Thursday, January 31, 2019

Hiilipörssi olisi tärkeä metsätiloille


Hiilipörssin luominen Suomen metsätalouden osaksi nousi jälleen pöydälle tammikuussa, kun Maa- ja metsätaloustuottajien keskusjärjestö (MTK) järjesti tulevia eduskuntavaaleja edeltävän puoluejohtajien ilmastoväittelyn.

Hiilipörssi sisältää sekä alkuainehiilen päästövirrat ylös taivaalle että hiilen nieluvirrat taivaalta alas. Hiilipörssi keskittyy erityisesti kasvavien metsiemme hiilinieluihin. Metsän viljelijälle on oikein ja kohtuullista saada hiilipörssistä tuloa hyvin hoidettuun metsäänsä päätyneestä, vuotuisesta hiilen nieluvirrasta.

Ilmastoväittelyssä heitettiin ehdotus esimerkiksi päästöperusteisen lentoveron käytöstä. Lentoveron tuotot voisivat hiilipörssin kautta "mennä suoraan viljelijän tilille".

Millä tasolla metsätilan saama vuotuinen hiilipörssin tilitys voisi olla? Otetaan esimerkiksi Etelä-Savon maakunta. Alueella keskimääräinen yksityinen metsätila eli metsälö on kooltaan 36,1 hehtaaria.

Maakunnan keskimääräiset hiilen nielutiedot voi laskea Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastoista. Luke on viimeksi laskenut maakunnalliset puuvarastot kausille 2009-2013 ja 2014-2016. Ykköskaudella Etelä-Savossa oli runkopuuta 180 ja toisella kaudella 184 miljoonaa kuutiota.

Luken keskiarvoja käyttäen keskimääräisellä Etelä-Savon metsälöllä oli ykköskaudella puuta yhteensä 4560 kuutiota ja toisella kaudella 4660 kuutiota. Runkopuusta johdetut alkuainehiilen määrät (rungot, oksat ja juuret) olivat vastaavasti 1610 tonnia ja 1650 tonnia.

Etelä-Savon metsälöt hoitavat metsiään hyvin. Vuotuisista hakkuista huolimatta metsälön hiilinielu eli puuston hiilivarasto paisuu. Metsälö nielee ilmakehästä hiiltä vuodesta toiseen. Nieluvirta on 9,0 tonnia alkuainehiiltä vuodessa keskimetsälöön.

Hiilen virroilla on rahallinen arvonsa. Euroopan unionin päästöpörssi noteeraa sen päivittäin. Tammikuun loppupuolella päästövirran hinta oli 24,2 Euroa hiilidioksidin tonnilta. Alkuainehiiltä kohti laskettuna hinta on 88,7 Euroa tonnilta. Samaa lukemaa voi käyttää hiilipörssissäkin.

Jos meillä olisi jo hiilipörssi, sen vuositulos Etelä-Savon keskimetsälölle olisi mukiinmenevä, 790 Euroa vuodessa. Hiilipörssi olisi tärkeä metsätiloille.

Veli Pohjonen

Pieksämäen lehti. Mielipide. 31.01.2019

Tuesday, January 29, 2019

Pohjoista biodieseliä on kaavailtu jo pitkään


Kemin biodiesel, Ajoksen sataman viereen rakennettavaksi kaavailtu uuden sukupolven jalostamo on Pohjois-Suomen merkittävimpiä biotalouden hankkeita. Hanke oli kuopattu jo kerran, mutta se nousi 2016 kuin tarujen feeniks-lintu tuhkasta.

Hankkeen vetäjäksi tuli kiinalainen yhtiö Kaidi. Raaka-aine on energiapuu. Dieselin tekotavaksi valikoitunee muunnos Saksassa 1920-luvulla keksitystä, alun perin kivihiiltä nesteyttävästä Fischer-Tropsch -synteesistä. Se nesteyttää myös energiapuun.

Keski-Pohjanmaa hyötyisi hiilipörssistä


Vuodesta toiseen järjestetyt kansainväliset ilmastokokoukset ovat keskittyneet hiilidioksidin päästöihin maapallolla, viimeksi Puolassa joulukuussa. Päästöjä varten luotiin vuonna 2004 Euroopan unionin sisäinen hiilidioksidin päästöpörssi. Sen tavoite oli hillitä fossiilihiilen lähdevirtoja taivaalle.

Päästöpörssi on onnistunut sangen kehnosti, sillä ilmakehän hiilidioksidi jatkaa hellittämätöntä nousuaan. Ilmastokamppailu tarvitsee päästöpörssin rinnalle laajempia keinoja. Sellaiseksi on ehdotettu hiilipörssiä, muun muassa pääministeri Sipilän järjestämässä joulukuun ilmastoseminaarissa.

Sunday, January 27, 2019

Pohjanmaan hiilipörssi


Jo parinkymmenen vuoden ajan ilmastokokoukset ovat keskittyneet hiilidioksidin päästöihin maapallolla. Sitä varten luotiin 2004 Euroopan unionin sisäinen hiilidioksidin päästöpörssi. Sen tavoite oli hillitä fossiilihiilen lähdevirtoja taivaalle.

Päästöpörssi onnistui kehnosti. Ilmakehän hiilidioksidin pitoisuus jatkaa nousuaan.

Kanta-Hämeen metsistä ei hiilijalanjälkeä


Hiilijalanjälki kertoo montako kiloa ilmakehään päätyy harmillista liikahiiltä, kun ajaa esimerkiksi autoaan tai lämmittää taloaan polttoöljyllä. Hiilijalanjälki mittaa paljonko ilmastopäästöjä lähtee taivaalle itseäsi kohti, yritystäsi kohti, kuntaasi, maakuntaasi tai koko maatasi kohti.

Euroopan unioni on ollut kuluneen vuoden (2017) ajan huolestunut Suomen metsien hiilijalanjäljestä. Biotalous paisuu, hakkuut lisääntyvät. Tuleeko metsistämme ilmaston hiilijalanjälkiä, entistä useammin ja entistä painavampia?

Thursday, January 24, 2019

Metsänhoitoa tehostettava – Päijät-Hämeen metsistä vuotaa taivaalle hiiltä 7 miljoonalla eurolla vuodessa


Ilmastokamppailuun ehdotettiin vuonna 2018 hiilipörssiä, viimeksi pääministeri Juha Sipilän järjestämässä joulukuun ilmastoseminaarissa. Hiilipörssi sisältää sekä alkuainehiilen lähdevirrat ylös taivaalle että hiilen nieluvirrat taivaalta alas. Hiilen lähdevirroista merkittävimpinä pysyvät vielä pitkään fossiilisten polttoaineiden päästöt.

Uuden ajattelun hiilipörssi keskittyy erityisesti kasvavien metsien hiilinieluihin. Metsänkasvattajalle on oikein ja kohtuullista saada hiilipörssin tuloa hyvin hoidettuun metsään päätyneestä, vuotuisesta hiilen nieluvirrasta.

Wednesday, January 23, 2019

Maakunnallinen hiilipörssi olisi Kymenlaakson metsätaloudelle kiusallinen


Ilmastokamppailuun ehdotettiin vuonna 2018 hiilipörssiä, viimeksi pääministeri Juha Sipilän järjestämässä joulukuun ilmastoseminaarissa. Hiilipörssi sisältää sekä alkuainehiilen lähdevirrat ylös taivaalle että hiilen nieluvirrat taivaalta alas. Hiilen lähdevirroista merkittävimpinä pysyvät vielä pitkään fossiilisten polttoaineiden päästöt.

Uuden ajattelun hiilipörssi keskittyy erityisesti kasvavien metsien hiilinieluihin. Metsänkasvattajalle on oikein ja kohtuullista saada hiilipörssin tuloa hyvin hoidettuun metsään päätyneestä, vuotuisesta hiilen nieluvirrasta. Hiilipörssin voi luoda sekä EU:n tasolle että valtakunnalliselle tasolle. Pörssin taloudellista merkitystä voi tarkastella myös maakunnan tasolla.

Thursday, January 17, 2019

Varsinais-Suomen maakunta hyötyisi hiilipörssistä


Toistaiseksi varsin kehnosti onnistunut ilmastokamppailu hakee uusia keinoja. Sellaiseksi on ehdotettu hiilipörssiä, muun muassa pääministeri Sipilän järjestämässä loppuvuoden 2018 ilmastoseminaarissa.

Hiilipörssi sisältää sekä alkuainehiilen lähdevirrat ylös taivaalle että hiilen nieluvirrat taivaalta alas. Hiilipörssi keskittyy erityisesti kasvavien metsiemme hiilinieluihin. Metsänkasvattajalle on oikein ja kohtuullista saada hiilipörssistä tuloa hyvin hoidettuun metsäänsä päätyneestä, vuotuisesta hiilen nieluvirrasta.

Monday, January 14, 2019

Satakunta voi joutua myös hiilen lähdevirtaan


Ilmastokamppailuun ehdotettiin vuonna 2018 hiilipörssiä, viimeksi pääministeri Sipilän järjestämässä joulukuun ilmastoseminaarissa. Hiilipörssi sisältää sekä alkuainehiilen lähdevirrat ylös taivaalle että hiilen nieluvirrat taivaalta alas. Hiilen lähdevirroista merkittävimpinä pysyvät vielä pitkään fossiilisten polttoaineiden päästöt.

Uuden ajattelun hiilipörssi keskittyy erityisesti kasvavien metsien hiilinieluihin. Metsänkasvattajalle on oikein ja kohtuullista saada hiilipörssin tuloa hyvin hoidettuun metsään päätyneestä, vuotuisesta hiilen nieluvirrasta.

Etelä-Savo hyötyisi hiilipörssistä


Toistaiseksi varsin kehnosti onnistunut ilmastokamppailu hakee uusia keinoja. Sellaiseksi on ehdotettu hiilipörssiä, muun muassa pääministeri Sipilän järjestämässä joulukuun ilmastoseminaarissa.

Hiilipörssi sisältää sekä alkuainehiilen lähdevirrat ylös taivaalle että hiilen nieluvirrat taivaalta alas. Hiilipörssi keskittyy erityisesti kasvavien metsiemme hiilinieluihin.

Thursday, January 10, 2019

Kainuu hyötyisi hiilipörssistä


Toistaiseksi varsin kehnosti onnistunut ilmastokamppailu tarvitsee uusia keinoja. Sellaiseksi on ehdotettu hiilipörssiä, muun muassa pääministeri Sipilän järjestämässä joulukuun ilmastoseminaarissa.

Hiilipörssi sisältää sekä hiilen lähdevirrat ylös taivaalle että hiilen nieluvirrat taivaalta alas. Hiilipörssi keskittyy erityisesti kasvavien metsiemme hiilinieluihin. Metsänkasvattajalle on oikein ja kohtuullista saada hiilipörssin määrittämä maksu hyvin hoidettuun metsään päätyneestä, vuotuisesta hiilen nieluvirrasta.

Tuesday, January 08, 2019

Pohjois-Pohjanmaa hyötyisi hiilipörssistä


Vuodesta toiseen järjestetyt kansainväliset ilmastokokoukset ovat keskittyneet hiilidioksidin päästöihin maapallolla, viimeksi Puolassa joulukuussa. Päästöjä varten luotiin vuonna 2004 Euroopan unionin sisäinen hiilidioksidin päästöpörssi. Sen tavoite oli hillitä fossiilihiilen lähdevirtoja taivaalle.

Päästöpörssi on onnistunut sangen kehnosti, sillä ilmakehän hiilidioksidi jatkaa hellittämätöntä nousuaan. Ilmastokamppailu tarvitsee päästöpörssin rinnalle laajempia keinoja. Sellaiseksi on ehdotettu hiilipörssiä, muun muassa pääministeri Sipilän järjestämässä joulukuun (2018) ilmastoseminaarissa.

Saturday, January 05, 2019

Risupaketille on vihdoin valoa, mutta sen etenemistä on jatkuvasti seurattava


Sana ri­su­pa­ket­ti on pe­räi­sin vuo­den 2002 väit­te­lys­tä sii­tä, tar­vit­sem­me­ko vii­det­tä ydin­voi­ma­laa vai em­me. Ri­su­pa­ket­ti koot­tiin uu­siu­tu­van ener­gi­an, eten­kin ener­gi­a­puun tuo­tan­non tu­ki­lu­pauk­sek­si. Ri­su­pa­ke­til­la vii­des ydin­voi­ma­la (Ol­ki­luo­to kol­mo­nen) saa­tiin edus­kun­nas­sa lo­pul­ta läpi. Kan­sa­ne­dus­ta­jat­han oli­vat vuon­na 1992 yl­lät­tä­en kaa­ta­neet jo sil­loin yri­te­tyn ydin­voi­man li­säyk­sen.

Vuo­den 2002 ri­su­pa­ket­ti oli sil­ti vain sa­na­he­li­nää. Se ei si­säl­tä­nyt mi­tat­ta­via ta­voit­tei­ta, esi­mer­kik­si sitä kuin­ka ener­gi­a­puun mää­rää kuu­ti­ois­sa oli mää­rä li­sä­tä vuo­sien saa­tos­sa.

Thursday, January 03, 2019

Keski-Suomen puuston hiilivarasto paisuu


Vuodesta toiseen järjestettävät kansainväliset ilmastokokoukset ovat keskittyneet hiilidioksidin päästöihin maapallolla, viimeksi Puolassa joulukuussa. Päästöjä varten luotiin 2004 Euroopan unionin sisäinen hiilidioksidin päästöpörssi. Sen tavoite oli hillitä fossiilihiilen lähdevirtoja taivaalle.

Sekä ilmastokokoukset että päästöpörssi ovat onnistuneet sangen kehnosti. Ilmakehän hiilidioksidi jatkaa nousuaan, kokouksesta toiseen.