Sunday, March 18, 2007

Mitä kuuluu itäkairan suurpedoille?


Helsingin yliopistolla on koillisen Suomen tutkimusasema Värriön luonnonpuistossa, Sallassa. Itäkairassa sijaitsevalla tutkimusasemalla on ollut maine suurpetojen tutkimuksen tyyssijana ja niiden peräänantamattomana puolustajana aina siitä lähtien, 1967 kun professori, sittemmin kansanedustaja Erkki Pulliainen perusti aseman.

Thursday, March 15, 2007

Hakepajua kannattaisi viljellä enemmän


EU:n vihertämä voimateollisuus alkaa pian ostaa bioenergiaa sellaisella vimmalla, että puun riittävyydestä tulee metsäteollisuudelle ongelma (HS pääkirjoitus 7. 3.). Myös metsäväki on jo tovin kysellyt, että meneekö paperipuu hakkeena polttoon.

Huoli on aiheellinen. Esimerkiksi vuoden 2005 myydystä metsähakkeesta jo seitsemän prosenttia oli peräisin paperipuun mitat täyttävistä rungoista. Metsäjohtaja Ralph Erik Serlachius ja professori Risto Sarvas julkitoivat 1953 puun riittävyydestä samanlaisen huolen.