Jatkuva kasvatus vaatii siirtymäkauden tuen

Talousmetsien avohakkuut puhuttavat jatkuvasti. Luontojärjestöt tekivät vuonna 2018 aiheesta kansalaisaloitteen. Tavoite oli lopettaa avohakkuut Metsähallituksen mailla ja palata metsien alkuperäisiin poimintahakkuisiin. Aloite meni nykyiseen eduskuntaan.

Kyse ei ole tiukimmasta luonnonsuojelusta. Olemme jo luvanneet Aichin kokouksessa vuonna 2014 suojella erityyppisiä luonnonmetsiä yhteensä 17 prosenttia. Näihin metsiin eivät kuulu minkäänlaiset hakkuut.

Hakkuutavan vaihto koskee suojelun ulkopuolista 83 prosenttia, talousmetsiä.

Itä-Suomen yliopiston professori Timo Pukkala on osoittanut, että optimaalisesti hakaten jatkuvan kasvatuksen metsä yltää vähintään samaan puun kasvuun ja hakkuumäärään kuin lohkometsätaloudessa.

Kasvuopillisesti jatkuva kasvatus ja lohkometsätalous ovat tänään tasavertaisia.

Talousopillisesti, euroina laskien tasavertaisuutta ei kuitenkaan ole. Perussyy tämän päivän avohakkuisiin lienee, että ne ovat taloudellisin tapa metsänkasvattajalle myydä puuta.

Nykyiset metsäkoneet on kehitetty lohkometsätalouteen, eli paljon kerralla puuta antaviin avohakkuisiin. Kun näillä koneilla siirtyy jatkuvan kasvatuksen hakkuisiin, puun kasvattajaa uhkaa puun myyntihinnan pudotus.

Kun tämän vuoden alussa myi avohakkuun kuusitukkia, sai 56 euroa kuutiolta. Kun myi kasvatushakkuissa poimittua tukkia, sai 50 euroa. Pudotusta oli 13 prosenttia. Mäntytukilla vastaava pudotus oli 12 prosenttia. Näin arvioiden tukkipuun myyntihinta putoaa 10-15 prosentilla, kun siirtyy avohakkuusta poimintahakkuuseen.

Talousmetsien avohakkuista luopuminen on sitä luokkaa, että yhteiskunnan on tultava vastaan. Metsähallituksen osalta ratkaisu on yksinkertainen. Eduskunta alentaa tarvittavalla euromäärällä metsähallitukselleen vuosittain asettamaa tulostavoitetta.

Yksityismetsien osalta ongelma on monimutkaisempi. Miten tukea metsätilojen pitkän ajan talousmuutosta?

Rahoitukseen voisi ottaa mallia 1900-luvun metsänparannuslainasta. Siirtymä jatkuvaan kasvatukseen on samanlainen, pitkään kustannuksia aiheuttava toimenpide kuin metsänparannuksen lainoilla rahoitettu suometsien ojituksemme.

Metsänparannusten tapaan laina-aika voisi olla 35 vuotta, missä ensimmäiset 5–10 vuotta olisivat vapaavuosia. Tuki olisi korkotukea.

Lainan vakuus olisi vahvin minkä pankkitalous tuntee: maa itse. Lainojen myöhempi, vuotuinen takaisinmaksu sopisi jatkuvaan kasvatukseen – ja jatkuvasti tuloa tuoviin hakkuisiin. Myyntipuun virta metsätaloudessamme pysyisi vakaana, jopa kiihtyisi. Se sopisi vahvana nousevalle biotaloudelle.

Avohakkuu on osa saksalaista lohkometsätalouden oppia.

Kestävän metsänkasvatuksen isä Hans Carl von Carlowitz antoi jo vuonna 1713 opillaan perusohjeen: ”Puuta ei saa hakata enempää kuin metsät kasvavat”.

Ohje ei toteutunut silloisissa Saksan poimintahakkuissa. Metsien kasvu- ja tuotostiede ei osannut vielä laskea sekametsien ja niiden monessa kerroksessa kasvavien puiden kasvua.

Poimintahakkuille ei kyetty määrittämään ylärajaa. Hakkuut jatkuivat holtittomina. Saksa ajautui 1700-luvun lopussa Euroopan metsähistorian synkeimpään metsien hävitykseen.

Saksa siirtyi 1800-luvulla viljelymetsätalouteen. Hävitettyjä metsäalueita alettiin metsittää lohkoittain. Lohkot istutettiin pääosaksi kuuselle. Vuosien saatossa kunkin lohkon metsää hieman harvennettiin. Merkittävin toimi oli kunkin lohkon avohakkuu noin 70 vuoden iässä. Sen jälkeen lohko viljeltiin uudelleen, ja taas kuuselle.

Kuusen viljelyssä von Carlowitzin kestävän metsätalouden ohje toteutui. Saksassa puun keskikasvu on ylittänyt vuotuiset hakkuut jo yli sadan vuoden ajan. Maa nousi metsien hävityksen tilasta EU:n johtavaksi metsämaaksi. FAO tilastoi 2015 Saksan metsien puun määräksi 3 660 miljoonaa kuutiota.

Me otimme oppia Saksasta. Nousimme samaa rataa, ja pääsimme EU:n viidenneksi metsämaaksi (Saksan, Ruotsin, Ranskan ja Puolan jälkeen). Viime vuonna meillä oli puuta laskennallisesti 2 570 miljoonaa kuutiota.

Veli Pohjonen

Etelä-Suomen Sanomat. Mielipide.  20.1.2020.