tuotannon uudeksi viljelykasviksi. Perusteet ovat kasvinviljelyn nykyisessä ja eurohuomisen ylituotannossa, kotimaisen energian suosinnassa ja energiaverotuksen ennakoinnissa (kilpailevat fossiilipolttoaineet saavat pian hiilidioksidin ja rikin päästömaksut).
Toiseksi: tuotetulla biomassalla - pajuhakkeella - on oltava varma ostaja. Mahdollisuuksia on kaksi. Joko pajuhake poltetaan monipolttoaineilla toimivissa kaukolämpökeskuksissa, kuten esimerkiksi Ruotsin Örebrossa tapahtuu. Tai pajuhake on osa laajempaa metsähakkeen myyntiä, jonka ostaja on metsäteollisuus. Tässä tapauksessa metsähake lajiteltaisiin ennen jalostusta sellu- ja polttojakeiksi.
Kolmanneksi: viljelijän on saatava riittävän houkutteleva taloudellinen tulos. Joensuun yliopistossa vastikään tehdyssä tutkimuksessa eteläsuomalaisen pajunviljelyn todettiin olevan viljelijälle tappiollista jos käytetään ruotsalaisia menetelmillä, suomalaisilla kustannuksia ja nykyistä hakkeen hintaa. Kannattaakseen viljelijälle energiapajun tulisi saada vuotuinen viherkesannointikorvaus. Kannattavuuden raja (6 prosentin korkovaatimus) ylittyy Salpausselän eteläpuolella kun viherkesannoinnista maksetaan 640 markkaa hehtaarilta vuodessa. - Vuoden 1991 hinnoilla viherkesannointikorvaus oli muilla kasveilla yli 2000 mk/ha.
Viljelyn käynnistämisessä voisi ottaa oppia siitä miten sokerijuurikas tuotiin maamme elinkeinoelämään - ensin Lounais-Suomeen - miten sokerijuurikasta nykyään viljellään ja miten sen sadolla käydään kauppaa. Viljelypaju juurtuisi Lounais-Suomen pelloille nopeimmin sopimusviljeltynä, ja vuosittain sen hinnoista sopien. - Pajupellon voi sitäpaitsi kyntää takaisin vehnämaaksi heti kun suhdanteet niin vaativat.
Veli Pohjonen
Käsikirjoitus 25.11.1991. Web-teksti 2.2.2017
No comments:
Post a Comment