Wednesday, March 13, 2019

Metsien nielulaskentaa jo yli 50 vuotta


Ilmastolaskennassa pyöritetään välillä metsien hiilinieluja tavalla, joka saa tavallisen metsätilallisen ymmälleen. Äärimmillään metsien biotalous manataan ilmastolle turmiolliseksi, lopulta negatiiviseksi kääntyväksi hiilen nieluksi.

Hämmennyksen taustalla on nykypäivän vaikeaselkoinen hiilen nielulaskenta. Usein sekaisin menevät koululaskennasta tutut derivaatta ja integraali tavalla, jota tulevissa ylioppilaskirjoituksissa matematiikkaa kirjoittava abiturientti ei kestäisi.

Tuesday, March 12, 2019

Olemme kohenevan metsänkasvun tiellä


Pääministeri Juha Sipilä heitti sunnuntain (3.3.2019) haastattelutunnillaan radion kuuntelijoille metsiemme tulevan kasvuluvun 150 miljoonaa kuutiota vuodessa. Se voi toteutua, kun jatkamme nykyisen hyvän metsänhoidon tiellä.

Lukema saattaa tuntua hurjalta. Vuoden 2019 eduskuntavaalien allahan käydään kiistelyä siitä, voimmeko jatkaa hakkuita nykyisellä tasolla (72,4 miljoona kuutiota vuonna 2017), tai voimmeko nostaa hakkuut tasolle 80 miljoonaa kuutiota vuodessa, vai pitäisikö meidän vähentää hakkuita nykyiseltä tasoltaan.

Sunday, March 03, 2019

Etelä-Pohjanmaan metsätilat valmiina hiilimetsänhoitoon


Hiilimetsänhoito on noussut Suomessa ja koko EU:n tasolla puheenaiheeksi etenkin kansainvälisen ilmastopaneelin (IPCC) lokakuun 2018 kohuraportin jälkeen. Ilmastopaneeli ei enää usko, että ilmakehän hiilidioksidin nousun saa pysähtymään pelkästään päästöjen vähentämisellä. Sen rinnalle tarvitaan hiiltä biomassaansa sitovaa metsänhoitoa sekä uuden sukupolven bioenergiaa.