Selluteollisuus suljettuun kiertoon

Selluteollisuutemme tyrmistyi korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) joulukuun 2019 päätöksestä evätä Kuopioon suunnitellun, maailman suurimman, Finnpulp-sellutehtaan ympäristölupa. Samoin taisi tyrmistyä myös pääosa Savon metsätilallisia. Yhteiskunnan linjaus metsäteollisuudelle on vaikuttavimpia puoleen vuosisataan.

Huoli ympäristöstä on suitsinut selluteollisuuttamme ennenkin. Ennen toista maailmansotaa sulfiittisellun tehtaat olivat varhaisia biotuotetehtaita. Merkittävä tuotepaletin osa oli etanoli. Siitä jalostettu tuote näkyi Alkon tiskillä Karhu-viinana. Kansan keskuudessa se tunnettiin Tikkuviinana.

Sulfiittisellun ympäristöongelmat niin jätteenä vesiin kuin rikin oksideina ilmakehään olivat kuitenkin sitä luokkaa, että selluteollisuus päätti 1900-luvun puolivälissä siirtyä sulfiittisellusta vähemmän haitalliseen sulfaattiselluun. Kasvava ympäristöongelma oli metsäteollisuudellemme selvä. Tähän muutokseen ei tarvittu KHO:n päätöstä.

Vuosisadan loppupuolella ympäristökiistely tiukkeni. 1980- ja 1990-lukujen taitteessa tämän koki kainuulainen Pohjan Sellu -hanke. Uusi tehdas ei toteutunut. Oulujärven puhtauden puolustajat kaatoivat hankkeen. Korkeinta hallinto-oikeutta ei tarvittu tässäkään.

SULFIITTISELLUSTA ALKANUT ja Pohjan sellussa vahvistunut ympäristöhuoli laajeni Kuopiossa 2010-luvun jälkipuoliskolla megaluokkaan.

Selluteollisuus on ajautunut kiertotalouden kriisiin. Kiertotalous kierrättää kaikkia alkuaineita, myös vetyä ja happea, vetenä. Mikään uusista sellutehtaan hankkeistamme ei tavoittele tätä. Kaikki hankkeet hakevat jätevedelleen päästölupia, järveen tai mereen.

Suljetun veden kierrätyksen ajatus oli esillä selluteollisuuden (Enso Gutzeit) ja Joensuun yliopiston vuoropuhelussa keväällä 1991, kun Enso Gutzeitin kehitysjohtaja, metsänhoitaja Yrjö Schildt oli saanut keväällä Australiasta, Tipperary Station -yhtymältä erikoisen selvityspyynnön. Australian yrittäjät pyysivät Suomelta neuvoa, miten he voisivat perustaa ympäristöherkälle alueelleen uuden sukupolven sellutehtaan niin, että jätevettä ei menisi paikallisiin vesistöihin ollenkaan.

Suomella oli 1980-luvulta kokemusta samantapaisesta eukalyptuksen kastelumetsätaloudesta Sudanin pääkaupungista Khartumista. Annoimme silloin kehitysapua Sudanin metsähankkeeseen. Sen yhtenä osasena oli Khartumin vihreä vyö. Pääkaupungin jäteveteen perustuvalla kastelulla kasvatettiin eukalyptusta kaupungin tuulisuojan vyöhykkeeksi.

Mahdolliseksi ratkaisuksi Australian yrittäjille esitettiin riittävän laajaa eukalyptuksen lyhytkiertoviljelmää, mihin kaikki sellutehtaan jätevedet johdettaisiin. Kasteltu lyhytkiertometsä tuottaisi samalla entistä tehokkaammin kuitupuuta viereiselle sellutehtaalle.

Kesäkuussa 1991 tehtiin esiselvitys Pohjois-Australian Tipperary Station -selluhankkeelle. Keskeinen kysymys oli analysoida sopivia puulajeja, kasvuolosuhteita ja sopivia viljelymaita. Lopputuloksena laskettiin, montako hehtaaria valittua puulajia on viljeltävä, jotta sellutehtaan kaikki jätevedet haihtuvat viljelypuiden kautta taivaalle.

Tipperary Station -yhtymän yksityinen maatila (metsätila) oli kooltaan 928’000 hehtaaria. Se oli siihen aikaan Australian toiseksi suurin maatila. Kokoluokka on mittava, se on esimerkiksi kymmenen kertaa suurempi kuin Kuusamon yhteismetsä.

Luonnonmetsää Tipperary-maatilalla kasvoi kohtalaisesti, mutta se ei riittänyt yhdelle sellutehtaalle. Lisää metsää olisi pitänyt joka tapauksessa viljellä, myös luonnonsateisiin perustuen.

Suljetun kierron sellutehtaan tavoite olisi toteutunut, kun kastelumetsätalouden eukalyptusta olisi viljelty 3200 hehtaaria. Kasteluvedestä puolet olisi tullut sellutehtaalta, puolet laimennusvetenä tehtaan viereisestä joesta.

Tipperary-yhtymän hanke ei kuitenkaan edennyt käytäntöön. Yhtymä ajautui muista kuin maatilasyistä taloudellisiin vaikeuksiin ja myi maatilansa vuonna 2003.

Mullistavilla ajatuksilla on usein tapana muhia yli yhden sukupolven. KHO:n joulukuussa 2019 antama megaluokan päätös panee ajattelemaan, joko suljetun kierron sellutehtaan kohta 30 vuotta muhineelle ajatukselle olisi nyt aika?

Veli Pohjonen

Kainuun Sanomat. Mielipide. 29.1.2020.