Aito haittavero hyödyttää ympäristöä

Verokarhulle bensiinivero on kultamuna: se on helppo kerätä eikä se ehdy. Aidon haittaveron tarkoitus ei ole kuitenkaan kerätä valtiolle rahaa, vaan ohjata kestävää kehitystä.

Öljyalan keskusliitto tilasi (1990-luvun alussa) Jyväskylän yliopistolta tutkimuksen bensiinille langetetun raskaimman haittaveron, polttoaineveron vaikutuksista.

Alkukesästä 1994 julkistettu tutkimustulos oli murskaava. Bensiinin haittavero ei toimi. Bensiinin kulutus ei laske, vaikka sen hinta nousee. Bensiiniä verottamalla hiilidioksidin päästöt eivät Suomessa alene.

Osaran metsää tarvitaan vaihtomaiksi Kuusamon kiistaan

Vanhojen metsien hakkuut eivät ole Kuusamon yhteismetsälle itsetarkoitus. Aarnikot voi rauhoittaa, jos yhteismetsä saa vaihtomaiksi ns. Osaran metsää.

Aarni-ikäisten ikimetsien suojelu
oli Kuusamon kiistan ytimessä

Markkinavoima puuttui marraskuussa 1994 ensimmäisen kerran Kuusamon metsäpeliin, kun yhtiöt kieltäytyivät ostamasta aarnileimattuja Romevaaran ja Näränkävaaran puita.

Energiaviljely sopeuttaa maataloutta

Kansanäänestyksen (1994) linjaama EU-ratkaisu viestii siitä, että Suomen maataloudella on edessään todellinen rakennemuutos. Se on jotakin isompaa kuin maatilojen vähittäinen luopuminen viljelystä, ensin syrjäkylillä ja sitten lähempänä kirkonkylää. Tällaista ajelehtivaa muutosta Suomi on elänyt jo vuodesta 1966.

Maataloutemme on selviytynyt rakennemuutoksesta ennenkin. Viimeisimmän ison muutoksen maaseutu koki 100 vuotta sitten, kun peltojen yksipuolinen viljatalous muuttui nurmitaloudeksi. 1860-luvun nälkävuosien jälkeen karjataloudesta kehitettiin Venäjän viennin tuottoisa osa. Vuosisadan loppupuoliskolla myös maatilojen puu tuli arvoonsa.

Vuotos vain kertatyö

Perusvoiman säätösauvaksi suunnitellun Vuotoksen tekoaltaan merkitys väheni ratkaisevasti, kun Eduskunta hylkäsi syyskuussa 1993 viidennen ydinvoimalan. Sittemmin Vuotoksen hankkeesta on paljastunut tyrmistyttäviä ympäristövaikutuksia, kuten Pekka Salminen ja Jaana-Mirjam Matikainen osoittavat (HS 24.10.1994).

Vuotosta monin verroin kestävämpi hanke on Veitsiluoto Oy:n Kemijärven sellutehdas. Se tulisi uusia Lapin vihreän teollistamisen mallilaitokseksi. Perusteita ovat ainakin seuraavat kolme.

Kivihiili on ympäristölle turmioksi

Kivihiileltä kerättävää energiaveroa ihmetellyt (HS 6.9.1994) tiedotuspäällikkö Markku Murros ei ole osannut lukea 1990-luvun tärkeintä ympäristöviestiä. Ilmastoamme uhkaavan kasvihuoneilmiön vuoksi hiilidioksidin päästöjen kasvu on saatava pysähtymään.

Jo 1990 Suomi allekirjoitti yhdessä 18 muun OECD-maan kanssa Geneven julistuksen, jonka mukaan hiilidioksidin päästöjen kasvu pysäytetään tällä vuosikymmenellä. Rion ympäristökonferenssi 1992 kokosi maailman johtajat sopimaan samasta asiasta. Ja 1993 Suomen hallitus varmisti hiilidioksidin vähentämisen tavoitteen kotimaahan.

Kivihiili on ympäristölle turmioksi

Kivihiileltä kerättävää energiaveroa ihmetellyt (HS 6. 9.) tiedotuspäällikkö Markku Murros ei ole osannut lukea 1990-luvun tärkeintä ympäristöviestiä. Ilmastoamme uhkaavan kasvihuoneilmiön vuoksi hiilidioksidin päästöjen kasvu on saatava pysähtymään.

Jo 1990 Suomi allekirjoitti yhdessä 18 muun OECD-maan kanssa Geneven julistuksen, jonka mukaan hiilidioksidin päästöjen kasvu pysäytetään tällä vuosikymmenellä. Rion ympäristökonferenssi 1992 kokosi maailman johtajat sopimaan samasta asiasta. Ja 1993 Suomen hallitus varmisti hiilidioksidin vähentämisen tavoitteen kotimaahan.

Kasvihuoneilmiön aiheuttajana juuri kivihiili on ongelmallisin. Siinä on yli 70 prosenttia alkuainehiiltä. Vetyä kivihiilessä on vain vähän, päinvastoin kuin maakaasussa. Kivihiilen palaessa syntyy lähes pelkästään kasvihuoneilmiön pääkaasua, fossiilista hiilidioksidia.

Hiilidioksidin päästölistan kärjessä ovat etelärannikon kaukolämpövoimalat. Helsingin kaupungin energialaitos päästi 1992 kivihiilen poltostaan ilmakehään 2,9, Espoon Sähkö 0,5 ja Vantaan sähkölaitos 0,4 miljoonaa tonnia hiilidioksidia.

Hiilidioksidin päästöille pääkaupunkiseudun uusimmatkaan voimalat eivät mahda mitään. Vaikka ne puhdistaisivat savukaasut rikittömäksi, typettömäksi, vedettömäksi ja pölyttömäksi, savu jää jäljelle. Sitä tulee paljon, eikä kaikkea savua voi kerätä talteen.

Hiilidioksidin päästöjen on väitetty vähenevän ydinvoimalla. Väite on väärä. Viides ydinvoimala ei olisi sulkenut etelärannikon kaukolämpölaitoksia.

Päästöt vähenevät vain polttoaineen vaihdolla. Vaihto kivihiilestä maakaasuun pudottaa päästöt 58 prosenttiin. Vaihto biopolttoaineeseen pudottaa fossiilisen hiilidioksidin päästöt nollaan.

Kivihiili ja sen päästöt ovat ympäristöllemme turmioksi. Siksi on oikein ja kohtuullista, että kivihiili maksaa ympäristöveroa.

VELI POHJONEN

Helsingin Sanomat. Mielipide. 10.9.1994

Kolmen vuoden metsää Etelä-Suomen pelloille

Kuitua ja energiaa hakepajusta

1960-luvun puolivälissä joukko metsänviljelyn tutkijoita pallotteli ajatuksella lyhentää metsäpuiden kasvattamiseen kuluvaa aikaa perinteisestä sadasta vuodesta roimasti, alle kahteenkymmeneen vuoteen. Ajatus metsäpuiden lyhytkiertoviljelystä lähti itämään.

Ensimmäiset uutta kasvatusmenetelmää enteilevät koetulokset julkaistiin 1960-luvun lopulla, mutta varsinaisesti metsäpuiden lyhytkiertoviljelyn kiteytti E.J. Schreiner 1970 Yhdysvalloissa. Käsite juurtui nopeasti metsäntutkimukseen eri puolilla maapalloa. Suomessa metsäpuiden lyhytkiertoviljelyn kenttäkokeet alkoivat keväällä 1973.

Sahaus ja puuteollisuus nousevat nopeimmin

Sahaus ohitti metsätaloudessa tervanpolton 1830-luvulla. Siitä lähtien sahaus ja puuteollisuus ovat maassamme kasvaneet. Tilastojen huippu koettiin 1980. Sahatavaran tuotanto ylitti 10 miljoonaa sahakuu­tiota.

Kasvutalouden yhteiskunta romahti

 - huomisen bioyhteiskunta on rakennettava uusiutuvien luonnonvarojen perustalle

1960-luvulla länsimaissa yleistyi kasvutalouden oppi. Sen mukaan lähes kaiken, mitä kansantaloudessa voi mitata - kansantuotteen, kulutuksen, verotulojen, raaka-aineiden tuotannon, energian käytön - piti kasvaa määräprosentti vuosittain. Kasvutalouden puolestapuhujat opettivat, että tuotannon ja kulutuksen automaatti johtaa kansantalouden pyörien kiihtyvään liikkeeseen, mikä takaa täyden työllisyyden ja vaurautta jaettavaksi kaikille.

Afrikan ruoantuotannon toivo peltometsäviljelyssä

Perheviljelmät ja keinolannoitusta korvaava sekaviljely torjuvat Afrikan nälkää 

Huolimatta tieteen edistysaskelista, vihreästä vallankumouksesta ja yli sukupolven kestäneestä kehitysavusta, peltoviljelyn tuottavuus ei ota noustakseen Afrikan köyhissä maissa. Sadot laskevat, ja nälänhätä on monin paikoin yhtä lähellä kuin seuraava epäonnistuva sato.

Peltohaketta metsitettäviltä pelloilta

Peltohake, hakepaju ja biopolttoaine ovat maatalouden uusia käsitteitä. Alan uranuurtaja on Ruotsi. Siellä on käynnistynyt peltohakkeen tuotanto osana maatalouden ylituotannon vähentämistä, osana uutta, bioyhteiskunnan energiapolitiikkaa.

Koillis-Savon Sampo teollistaa vihreyden

Puuvoiman, sahauksen, kartonkitehtaan, jäteveden puhdistuksen, biolietteen energiakäytön, metsän tuhkalannoituksen ja PlusMetsiä kasvattavat maatilat yhdistävä Koillis-Savon Sampo on vihreyden teollistamisen palapeli, joka näyttää suuntaa huomisen ekoteolliselle Suomelle.

Yhden sukupolven vanhaa ympäristöaatetta meidän on kiittäminen siitä, että vesi ja ilma ovat puhdistumaan päin sekä asuintienoillamme että teollisuutemme äärellä. Enää eivät viemärit pura jätteitämme vesistöihin sellaisenaan. Enää ei kivihiiltä polttavista kattiloista tuprua rikinhöyryistä savua niin, että tehtaan varjossa taloista syöpyvät maalit ja metallit. Enää eivät sellutehtaat laske vesistöihin sakeaa jätevettä niin, että heikoilla moottoriveneillä on vaikeuksia ajaa läpi.

Metsä- ja voimataloutta on kehitettävä yhdessä

Ydinvoiman puolestapuhujana tunnettu Matti Jantunen (HS 7. 11.) lankeaa samaan harhaan, millä puuvoima yritettiin kampittaa vuoden 1992 perusvoimapelistä. Hän ei huomaa, että etevä teknologia (high tech) ajoi 1980-luvulla perinteisen polttopuun edelle.

Puuvoima ei ole enää häkäisiä tulisijoja, savuttavia hellanuuneja tai nokeavia takkoja. Puuvoima ei ole enää risusavotoita, kansallisia mottitalkoita tai isänmaallista halonhakkuutta. Perinteisestä polttopuusta - halosta, pilkkeestä ja hakkeesta - saamme enää viidenneksen puuvoimaa.

Neljä viidennestä puuvoimaa tulee metsäteollisuudesta, sahoilta ja sellun keitosta. Saamme talousmetsien hakkuista raaka-ainetta myös voimatalouteen, koska tukkipuu ei kasva muodoltaan kakkosnelosena eikä kuitupuu pelkästään selluloosana.

Sahaus jättää kuorta, purua ja losoa paljon. Vain puolet tukista lähtee sahalta lautoina ja lankkuina. Selluloosaa puusta on vain 40 prosenttia. Loput on pääosaksi ligniiniä, mikä on puun energiapitoisin aines (latinan lignum tarkoittaa polttopuuta).

Puunjalostus polttaa sahauksen ja sellunkeiton sivutuotteet sähköksi ja lämmöksi. Nykypoltto on puhdasta, sillä uudet voimalat käyvät päästöiltään noettomin, rikittömin ja vähätyppisin leijupetikattiloin. Kotimainen voimateollisuus, Ahlström ja Tampella, edustaa alan uusinta osaamista. Ala on kansantaloutemme kasvun lohko ja tulevaisuuden vientivaltti.

Anneli Nikula (HS 8. 11.) pelkää energiaksi tarvittavan puun määrää. Pelko on aiheeton. Radiokemistinä hän ei ole oivaltanut, kuinka paljon puuta metsäammattilaiset osaavat liikutella. Puuvoimaa maamme enrgian kulutuksesta oli 14 prosenttia vuonna 1991, saman verran kuin ydinvoimaa (15 prosenttia).

Jos nykyistä puuvoimaa vertaa 10 metriä korkeaan halkopinoon, se olisi 3500 kilometriä pitkä, se ylettyisi Utsjoelta Roomaan. Nikulan lisäpino, Utsjoelta Hankoon, on tervetullut haaste työttömille metsureille ja urakoitsijoille. Lisäpino on vain runsas kolmannes talousmetsiimme vuosittain kasvavasta ylijäämäpuusta.

Sitkeä on myös harha puuvoiman kalleudesta. Kauppa- ja teollisuusministeriön puun energiakäytön työryhmä arvioi äskettäin (mm. HS 31. 10.), että sahaus- ja sellujätteen polttoainehinta on 20 markkaa megawattitunnilta. Se on vain puolet kivihiilen hinnasta ja kolmannes maakaasun hinnasta.

Kotimaista metsä- ja voimataloutta pitäisi nyt kehittää yhdessä, kestävän talouden ja ympäristölle ystävällisen plusmetsän periaattein. Talousmetsien hakkuiden lisääminen vain Metsä 2000 -ohjelman verran, on nopein ja edullisin tapa, millä Suomen kansantalous ohjataan nykyisestä lamasta.

Saha- ja sellupuusta sekä hakkuutähteestä saa samalla niin paljon lisäenergiaa, että lisää muuta perusvoimaa ei tällä vuosituhannella tarvita.

Veli Pohjonen

Helsingin Sanomat. Mielipide. 12.11.1992

Ympäristöetu puuvoiman valtti

Ympäristö painaa energiavalinnassa paljon, enemmän kuin jauhettavan sähkön turpiinihinta. Siksi vaihtoehdot on punnittava niiden jättämien saasteiden mukaan. Kun sähkön turpiinihintaan lisätään saastekulut, energialähteiden edullisuus muuttuu toiseksi kuin kansanedustaja Martti Tiurin laskelmassa (HS 12. 3.1992).

Ydinvoimaa rasittavat ikuiset saasteet: käytetty ydinpolttoaine ja romutettavat voimalat. Niiden varastointi maksaa paljon, ydinjätehän puoliintuu vasta 65'000 vuodessa.

Ydinjätteen muuraaminen peruskallioon on kohtuullinen ratkaisu. Sen kulut tunnetaan, mutta varaston ylläpitoa ei ole hinnoiteltu. Ylläpidon kattaisi huoltomaksu, jota kerätään sähkön hinnassa hoitovastikkeen tavoin. Vastike olisi tosin vähäinen, ja se laskisi puoleen jo 65'000 vuoden päästä.

Tulevat sukupolvet kiittävät meitä, jos maksamme koko hoitovastikkeen etukäteen sinä 30 vuoden aikana kun ydinvoimala toimii. Tämä puuttuu nyt ydinsähkön hinnasta; hoitovastiketta ei maksa ydinsähkön tuottaja eikä kuluttaja, vaan tulevat sukupolvet. Tappion ulkoistaminen kolmannelle osapuolelle ei onnistu länsimaisessa markkinataloudessa, siihen kaatui esimerkiksi Englannin ydinvoiman yksityistäminen.

Maakaasun ongelma on hiilidioksidi. Sen viipymä ilmakehässä on 120 vuotta. Päästö on mahdollinen torjua, ja siksi maakaasulle lankeaa aikanaan EY-maiden yhteinen hiilidioksidimaksu. Suomessa maakaasun hinta nousee 40 prosenttia.

Puuvoimalla on ylittämätön ympäristöetu; uusiutuvana luonnonvarana se hoitaa omat hiilidioksidin päästönsä. Minkä puu palaessaan taivaalle päästää, sen uusi kasvu imee takaisin puiden lehvästöön.

Rikin ja typen oksidit, metaani sekä noki ovat höyhensarjan päästöjä, sillä esimerkiksi metaanin viipymä on vain 10 vuotta. Ydinjätteestä ja hiilidioksidista poiketen rikin, typen, metaanin ja noen poisto ratkeaa insinööritietein. Päästöt on jo lähes nollattu leijupetikattiloissa. Vielä puhtaampaa savua tulee paineistetusta poltosta.

Nykyhinnoin energiapuu ei kilpaile sellupuun kanssa jos sen energia maksaa alle 9 p/kWh. MTK:n laskelman mukaan energiapuu maksaa käyttöpaikalla 5 p/kWh, jos metsäverotukseen voi sisällyttää energiapuuvähennyksen. Nyt maakaasu maksaa 5,2 p/kWh, EY-veroineen 7,3 p/kWh.

Merkitään maakaasulla jauhettavan sähkön hintaa suhdeluvulla 100. Nesteen (HS 15. 3.) ja englantilaisen laskelman ydinsähkö maksaa 222 yksikköä. EY-ympäristössä maakaasuvoima maksaa 140 yksikköä. Puuvoima on saman hintaista (136 yksikköä) jos sähkö tuotetaan nykyiseen tapaan sellutehtaassa, mutta raaka-aineena on energiapuu keskihintaan 7 p/kWh.

Martti Tiurin laskelmasta poiketen länsimainen ydinvoima on kalleinta energiaa. Puuvoima kilpailee hinnallaan tasavertaisesti maakaasun kanssa. Ympäristöedullaan puuvoima menee kuitenkin sen edelle. - Sitä paitsi puun energialataus on uusiutuva, peräisin auringosta.

Puuvoima on jo nyt suomalaista perusvoimaa, saamme siitä - selluteollisuuden tarkan puunkäytön ansiosta - 14 prosenttia tarpeestamme (ydinvoima 15 prosenttia, maakaasu 8 prosenttia). Energiapuuta kasvaa metsissämme enemmän kuin koskaan ennen lähihistoriassamme. Metsäteollisuuden ei enää tarvitse kilpailla energiapuusta sellun raaka-aineena. Puuvoiman ympäristö- ja työllisyysedut ovat ylivoimaiset. Eikä puuvoiman tähden tarvitse ottaa lisää ulkomaista velkaa.

Veli Pohjonen

Helsingin Sanomat. Mielipide. 24.3.1992

Puuvoiman valtit: ympäristö ja työllisyys

Vallitsevan käsityk­sen mukaan pian käynnistyvällä ener­giapelin viimeisellä kierroksella ovat vastakkain ydin­voima ja kivihiili. Mutta ovat­ko ne todelliset vaihtoehdot? Kummallakin on rasitteena ylikäymätön ympäristöongelma: ydinvoimalla ikuiset jätteet, kivihiilellä ilmaston tukah­duttava hiilidioksidi.

Puuvoimaa energiapeliin

Kauppa- ja teollisuusministeriön viimeisimmän ener­giati­laston mukaan, vuodelta 1990, Suomen ener­giankulutuksesta katetaan 14 prosenttia puulla.

Puuvoima kuuluu maassamme edel­leen energiatalouden raskaaseen sarjaan, sillä se jättää taak­seen sekä vesivoiman (9 prosenttia kulutuksesta), turvevoiman (4 %), kivihiilen (11 %) että maa­kaasun (7 %). Lähin puuvoiman kil­paili­ja on ydinvoima 15 prosentin ener­giaosuudel­laan.

Puuvoima on suomalaista perusvoimaa

Metsäenergia mukaan energiapelin viimeiselle kierrokselle

Kauppa- ja teollisuusministeriön viimeisimmän energiatilaston mukaan, vuodelta 1989, energian kokonaiskulutus oli maassamme 1212 petajoulea (petajoulessa on ykkösen perässä 15 nollaa). Siitä oli puuperäistä energiaa 164 petajoulea eli 14 prosenttia.

Puuvoimaa kasvava, hoidettu metsä
on varmin energian varastomme.

Puu kuuluu edelleen energialähteiden raskaaseen sarjaan. Saimme puusta energiaa esimerkiksi enemmän kuin vesivoimasta (11 %), kivihiilestä (13 %) tai turpeesta (3 %). Puuvoiman lähin kilpailija on ydinvoima 16 prosentin osuudellaan (183 petajoulea).

Puuntuhkasta suljetun ravinnekierron lannoite

Puun energiakäytön voi arvioida lisääntyvän maassamme kun fossiilipolttoaineille säädetään tulevaisuudessa entistä tiukempia ympäristömaksuja. Mutta aiheuttaako puun tarkempi korjuu uuden ympäristöongelman, johtaako pienpuun ja hakkuutähteen energiakäyttö metsämaamme köyhtymiseen? Jotta tulevaisuuden puiden kasvulta eivät loppuisi ravinteet, avuksi on otettava metsänlannoitteista luonnonmukaisin: energiapuun tuhka.

Puun energiakäyttö lähti maassamme nousuun vuonna 1977, ensimmäisen energiakriisin jälkeen. Se oli mahdollista, kun puun uusi korjuutekniikka oli tullut avuksi. Hakkeen läpimurto avasi metsäenergialle kanavat.

Aluksi polttohake valmistettiin karsitusta rangasta, mutta pian siirryttiin kokopuuhun kun huomattiin että järein konein rungot, latvukset ja oksat voi kaikki hakettaa. Hake-energian kehittäminen oli rivakassa vauhdissa etenkin 1980-luvun alkupuolella. Entistä tehokkaampia traktorikäyttöisiä hakkureita keksittiin. Automatisoituja hake­lämpökes­kuk­sia raken­nettiin. Maaseudulle syntyi uutta työllisyyttä.

Puu energialähteenä 1990-luvulla

Hakepuun aktiivi tuottaminen polttoaineeksi jatkui aina vuo­teen 1984, mutta sitten tapah­tui kään­ne: metsätähteen ja metsä­hak­keen e­ner­giakäyttö kääntyi laskuun. 1980-luvun puolivälin jälkeen ote kotimaisesta energiasta lipesi, pääosaksi öljyn hinnan laskun myötä.

Etevä energiatekniikka (high tech) parantaa 1990-luvul­la uudelleen energiapuun kilpailukykyä. Puun poltto on tullut uu­teen tekniseen vaiheeseen kun entistä matalamman lämpötilan leijuker­ros­poltto on mahdol­lista yhä pienem­missä kattiloissa. Typen oksidit vähenevät, ja rikki – jota puussa on vain hiukkasen – saadaan uudella tekniikalla yhä tarkemmin talteen.

Suurissa laitoksissa tullaan siirtymään kom­bivoi­matek­niikkaan, missä puu kaasutetaan. Siitä  tuotetaan en­sisijaisesti sähköä, sivutuotteena lämpöä. Uusin tekniikka, paineistettu poltto, on jo koeajovai­heessa. Uuden tekniikan ansiosta energian saanto paranee ja sähkön tuotannon hyötysuhde nousee en­tisestään. Met­säbiomas­saa ei tarvitse enää kuivat­taakaan metsässä; uudet lai­tokset saavat energian talteen märkänä syötetystä puusta.

Mutta jo tällä vuosikymmenellä puun energiakäyttöä tulee edistämään eniten hiilidioksidikysymys ja pelätty kasvihuoneilmiö. Puuhan kuuluu niihin uudistuviin energiavaroihin, mitkä eivät lisää ilmakehän hiilidioksidin pitoisuutta. Mikä puuta poltettaessa savuaa hiilidioksidina taivaalle, palautuu metsän kasvaessa takaisin puihin.

Ruotsissa energiapuulle on jo annettu hiilidioksidin takia hintaetu. Vuoden 1991 alussa fossiilipolttoaineille säädettiin kasvihuonekaasumaksu, 16 penniä kilolta hiilidioksidia, polt­toaineen päästöjen mukaan laskettuna. Maksu rasittaa eniten kivihiiltä, vähiten maakaasua.

Kasvihuone­kaasumaksua ei määrätty puupolttoaineille eikä muillekaan biomassoille. Energiapuulle tuli kertaheitolla hintaetua yli 50 markkaa puun kiin­tokuutiolta. Energiapuun kaupan voi ennustaa käyvän tänä vuonna Ruotsissa.

Köyhtyykö maaperä?

Rinnan energiahakkeen käytön kasvamisen kanssa on kasvanut huoli kokopuun korjuun haittavaikutuksista: maaperän köyhtymisestä ja mahdollisesta häiriössä myöhemmässä metsänkasvussa. Huoli ei ole aiheeton. Kokopuuhakkeeksi korjattavan nuoren koivun jokaisen kiintokuution mukana metsästä viedään runsas kilo typpeä, puoli kiloa kaliumia, 150 grammaa fosforia ja vajaa kilo kalsiumia. Maaperä paitsi köyhtyy tärkeistä pääravinteista, myös happamoituu kalkin vähetessä.

Karuilla kankailla ja soilla, nopean ravinteiden menetyksen pelätään johtavan puuston kasvun heikkenemiseen, ja mikroravinteiden vähetessä kasvuhäiriöihin. Viljavilla mailla puiden juurilla on käytettävissä niin runsaasti ylimääräisiä ravinteita, että kokopuun korjuu ei johtane välittömiin kasvutappioihin. Mutta viljavilla maillakin puuston kasvu voi taantua pitkän ajan kuluessa.

Ravinteet jäävät tuhkaan

Haketta poltettaessa pääosa palamatonta jäännöstä, tuhka, on kasvien kivennäisravinteita. Itse asiassa tuhkaan jäävät puiden tarvitsemista ravinteista kaikki muut paitsi typpi ja rikki. Pienpoltossa ne poistuvat savukaasujen mukana, suurissa energialaitoksissa nekin saadaan pian kaikki talteen.

Puun tuhka on puun kasvua ajatellen oivallinen lannoite, koska se sisältää lähes kaikki puun tarvitsemat kivennäisaineet ja vieläpä oikeissa suhteissa.

Tuhkan vaikutus monipuolinen

Tuhkalannoitusta on maassamme tutkittu jo vuosikymmeniä.  Tuhkalla on samanaikaisesti sekä pää- ja hivenravinnevaikutus että maan neutralointi- eli kalkitusvaikutus. Puun tuhkan kalkitusvaikutus on tärkein, se on jopa suurempi kuin kalkkikivijauheella.

Metsänlannoituksessa tuhkan käytöstä on saatu parhaat kokemukset turvemailla. Ojitettujen soiden tuhkalannoituskokeita on seurattu maassamme jo vuosikymmenen ajan. Eräs tunnetuimpia kokeita on Leppiniemen tuhkalannoituskoe Metsäntutkimuslaitoksen Muhoksen tutkimusaseman lähettyvillä.

Kalvakkaneva ojitettiin vuonna 1932, viljeltiin männylle 1934 ja lannoitettiin koivun tuhkalla vuonna 1947. Tuhkaa levitettiin toiselle ruudulle 8 tonnia/ha, toiselle 16 tn/ha. 41 vuoden kuluttua lannoituksesta vähemmän tuhkattu ruutu oli kasvanut 300 kuutiota ja enemmän tuhkattu ruutu 387 kuutiometriä hehtaarilla, kun tuhkaton ruutu oli kasvanut vain 12 kuutiota. Muhoksen koe, mikä on eräs Metsäntutkimulaitoksen kuuluisimpia, on vakuuttava näyttö tuhkan pitkäaikaisesta vaikutuksesta, vaikka koe lieneekin turpeen runsaasta luontaisesta typestä johtuva poikkeustapaus.

Miksi puuntuhkalla ei lannoiteta?

Puun tuhkan lannoitusvaikutus on kiistaton. Tuhkalannoitus on luomulannoitusta; tuhkalannoitusta vastaan ei protestoi kukaan.  Tuhkaa on myös saatavana, ja sitä riittää - ainakin toistaiseksi. Miksi tuhkan lannoituskäyttö ei ole levinnyt?

Syitä on kaksi. Pölytuhkan levittäminen on työsuojeluongelma. Niin tiivistä traktorin hyttiä ei ole keksittykään etteikö hienojakoinen tuhka pölyäisi kuljetuksen ja levityksen aikana. Sitäpaitsi monet lämpölaitokset mieluusti sammuttavat kuuman tuhkan vedellä. Tuhka muuttuu lietteeksi, eikä sen levitys onnistu kalkitusvaunun tapaisilla koneilla.

Osittain sammutetun pölytuhkan levittämiseen tarkoitetut laitteet kehittyvät koko ajan. Uusimman tekniikan vaunu ei muituta enää kalkitusvaunua, vaan on metsätraktoripohjainen lietso. Levityksen suorittaa urakoitsija. Samaa peruskonetta käytetään muissakin metsäajoissa.

Toinen ongelma liittyy tuhkan rakeistamiseen; rakeistetulla tuhkallahan voisi lannoittaa samoin konein, samoin työsuojelumenetelmin kuin kauppalannoitteilla. Rakeisella tuhkalla pääsisi tarkkuuslannoitukseen.

Jotta tuhkarae muodostuisi puristuskoneessa, tuhkassa pitäisi olla jäljellä kasvien liima-aineita, kuten esimerkiksi rehurakeissa on luonnostaan. Liima-aineet taas ovat haihtuneet puun poltossa. Liima-aineita rakeeseen tulee siis lisätä. Yksi mahdollisuus on yhdistää karjanlanta ja tuhka. Tuhkan rakeistamista tutkitaan edelleen.

Suljettu kierto

Puun tuhka on tulevaisuuden lannoite, koska sillä pääsee suljettuun kiertoon. Toki tuhkankin ravinteet pitkällä ajanjaksolla kiertävät vaikka välissä olisi kaatopaikka ja joki. Ympäristön kannalta tulisi kuitenkin pyrkiä aina kiertoon joka on mahdollisimman suppea ja nopea. Siksi tuhkan fosforia ei saisi päästää kaatopaikalta vesistöön. Siksi tuhkan ravinteet pitäisi palauttaa tarkkuuslannoituksella takaisin puiden juurille.

1980-luvun alussa, kun puun tuhkan merkitystä tutkittiin muuna osana metsäenergian tutkimuksia, puu- ja kuorituhkan vuosituotanto oli noin 80 000 tonnia.

Pienpuun energiakäyttöä on aina tarkasteltava mahdollisten ravinteiden menetysten valossa. Puussa on nimittäin tuhkaa suhteellisesti sitä enemmän mitä pienempänä se poltetaan. Lehdettömän puun ravinteet ovat pääosaksi kuoressa, ja kuoren osuus pienpuussa on suuri.

Puolen vuosisadan maassamme suoritetut puuntuhkan lannoitustutkimukset osoittavat että suljettu ravinnekierto on mahdollinen. Sen puoleen puun energiakäyttöä voi lisätä.

VELI POHJONEN

Käsikirjoitus 18.11.1991

Puu mukaan energiapeliin

Kauppa- ja teollisuusministeriön viimeisimmän energiatilaston mukaan, vuodelta 1990, Suomen energiankulutuksesta katetaan 14 prosenttia puulla. Puu kuuluu maassamme edelleen energiatalouden raskaaseen sarjaan, se jättää taakseen muun muassa kivihiilen (11 prosenttia kulutuksesta), vesivoiman (9 %), maakaasun (7 %) ja turpeen (4 %). Lähin puuvoiman kilpailija on ydinvoima 15 prosentin energiaosuudellaan.

Puuvoima vastaan muut voimat

Ainoana yliopistoistamme Joensuussa opetetaan ja tutkitaan energiapuun tuotantoa pääaineena; metsätieteelliseen tiedekuntaan perustettiin sitä varten professuuri jo 1980-luvun alussa. Mistä energiapuun tuotannossa on kysymys? Mikä on puuvoiman merkitys tänään, 1990-luvulla ja 2000-luvun Suomessa? Voiko energiapuutuotantoa vielä kehittää?

Puu energiateollisuuden raskaassa sarjassa

Kauppa- ja teollisuusministeriön viimeisimmän energiatilaston mukaan, vuodelta 1989, energian kokonaiskulutus oli 1212 petajoulea (petajoulessa on ykkösen perässä 15 nollaa). Siitä oli puuperäistä energiaa 164 petajoulea eli 14 prosenttia.

Aurinko-Ruotsissa lähdetty biomassan tielle - Solar Sweden has gone to the biomass road

AURINKO-RUOTSISSA LÄHDETTY BIOMASSAN TIELLE

Biomassan suosio Ruotsin uutena energialähteenä näkyy jo peltomaisemassa: haketta tuottava viljelypaju on omaksuttu laajalti maatalouden tuotantosuunnaksi. Koetoiminnasta ja käytännön viljelystä on jo riittävästi esimerkkiä Suomellekin.

Vuonna 1976 Ruotsiin siirtynyt professori Gustaf Sirèn käynnisti Uppsalan maatalousyliopistossa merkittävän koesarjan. Hän kasvatti polttopuuksi voimakkaasti vesovaa pajua entisellä vehnäpellolla - tiheässä, rikkakasvit torjuen, lannoittaen, kuin vehnää konsanaan.

Koesarja tuotti hämmästyttävän tuloksen. Parhaaseen mahdolliseen kasvutilaan saatettu pajukko kasvoi biomassaa verrattomasti vauhdikkaammin kuin naapuripellon vehnä, kylvöheinä tai peruna.

Kokeista poiki Ruotsin bioenergiatutkimus, josta muut länsimaat ottavat nyt oppia. Kokeet olivat alku Aurinko-Ruotsin biomassaohjelmalle joka on nyt siirtynyt käytännön sovellusvaiheeseen, Etelä- ja Keski-Ruotsin maanviljelijöiden pelloille. .....

Tämä artikkeli on julkaistu yliöartikkelina Helsingin Sanomissa 2.6.1991. Artikkeli löytyy myös kirjasta Puusta puhdasta voimaa (1999), ss. 18-22.


________________________________________________________________

The new Swedish bioenergy approach can already be seen in the scenery of countryside: planted Salix for wood chips is the new production option for agriculture. The biomass plantation trials and practical applications in the farms would be sufficiently tested examples for Finland as well.

In 1976 professor Gustaf Sirén - of Finnish origin as researcher, later active in Sweden - established on the fields of Uppsala (Swedish) University of Agricultural Sciences a significant set of plantation trials. He planted coppicing willows (Salix) into dense stands and started to grow them as intensively as standard agricultural crops. The field had been previously growing wheat. Now it had been polwed and harrowed for Salix. Fertilization and weed killers were just, just like for wheat.

Sirén's trials produced growth results that were astonishment for the researchers as well as frequent visitors who came to see his trials. When the growing conditions were optimized Salix started to produce more biomass than wheat, grass or potato in the neigbouring fields.

These trials of late 1970s were the basis of the Swedish bioenergy research which is now under interest of other European countries. The trials were the beginning of BioSolar programme of Sweden that now has moved over from university farm fields to practical applications in the agricultural areas of Southern and Central Sweden. ....

This article has been published (in Finnish) as feature article in Helsingin Sanomat on 2 June 1991. It is also found in the (Finnish) book Puusta puhdasta voimaa (1999), pp. 18-22.

Aurinko-Ruotsissa lähdetty biomassan tielle

Biomassan suosio Ruotsin uutena energialähteenä näkyy jo peltomaisemassa: haketta tuottava viljelypaju on omaksuttu laajalti maatalouden tuotantosuunnaksi. Koetoiminnasta ja käytännön viljelystä on jo riittävästi esimerkkiä Suomellekin.

Gustaf Sirén esittelee
Upsalan koepajukkoa

Helsingin yliopistosta 1976 Ruotsiin siirtynyt professori Gustaf Siren käynnisti Upsalan maatalousyliopistossa merkittävän koesarjan. Hän kasvatti polttopuuksi voimakkaasti vesovaa pajua entisellä vehnäpellolla - tiheässä, rikkakasvit torjuen, lannoittaen, kuin vehnää konsanaan. Koesarja tuotti hämmästyttävän tuloksen. Parhaaseen mahdolliseen kasvutilaan saatettu pajukko kasvoi biomassaa verrattomasti vauhdikkaammin kuin naapuripellon vehnä, kylvöheinä tai peruna.

Uudistuvaa biomassaa ei sovi unohtaa energialähteenä

Hake-energia pudottaa ensiharvennusten
korjuussa myyntipuun minimiläpimittaa.

Biomassa - pääosaksi puuperäinen polttoaine - kattoi vuonna 1989 Suomen energian käytöstä 14 prosenttia. Biomassan kanssa samassa energiasarjassa ovat ydinvoima, jonka osuus oli 15 prosenttia ja vesivoima, 11 prosenttia. Turve-energian osuus on noussut 20 vuoden kehitystyön seurauksena 3 prosenttiin.

Suomalaiset energiavaihtoehdot: säästö ja kotimaiset

1990-luvun Suomessa energian säästäminen ei ole palelemista pimeässä. Energiapalvelujen automatiikka säästää puolestamme.

Pienpuun korjuu hakkeeksi
kehittyi 1980-luvulla

Missä säästö ei riitä, avuksi tulee kotimainen energia. Myös puun energiakäytön merkitys kasvaa etevän energiatekniikan kehittymisen myötä. Energiapuulla on lisäksi ympäristövaltti. Puussa on rikkiä häviävän vähän. Puun poltto ei lisää ilmakehän hiilidioksidia.

Jo 1970-luvulla, ensimmäisen energiakriisin jälkeen, maassamme säästettiin energiaa. Katuvaloja vähennettiin, toimistojen lämpötilaa laskettiin ja omakotitaloja tiivistettiin. Säästämisen vaihe, jota silloin kesti vain vuoden pari, näkyy nyt pienenä notkahduksena pitkäaikaisessa energiatilastossamme.

Operaatio Metsänraja - Vastaisku kasvihuoneilmiöön kehitysyhteistyönä

Elokuussa 1989 FINNIDAn (ulkoministeriön kehitysyhteistyön osasto) entinen päällikkö,  emeritus - suurlähettiläs Pekka Malinen julkaisi testamenttinsa "Kehitysapu täysremonttiin". Malisen keskeinen ohje oli, että kehitysavun tilkkutäkistä, kaikkien alojen kirjavasta hankekokoelmasta, tulisi hankkiutua pikimmiten eroon. Tilkkutäkin asemesta Suomen tulisi keskittyä avunannossaan muutamalle harvalle alalle. Ja Suomen tulisi keskittyä erityisesti niille aloille, missä maailma uskoo meidän osaamiseemme ja mitä maailma meiltä odottaa.

Viljelty metsä sitoo hiiltä, kuten tämä Etiopiaan
50 vuotta sitten istutettu Eucalyptus grandis 

Malisen kirjasta kohistiin pari kuukautta, kunnes se hävisi puheenaiheista. Hänen testamenttinsa sisältää kuitenkin niin laajoja näkymiä, että sitä ei kannattaisi vaieta kuoliaaksi.

Malinen ennenkin aikaansa edellä

Metsänviljely ja metsänhoito olivat keskeisiä Malisen ehdottamia aloja. 1990-luvulle tultaessa maapallon metsien, metsänhoidon ja metsänviljelyn merkitys oli saanut aivan uuden ulottuvuuden, kun ymmärrettiin niiden, ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja kasvihuoneilmiön välinen yhteys.

Aurinko-Ruotsi biomassan tielle

Ruotsalainen energiaviljely
perustuu jalostettuihin lajikkeisiin

Biomassa on Ruotsin valitsemia aurinkoperäisiä uusia energialähteitä. Haketta tuottava viljelypaju näkyy jo peltomaisemassa; maanviljelijät ovat omaksuneet uuden tuotantosuunnan. Vuoden 1991 alussa säädetty fossiilipolttoaineiden kasvihuonekaasumaksu paransi viljelypajun kannattavuutta. Miten Suomen tulisi suhtautua Ruotsin maatalous-, energia- ja ympäristöpolitiikan uusiin suuntauksiin?

Huomisen uudistuva energia

Maapallon väestö käyttää tällä hetkellä energiaa 12 terawatin teholla (terawatissa on ykkösen perässä 12 nollaa). Yhtä maapallon asukasta kohti energiaa kuluu noin 2 kilowattia. Teollisuusmaat käyttävät energiaa tunnetusti eniten, huippuna USA:n yli 10 kW.

Kauppa- ja teollisuusministeriön uusimman energiatilaston (1989) mukaan suomalainen käyttää energiaa keskimäärin 7,7 kilowatin teholla. Nousua oli 1980-luvulla 22 prosenttia.

Pohjoinen metsä tuottaa uusiutuvaa
energiaa ja varastoi sen talveksi

Kehitysmaissa energiaa kuluu selvästi vähemmän: vain 100 wattia henkeä kohti. Yksi kehitysmaiden asukas saa näin koko energiavirrasta käyttöönsä hädin tuskin pöytälampun tehon verran.

Operaatio metsänrajasta Suomen kehitysyhteistyön metsämarssi

Vielä 10,000 vuotta sitten sinisessä planeetassamme oli nykyistä vihreämpi vivahdus. Sankat metsät peittivät 48 prosenttia maapallon maapinnasta, yhteensä 6200 miljoonaa hehtaaria.

Nykypäivään tultaessa metsät ovat huvenneet kolmanneksella, 4100 miljoonaan hehtaariin. Alkuvaiheessa metsäala väheni hitaasti mutta lopulta, etenkin 1800-luvulta lähtien, yhä kiihtyen. Kaskiviljely, pellonraivaus, metsälaiduntaminen, polttopuun keruu, ja lopulta teollisuuspuun hakkuut viimeisen 150 vuoden aikana vähensivät metsäalaa. Mutta onhan metsää maapallolla toki vielä jäljellä: 200-kertaisesti Suomen nykyiseen metsäpinta-alaan verrattuna.

Metsähengelle puhuri

Suomessa on 431,000 yksityistä, yli yhden hehtaarin metsälöä. Metsänomistajia kansastamme on vielä enemmän, kaikkiaan 750,000, sillä melkoinen osa palstoja on perikuntien ja perheyhtymien nimissä. Tänään joka kuudes suomalainen harjoittaa metsätaloutta, tietoisesti tai huomaamattaan.

Pienikuvioista metsäojitusta perhetilalla

Metsätilojen määrä on nousussa, koska perinnönjaoissa ja tiloja muuten lohkottaessa syntyy vuosittain noin 2000 uutta metsälöä. Parinkymmenen vuoden kuluttua metsätaloutta voi harjoittaa jo miljoona suomalaista.

Tuuli, aurinko ja biomassa - uudistuvien energiavarojen ratkaisu

Kahdeksan valominuutin päässä maasta hehkuva aurinko on kaiken uudistuvan energian yhteinen alkuperä. Aurinko valaisee päivän ja lämmittää ilman. Aurinko erottaa ilmakehän korkeapaineen matalapaineesta, mikä ero purkautuu tuulivoimana. Aurinko haihduttaa järvien ja merten veden pilviksi ja sitten sateiksi joista vesi kerääntyy jokiin vesivoimaksi. Aurinko kasvattaa kaiken vihreän kasvillisuuden, polttopuuta antavat metsät mukaan lukien.

Lipsuiko ote kotimaisesta - Did we loose the grip on domestic bioenergy?

LIPSUIKO OTE KOTIMAISESTA?
- Biomassa on edelleen merkittävin vaihtoehto

1970-luvulla, ensimmäisen energiakriisin jälkeen, maassamme säästettiin energiaa. Mainosvaloja vähennettiin, toimistojen lämpötilaa laskettiin ja omakotitaloja tiivistettiin. Säästämisen vaihe, jota tosin kesti vain pari vuotta, näkyy nyt vähäisenä 1970-luvun puolivälin notkahduksena pitkäaikaisessa energiatilastossa. .....

*****

Tämä artikkeli on julkaistu yliöartikkelina Pohjolan Sanomissa 16.2.1991. Artikkeli löytyy myös kirjasta Puusta puhdasta voimaa (1999), ss. 12-17.
_______________________________________________________________

DID WE LOOSE GRIP ON DOMESTIC BIOENERGY?
- Woody biomass is continuously the most significant energy alternative

In the 1970, after the first energy crises, we started to save energy in Finland. We decided to cut down the bright lights for outside advertisements, we dropped down the temperature of official buildings with a degree or two and we insulated the small houses. The period of intensive energy saving is now seen as a small drop in the long term natiional energy statistics. .....

*****

This article (in Finnish) has been published as feature article in the newspaper Pohjolan Sanomat on 16 February 1991. It is also found in the (Finnish book Puusta puhdasta voimaa (1999), pp. 12-17.

Sahelin vihreä aalto

Amerikkalaisessa tiedelehdessä "Scientific American" oli vastikään Pohjois- ja Keski-Afrikkaa esittävä satelliittikuvien pari. Toinen kuvista oli otettu vuoden 1980-luvun puolivälissä kun kuivuus koetteli Saharan eteläpuolista aluetta. Toinen kuva esitti tilannetta muutama vuosi myöhemmin, kun sateet olivat palanneet, ainakin muutamiksi vuosiksi. Kuvaparissa oli sanoma joka antaa toivoa aavikoitumisen vastaiseen kamppailuun. Kulon värin antavan aavikoitumisen voi kääntää erämaan laidan vihertymiseksi.

Meskiittipuun (Prosopis juliflora)
 viljelmä Sahelin hiekkadyynien
pysäyttämiseksi (Sudan, Ed Debba)

Kuvat esittivät Sahelin vihreää aaltoa. Sana Sahel on arabiaa ja tarkoittaa rajaa, rajavyöhykettä hiekkaerämaan ja savannimetsän välissä, mikä kulkee Saharan etelälaitaa Afrikan poikki. Sahel on kansainvälisten metsähankkeiden suuria haasteita. Savannimetsää on Sahel kautta aikojen kasvanut. Metsäksi tulisi nyt puuttomaksi hakattu vyöhyke jälleen viljellä.

Biomassa energialähteenä 1990-luvulla

Biomassa - pääosaksi puuperäinen polttoaine - kattoi vuonna 1989 Suomen energian käytöstä 14 prosenttia (vertailuksi: ydinvoima 15 %, vesivoima 11 %, turve 3 %). Merkittävimmin biomassasta peräisin olevaa energiaa käytti metsäteollisuus. Jätepuun ja selluteollisuuden jäteliemien polttaminen lisääntyivät metsäteollisuuden muun tuotannon myötä. Selvimmin lisääntyi kuoren poltto.

Energiapajua (Salix gmelinii) viljeltynä
Inkoon IVO-kokeeseen 1980-luvulla

Biomassan aktiivi tuottaminen polttoaineeksi on sen sijaan laskenut 1980-luvun puolivälistä. Pienpuuta ei juuri enää osteta hakkeena; hakkeella ei ole 1990-luvun alussa edes neuvoteltua markkinahintaa. 1980-luvun alussa rakennettuja, hake- ja palaturvekäyttöisiä aluelämpölaitoksia muunnetaan parhaillaan öljykäyttöisiksi. Energiaviljelyn kehittäminen on Suomessa lähes tyystin lopahtanut.

Afrikan luonnonmetsät ja maatalous

Metsät, väestönkasvu ja peltomaan tarve liittyvät erottamattomasti toisiinsa

Vielä 10,000 vuotta sitten maapallon kamaraa peittivät sankat metsät. Metsiä arvellaan kasvaneen parhaillaan 6200 miljoonalla hehtaarilla, 48 prosentilla maapallon koko maa-alasta. Nykypäivään tultaessa metsät ovat huvenneet kolmanneksella, 4100 miljoonaan hehtaariin.

Puuttomaksi 100 vuotta sitten hakattua rinnettä Etiopian ylängöllä. Alueelle sittemmin viljelty harvakseltaan karjan laidunnuksen kestävää eukalyptusta.

Valkoisen Niilin vihreä aalto

Sudanin pääkaupungissa Khartumissa yhtyvät toisiinsa kaksi Niiliä. Sininen Niili tulee Etiopian ylängöltä. Valkoinen, savilietteen värjäämä Niili tulee etelästä, Sudanin eteläisistä savannimetsistä. Khartumista etelään, 300 kilometriä jokea ylävirtaan on Valkoisen Niilin maakunta. Siinä Sudanin läpi kulkee Sahelin vyö: raja Saharan autiomaan ja metsän välillä.

Meskiitti (Prosopis juliflora) sitoo hiekkadyynejä
Niilin varrella Sudanissa

Peltometsäviljely kehitysmaissa

Peltometsäviljely (agroforestry) on  kehitysmaiden maankäyttöä, missä monivuotisten puuvartisten kasvien kanssa viljellään samalla peltolohkolla yksivuotisia hyötykasveja. Peltometsäviljelyä tutkitaan parhaillaan kuumeisesti sekä trooppiisen Afrikan, Aasian että Latinalaisen Amerikan maissa.

Kehitysmaiden metsien häviö - taustalla väestönkasvu ja ruoan tarve

Kehitysmaissa häviää metsää vuosittain yli 10 miljoonaa hehtaaria. Paikallista maaseudun väestöä siitä ei tule kuitenkaan syyttää. Metsän uudisraivuu pelloksi on tropiikin maissa väistämätön niin kauan kuin niiden väestö kasvaa nykyisellä vauhdilla. Vielä kasvavat kehitysmaiden luonnonmetsät voi pelastaa vain ratkaisu väestönkasvun, ruoantuotannon ja pellontarpeen ongelmaan.

Miksi kehitysmaiden metsät häviävät?

Kehitysmaissa häviää metsää vuosittain yli 10 miljoonaa hehtaaria. Paikallista maaseudun väestöä siitä ei tule kuitenkaan syyttää. Metsän uudisraivuu pelloksi on tropiikin maissa välttämätön niin kauan kuin niiden väestö kasvaa nykyisellä vauhdilla. Vielä kasvavat kehitysmaiden luonnonmetsät voi pelastaa vain ratkaisu väestönkasvun, ruoantuotannon ja pellontarpeen ongelmaan. Peltometsäviljelystä odotetaan sellaista ratkaisua.

Miten metsien häviö vaikuttaa kasvihuoneilmiöön?

Vielä 10,000 vuotta sitten sinisessä planeetassamme oli nykyistä vihreämpi vivahdus. Metsät peittivät 6200 miljoonaa hehtaaria, noin puolet maapallon maaalasta. Metsää kasvoi jokseenkin tasaisesti sekä lauhkeilla vyöhykkeillä että tropiikissa, kuivuusaavikoita lukuunottamatta.

Sudanin metsänviljely menee kyliin

Kun sudanilainen viljelijä oppii kasvattamaan puita, aavikoitumisen torjunta saa puhtia. Mutta viljelijä tarvitsee avukseen uuden menetelmän, peltometsäviljelyn. Peltokasvien ja monikäyttöpuiden yhteiskasvatus merkitsee elvyttävää vihreää aaltoa.

Sudan ja Suomi aloittivat metsäalan kehitysyhteistyön kymmenen vuotta sitten. Neuvottelu- ja sopimusvaiheen päätyttyä loppuvuodesta 1979 kaksi kehitysapuvaroin palkattua suomalaista metsäasiantuntijaa matkasi Sudaniin. Heidän tavoitteensa oli paitsi tutkailla Sudanin metsätalouden mahdollisuuksia ylipäänsä, käynnistää aavikoitumisen torjuva metsitys Valkoisen Niilin maakunnassa, kolmesataa kilometriä maan pääkaupungista Khartumista etelään.

Meskiitti (Prosopis juliflora) on tehokkain metsänviljelyn
puu Saharan hiekkadyynien ja kylien välissä.

Sudanin metsänviljely menee kyliin

Kun sudanilainen viljelijä oppii kasvattamaan puita, aavikoitumisen torjunta saa puhtia. Mutta viljelijä tarvitsee avukseen uuden menetelmän, peltometsäviljelyn. Peltokasvien ja monikäyttöpuiden yhteiskasvatus merkitsee elvyttävää vihreää aaltoa.

Sudan ja Suomi aloittivat metsäalan kehitysyhteistyön kymmenen vuotta sitten. Neuvottelu- ja sopimusvaiheen päätyttyä loppuvuodesta 1979 kaksi kehitysapuvaroin palkattua suomalaista metsäasiantuntijaa matkasi Sudaniin. Heidän tavoitteensa heillä oli paitsi tutkailla Sudanin metsätalouden mahdollisuuksia ylipäänsä, käynnistää aavikoitumisen torjuva metsitys Valkoisen Niilin maakunnassa, kolmesataa kilometriä maan pääkaupungista Khartumista etelään.

Meskiitti (Prosopis juliflora) on Sudanin
peltometsäviljelyn varmin puulaji.

Vieraita puulajeja hyödynnetään menestyksellisesti kaikkialla

Vastustaessaan eukalyptuksen viljelyä (HS 19. 2.) dosentti Kauri Mikkola naulaa tiukan teesin: "Vieraita puulajeja ei pitäisi käyttää". Näin tiukka vaatimus kajoaa syvälle hyötykasvien viljelyn aatemaailmaan.

Eucalyptus saligna, Wondo Genet,
yliopiston puulajipuisto

Jos vieraat puulajit suljetaan metsänviljelystä, afrikkalainen viljelijä ei voisi kasvattaa australialaista eukalyptusta tarvepuukseen. Vastaavasti suomalainen viljelijä ei voisi istuttaa lehtikuusta (kotoisin Siperiasta), indonesialainen viljelijä kumipuuta (kotoisin Amazonilta) tai kolumbialainen viljelijä kahvia (kotoisin Etiopiasta) - kai kahvikin puuvartisena kasvina käy esimerkistä.

Eukalyptus on Etiopian energiapuu

Vuonna 1895 teki muuan ranskalainen rautatieinsinööri Etiopian silloiselle keisarille Menelik II:lle merkillisen ehdotuksen. Maan pääkaupunki Addis Abeba oli ajautumassa polttopuupulaan, kun kaupunkia ympäröiviä luonnonmetsiä hakattiin kasvavalle väestölle yhä nopeammin. Rautatieinsinööri ehdotti keisarille metsänviljelyä Addis Abeban ympäristöön, mutta kehotti samalla unohtamaan paikalliset puulajit ja kokeilemaan niiden asemesta eukalyptusta, Australiasta peräisin olevaa lehtipuuta. Sen kasvukyvustä oli kantautunut lupaavia tietoja Afrikan eteläisemmistä maista.

Metsänhoidon vastaisku - Silviculture strikes back

Hoitamalla viisaasti vielä kasvavia maapallon luonnonmetsiä sekä perustamalla lisää nopeakasvuisia ja runsaspuustoisia viljelymetsiä kasvihuoneilmiötä on mahdollista vastustaa. Metsällä – sen puilla, pensailla ja maaperän humuksella – on ilmakehään karanneen hiilidioksidin poistamisessa uusi tehtävä.

Maapallon ilmakehässä on hiilidioksidia verraten vähän, vain promillen kolmannes, tarkkaan mitaten 348 miljoonasosaa (ppm). Mutta vähäisyyttäänkin hiilidioksidi on ilmakehän tärkeimpiä kaasuja. Hiilidioksidia tarvitsevat kasvuunsa kaikki vihreät kasvit. Hiilidioksidia hengittävät, ulospäin, kaikki eläimet.

Vuonna 1993 viljelty, nopeakasvuinen,
hiiltä sitova kloonikoivikko Kiikalassa.
 Metsänhoitoyhdistyksen toiminnan-
johtaja Juhani Suni vasemmalla.
Kuva 9.8.2011.

Hiilidioksidin lisääntynyt pitoisuus saa ilmamassan käyttäytymään lämpöä säästävän kasvihuonelasin tavoin; puhutaan kasvihuoneilmiöstä. Hiilidioksidi on merkittävin kasvihuonekaasu. Yhdessä eräiden muiden hivenkaasujen kuten metaanin, typen oksidien ja klorofluorikarbonien (CFC-kaasujen) kanssa hiilidioksidi hienosäätää maapallon ilmastoa.

Ilmakehän hiilidioksidin pitoisuuden tiedetään olevan parhaillaan nousussa. Tutkimalla mannerjäätikön sisään jääneitä ilmakuplia on pystytty laskemaan että hiilidioksipitoisuus oli vuoden 1750 tienoilla 20 prosenttia nykyistä alempi, lukemassa 280 ppm.

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden ja maan pinnan lämpötilan välillä on havaittu suora yhteys.  Mitä enemmän ilmakehässä on hiiltä, sitä lämpimämpi on ilmasto.

*****

Teksti on julkaistu Kalevassa yliönä 10.3.1990. Teksti ladattu 26.11.2011.

Lue koko teksti täältä

Metsien häviäminen johti Etiopian nälänhätään

Niilin ihme: joen säännöllinen tulva ja sen mukanaan kuljettama hedelmällinen liete - jo alakoulun uskonnon tunnilla opimme kuinka faaraoiden Egypti, sen hyvinvointi ja kulttuuri olivat riippuvaisia tuosta ihmeellisestä, etelän hiekkaerämaasta virtaavasta joesta. Kerran vuodessa Niilin tulva kuljetti joen alajuoksun pelloille mutaa ja liejua, luonnon omaa lannoitetta, ja taas uusi vehnäsato voitiin kasvattaa.

Metsäntutkijat puhuneet - kapula poliitkoilla

Metsäntutkijat kutsuttiin vuoden alussa Presidentin Linnaan, iltaseminaariin. Tilaisuudelta lienee odotetun "metsäntutkijoiden yhteisiä linjoja päätöksentekijöiden tueksi". Vastaavia odotuksia on ollut iltaseminaarin jälkeen muitakin.

Metsäntutkijat puhuneet - kapula poliitikoilla

Metsäntutkijat kutsuttiin vuoden (1990) alussa Presidentin Linnaan, iltaseminaariin. Tilaisuudelta lienee odotetun "metsäntutkijoiden yhteisiä linjoja päätöksentekijöiden tueksi". Vastaavia odotuksia on ollut iltaseminaarin jälkeen muitakin.

Tutkijat ovat riidelleet kahdella linjalla. Tuhoutuvatko Suomen metsät vai ei? Ja kannattaako metsää harsimalla harventaa vai ei?

Mistä on kysymys eukalyptuksen viljelyssä?

Tropiikin nopeakasvuinen eukalyptus herättää kiihkeitä kannanottoja, puolesta mutta varsinkin vastaan. Eukalyptus on kuitenkin mainettaan parempi viljelypuu; sen poikkeuksellinen kasvuvoima kannattaa kesyttää ihmisen käyttöön. Viljelemällä eukalyptusta viisaasti se voi elää sopusoinnussa ympäristön kanssa.

Eukalyptus, Australian hyvätuoksuinen pastillipuu, on maapallon

Etiopian 1984 polttopuuhankkeessa
viljeltyä Eucalyptus globulus metsää 2012

tärkeimpiä hyötypuita. Neljässä tropiikin maanosassa sitä on viljelty enemmän kuin mitään muuta puusukua, lähes kymmenen miljoonaa hehtaaria. Maapallon eukalyptusviljelmät kattaisivat puolet Suomen metsäpinta-alasta.

Peltometsäviljelyllä vihreyttä Afrikkaan

Kehitysmaissa häviää metsää vuosittain yli 10 miljoonaa hehtaaria vuodessa. Paikallista maaseudun väestöä siitä ei tule kuitenkaan syyttää.

Tagasasten (Tree lucerne) ja ohran
käytäväviljelyä Etiopiassa

Metsän uudisraivuu pelloksi on tropiikin maissa välttämätön niin kauan kuin niiden väestö kasvaa nykyisellä vauhdilla. Vielä kasvavat kehitysmaiden luonnonmetsät voi pelastaa vain ratkaisu väestönkasvun, ruoantuotannon ja pellontarpeen ongelmaan.

Puunkasvatusta on lisättävä - Grow more trees

PUUNKASVATUSTA ON LISÄTTÄVÄ
- puuvartisessa biomassassa on ihmiskunnan toivo

Ilmakehän kasvihuoneilmiön taustalla on paitsi kivihiilen, öljyn ja maakaasun poltto, myös maapallon metsien jo pitkään jatkunut häviäminen. Ilmakehään karannut hiilidioksidi voidaan kuitenkin palauttaa monivuotisiin, puuvartisiin kasveihin. Metsiä viisaasti hoitamalla ja uusia metsiä viljelemällä kasvihuoneilmiötä on - hiilipolttoaineiden säästön ohella - mahdollista vastustaa. .....

*****

Tämä artikkeli julkaistiin yliöartikkelina Turun Sanomissa 13.2.1990. Artikkeli löytyy myös kirjasta Puusta puhdasta voimaa, ss. 7-11.

________________________________________________

GROW MORE TREES
- woody biomass gives hope to mankind

Another reason behind the greenhouse effect, besides burning of coal, oil and natural gas, is the decimation of global natural forests. The carbon dioxide that man has emitted from various sources to the atmosphere, can be sequestred to the growing, perennial woody plants. By wise tending the existing forests and by planting new trees it is - besides saving the fossil fuels - possible to resist. .....

*****

This article (in Finnish) was published as feature arctice in the newspaper Turun Sanomat, on 13 February 1990. It is also found in the (Finnish) book Puusta puhdasta voimaa, pp. 7-11.

Rakastanko metsäveroa?

Metsäverotus herättää intohimoja. Onhan kyseessä miljardin markan veropotti, mikä yksityismetsätalouden harjoittajilta vuosittain kerätään. Intohimon herättävät metsäveronkeruun perusteet.

Metsänviljely oli halutumpaa
pinta-alaverotuksen aikoihin

Nykyisen pinta-alaverotuksen kannalla lienee pääosa metsätalouden harjoittajia. Pinta-alaveroon suhtaudutaan siitä huolimatta epäluuloisesti. Milloin pinta-alaveron arvellaan johtavan yliverotukseen. Milloin pinta-alaveroa moititaan epämääräiseksi ja vaikeaselkoiseksi.

Metsitys torjuu Etiopian ympäristövaurioita

Etiopiasta 1980-luvun puolivälissä kantautuneet uutiset kertoivat kuivuudesta, nälänhädästä ja maaltapaosta. Nyt sateet ovat palanneet, ja peltokasveista saadaan taas kohtuullisia satoja. Mutta Etiopian ekosysteemi ei ole palautunut entiselleen: metsät on hävitetty, maaperä on turmeltunut, ja seuraava kuiva jakso voi iskeä entistä ankarammin. Metsitys on pitkälle vaikuttavaa Etiopian maaperän ja ympäristön hoitoa, mihin Suomellakin on annettavaa.

Metsäntutkijat puhuneet - kapula poliitikoilla

Metsäntutkijat kutsuttiin vuoden 1990 alussa Presidentin Linnaan, iltaseminaariin. Tilaisuudelta lienee odotetun "metsäntutkijoiden yhteisiä linjoja päätöksentekijöiden tueksi". Vastaavia odotuksia on ollut iltaseminaarin jälkeen muitakin.

Suomi on tulevaisuuden vauras pienmetsätalouden maa

Suomessa on 431,000 yksityistä, yli yhden hehtaarin metsälöä. Metsänomistajia kansastamme on vielä enemmän, kaikkiaan 750,000, sillä melkoinen osa palstoja on perikuntien ja perheyhtymien nimissä. Joka kuudes suomalainen harjoittaa pienmetsätaloutta, aktiivisesti tai passiivisesti.

Metsien hävitys vei Etiopian ahdinkoon

Etiopian aikakirjat kertovat että maa oli vielä sata vuotta sitten vuoristometsien valtio. Tiheät metsät peittivät lähes 40 prosenttia maasta. Metsäpinta-ala, 40 miljoonaa hehtaaria, oli kaksi kertaa suurempi kuin Suomessa. Varsinaisten metsien lisäksi Etiopiassa oli ja on vieläkin savanneja ja steppejä, jotka tuottavat puuta vähän, mutta jotka luokiteltaisiin esimerkiksi suomalaisessa metsätaloudessa kitumaaksi.

Metsityksen suuri linja

Vuonna 1981 suurlähettiläs Pekka Malinen esitti OECD:n neuvostossa, "että järjestö ottaisi ohjelmaansa tutkimuksen hiilidioksidipäästöjen vaikutuksesta maan ilmakehään, jotta tarvittaviin muutostoimenpiteisiin voitaisiin ajoissa ryhtyä" (Malinen 1989, s. 139). Ehdotus oli aikaansa edellä, eikä sitä hyväksytty. Vuosikymmen oli kuluva ennenkuin ilmakehään karanneen hiilidioksidin merkitys kasvihuoneilmiön taustalla alettiin myöntää yliopistojen ja tutkimuslaitosten ulkopuolella.

Metsityksen suuri linja

Vuonna 1981 suurlähettiläs Pekka Malinen esitti OECD:n neuvostossa, "että järjestö ottaisi ohjelmaansa tutkimuksen hiilidioksidipäästöjen vaikutuksesta maan ilmakehään, jotta tarvittaviin muutostoimenpiteisiin voitaisiin ajoissa ryhtyä" (Malinen 1989, s. 139). Ehdotus oli aikaansa edellä, eikä sitä hyväksytty. Vuosikymmen oli kuluva ennenkuin ilmakehään karanneen hiilidioksidin merkitys kasvihuoneilmiön taustalla alettiin myöntää yliopistojen ja tutkimuslaitosten ulkopuolella.

Eukalyptus - Etiopian energiapuu

Australiasta Etiopiaan kotiutunut eukalyptus on kasvanut maan tärkeimmäksi polttopuuksi. Lähes 100 vuoden kasvukokeissa laji on osoittautunut tuottoisaksi, kestäväksi ja viljelyvarmaksi sekä kylämetsityksiin että ylämaan vuoriston metsänrajan hoitoon.

Energy forestry and use of biomass fuels in Ethiopia

Abstract.  Pohjonen, V. 1988. Energy forestry and use of biomass fuels in Ethiopia.  Paper presented in the International seminar on "Strategies and Means of Development: South and North" held in Nurmes, Finland on 4th - 7th August, 1988. 11 p.

Energy from biomass counts over 90 per cent of the energy use in Ethiopia.  Since the indigenous forests have largely been cut, fuelwood is no more sufficient.  Substitute fuels cow dung and crop residues must have been taken in use.

Decimating of natural forests is going on at rate of 100,000 - 200,000 ha/a, which is 10 times above the re-establishment of new forests by planting.  To reduce the harmful effects of overcutting the forests for fuel, and of using cow dung and crop residues as substitute fuels, establishment of fuelwood plantations is needed.

Eucalyptus globulus growing in Sekela, Amhara region,
Ethiopia. One-year saplings in front, older trees behind.
Picture taken at rainy season 2011 (3.9.2011)

Energy forestry with eucalypts is known since 1895 to the dwellers of the central highlands where rainfall is high enough for tree planting.  The biggest fuelwood plantations, 19,800 ha planted before the 1975 land reform, grow in the green belt of Addis Ababa.  Additional fuelwood plantations of about 14,000 ha have been established with funding from international organizations.  The total area of fuelwood plantations in Ethiopia is about 100,000 ha.

Eucalyptus globulus is the main species grown for fuel.  Although some doubts of the ecological suitability of eucalypts for plantations exist, the advantages of high production, coppicing and the non-palatability of the leaves for cattle overweigh the disadvantages of low erosion control and high demand for water and nutrients.

Author's address: United Nations, Africa Hall, UNDP, P.O. Box 5580, Addis Ababa, Ethiopia.

-----

Read the whole text / Lue koko teksti here/täältä
-----
Tämä teksti kuuluu esitelmään, jonka pidin Nurmeksessa 4.6.1988. Kansainvälisen tilaisuuden olivat järjestäneet Joensuun yliopiston silloiset assistentit Saara Pyy ja Antti Erkkilä.
-----
page created 10.10.2011, updated 22.10.2011

Towards renewable energy in Northern Finland

An excess of solar energy exists throughout the world. The developing countries have the greatest potential, but the industrialized world itself is not lacking in opportunities either. Even the most populated countries with a high standard of living, such as the Netherlands or the U.K., consume energy which is equivalent to no more than 1-2 percent of that received from the sun. Activities aimed at utilizing solar radiation could scarcely be restricted by a shortage of this energy, it would seem. This is also the case in northern latitudes like Finland, even at latitudes beyond the Arctic Circle.

Polttoturpeen jälkeen energiapajua - polttoturvesoiden jälkihoitoa tutkitaan

Nykyisen turveaikakautemme synty ajoittuu vuoteen 1968, kun VAPO aloitti laajaa turpeennostoa enteilevät suotutki­muksensa. Eduskunta asetti VAPOlle ensimmäisen turpeennoston­ tavoitteen vuonna 1971, mutta varsinainen sysäys saatiin vasta öljykriisistä: vuositavoitekin oitis kaksinkertais­tettiin (1974), 20 miljoonaan turvekuutiometriin.

Energiataloudessa suuri muutos näyttää kuitenkin vievän aikansa, 10-20 vuotta, sillä vasta pari, kolme vuotta sit­ten turvetuotanto kääntyi selvästi aiempaa jyrkempään nou­suun. Kesällä 1980 kahdenkymmenen miljoonan kuutiometrin vuositavoitteesta saavutettiin jo puolet. Sadekesän 1981 aikana turpeennoston tuotantokäyrän oli vuoro sahata alas­ päin, mutta uusien alueiden inventointi ja kunnostus jat­kuivat hellittämättä. Turvetalous on edelleen maamme no­peimmin paisuva teollisuuden ala.

Turvekausi tulee kuitenkin jäämään vuosien saatossa historiaamme välivaiheeksi; turve kun ei kuulu uudistuviin energiavaroihimme, tai ainakin se uudistuu aivan liian hi­taasti. Jo 2000-luvulla turvetuotantomme ennustetaan kääntyvän laskuun. Mitä teemme turvesoille noston loput­tua? Mitä käytämme turpeen jälkeen raaka-aineena lämpö­voimalassa, pellettitehtaassa tai metanolilaitoksessa? Sellaisten pitkäikäisten teollisuuslaitosten suunnittelus­sa on heti alunalkaen varauduttava turveraaka-aineen ehty­miseen ja sen korvaamiseen puulla (hakkeella). Energia­virta suolta jalostukseen ei saisi katketa.

Uusi maareservi syntyy

Turvetuotanto luo jo parhaillaan syrjäseuduillemme uut­ta maareserviä: loppuun jyrsittyjä suonpohjia. Nykyisillä menetelmillä turvetta nostetaan yhdellä suolla 15-20 vuot­ta, mutta suopohjan epätasaisuus ja kivennäismaan lähellä olevat irtokivet haittaavat nostokoneiden toimintaa, ja erottavat näin suosta nostokelvottomia laiteita ja saarek­keita turvetyömaan ollessa vielä parhaimmillaan. Tällaisia turvetuotannon hylkylaikkuja soiltamme löytyy tänään jo yhteensä noin 100 hehtaaria, Pohjois-Suomestakin kolmel­ta suolta: Limingan Hirvinevalta, Rantsilan Palonevalta ja Haapaveden Piipsannevalta. Vuoteen 2000 mennessä hyl­kylaikkujen ja jo kokonaan nostosta poistuneiden suopohjien pinta-alan lasketaan nousevan maassamme välille 50 000 -100 000 hehtaaria.

Rikkaruohoton uudisraivio

Kun turpeen kuljetustraktorit ajavat viimeisen poltto­turpeen kuormansa suolta, ne jättävät jälkeensä mustan, tasai­sen, kannottoman ja kivettömän maan; työmaan teihin verrat­tuna maanpinta on pudonnut pari metriä. Jyrsinturvekoneet eivät voi kuitenkaan kaapia maanpintaa täysin paljaaksi, vaan kivennäismaan päälle jää pisimmälle maatunutta pohja­turvetta runsas kyntökerros: vähintään  30-50 cm. Mikä on tällaisen maapohjan arvo kasvien kasvualustana?

Muihin viljelysmaihin verrattuna suopohjalla on eräs merkittävä etu. Se on kasvualustana steriili. Siinä ei ole rikkaruohoja, ei tauteja, eikä tuholaisia. Tämä etu kyllä häviää muutaman vuoden kuluessa, jos suopohja hylä­tään. Rikkaruohot leviävät tuulen mukana nopeasti paikalle.

Turpeen typpipitoisuus on parhaiden polttoturvesoiden pohjalla yli kaksi prosenttia kuiva-aineesta. Kyntökerroksesta löytyy piileviä typpivaroja yli 10 000 kg/ha, kuitenkin piileviä siksi, että orgaanisesti sitoutunut typpi on saatava irtoamaan turpeesta ennen kuin kasvit voivat käyttää sitä.

Fosfori-, kalium- ja hivenravinteiden pitoisuuksiltaan poh­jaturve on köyhää. Kalkki taas käyttäytyy varsinkin Poh­janmaan aapasoissa siten, että se rikastuu pohjaturpeeseen. Kun rahkanevan pinnalla pH voi olla luonnontilassa 3,5 niin samanlaisen suon pohjalla on mitattu jyrsinturpeen tuotannon jälkeen pH-arvoja yli viiden.

Soiden uudisraivauksen menetelmänä turvetuotanto on ylivoi­mainen vanhoihin menetelmiin verrattuna. Huolehtimalla veto-, piiri- ja sarkaojien kunnosta, sekä viljeltävän kas­vin lannoitustarpeesta, tasainen ja rikkaruohoton suopohja on turvetuotannon loputtua heti valmis viljelyyn. Tällai­sen raivion on havaittu soveltuvan niin ohralle kuin timo­teillekin. Metsäntutkimuslaitos on valinnut koekasviksi energiapajun.

Energiapaju

Energiapajun viljelyn syntysanat Suomessa lienee lausu­nut Daniel Lithander, joka julisti Turun Akatemiasta 7. heinäkuuta 1753: "Kuinka helposti vain piiliä ja pajua viisaasti istuttamalla saataisikaan miltei kaikki se polt­toaine, mikä tarvitaan".

Tuo silloinen julistus ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Lukuunottamatta paria epäonnistunutta yritystä käynnistää pajunviljely koriteollisuudelle maassamme, paju on pysynyt maamiehen vihollisena, kesyttömänä ojapensaana, joka ei uu­vu kuokkaan, viikatteeseen, niittokoneeseen eikä juuri vesakkomyrkkyynkään.

Nyt Lithanderin ennustuksen voimaa tutkitaan: energia­pajun tutkimus on osa Metsäntutkimuslaitoksessa käynnistet­tyä energiametsäprojektia. Eri puolille maata perustetuis­sa kenttäkokeissa pajun kesytöntä kasvuvoimaa käännetään ihmisen käyttöön.

Pajun viljelyä energian raaka-aineeksi on kehitetty ny­kyisessä muodossaan 1970-luvun puolivälistä lähtien. Puo­lenkymmenen vuoden kenttäkokeiden jälkeen viljelymenetelmät on saatu hallintaan, ja käytännön viljelmiä on ruvettu pe­rustamaan muun muassa vanhoille polttoturvesoille.

Ilmasto suosii

Energiapaju viljellään keväällä, normaaliin kylvönte­koaikaan, tasaiselle maalle riveihin, hieman perunan tapaan. Siemenenä käytetään pistokkaita: lyijykynän mittaisiksi katkottuja pajunvesan pätkiä.

Pistokkaat juurtuvat parhaiten turvemaassa, joka säi­lyttää ihanteellisen kosteutensa pitkienkin poutakausien yli. Ojituksen vetäessä ei liiallisesta märkyydestä ole sadekesän sattuessakaan pelkoa. Sitäpaitsi paju kestää puulajeista parhaiten tulvaa.

Energiapajun viljely soveltuu humidiin ilmastoomme, säihin jotka synnyttivät myös polttoturvesuot. Lyhyt

kasvukausi käytetään tehokkaasti hyväksi, sillä parhaiden energiapajujen vesat venyvät  pituutta aina syys-lokakuun vaihteeseen saakka. Loppukesän hallatkaan eivät tyystin turmele satoa, vaan voivat vain lopettaa pituuskasvun en­nen aikojaan. Suomessa, nimenomaan Suo-Suomessa on pajun­ viljelyilmasto.

Kokeita viidellä suolla

Energiapajun viljelytutkimukset vanhoilla polttoturve­ suopohjilla aloitettiin keväällä 1979 Haapaveden Piipsan­nevalla. Keväällä 1980 kokeet laajenivat Rantsilan Palo­nevalle, Tohmajärven Valkeasuolle ja Katinhännän suolle Vihtiin. Keväällä 1981 oli vuorossa Limingan Hirvineva.

Yhteensä polttoturvesoiden pohjilla kasvaa energiapajua nyt runsaan 10 hehtaarin alueella.

Kokeiden ensimmäiset tavoitteet olivat puhtaasti biolo­giset: mikä on suopohjalle sopiva pajulaji? Miten sitä lannoitetaan? Montako vuotta on sopiva kiertoaika?

Toistaiseksi parhaaksi suopohjan energiapajuksi on osoittautunut Oulun yliopiston kasvitieteellisen puutar­han kokoelmista löytynyt ulkomainen paju (Salix dasy­clados), jota myös vannepajuksi kutsutaan. Se kestää talvea muita ulkomaisia energiapajuja paremmin, ja se on ver­rattomasti nopeakasvuisempi kuin kotimaiset pajumme.

Lannoitustutkimuksissa on jo näytetty toteen, että ilman lannoitusta ei energiapajukaan kasva. Suopohjillakin on  voimassa vanha pääsääntö: kasvualustaan on pa­lautettava ravinteita vähintään saman verran kuin mitä sadon mukana viedään pois. Lannoitteina tutkitaan pait­si normaaleja kaupallisia lannoitteita myös puun ja tur­peen tuhkaa. Tuhkalannoituksen avulla tavoitellaan myös turpeen luontaisen typen irrottamista maahiukkasista juurten ulottuville.

Viljelytekniikka: yhteiset koneet, eriaikaiset työhuiput

Polttoturvesuo vapautuu turpeen nostosta vähitellen. Turvetyömaalla olisi mahdollista viljellä jo nostosta pois­tuneita lohkoja energiapajulle käyttämällä peruskoneina samoja koneita kuin turpeen nostossakin. Tämä käyneekin päinsä, koska suomalainen turvetyömaa pyörii paljolti ta­vallisen maataloustraktorin voimin.

Metsäntutkimuslaitoksessa on jo kehitetty esimerkiksi turvetyömaalla toimivaan traktoriin liitettävä pajupistok­kaiden istutuskone, jolla viljeltiin Limingan Hirvineval­la noin kaksi hehtaaria keväällä 1981.

Vaikka käytetään yhteisiä peruskoneita, työhuiput voi­daan lomittaa. Esimerkiksi sadepäivinä kun turpeen nosto ei käy päinsä, hoidetaan energiapajun viljelyyn liittyviä töitä, kuten istutusta, lannoitusta ja syksyllä sadonkor­juuta. Työläin vaihe, sadonkorjuu ajoittuu itse asiassa niin myöhään syksyyn, että turvetyömaa silloin jo tavallisesti hiljenee. Tuottamalla energia­puuta vanhalla polttoturvesuon pohjalla voitaisiin näin jatkaa turvetyöntekijöiden syksyistä työrupeamaa, eikä suo hiljenisi vielä sittenkään kun turpeennosto olisi aut­tamattomasti lopussa.

Itse energiapuun korjuun koneellistaminen tullee ole­maan turvesuon pohjalla huomattavasti helpompaa kuin ha­kepuun korjaaminen tänään joutomaiden pusikoista, onhan suopohja olemukseltaan konemiehen ihanne: tasainen, ki­vetön maa, jota halkovat pitkät, suorat sarat.

Veli Pohjonen

*****

Esitelmä Tiedotustilaisuudessa Rantsilan Palonevalla 17.8.1981

*****

Polttoturpeen jälkeen energiapajua - Polttoturvesoiden jälkihoitoa tutkitaan

Johdanto   

 Nykyisen turveaikakautemme synty ajoittuu vuoteen 1968, kun VAPO aloitti laajaa turpeennostoa enteilevät suotutkimuksensa. Eduskunta asetti VAPOlle ensimmäisen turpeennoston tavoitteen vuonna 1971, mutta varsinainen sysäys saatiin vasta öljykriisistä: vuositavoitekin oitis kaksinkertaistettiin (1974), 20 miljoonaan turvekuutiometriin.

    Energiataloudessa suuri muutos näyttää kuitenkin vievän aikansa, 10-20 vuotta, sillä vasta pari, kolme vuotta sitten turvetuotanto kääntyi selvästi aiempaa jyrkempään nousuun. Kesällä 1980 kahdenkymmenen miljoonan kuutiometrin vuositavoitteesta saavutettiin jo puolet.

    Sadekesän 1981 aikana turpeennoston tuotantokäyrän oli vuoro sahata alaspäin, mutta uusien alueiden inventointi ja kunnostus jatkuivat hellittämättä. Turvetalous on edelleen maamme nopeimmin paisuva teollisuuden ala.

    Turvekausi tulee kuitenkin jäämään vuosien saatossa historiaamme välivaiheeksi; turve kun ei kuulu uudistuviin energiavaroihimme. Se uudistuu aivan liian hitaasti. Jo 2000-luvulla turvetuotantomme ennustetaan kääntyvän laskuun. Mitä teemme turvesoille noston loputtua? Mitä käytämme turpeen jälkeen raaka-aineena lämpövoimalassa, pellettitehtaassa tai metanolilaitoksessa?

    Sellaisten pitkäikäisten teollisuuslaitosten suunnittelussa on heti alunalkaen varauduttava turveraaka-aineen ehtymiseen ja sen korvaamiseen puulla (hakkeella). Energiavirta suolta jalostukseen ei saisi katketa.

Uusi maareservi syntyy

    Turvetuotanto luo jo parhaillaan syrjäseuduillemme uutta maareserviä: loppuun jyrsittyjä suonpohjia. Nykyisillä menetelmillä turvetta nostetaan yhdellä suolla 15-20 vuotta, mutta suonpohjan epätasaisuus ja kivennäismaan lähellä olevat irtokivet haittaavat nostokoneiden toimintaa, ja erottavat näin suosta nostokelvottomia laiteita ja saarekkeita turvetyömaan ollessa vielä parhaimmillaan.

    Tällaisia turvetuotannon hylkylaikkuja soiltamme löytyy tänään jo yhteensä noin 100 hehtaaria, Pohjois-Suomestakin kolmelta suolta: Limingan Hirvinevalta, Rantsilan Palonevalta ja Haapaveden Piipsannevalta. Vuoteen 2000 mennessä hylkylaikkujen ja jo kokonaan nostosta poistuneiden suonpohjien pinta-alan lasketaan nousevan maassamme välille 50 000 - 100 000 hehtaaria.

Rikkaruohoton uudisraivio

    Kun turpeen kuljetustraktorit ajavat viimeisen polttoturvekuormansa suolta, ne jättävät jälkeensä mustan, tasaisen, kannottoman ja kivettömän maan; työmaan teihin verrattuna maanpinta on pudonnut pari metriä. Jyrsinturvekoneet eivät voi kuitenkaan kaapia maanpintaa täysin paljaaksi, vaan kivennäismaan päälle jää pisimmälle maatunutta pohjaturvetta runsas kyntökerros: vähintään  30-50 cm. Mikä on tällaisen maapohjan arvo kasvien kasvualustana?

    Muihin viljelysmaihin verrattuna suonpohjalla on eräs merkittävä etu. Se on kasvulaustana steriili. Siinä ei ole rikkaruohoja, ei tauteja, eikä tuholaisia. Tämä etu kyllä häviää muutaman vuoden kuluessa jos suonpohja hylätään. Rikkaruohot leviävät tuulen mukana nopeasti paikalle.

    Turpeen typpipitoisuus on parhaiden polttoturvesoiden pohjalla yli 2 prosenttia kuiva-aineesta. Kyntökerroksesta löytyy piileviä typpivaroja yli 10 000 kg/ha kuitenkin piileviä siksi, että orgaanisesti sitoutunut typpi on saatava irtoamaan turpeesta ennenkuin kasvit voivat käyttää sitä.

    Fosfori-, kalium- ja hivenravinnepitoisuuksiltaan pohjaturve on köyhää. Kalkki taas käyttäytyy varsinkin Pohjanmaan aapasoissa siten, että se rikastuu pohjaturpeeseen. Kun rahkanevan pinnalla pH voi olla luonnontilassa 3,5 samanlaisen suon pohjalla on mitattu jyrsinturvetuotannon jälkeen pH-arvoja yli 5.

    Soiden uudisraivausmenetelmänä turvetuotanto on ylivoimainen vanhoihin menetelmiin verrattuna. Huolehtimalla veto-, piiri- ja sarkaojien kunnosta, sekä viljeltävän kasvin lannoitustarpeesta, tasainen ja rikkaruohoton suonpohja on turvetuotannon loputtua heti valmis viljelyyn. Tällaisen raivion on havaittu soveltuvan niin ohralle kuin timoteillekin. Metsäntutkimuslaitos on valinnut koekasviksi energiapajun.

Energiapaju

    Energiapajun viljelyn syntysanat Suomessa lienee lausunut Daniel Lithander, joka julisti Turun Akatemiasta 7. heinäkuuta 1753: "Kuinka helposti vain piiliä ja pajua viisaasti istuttamalla saataisikaan miltei kaikki se polttoaine, mikä tarvitaan".

    Tuo silloinen julistus ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Lukuunottamatta paria epäonnistunutta yritystä käynnistää pajunviljely koriteollisuudelle maassamme, paju on pysynyt maamiehen vihollisena, kesyttömänä ojapensaana, joka ei uuvu kuokkaan, viikatteeseen, niittokoneeseen eikä juuri vesakkomyrkkyynkään.

    Nyt Lithanderin ennustuksen voimaa tutkitaan: energiapajututkimus on osa Metsäntutkimuslaitoksessa käynnistettyä energiametsäprojektia. Eri puolille maata perustetuissa kenttäkokeissa pajun kesytöntä kasvuvoimaa käännetään eduksi.

    Pajun viljelyä energiaraaka-aineeksi on kehitetty nykyisessä muodossaan 1970-luvun puolivälistä lähtien. Puolenkymmenen vuoden kenttäkokeiden jälkeen viljelymenetelmät on saatu hallintaan, ja käytännön viljelmiä on ruvettu perustamaan muun muassa vanhoille polttoturvesoille.

Ilmasto suosii

    Energiapaju viljellään keväällä, normaaliin kylvöntekoaikaan, tasaiselle maalle riveihin hieman perunan tapaan. Siemenenä käytetään pistokkaita: lyijykynän mittaisiksi katkottuja pajunvesan pätkiä.

    Pistokkaat juurtuvat parhaiten turvemaassa, joka säilyttää ihanteellisen kosteutensa pitkienkin poutakausien yli. Ojituksen vetäessä ei liiallisesta märkyydestä ole sadekesän sattuessakaan pelkoa. Sitäpaitsi paju kestää puulajeista parhaiten tulvaa.

    Energiapajun viljely soveltuu humidiin ilmastoomme, säihin jotka synnyttivät myös polttoturvesuot. Lyhyt kasvukausi käytetään tehokkaasti hyväksi, sillä parhaiden pajulajikkeiden versot venyvät pituutta aina syys-lokakuun vaihteeseen saakka. Loppukesän hallatkaan eivät tyystin turmele satoa, vaan voivat vain lopettaa pituuskasvun ennen aikojaan. Suomessa, nimenomaan Suo-Suomessa on pajunviljelyilmasto.

Kokeita viidellä suolla

    Energiapajun viljelytutkimukset vanhoilla polttoturvesuonpohjilla aloitettiin keväällä 1979 Haapaveden Piipsannevalla. Keväällä 1980 kokeet laajenivat Rantsilan Palonevalle, Tohmajärven Valkeasuolle ja Katinhännän suolle Vihtiin. Keväällä 1981 oli vuorossa Limingan Hirvineva.

    Yhteensä polttoturvesuonpohjilla kasvaa energiapajua nyt runsaan 10 hehtaarin alueella.

    Kokeiden ensimmäiset tavoitteet olivat puhtaasti biologiset: mikä on suonpohjalle sopiva pajulaji? Miten sitä lannoitetaan? Montako vuotta on sopiva kiertoaika?

    Toistaiseksi parhaaksi suonpohjan energiapajuksi on osoittautunut Oulun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan kokoelmista löytynyt ulkomainen paju (Salix dasyclados), jota myös vannepajuksi kutsutaan. Se kestää talvea muita ulkomaisia energiapajuja paremmin ja on verrattomasti nopeakasvuisempi kuin kotimaiset pajumme.

    Lannoitustutkimuksissa on jo näytetty toteen, että ilman lannoitusta ei energiapajukaan kasva. Suonpohjillakin on voimassa vanha pääsääntö: kasvualustaan on palautettava ravinteita vähintään saman verran kuin mitä sadon mukana viedään pois. Lannoitteina tutkitaan paitsi normaaleja kaupallisia lannoitteita myös puun ja turpeen tuhkaa. Tuhkalannoituksen avulla tavoitellaan myös turpeen luontaisen typen irroittamista maahiukkasista juurten ulottuville.

Viljelytekniikka: yhteiset koneet, eriaikaiset työhuiput

    Polttoturvesuo vapautuu turpeennostosta vähitellen. Turvetyömaalla olisi mahdollista viljellä jo nostosta poistuneita lohkoja energiapajulle käyttämällä peruskoneina samoja koneita kuin turpeen nostossakin. Tämä käyneekin päinsä, koska suomalainen turvetyömaa pyörii paljolti tavallisen maataloustraktorin voimin.

    Metsäntutkimuslaitoksessa on jo kehitetty esimerkiksi turvetyömaalla toimivaan traktoriin liitettävä pajupistokkaiden istutuskone, jolla viljeltiin Limingan Hirvinevalla noin 2 hehtaaria keväällä 1981.

    Vaikka käytetään yhteisiä peruskoneita, työhuiput voidaan lomittaa. Esimerkiksi sadepäivinä kun turpeen nosto ei käy päinsä, hoidetaan energiapajun viljelyyn liittyviä töitä, kuten istutusta, lannoitusta ja syksyllä sadonkorjuuta. Työläin vaihe, sadonkorjuu ajoittuu itse asiassa niin myöhään syksyyn, lokakuuhun, että turvetyömaa silloin jo tavallisesti hiljenee.

    Tuottamalla energiapuuta vanhalla polttoturvesuonpohjalla voitaisiin näin jatkaa turvetyöntekijöiden syksyistä työrupeamaa, eikä suo hiljenisi vielä sittenkään kun turpeennosto olisi auttamattomasti lopussa.

    Itse energiapuun korjuun koneellistaminen tullee olemaan turvesuon pohjalla huomattavasti helpompaa kuin hakepuun korjaaminen tänään joutomaiden puskikoista, onhan suonpohja olemukseltaan konemiehen ihanne: tasainen, kivetön maa, jota halkovat pitkät, suorat sarat.

Veli Pohjonen

Esitelmä. Tiedotustilaisuus Rantsilan Palonevalla 17.8.1981