Saturday, August 29, 2015

Bioetanoli pohjaa energiaviljelyyn

Kun tankkaamme bensiiniautoamme, teemme jo (2015) biotalouden valintaa. Ostammeko etanolia bensiinin seassa kymmenen prosenttia, vai ostammeko vain viisi prosenttia?

Emme ole tässä uusiutuvan energian, ilmastotalkoiden ja biotalouden kolmiyhteydessä yksin. Eniten autoilevassa Yhdysvalloissa bensiinin keskimääräinen etanolipitoisuus oli vuoden 2015 kesäkuussa kymmenen prosenttia.

Friday, August 28, 2015

Metsän kasvatustilojen tielle

Metsäteollisuus on huolissaan voiko biotalouden puun käyttö lisääntyä hallituksen tavoitteen mukaisesti. Huoli ei voi johtua puun määrästä tai kasvusta metsissämme. Tämän osoittavat Luonnonvarakeskuksen metsälaskennat.

Metsän kasvatustilat myyvät puuta

Metsäteollisuus on huolissaan voiko biotalouden puun käyttö lisääntyä hallituksen tavoitteen mukaisesti. Huoli ei voi johtua puun määrästä tai kasvusta metsissämme. Tämän osoittavat Luonnonvarakeskuksen metsälaskennat.

Väljennyshakkuutta odottava viljelty
männikkö metsän kasvatustilalla
Metsämme siirtyivät alituotannosta ylituotannon tilaan 1950- ja 1960 –lukujen vaihteessa. Silloin sekä kasvu että poistuma olivat keskimäärin 53 miljoonaa kuutiota vuodessa. Jo yli puoli vuosisataa metsiemme hakkuut ovat olleet kasvun alapuolella. 2010-luvun alussa metsämme kasvoivat 106 ja niistä poistui keskimäärin 75 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Wednesday, August 26, 2015

Puuta kasvatustiloilta

Metsäviljelmä voi olla
jalostettua mäntyä
Metsäteollisuus on huolissaan, voiko biotalouden puun käyttö lisääntyä hallituksen tavoitteen mukaisesti. Huoli ei voi johtua puun määrästä tai kasvusta metsissämme. Tämän osoittavat Luonnonvarakeskuksen metsälaskennat.

Metsämme siirtyivät alituotannosta ylituotannon tilaan 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa. Silloin sekä kasvu että poistuma olivat keskimäärin 53 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Sunday, August 23, 2015

Bioydinvoiman tielle

Nyt kun suomenvoimaksi kaavailtu uusi Fennovoima on joutunut sekä talouden että maailmanpolitiikan myllerrykseen, on hyvä muistaa että meillä on jo melkoisesti omaa, luonnollista voimaa. Metsiin paistava aurinko on tärkein ydinvoimalamme. Sen uumenissa käy ydinreaktioista tehokkain, vetypommeistakin tunnettu fuusio.

Sunday, August 16, 2015

Bioetanolia energiaviljelystä

Kun tankkaamme bensiiniautoamme, teemme jo biotalouden valintaa, Voimme ostaa etanolia bensiinin seassa joko kymmenen tai viisi prosenttia. Suomi tai koko Eurooppa ei ole näissä biotalouden talkoissa yksin. Eniten autoilevassa Yhdysvalloissa bensiinin keskimääräinen etanolipitoisuus oli vuoden 2015 heinäkuussa kymmenen prosenttia.

Friday, August 14, 2015

Puuvirran piiskat ja porkkanat

Suomessa on 375,000 yksityistä metsälöä, tavallisen veronmaksajan, perheen tai vielä kuolinpesän nimissä olevaa metsätilaa. Metsälö voi koostua useammastakin palstasta. Vuonna 2012 metsälön keskikoko oli 30,3 hehtaaria.

Metsälöt kasvavat valtaosan metsäteollisuuden vuosittain tarvitsemasta puusta. Lähes jokainen suomalainen pääsee jossakin vaiheessa myymään metsälön puuta, joko itse, perheomistuksen tai perinnönjaon kautta.

Wednesday, August 12, 2015

Metsän, tuulen ja auringon kolmiyhteys

Pitkin rannikoita matkaava on jo vuosikymmenen ajan todennut, että maisemamme merkittävin muutos ovat meren ja metsän yllä majesteettisesti pyörivät tuulimyllyn siivet.

Tuuli saa alkunsa auringon säteilystä. Aurinko lämmittää epätasaisesti ilmakehää mantereiden ja merten yllä. Lämmöstä johtuvat paine-erot purkautuvat tuulena. Myllyjen tuulisähkö on osa aurinkovoimaa, samoin kuin paneelien aurinkosähkö.

Metsällä, tuulella ja auringolla etevä energiayhteys

Pitkin rannikoita matkaava on vuosikymmenen ajan todennut, että maisemamme merkittävin muutos ovat meren ja metsän yllä majesteettisesti pyörivät tuulimyllyn siivet. Saman ilmiön havaitsi jo 1900-luvun puolella Tanskassa. Siellä tuulimyllyt ovat peltojen päällä.

Tuuli saa alkunsa auringon säteilystä. Aurinko lämmittää epätasaisesti ilmakehää mantereiden ja merten yllä. Lämmöstä johtuvat paine-erot purkautuvat tuulena. Myllyjen tuulisähkö on osa aurinkovoimaa, samoin kuin paneelien aurinkosähkö.

Monday, August 03, 2015

Energia-ajattelussa mentävä aivan uusiin puihin

Kevään 2015 uudet päättäjät joutuivat tuskalliseen ympäristöajatteluun, edeltäjiensä tavoin. Mistä heidän tulisi valita jatkossa energia: biovoimasta, fossiilivoimasta vai ydinvoimasta? Valinnan tuska syveni heti kesällä, kun Fennovoima joutui ympäristöongelmien lisäksi pulmalliseen talouden ja politiikan pyöritykseen.