Kasvihuoneilmiö - miten se torjutaan ja millä hinnalla?

Vielä 10'000 vuotta sitten sinisessä planeetassamme oli nykyistä vihreämpi vivahdus. Metsät peittivät 6200 miljoonaa hehtaaria (48 %) maapallon maapinnasta. 1900-luvun lopulle tultaessa metsät ovat huvenneet kolmanneksella, 4100 miljoonaan hehtaariin. Metsiä on hävinnyt keskimäärin 0,21 miljoonaa hehtaaria vuodessa, alkuvaiheessa hitaammin mutta etenkin 1800-luvulta lähtien, yhä kiihtyen. Nyt metsiä häviää, pääosaksi kehitysmaissa, 10-15 miljoonaa hehtaaria vuodessa.

Metsien hävittäminen käynnisti kasvihuoneilmiön

Mitä tapahtui häviävän metsän puille? Ne poltettiin. Puu paloi yleisimmin sijallaan, kaskessa tai uudismaalla. Puuta paloi myös kerättynä polttopuuna. Vain vähäinen osa alkuperäisen metsän puustoa on korjattu muuhun tarpeeseen: pienrakennukseen sellaisenaan, sahaukseen, kotitarveteollisuuteen tai myöhemmin paperin valmistukseen.

Puun palaessa siihen sitoutunut hiili, painoltaan puolet kuivasta puusta, nousee hiilidioksina taivaalle. Uuden puun kasvaessa hiilidioksidi palautuu siihen. Ellei uutta puuta kasva poltetun tilalle, hiilidioksidi jää kiertämään ilmakehää.

Hiilidioksidin lisääntynyt pitoisuus saa ilmamassan käyttäytymään lämpöä säästävän kasvihuonelasin tavoin; puhutaan kasvihuoneilmiöstä. Vaikka kasvihuoneilmiön pääsyyllisenä pidetään hiilipolttoaineiden: öljyn, maakaasun ja kivihiilen runsasta polttoa, maapallon metsien häviämisellä on ilmiössä yhtä suuri osa.

Ilmakehän hiilen alkuperä on kolmiosainen. 80 prosenttia siitä on vanhaa perua, peräisin alkumaapallon tulivuorista, hiiltä joka on sittemmin kiertänyt maapallon biosfäärissä kasvien, eläinten ja maaperän välillä. Yksitoista prosenttia ilmakehän hiilestä on peräisin fossiilisista polttoaineista, loput yhdeksän prosenttia selittyy maapallon metsäalan vähenemisellä.

1990-luvun alussa 75-80 % hiilen päästöistä tulee fossiilipolttoaineista. Päästöjen vuotuisen määrän 5,3 gigatonnia (GT) hiiltä vuodessa, voi laskea verraten tarkkaan kansainvälisistä energiatilastoista.

Viidennes tai neljännes hiilen päästöistä seuraa tropiikin metsien hävittämistä, eri arvioiden mukaan 0,6 - 2,6 gigatonnia hiiltä vuodessa. Suuri vaihteluväli johtuu siitä, että tropiikin metsän hävityksen kokonaispäästöjä ei tunneta tarkalleen. Maapallon metsien hävityksen kokonaispinta-alastakin kiistellään; epäselvää on esimerkiksi miten metsien hävityksen yhteydessä määritellään metsämaa. Lisäksi maanpäällisen puuston häviötä seuraa toinen, heikosti tunnettu annos hiilen päästöjä. Paljaaksi hakattu maa erodoituu, sen orgaaninen aines lahoaa, humus hupenee, ja sieltäkin hiili karkaa ilmakehään.

Kliimaksvaiheen tropiikin sademetsässä on maanpäällistä kuivamassaa noin 200 tn/ha, josta puolet on hiiltä eli 100 tn C/ha. Tätä lukua käyttäen 10 miljoonan metsähehtaarin vuotuisesta metsän hävityksestä tulee hiilipäästöjä yksi gigatonni.

1990-luvun alussa ilmakehässä on hiiltä kaikkiaan 753 gigatonnia. Maapallon biosfäärin (kasvit, eläimet ja maaperän humus) hiilivarasto on noin 2000 gigatonnia. Siitä 60 prosenttia (1200 GT) on vielä kasvavissa metsissä: puissa ja metsämaan humuksessa. Mikäli puolet maapallon metsistä vielä poltetaan ja metsämaan humus hävitetään eroosiolla, ilmakehän hiilen määrä lähes kaksinkertaistuu.

Metsänhoidon vastaisku

Jos maapallon biomassa- ja humusvaroja nostettaisiin 10 prosentilla, maan ilmakehän hiilen määrä palautuisi 1700-luvun lopun tasolle. Biomassa ottaisi kasvuunsa tarvitsemansa hiilen ilmakehästä. Humuksen kerrostuminen seuraa automaattisesti biomassan kasvua, kun maata ei muokata säännöllisesti.

Koska ilmakehän eloperäinen hiili karkasi biomassasta ja humuksesta, tulisi se myös niihin palauttaa. Metsille on löytynyt kasvihuoneilmiön torjumisessa uusi tehtävä. Metsänhoidolla voi antaa kasvihuoneilmiölle vastaiskun; ilmiö torjutaan imemällä ilmakehän ylimääräinen hiili metsiin.

Metsänhoito vaikuttaa maapallon hiilitaseeseen kahta tietä. Ensiksi, metsänhoito kestävän talouden periaattein lopettaa hiilen päästöt biosfääristä. Kasvihuoneilmiön kannalta viisasta metsänhoitoa on sellainen, mikä säilyttää metsien puuston ja maaperän humuksen - tai mieluummin lisää niitä. Missään maapallolla eivät luonnonmetsien vuotuiset hakkuut saisi enää ylittää metsien vuotuista kasvua.

Suomalainen, kuten ruotsalainenkin, metsänhoito on jo onnistunut tässä. Metsiemme biomassan määrä on nimittäin parhaillaan nousussa. Suomen puuvarasto oli laskenut uudisraivauksen ja teollistumisen myötä aina 1950-luvun loppupuolelle, mutta sen jälkeen tapahtui käänne. Alimmillaan kokonaispuustomme oli 1410 miljoonaa kuutiota. Nyt metsissämme on puuta 1900 miljoonaa kuutiota. Nousua on jo yli kolmannes. Nousu jatkuu 20 miljoonalla kuutiolla vuosittain.

Ruotsin metsien inventoinneista on vastaavasti laskettu että maan metsävarat ovat kaksinkertaistuneet 1900-luvun alusta. Vuonna 1990 Ruotsin metsät kasvoivat kolme kertaa nopeammin kuin vuonna 1900. Nykyinen vuosikasvu on 100 miljoonaa kuutiota, josta on poistuman jälkeistä nettokasvua 30 miljoonaa kuutiota. Skandinaavinen metsänhoito käyköön esimerkiksi muulle maailmalle siitä että metsien häviämisen voi kääntää niiden lisäykseksi.

Toinen metsänhoidon keino torjua kasvihuoneilmiötä on viljellä uusia metsiä paljaaksi hakatuille maille. Jotta sen vaikutus tuntuisi ilmakehässä, viljelyalaa tarvitaan paljon. Puita pitää viljellä sekä tropiikissa että lauhkeassa vyöhykkeessä.

Tehokkaimmin ilmakehän hiiltä sitoisivat sellaiset viljelypuut, jotka kasvavat sekä nopeasti että runsaspuustoisiksi. Suomalaisista puista tähän sopisi parhaiten jalostettu rauduskoivu. Tropiikin viljelypuista ylivoimaisin on eukalyptus.

Länsimaissa massiiviseen metsänviljelyyn on ehdotettu maita maatalouden ylituotannolta, esimerkiksi Euroopan yhteisössä 15 miljoonaa ja Yhdysvalloissa 16 miljoonaa hehtaaria. Ne kaavaillaan viljeltäviksi nopeakasvuisilla, lyhyen kierron lehtipuilla.

Tropiikissa metsänviljelymaista ei ole pulaa, jos tyydytään erodoituneisiin, metsättömäksi aikaa sitten hakattuihin ja maanviljelyn hylkäämiin joutomaihin. Sellaisia on laskettu löytyvän runsaat 700 miljoonaa hehtaaria.

Kolme etappia

Metsänhoidon vastaiskussa on kolme etappia. Ensimmäinen etappi lopettaa maapallon metsien hävittämisestä johtuvat hiilen päästöt. Koko maapallon tasolla tämä merkitsee sitä, että joko pysäytetään tropiikin metsiä hävittävät hakkuut  -  tai realistisemmin: varaudutaan viljelemään aina uusi metsähehtaari hävitetyn metsähehtaarin sijalle.

Maapallon hiilen kierron kannalta on sama viljelläänkö Brasialiassa hävitetyn hehtaarin asemesta metsää Indonesiaan, Etiopiaan tai vaikkapa Suomeen, jos viljelty metsä kasvaa puustoltaan ja humukseltaan yhtä runsaaksi. Luonnollisin metsänviljelyn kohde on kuitenkin maa, missä metsää hävitetään.

Kansainvälisestä kohusta ja ponnistuksesta huolimatta maapallon metsää hävinnee lähitulevaisuudessa edelleen 10-15 miljoonaa hehtaaria vuodessa. Siksi ihmiskunnan vähimmäistavoite on ryhtyä viljelemään vuosittain uutta metsää sama määrä.  Metsänviljelyn ensimmäinen etappi olkoon siis 10 milj./ha/v.

Toisen etapin tavoitteena on kumota fossiilipolttoaineiden vuotuinen hiilipäästö.  Päästö 5,3 GT/v imeytyy 53 miljoonan hehtaarin puustoon, esimerkiksi kliimaks-vaiheen sademetsään tai 30-vuotiaaseen eukalyptusmetsään.

Metsää ei tarvitse kuitenkaan viljellä näin paljon koska hiiltä kertyy puuston lisäksi maan alle. Kasvavan metsän alla on hiilen nielu. Nieluna toimivat pitkäikäiset pääjuuret, lyhytikäiset hienojuuret sekä karikkeesta peräisin olevat, maaperään vajovesien mukana painuvat humushapot.

Maanalaisen hiilen nielun suuruutta ei tunneta yhtä hyvin kuin maan päällä kasvavaa puustoa. Eukalyptuksen arvioidaan kasvavan määrämitaltaan saman verran niin maanpinnan ylä- kuin alapuolelle. Aridien maiden puustot kasvavat jopa enemmän maan alle. Karkeana arviona voi olettaa että viljelymetsällä on maan alla hiilen nielu johon uppoaa ilmakehän hiiltä sama määrä kuin maanpäälliseen puustoonkin, eli 100 tn C/ha. Yhteensä viljelty metsähehtaari sitoo hiiltä kliimaksvaiheeseensa mennessä siten 200 tn C/ha.

Maapallon fossiilipolttoaineista tuleva vuotuinen 5,3 gigatonnia hiiltä imeytyy 26,5 miljoonaan metsähehtaariin. Se määrä uutta metsää tulisi vuosittain viljellä hiilipäästöjen kumoamiseksi. Puulajilla ja kiertoajalla ei itse asiassa ole väliä, jos puusto täyttää vain ehdon että kliimakspuustossa ja sen juuristokerroksessa on sitoutuneena 200 tn C/ha. Toinen metsänviljelyn etappi nostaa maapallon metsänviljelyn tavoitteen vuositasolle 36.5 milj. ha/v.

Kolmas etappi poistaa ilmakehästä ylimääräisen hiilen, minkä ihminen on sinne toiminnallaan parin viime vuosisadan aikana lisännyt. Sitä on yhteensä 151 GT (20 % vuoden 1991 hiilen kokonaismäärästä). Se imeytyy 755 miljoonaan metsähehtaariin.
Kertaurakkana 755 miljoonan hehtaarin viljely voi tuntua suurelta, mutta eihän hiilidioksidikaan kertapoltolla ole ilmakehään joutunut. Ylimääräisen hiilen poistamiseksi ihmiskunta voisi käynnistää 100 vuoden pituisen, maapallon laajuisen metsänviljelyohjelman. Sen vuotuiseksi viljelytavoitteeksi tulisi 7,55 milj. ha.

Näin laskien metsänviljelyn tavoite nousee kolmannessa etapissa tasolle 44 milj. ha/v. Miten tämä suhteutuu maapallon nykyiseen metsänviljelyyn? 1980-luvulla maapallolla viljeltiin metsää 9.2 milj. ha/v. Metsänhoidon vastaisku viisinkertaistaa sen.

Peltometsäviljely ratkaisee maan saatavuuden

Löytyykö maapallolta metsänviljelymaita? Eihän massiivista metsitystä voi toteuttaa ainakaan kehitysmaissa kajoamatta peltomaan tarpeeseen ja ruoantuotantoon. Vaikka erodoituneita ja maanviljelyksen hylkäämiä maita kehitysmaista löytyykin, perinteisen metsänviljelyn oheen tarvitaan uusia menetelmiä. Niitä on heti käyttöön kaksi: peltometsäviljely ja operaatio metsänraja.

Kehitysmaiden metsänviljelyä täydentää peltometsäviljely, mikä kehitettiin Keniassa 1980-luvulla. Siinä samalla peltomaalla kasvatetaan sekä yksivuotisia viljoja että monivuotisia puuvartisia kasveja.

Peltometsäviljelyn etu avomaan viljelyyn verrattuna on puiden suojassa kasvavan viljan satotason nousu. Se on sitä merkittävämpi mitä erodoituneemmilla ja tuulelle alttiimmilla alueilla ruokakasveja viljellään. Peltometsäviljelyllä aavikoitumisen torjunta siirtyy kehitysmaan metsähallitukselta maanviljelijöille.

Afrikan maa- ja metsätaloudessa pätee Maailmanpankin löytämä 0,4 hehtaarin sääntö. Sen verran peltoa tarvitaan henkeä kohti, sillä alalla viljelijä kasvattaa vuodessa riittävän sadon yhden perheenjäsenen ravinnoksi. Kun perheeseen syntyy lapsi, isä raivaa lisää peltoa 0,4 hehtaaria nälän torjumiseksi. Uudisraivio tehdään metsään. Pellonraivaus väestönkasvun myötä on on edelleen Afrikan metsien häviämisen pääsyy.

Peltometsäviljely kumoaa tämän säännön, se kytkee metsityksen maatalouteen, kyliin, väestönkasvuun ja ylipäänsä ympäristöön. Peltometsäviljelyn odotetaan vaikuttavan jo 1990-luvulla Afrikan maaseutuun samoin kuin vihreän vallankumouksen Aasiaan 1970-luvulla.

Vain peltometsäviljelyllä on mahdollinen ratkaista kehitysmaissa maan laajamittainen saatavuus puiden kasvatukseen. On kuitenkin huomattava että peltometsäviljelyn puustoa ei voi kasvattaa niin tiheäksi kuin sade- tai eukalyptusmetsää. Hiilen sidonnan kannalta se merkitsee pinta-alavaatimuksen lisäämistä. Peltometsäviljelyn hehtaareja tarvitaan ehkä neljä perinteistä metsänviljelyn hehtaaria kohti.

Toisaalta, satoisan peltometsäviljelyn esteenä ei ole maan saatavuus. Länsi-Keniassa viljelijät siirtyivät peltometsäviljelyyn halukkaasti. Seurauksena oli puuvartisen biomassan lisäys sitä selvemmin mitä enemmän kyseisellä alueella oli väestöä.

Operaatio Metsänraja

Metsänviljely metsänrajalla tiedetään tärkeäksi aavikoitumisen pysäyttäjäksi. Afrikan vaikeimmat ympäristöongelmat ovat Sahelin vyöhykkeellä, Saharan etelälaitaa kulkeva vyöllä missä metsänraja siirtyy kilometrikaupalla vuodessa. Operaatio metsänraja on metsänviljelyn ohjelma, mikä pysäyttää aavikoitumisen ja kääntää sen metsien lisäämiseksi.

Suomella voisi olla Operaatio Metsänrajassa keskeinen osa. Meillä on nimittäin 12 vuoden kehitysyhteistyön kokemus Sahelin vyön vaikeimmista oloista, Valkoisen Niilin maakunnasta Sudanissa. Lisäksi meillä on 6 vuoden metsityskokemus Sahelin vuoristometsänrajalta Etiopiasta. Ja suomalainen metsityksen tietotaito ulottuu itse asiassa koko Sahelin vyön yli, sillä meillä on myös vyön länsipäässä, Senegalissa metsitysavun sillanpää.

Sahel on 6000 km pitkä. Sahelin vihreän aallon ensimmäiseksi tavoitteeksi otettakoon noin 15 kilometrin levyinen metsävyöhyke Saharaa vasten. Koko Sahelin yli ulottuvana se vastaisi 10 miljoonan hehtaarin pinta-alaa. Pioneeripuulajiksi hiekkaa vasten valitaan typpeä sitova monikäyttöpuu meskiitti (Prosopis juliflora). Sen viljelymenetelmät tunnetaan 12 vuoden tutkimus- ja kehitystyön pohjalta.

Myös operaatio metsänrajalla on huomattava, että sade- tai eukalyptusmetsää vastaavaa puustoa ei meskiittimetsään kasva. Meskiittihehtaareita tarvitaan 4-kertainen määrä eukalyptushehtaareihin verrattuna. Mutta toisaalta, ei Sahelin vihreän aallon tarvitse 15 kilometrin vyöhykkeeseen pysähtyä.

Mitä ohjelma maksaa? Mistä varat?

Massiivinen metsitys on ihmiskunnan yhteinen ympäristöinvestointi äiti maapalloon. Investoinnin kannattavuus on niiden kustannusten säästö mitkä muuten tarvitaan kasvihuoneilmiön haittojen torjumiseksi. Suurimpana haittana pidetään ilmaston lämpenemistä seuraavaa merenpinnan nousua.

Sen kustannus on jo laskettu. Mikäli ilmastomallit simuloivat lämpötilan nousunopeuden, nousua seuraavan mannerjäätikön osittaisen sulamisen ja merenpinnan kohoamisen oikein, ilmakehän hiilipäästöistä koituu englantilaisen laskelman mukaan ihmiskunnalle maksua 13 dollaria hiilitonnilta, eli 52 mk/tn.

Ruotsissa hiilipäästöjä haittaverotetaan jo, ja lähes samalla tasolla. Vuoden 1991 alusta fossiilipolttoaineille säädettiin kasvihuonekaasumaksua 40 mk tonnilta hiiltä. Ruotsissa maksun tarkoitus on ohjata maan energiatalous eroon hiilipolttoaineista. Mutta periaatteessa kasvihuonekaasumaksua kerätään Ruotsissakin siihen rahastoon millä merenpinnan nousun tuleva kustannus maksetaan.

Tropiikin metsien hävittämisestä tulisi kantaa kasvihuonekaasumaksua samoin perustein, hiilipäästöjen mukaan, kuin fossiilipolttoaineiltakin. Metsähehtaarin hävittämisen ympäristökustannukseksi tulee 4000 - 5200 mk/ha, jos hiiltä pääsee ilmakehään keskimäärin 100 tn/ha.

Metsänhävityksen ympäristökustannuksen suuruusluokka on merkittävä. Juuri saman verran maksoi kehitysyhteistyönä toteutettu tropiikin metsänviljely 1980-luvulla. Kansainvälisenä metsänviljelyn kustannuksena käytetään edelleen 4000 mk/ha (1000 USD/ha). Toisin sanoen: sademetsän hävityksen haitta (kustannus) maksaa yhtä paljon kuin uuden metsän viljely.

Länsimaiden kehitysapuvarojen sijoittaminen tropiikin metsänviljelyyn on erikoinen investointi: metsitys ei maksaisi länsimaille itse asiassa mitään, koska kasvihuoneilmiön tuleva ympäristökustannus säästyisi.

44 miljoonan hehtaarin vuotuinen metsänviljely maksaa Suomen rahassa 176 miljardia markkaa vuodessa. Länsimaat voivat kerätä sen Ruotsin mallin mukaan hiilidioksidin päästömaksuina ja kanavoida varat kehitysyhteistyönä kehitysmaihin. - Afrikan köyhimpien kehitysmaiden ei voi odottaa investoivan pitkään aikaan omaan ympäristöönsä.

Suomalaiset panokset

Suomen antamat kehitysapuvarat ovat nykyisin vajaat 4 miljardia markkaa vuodessa. Ne käytetään eräänlaiseen tilkkutäkkiin, kaikkien alojen kirjavaan hankekokoelmaan, josta kehitysyhteistyöstä jo eläkkeelle jäänyt suurlähettiläs Pekka Malinen neuvoi hankkiutumaan eroon.

Tilkkutäkin asemesta Suomi voisi keskittyä avunannossaan muutamalle harvalle alalle.  Ja Suomi voisi keskittyä erityisesti niille aloille, missä maailma uskoo meidän osaamiseemme ja mitä maailma meiltä odottaa.

Jos kaikki kehitysapumme suunnattaisiin tropiikin maiden metsänviljelyyn, uutta metsäalaa syntyisi vajaat miljoona hehtaaria vuodessa. Meidän tulisi ottaa nyt aloite käsiimme; kehitysyhteistyönä tropiikin Afrikan ja Aasian maiden kanssa toteutettava metsitys sopisi maamme kansainväliseen kuvaan metsänviljelyn ja metsien hoidon tietomaana.

Metsäapumme kehitysyhteistyövarat tulisi nostaa pikimmiten tasolle, mikä vastaa Suomen asemaa muissa kansainvälisissä metsätilastoissa. Suomen osuus on vain puoli prosenttia maapallon metsistä, mutta 10 prosenttia maapallon metsäalan vientikaupasta.
Metsäyhteistyön avunantajana Suomi on nyt kevyessä keskisarjassa. Viimeisimmässä FAO:n tilastossa olemme sijaluvulla 11. Edellämme ovat muun muassa metsäalan pikkutekijät Tanska ja Alankomaat. Nousu metsäalan kehitysyhteistyön kärkiviisikkoon edellyttäisi metsärahoituksemme kolminkertaistamista.

Onko väkeä?

Kehitysmaisen massiiviset metsänviljelyhankkeet vaativat avunantajilta paitsi rahallisia panoksia myös henkilöapua. Metsäalan omaa henkilökuntaa kehitysmailla on niukasti, suhteellisesti niukemmin kuin muilla talouden aloilla.

1980-luvulla YK:n toimesta tai kahdenvälisenä apuna toteutetuissa hankkeissa tarvittiin vähintään yksi metsänviljelyn neuvonantaja (apulaisasiantuntijan tasoa) aina 1000 hehtaarin vuotuista viljelyä kohti. Tällä suhteella 44 miljoonan hehtaarin vuotuiseen metsänviljelyyn tarvittaisiin kaikkiaan 44'000 metsänhoitajaa. He olisivat monikansallista joukkoa, mutta varmaa on että kansainvälisissä järjestöissä riittäisi kysyntää suomalaisille metsänviljelyn hallitseville metsänhoitajille.

Jos Suomen kehitysyhteistyövaroista puolet ohjattaisiin metsänviljelyyn, metsityksen tavoite olisi 500'000 ha/v.  Siihen tarvittaisiin 500 suomalaista metsänhoitajaa.

Jos vain toimeen tartutaan

Tuleeko kasvihuoneilmiö merenpinnan nousemisineen sillä voimalla kuin nykyisin pelätään? Perustuvathan tietomme siitä vain tietokonein laskettujen ilmastomallien ennusteisiin. Ennusteet ilmakehän reagoinnista lisäntyneeseen hiilidioksidiin ovat osaksi ristiriitaisia, eikä osa tiedemaailmaa edes hyväksy lämpötilan nousun ennusteita.

Ennustivatpa ilmastomallit oikein, liikaa tai liian vähän, itse ilmiön päätekijän osalta muutos on selvä. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on parhaillaan kiistattomassa nousussa. Hiilidioksidin päästöjen pysäyttäminen on ihmiskunnan suurin ympäristöhaaste 2000-luvulla.

Maapallon vihreän biomassan viisas hoito: hyödyntäminen ja viljely on ihmisen ainoa toteutettavissa oleva keino millä kasvihuoneilmiöön voi vaikuttaa vähentävästi, ei vain hidastavasti kuten esimerkiksi ydinvoiman käyttöönotolla.

Kasvihuoneilmiön voi torjua viisaalla metsänhoidolla. Massiivinen metsänviljely ei maksa mitään, jos se rahoitetaan jo lähitulevaisuudessa muutenkin Ruotsin mallin mukaisesti kerättävillä hiilen päästömaksuilla. Metsitysapu toteutuu luontevasti kehitysyhteistyönä.

Metsittämisen asiantuntijana Suomen olisi otettava aloite käsiinsä. Jos vain toimeen tartutaan, massiivisesta metsityksestä tulisi Suomelle suuri tehtäväalue. Siitä tulisi suomalainen panos kansainväliseen ympäristön suojeluun, siitä tulisi metsityksen vastaisku kasvihuoneilmiöön.

--------

Aiheesta enemmän:

Bioenergi 1 Februari 1991. Sweden. pp. 15-17.

Houghton et al. 1985. Nature 316, 15 August 1985. pp. 617-620.

Houghton et al. 1990. Ambio 19(4):204-209.

Cannell, M.G.R. 1988. The scientific background. In: Hummel, F.C., Palz, W. & Grassi, G. 1988. Biomass forestry in Europe: a strategy for the future. Commission of the European Communities. pp. 83-137. ISBN 1-85166-255-3.

Malinen, P. 1989. Kehitysapu täysremonttiin. Tutkimus kehitysyhteistyön tuloksellisuudesta. SITRA Nro 100. Kyriiri Oy. Helsinki. 158 s. ISBN 951-563-222-6.

Myers, N. 1990. Deforestation rates in tropical forests and their climatic implication. Friends of the Earth, London.

Pearce, D.W. 1990. An economic approach to saving the tropical forests. London Environmental Economics Centre. IIED. LEEC Paper 90-06. 30 p.

Pohjonen, V. 1989. Metsityksen suuri linja. Kehitys 3/89:21-23.

Post, W.M., Tsung-Hung Peng, Emanuel, W.R., King, A.W., Dale, V.H. & DeAngelis, D.L. 1990. The global carbon cycle. American Scientist 78:310-326.

Postel, S. & Heise, L. 1988. Reforesting the Earth. Worldwatch paper 83:1-67. ISBN 0-916468-84-4.

Scientific American. September 1989. Special issue: Managing the Earth.

Sedjo, R. 1989. Forests to offset the greenhouse effect. Journal of Forestry 87:12-14.

*****

Veli Pohjonen

Käsikirjoitus 31.3.1991. Julkaistu: Joensuun Metsäylioppilaat, kurssi 8. Vuosijulkaisu, ss. 4-8.