Metsätaloutemme tulevaisuus on pienmetsälöissä

Suomessa on 431'000 yksityistä, yli yhden hehtaarin metsälöä. Metsänomistajia kansastamme on vielä enemmän, kaikkiaan 750'000, sillä osa palstoja on perikuntien ja perheyhtymien nimissä. Tänään joka kuudes suomalainen harjoittaa metsätaloutta, tietoisesti tai huomaamattaan.

Metsätilojen määrä on parhaillaan nousussa, sillä perinnönjaoissa ja tiloja muuten lohkottaessa syntyy vuosittain noin 2000 uutta metsälöä. Parinkymmenen vuoden kuluttua Suomessa on miljoona metsänomistajaa.

Pienmetsätalouden harjoittaja on metsäelinkeinomme selkäranka. Miljoonainen joukko suomalaisia hallitsee 64 prosenttia metsiemme pinta-alasta ja 75 prosenttia metsiemme kasvusta. He päättävät valtaosasta metsäteollisuutemme raaka-ainetta.

Mutta onko tuo metsätilallisten joukko jatkuvasti halukas myymään puuta? Voiko metsäteollisuutemme laskea jatkuvasti yksityismetsistä korjattavan puun varaan?

Aktiivinen metsänviljelijä kasvattaa puuta, hoitaa metsäänsä ja myy metsänsä satoa säännöllisesti. Passiivinen metsätalouden harjoittaja taas tyytyy vain maksamaan metsäveroa, metsäalansa mukaisesti. Passiivisten metsätilallisten määrä on nykyään nousussa.

Yksityismetsiämme kuvataan sanalla pirstoutuneisuus. Pirstoutumista, millä tarkoitetaan metsätilojen lohkomisia, on väitetty yksityismetsätaloutemme pahaksi ongelmaksi. Metsä 2000 - ohjelma päätteli metsien pirstoutuneisuuden nostavan metsänhoidon ja puunkorjuun kustannuksia, heikentävän puun tarjontaa myyntiin ja vaikeuttavan metsäteollisuuden puuhuoltoa.

Metsätalouden hehtaarikustannusten tiedetään jäävän isoilla metsäaloilla pienemmäksi. Erityisesti tämä koskee pystymyyntiä ja koneellisia hakkuita. Pystymyynnissä puuta kannattaa myydä mahdollisimman suurilta aloilta ja suurissa erissä jo hinnoittelun takia, sillä puukuutiolle saa sitä paremman hinnan mitä useampia kuutioita voi tarjota kerralla myytäväksi. Metsätilallisen omatoimisissa hankintahakkuissa isojen pintaalojen etua ei sen sijaan ole.

Metsäteollisuuden puunsaannin vaikeutumista ei ole kyetty osoittamaan. Metsäntutkimuslaitoksessa on todettu että alle 10 hehtaarin metsälöiltä myydään vuodessa puuta hehtaaria kohti laskettuna vain noin kuutio vähemmän kuin suuremmilta tiloilta. Vuosittain syntyviltä pienmetsälöiltä hakataan yhteensä 10'000 kuutiota vähemmän kuin mitä niiltä hakattiin ennen lohkomista. Määrä on merkityksetön kun koko yksityismetsien hakkuut ovat vuosittain 35-40 miljoonaa kuutiota.

Tilastoilmiönä metsien pirstoutuminen on merkityksetön. Metsälöidemme keskikoko pieneni 1980-luvulla vain puolisen hehtaaria, 27,1 hehtaarista 26,6 hehtaariin.

Yksityismetsätaloutemme ydinongelma ei ole metsien pirstoutuneisuus. Ongelma on metsähengen puute. Metsähengen puhuria tarvitaan nyt, jotta metsän osa maaseudun taloudessa edelleen vahvistuu.

Osa metsätilallisia on vieraantunut metsälöstään, suorastaan ymmärtämätön metsänsä talous- ja virkistysarvoista. Osa metsätilallisia ei tunne kestävän metsätalouden periaatetta. Hoidetusta, 27 hehtaarin keskiarvometsästä voi vuosittain korjata runsaan 100 kuution sadon. Se vastaa nykyisin myyntipuun hankintahinnoin noin 20'000 markan bruttotuloa. Kestävän talouden periaate kertoo että tuon verran voi hakata ja myydä joka vuosi; vain puun vuosikasvu myydään, pääomaan ei kajota.

Metsätaloutta edistävän työn: neuvonnan, valistuksen, innostuksen ja metsänparannustuen  tulisi nyt kohdistua metsätilallisiin pienemmästä päästä. Heihin tulisi puhaltaa uusi innostuksen henki. Metsähenkeä, metsänviljelijän maahenkeä tarvitaan jotta Suomi pysyy jatkuvasti vauraana yksityismetsätalouden maana.

Veli Pohjonen

Käsikirjoitus 17.3.1991. Web-teksti 8.2.2017