Biotalous pohjaa pienpuun halpuuteen

Tukkitaloudesta poiketen biotalous murskaa puun jossain vaiheessa aina hakkeeksi. Hake voi olla parisenttistä lastua, parimillistä purua tai vielä pienempää nanotavaraa. Biotuotetehdas jalostaa hakkeen selluksi, vaatteiden kuiduksi, kappaletulostuksen raaka-aineeksi, vanilliiniksi, bioetanoliksi, biodieseliksi ja monen moniksi muiksi uustuotteiksi. Ylijäämä jalostuu sähköksi ja lämmöksi.

Riittävän halvalla korjattava bioraaka-aine, lopulta hake, on biotalouden avainkysymys. Teollisuus huokailee hakkeen hintaa. Metsistämme saatavan hakkeen riittävyyttä tuskin kukaan huokailee.

Luonnonvarakeskuksen tilasto kertoo, että rinnankorkeudeltaan 6-10 sentin karsimattomasta energiapuusta maksettiin vuonna 2014 tien varressa 21,6 euroa kiintokuutiolta. Sellupuun hankintahinta oli vastaavasti 28,7 euroa.

Pienpuun kuutiohinnassa on mysteeri. Osan 21,6 eurosta tulisi olla omaa palkkaa metsäänsä kasvattavalle, ja toisen osan koneurakoitsijan palkkaa energiapuun korjaajalle.

Luonnonvarakeskus selvitti jo vuonna 2011 asian todellisen tilan. Kuusisenttisen puun korjuu tien varteen maksoi nykykonein 58 euroa kiintokuutiolta, yli kaksi kertaa sen mitä puusta myydessään sai.

Jos minkä tahansa tavaran tuottaminen maksaa sen arvoa enemmän, puuhastelussa ei ole mieltä. Toistaiseksi pienikokoisen energiapuun tappioista on selvitty tukiaisin. Kehitystyön alkuvaiheessa energiapuu tarvitsi tukia, jotta yrittäjät lähtivät liikkeelle. Panostus tehosi. Energiapuun käyttö on kasvanut 2000-luvulla roimasti, ja se kasvaa edelleen lähivuosina EU:n uusioenergian tavoitteiden myötä.

Mutta mittaviin tappiotukiin lienee tuskin jatkossa varaa. Myös energiapuun on seurattava vapaan markkinan hintaa.

Valtion Teknillinen Tutkimuskeskus selvitti 2013 pienpuun tuotantoa toiselta kannalta. Sen sijaan että pienikokoiset riu’ut kerätään metsästä järeillä koneilla yksin puin, tutkimuskeskus pohti voisiko pystykasvuston puida massamenetelmällä suoraan hakkeeksi. Parhaiten menetelmään sopii tasaisella maalla kasvava, tasalaatuinen, lyhyen kierron Salix-paju. Siitä on käytännön kokemusta ja mittaustietoa Ruotsista ja Tanskasta.

Kun metsuri kaataa raivaussahalla korkeintaan kuusi senttiä vahvan Salix-pajukon ja ajaa rangat traktorilla tien varteen kasaan, kiintokuution korjuukustannus on 33 euroa. Mutta jos pajukko puidaan suoraan hakkeeksi, korjuun kustannus putoaa kymmeneen euroon. Viljellyn pajukon kasvattajalle jää yksitoista euroa kiintokuutiolta.

Pienpuun hintamysteerissä on kyse isommasta asiasta kuin poliittisesta kiistelystä tukiaisten myllyssä. Lyhyen kierron puussa ja sen massakorjuussa on kyse viljelyn eli kulttuurin (latinaksi: agricultura) kehityksestä. Läpi kulttuurimme historian ihminen on pyrkinyt keräilystä viljelyyn. Ennen viljat kerättiin sirpillä lyhteiksi. Nyt ne puidaan jyvinä suoraan siiloon. Ennen karjan rehuheinä kerättiin soilta kantamalla se kesällä niittylatoihin ja ajamalla se talvella hevosilla navettaan. Nyt heinä viljellään pellolla ja korjataan traktorilla valkoisten muovipaalien kautta suoraan lehmille.

Historia opettaa, että pienpuun tuotantokustannus putoaa vasta, kun siirrytään keräilystä viljelyyn. Silloin biotalous saa hamuamansa halvan hakkeen.

Veli Pohjonen

Länsi-Suomi. Mielipiteet. 13.2.2016