Osaran metsää tarvitaan vaihtomaiksi Kuusamon kiistaan

Vanhojen metsien hakkuut eivät ole Kuusamon yhteismetsälle itsetarkoitus. Aarnikot voi rauhoittaa, jos yhteismetsä saa vaihtomaiksi ns. Osaran metsää.

Aarni-ikäisten ikimetsien suojelu
oli Kuusamon kiistan ytimessä

Markkinavoima puuttui marraskuussa 1994 ensimmäisen kerran Kuusamon metsäpeliin, kun yhtiöt kieltäytyivät ostamasta aarnileimattuja Romevaaran ja Näränkävaaran puita.

Energiaviljely sopeuttaa maataloutta

Kansanäänestyksen (1994) linjaama EU-ratkaisu viestii siitä, että Suomen maataloudella on edessään todellinen rakennemuutos. Se on jotakin isompaa kuin maatilojen vähittäinen luopuminen viljelystä, ensin syrjäkylillä ja sitten lähempänä kirkonkylää. Tällaista ajelehtivaa muutosta Suomi on elänyt jo vuodesta 1966.

Maataloutemme on selviytynyt rakennemuutoksesta ennenkin. Viimeisimmän ison muutoksen maaseutu koki 100 vuotta sitten, kun peltojen yksipuolinen viljatalous muuttui nurmitaloudeksi. 1860-luvun nälkävuosien jälkeen karjataloudesta kehitettiin Venäjän viennin tuottoisa osa. Vuosisadan loppupuoliskolla myös maatilojen puu tuli arvoonsa.

Vuotos vain kertatyö

Perusvoiman säätösauvaksi suunnitellun Vuotoksen tekoaltaan merkitys väheni ratkaisevasti, kun Eduskunta hylkäsi syyskuussa 1993 viidennen ydinvoimalan. Sittemmin Vuotoksen hankkeesta on paljastunut tyrmistyttäviä ympäristövaikutuksia, kuten Pekka Salminen ja Jaana-Mirjam Matikainen osoittavat (HS 24.10.1994).

Vuotosta monin verroin kestävämpi hanke on Veitsiluoto Oy:n Kemijärven sellutehdas. Se tulisi uusia Lapin vihreän teollistamisen mallilaitokseksi. Perusteita ovat ainakin seuraavat kolme.

Kivihiili on ympäristölle turmioksi

Kivihiileltä kerättävää energiaveroa ihmetellyt (HS 6.9.1994) tiedotuspäällikkö Markku Murros ei ole osannut lukea 1990-luvun tärkeintä ympäristöviestiä. Ilmastoamme uhkaavan kasvihuoneilmiön vuoksi hiilidioksidin päästöjen kasvu on saatava pysähtymään.

Jo 1990 Suomi allekirjoitti yhdessä 18 muun OECD-maan kanssa Geneven julistuksen, jonka mukaan hiilidioksidin päästöjen kasvu pysäytetään tällä vuosikymmenellä. Rion ympäristökonferenssi 1992 kokosi maailman johtajat sopimaan samasta asiasta. Ja 1993 Suomen hallitus varmisti hiilidioksidin vähentämisen tavoitteen kotimaahan.

Kivihiili on ympäristölle turmioksi

Kivihiileltä kerättävää energiaveroa ihmetellyt (HS 6. 9.) tiedotuspäällikkö Markku Murros ei ole osannut lukea 1990-luvun tärkeintä ympäristöviestiä. Ilmastoamme uhkaavan kasvihuoneilmiön vuoksi hiilidioksidin päästöjen kasvu on saatava pysähtymään.

Jo 1990 Suomi allekirjoitti yhdessä 18 muun OECD-maan kanssa Geneven julistuksen, jonka mukaan hiilidioksidin päästöjen kasvu pysäytetään tällä vuosikymmenellä. Rion ympäristökonferenssi 1992 kokosi maailman johtajat sopimaan samasta asiasta. Ja 1993 Suomen hallitus varmisti hiilidioksidin vähentämisen tavoitteen kotimaahan.

Kasvihuoneilmiön aiheuttajana juuri kivihiili on ongelmallisin. Siinä on yli 70 prosenttia alkuainehiiltä. Vetyä kivihiilessä on vain vähän, päinvastoin kuin maakaasussa. Kivihiilen palaessa syntyy lähes pelkästään kasvihuoneilmiön pääkaasua, fossiilista hiilidioksidia.

Hiilidioksidin päästölistan kärjessä ovat etelärannikon kaukolämpövoimalat. Helsingin kaupungin energialaitos päästi 1992 kivihiilen poltostaan ilmakehään 2,9, Espoon Sähkö 0,5 ja Vantaan sähkölaitos 0,4 miljoonaa tonnia hiilidioksidia.

Hiilidioksidin päästöille pääkaupunkiseudun uusimmatkaan voimalat eivät mahda mitään. Vaikka ne puhdistaisivat savukaasut rikittömäksi, typettömäksi, vedettömäksi ja pölyttömäksi, savu jää jäljelle. Sitä tulee paljon, eikä kaikkea savua voi kerätä talteen.

Hiilidioksidin päästöjen on väitetty vähenevän ydinvoimalla. Väite on väärä. Viides ydinvoimala ei olisi sulkenut etelärannikon kaukolämpölaitoksia.

Päästöt vähenevät vain polttoaineen vaihdolla. Vaihto kivihiilestä maakaasuun pudottaa päästöt 58 prosenttiin. Vaihto biopolttoaineeseen pudottaa fossiilisen hiilidioksidin päästöt nollaan.

Kivihiili ja sen päästöt ovat ympäristöllemme turmioksi. Siksi on oikein ja kohtuullista, että kivihiili maksaa ympäristöveroa.

VELI POHJONEN

Helsingin Sanomat. Mielipide. 10.9.1994

Kolmen vuoden metsää Etelä-Suomen pelloille

Kuitua ja energiaa hakepajusta

1960-luvun puolivälissä joukko metsänviljelyn tutkijoita pallotteli ajatuksella lyhentää metsäpuiden kasvattamiseen kuluvaa aikaa perinteisestä sadasta vuodesta roimasti, alle kahteenkymmeneen vuoteen. Ajatus metsäpuiden lyhytkiertoviljelystä lähti itämään.

Ensimmäiset uutta kasvatusmenetelmää enteilevät koetulokset julkaistiin 1960-luvun lopulla, mutta varsinaisesti metsäpuiden lyhytkiertoviljelyn kiteytti E.J. Schreiner 1970 Yhdysvalloissa. Käsite juurtui nopeasti metsäntutkimukseen eri puolilla maapalloa. Suomessa metsäpuiden lyhytkiertoviljelyn kenttäkokeet alkoivat keväällä 1973.

Sahaus ja puuteollisuus nousevat nopeimmin

Sahaus ohitti metsätaloudessa tervanpolton 1830-luvulla. Siitä lähtien sahaus ja puuteollisuus ovat maassamme kasvaneet. Tilastojen huippu koettiin 1980. Sahatavaran tuotanto ylitti 10 miljoonaa sahakuu­tiota.

Kasvutalouden yhteiskunta romahti

 - huomisen bioyhteiskunta on rakennettava uusiutuvien luonnonvarojen perustalle

1960-luvulla länsimaissa yleistyi kasvutalouden oppi. Sen mukaan lähes kaiken, mitä kansantaloudessa voi mitata - kansantuotteen, kulutuksen, verotulojen, raaka-aineiden tuotannon, energian käytön - piti kasvaa määräprosentti vuosittain. Kasvutalouden puolestapuhujat opettivat, että tuotannon ja kulutuksen automaatti johtaa kansantalouden pyörien kiihtyvään liikkeeseen, mikä takaa täyden työllisyyden ja vaurautta jaettavaksi kaikille.

Afrikan ruoantuotannon toivo peltometsäviljelyssä

Perheviljelmät ja keinolannoitusta korvaava sekaviljely torjuvat Afrikan nälkää 

Huolimatta tieteen edistysaskelista, vihreästä vallankumouksesta ja yli sukupolven kestäneestä kehitysavusta, peltoviljelyn tuottavuus ei ota noustakseen Afrikan köyhissä maissa. Sadot laskevat, ja nälänhätä on monin paikoin yhtä lähellä kuin seuraava epäonnistuva sato.

Peltohaketta metsitettäviltä pelloilta

Peltohake, hakepaju ja biopolttoaine ovat maatalouden uusia käsitteitä. Alan uranuurtaja on Ruotsi. Siellä on käynnistynyt peltohakkeen tuotanto osana maatalouden ylituotannon vähentämistä, osana uutta, bioyhteiskunnan energiapolitiikkaa.

Koillis-Savon Sampo teollistaa vihreyden

Puuvoiman, sahauksen, kartonkitehtaan, jäteveden puhdistuksen, biolietteen energiakäytön, metsän tuhkalannoituksen ja PlusMetsiä kasvattavat maatilat yhdistävä Koillis-Savon Sampo on vihreyden teollistamisen palapeli, joka näyttää suuntaa huomisen ekoteolliselle Suomelle.

Yhden sukupolven vanhaa ympäristöaatetta meidän on kiittäminen siitä, että vesi ja ilma ovat puhdistumaan päin sekä asuintienoillamme että teollisuutemme äärellä. Enää eivät viemärit pura jätteitämme vesistöihin sellaisenaan. Enää ei kivihiiltä polttavista kattiloista tuprua rikinhöyryistä savua niin, että tehtaan varjossa taloista syöpyvät maalit ja metallit. Enää eivät sellutehtaat laske vesistöihin sakeaa jätevettä niin, että heikoilla moottoriveneillä on vaikeuksia ajaa läpi.

Metsä- ja voimataloutta on kehitettävä yhdessä

Ydinvoiman puolestapuhujana tunnettu Matti Jantunen (HS 7. 11.) lankeaa samaan harhaan, millä puuvoima yritettiin kampittaa vuoden 1992 perusvoimapelistä. Hän ei huomaa, että etevä teknologia (high tech) ajoi 1980-luvulla perinteisen polttopuun edelle.

Puuvoima ei ole enää häkäisiä tulisijoja, savuttavia hellanuuneja tai nokeavia takkoja. Puuvoima ei ole enää risusavotoita, kansallisia mottitalkoita tai isänmaallista halonhakkuutta. Perinteisestä polttopuusta - halosta, pilkkeestä ja hakkeesta - saamme enää viidenneksen puuvoimaa.

Neljä viidennestä puuvoimaa tulee metsäteollisuudesta, sahoilta ja sellun keitosta. Saamme talousmetsien hakkuista raaka-ainetta myös voimatalouteen, koska tukkipuu ei kasva muodoltaan kakkosnelosena eikä kuitupuu pelkästään selluloosana.

Sahaus jättää kuorta, purua ja losoa paljon. Vain puolet tukista lähtee sahalta lautoina ja lankkuina. Selluloosaa puusta on vain 40 prosenttia. Loput on pääosaksi ligniiniä, mikä on puun energiapitoisin aines (latinan lignum tarkoittaa polttopuuta).

Puunjalostus polttaa sahauksen ja sellunkeiton sivutuotteet sähköksi ja lämmöksi. Nykypoltto on puhdasta, sillä uudet voimalat käyvät päästöiltään noettomin, rikittömin ja vähätyppisin leijupetikattiloin. Kotimainen voimateollisuus, Ahlström ja Tampella, edustaa alan uusinta osaamista. Ala on kansantaloutemme kasvun lohko ja tulevaisuuden vientivaltti.

Anneli Nikula (HS 8. 11.) pelkää energiaksi tarvittavan puun määrää. Pelko on aiheeton. Radiokemistinä hän ei ole oivaltanut, kuinka paljon puuta metsäammattilaiset osaavat liikutella. Puuvoimaa maamme enrgian kulutuksesta oli 14 prosenttia vuonna 1991, saman verran kuin ydinvoimaa (15 prosenttia).

Jos nykyistä puuvoimaa vertaa 10 metriä korkeaan halkopinoon, se olisi 3500 kilometriä pitkä, se ylettyisi Utsjoelta Roomaan. Nikulan lisäpino, Utsjoelta Hankoon, on tervetullut haaste työttömille metsureille ja urakoitsijoille. Lisäpino on vain runsas kolmannes talousmetsiimme vuosittain kasvavasta ylijäämäpuusta.

Sitkeä on myös harha puuvoiman kalleudesta. Kauppa- ja teollisuusministeriön puun energiakäytön työryhmä arvioi äskettäin (mm. HS 31. 10.), että sahaus- ja sellujätteen polttoainehinta on 20 markkaa megawattitunnilta. Se on vain puolet kivihiilen hinnasta ja kolmannes maakaasun hinnasta.

Kotimaista metsä- ja voimataloutta pitäisi nyt kehittää yhdessä, kestävän talouden ja ympäristölle ystävällisen plusmetsän periaattein. Talousmetsien hakkuiden lisääminen vain Metsä 2000 -ohjelman verran, on nopein ja edullisin tapa, millä Suomen kansantalous ohjataan nykyisestä lamasta.

Saha- ja sellupuusta sekä hakkuutähteestä saa samalla niin paljon lisäenergiaa, että lisää muuta perusvoimaa ei tällä vuosituhannella tarvita.

Veli Pohjonen

Helsingin Sanomat. Mielipide. 12.11.1992

Ympäristöetu puuvoiman valtti

Ympäristö painaa energiavalinnassa paljon, enemmän kuin jauhettavan sähkön turpiinihinta. Siksi vaihtoehdot on punnittava niiden jättämien saasteiden mukaan. Kun sähkön turpiinihintaan lisätään saastekulut, energialähteiden edullisuus muuttuu toiseksi kuin kansanedustaja Martti Tiurin laskelmassa (HS 12. 3.1992).

Ydinvoimaa rasittavat ikuiset saasteet: käytetty ydinpolttoaine ja romutettavat voimalat. Niiden varastointi maksaa paljon, ydinjätehän puoliintuu vasta 65'000 vuodessa.

Ydinjätteen muuraaminen peruskallioon on kohtuullinen ratkaisu. Sen kulut tunnetaan, mutta varaston ylläpitoa ei ole hinnoiteltu. Ylläpidon kattaisi huoltomaksu, jota kerätään sähkön hinnassa hoitovastikkeen tavoin. Vastike olisi tosin vähäinen, ja se laskisi puoleen jo 65'000 vuoden päästä.

Tulevat sukupolvet kiittävät meitä, jos maksamme koko hoitovastikkeen etukäteen sinä 30 vuoden aikana kun ydinvoimala toimii. Tämä puuttuu nyt ydinsähkön hinnasta; hoitovastiketta ei maksa ydinsähkön tuottaja eikä kuluttaja, vaan tulevat sukupolvet. Tappion ulkoistaminen kolmannelle osapuolelle ei onnistu länsimaisessa markkinataloudessa, siihen kaatui esimerkiksi Englannin ydinvoiman yksityistäminen.

Maakaasun ongelma on hiilidioksidi. Sen viipymä ilmakehässä on 120 vuotta. Päästö on mahdollinen torjua, ja siksi maakaasulle lankeaa aikanaan EY-maiden yhteinen hiilidioksidimaksu. Suomessa maakaasun hinta nousee 40 prosenttia.

Puuvoimalla on ylittämätön ympäristöetu; uusiutuvana luonnonvarana se hoitaa omat hiilidioksidin päästönsä. Minkä puu palaessaan taivaalle päästää, sen uusi kasvu imee takaisin puiden lehvästöön.

Rikin ja typen oksidit, metaani sekä noki ovat höyhensarjan päästöjä, sillä esimerkiksi metaanin viipymä on vain 10 vuotta. Ydinjätteestä ja hiilidioksidista poiketen rikin, typen, metaanin ja noen poisto ratkeaa insinööritietein. Päästöt on jo lähes nollattu leijupetikattiloissa. Vielä puhtaampaa savua tulee paineistetusta poltosta.

Nykyhinnoin energiapuu ei kilpaile sellupuun kanssa jos sen energia maksaa alle 9 p/kWh. MTK:n laskelman mukaan energiapuu maksaa käyttöpaikalla 5 p/kWh, jos metsäverotukseen voi sisällyttää energiapuuvähennyksen. Nyt maakaasu maksaa 5,2 p/kWh, EY-veroineen 7,3 p/kWh.

Merkitään maakaasulla jauhettavan sähkön hintaa suhdeluvulla 100. Nesteen (HS 15. 3.) ja englantilaisen laskelman ydinsähkö maksaa 222 yksikköä. EY-ympäristössä maakaasuvoima maksaa 140 yksikköä. Puuvoima on saman hintaista (136 yksikköä) jos sähkö tuotetaan nykyiseen tapaan sellutehtaassa, mutta raaka-aineena on energiapuu keskihintaan 7 p/kWh.

Martti Tiurin laskelmasta poiketen länsimainen ydinvoima on kalleinta energiaa. Puuvoima kilpailee hinnallaan tasavertaisesti maakaasun kanssa. Ympäristöedullaan puuvoima menee kuitenkin sen edelle. - Sitä paitsi puun energialataus on uusiutuva, peräisin auringosta.

Puuvoima on jo nyt suomalaista perusvoimaa, saamme siitä - selluteollisuuden tarkan puunkäytön ansiosta - 14 prosenttia tarpeestamme (ydinvoima 15 prosenttia, maakaasu 8 prosenttia). Energiapuuta kasvaa metsissämme enemmän kuin koskaan ennen lähihistoriassamme. Metsäteollisuuden ei enää tarvitse kilpailla energiapuusta sellun raaka-aineena. Puuvoiman ympäristö- ja työllisyysedut ovat ylivoimaiset. Eikä puuvoiman tähden tarvitse ottaa lisää ulkomaista velkaa.

Veli Pohjonen

Helsingin Sanomat. Mielipide. 24.3.1992

Puuvoiman valtit: ympäristö ja työllisyys

Vallitsevan käsityk­sen mukaan pian käynnistyvällä ener­giapelin viimeisellä kierroksella ovat vastakkain ydin­voima ja kivihiili. Mutta ovat­ko ne todelliset vaihtoehdot? Kummallakin on rasitteena ylikäymätön ympäristöongelma: ydinvoimalla ikuiset jätteet, kivihiilellä ilmaston tukah­duttava hiilidioksidi.

Puuvoimaa energiapeliin

Kauppa- ja teollisuusministeriön viimeisimmän ener­giati­laston mukaan, vuodelta 1990, Suomen ener­giankulutuksesta katetaan 14 prosenttia puulla.

Puuvoima kuuluu maassamme edel­leen energiatalouden raskaaseen sarjaan, sillä se jättää taak­seen sekä vesivoiman (9 prosenttia kulutuksesta), turvevoiman (4 %), kivihiilen (11 %) että maa­kaasun (7 %). Lähin puuvoiman kil­paili­ja on ydinvoima 15 prosentin ener­giaosuudel­laan.

Puuvoima on suomalaista perusvoimaa

Metsäenergia mukaan energiapelin viimeiselle kierrokselle

Kauppa- ja teollisuusministeriön viimeisimmän energiatilaston mukaan, vuodelta 1989, energian kokonaiskulutus oli maassamme 1212 petajoulea (petajoulessa on ykkösen perässä 15 nollaa). Siitä oli puuperäistä energiaa 164 petajoulea eli 14 prosenttia.

Puuvoimaa kasvava, hoidettu metsä
on varmin energian varastomme.

Puu kuuluu edelleen energialähteiden raskaaseen sarjaan. Saimme puusta energiaa esimerkiksi enemmän kuin vesivoimasta (11 %), kivihiilestä (13 %) tai turpeesta (3 %). Puuvoiman lähin kilpailija on ydinvoima 16 prosentin osuudellaan (183 petajoulea).

Puuntuhkasta suljetun ravinnekierron lannoite

Puun energiakäytön voi arvioida lisääntyvän maassamme kun fossiilipolttoaineille säädetään tulevaisuudessa entistä tiukempia ympäristömaksuja. Mutta aiheuttaako puun tarkempi korjuu uuden ympäristöongelman, johtaako pienpuun ja hakkuutähteen energiakäyttö metsämaamme köyhtymiseen? Jotta tulevaisuuden puiden kasvulta eivät loppuisi ravinteet, avuksi on otettava metsänlannoitteista luonnonmukaisin: energiapuun tuhka.

Puun energiakäyttö lähti maassamme nousuun vuonna 1977, ensimmäisen energiakriisin jälkeen. Se oli mahdollista, kun puun uusi korjuutekniikka oli tullut avuksi. Hakkeen läpimurto avasi metsäenergialle kanavat.

Aluksi polttohake valmistettiin karsitusta rangasta, mutta pian siirryttiin kokopuuhun kun huomattiin että järein konein rungot, latvukset ja oksat voi kaikki hakettaa. Hake-energian kehittäminen oli rivakassa vauhdissa etenkin 1980-luvun alkupuolella. Entistä tehokkaampia traktorikäyttöisiä hakkureita keksittiin. Automatisoituja hake­lämpökes­kuk­sia raken­nettiin. Maaseudulle syntyi uutta työllisyyttä.

Puu energialähteenä 1990-luvulla

Hakepuun aktiivi tuottaminen polttoaineeksi jatkui aina vuo­teen 1984, mutta sitten tapah­tui kään­ne: metsätähteen ja metsä­hak­keen e­ner­giakäyttö kääntyi laskuun. 1980-luvun puolivälin jälkeen ote kotimaisesta energiasta lipesi, pääosaksi öljyn hinnan laskun myötä.

Etevä energiatekniikka (high tech) parantaa 1990-luvul­la uudelleen energiapuun kilpailukykyä. Puun poltto on tullut uu­teen tekniseen vaiheeseen kun entistä matalamman lämpötilan leijuker­ros­poltto on mahdol­lista yhä pienem­missä kattiloissa. Typen oksidit vähenevät, ja rikki – jota puussa on vain hiukkasen – saadaan uudella tekniikalla yhä tarkemmin talteen.

Suurissa laitoksissa tullaan siirtymään kom­bivoi­matek­niikkaan, missä puu kaasutetaan. Siitä  tuotetaan en­sisijaisesti sähköä, sivutuotteena lämpöä. Uusin tekniikka, paineistettu poltto, on jo koeajovai­heessa. Uuden tekniikan ansiosta energian saanto paranee ja sähkön tuotannon hyötysuhde nousee en­tisestään. Met­säbiomas­saa ei tarvitse enää kuivat­taakaan metsässä; uudet lai­tokset saavat energian talteen märkänä syötetystä puusta.

Mutta jo tällä vuosikymmenellä puun energiakäyttöä tulee edistämään eniten hiilidioksidikysymys ja pelätty kasvihuoneilmiö. Puuhan kuuluu niihin uudistuviin energiavaroihin, mitkä eivät lisää ilmakehän hiilidioksidin pitoisuutta. Mikä puuta poltettaessa savuaa hiilidioksidina taivaalle, palautuu metsän kasvaessa takaisin puihin.

Ruotsissa energiapuulle on jo annettu hiilidioksidin takia hintaetu. Vuoden 1991 alussa fossiilipolttoaineille säädettiin kasvihuonekaasumaksu, 16 penniä kilolta hiilidioksidia, polt­toaineen päästöjen mukaan laskettuna. Maksu rasittaa eniten kivihiiltä, vähiten maakaasua.

Kasvihuone­kaasumaksua ei määrätty puupolttoaineille eikä muillekaan biomassoille. Energiapuulle tuli kertaheitolla hintaetua yli 50 markkaa puun kiin­tokuutiolta. Energiapuun kaupan voi ennustaa käyvän tänä vuonna Ruotsissa.

Köyhtyykö maaperä?

Rinnan energiahakkeen käytön kasvamisen kanssa on kasvanut huoli kokopuun korjuun haittavaikutuksista: maaperän köyhtymisestä ja mahdollisesta häiriössä myöhemmässä metsänkasvussa. Huoli ei ole aiheeton. Kokopuuhakkeeksi korjattavan nuoren koivun jokaisen kiintokuution mukana metsästä viedään runsas kilo typpeä, puoli kiloa kaliumia, 150 grammaa fosforia ja vajaa kilo kalsiumia. Maaperä paitsi köyhtyy tärkeistä pääravinteista, myös happamoituu kalkin vähetessä.

Karuilla kankailla ja soilla, nopean ravinteiden menetyksen pelätään johtavan puuston kasvun heikkenemiseen, ja mikroravinteiden vähetessä kasvuhäiriöihin. Viljavilla mailla puiden juurilla on käytettävissä niin runsaasti ylimääräisiä ravinteita, että kokopuun korjuu ei johtane välittömiin kasvutappioihin. Mutta viljavilla maillakin puuston kasvu voi taantua pitkän ajan kuluessa.

Ravinteet jäävät tuhkaan

Haketta poltettaessa pääosa palamatonta jäännöstä, tuhka, on kasvien kivennäisravinteita. Itse asiassa tuhkaan jäävät puiden tarvitsemista ravinteista kaikki muut paitsi typpi ja rikki. Pienpoltossa ne poistuvat savukaasujen mukana, suurissa energialaitoksissa nekin saadaan pian kaikki talteen.

Puun tuhka on puun kasvua ajatellen oivallinen lannoite, koska se sisältää lähes kaikki puun tarvitsemat kivennäisaineet ja vieläpä oikeissa suhteissa.

Tuhkan vaikutus monipuolinen

Tuhkalannoitusta on maassamme tutkittu jo vuosikymmeniä.  Tuhkalla on samanaikaisesti sekä pää- ja hivenravinnevaikutus että maan neutralointi- eli kalkitusvaikutus. Puun tuhkan kalkitusvaikutus on tärkein, se on jopa suurempi kuin kalkkikivijauheella.

Metsänlannoituksessa tuhkan käytöstä on saatu parhaat kokemukset turvemailla. Ojitettujen soiden tuhkalannoituskokeita on seurattu maassamme jo vuosikymmenen ajan. Eräs tunnetuimpia kokeita on Leppiniemen tuhkalannoituskoe Metsäntutkimuslaitoksen Muhoksen tutkimusaseman lähettyvillä.

Kalvakkaneva ojitettiin vuonna 1932, viljeltiin männylle 1934 ja lannoitettiin koivun tuhkalla vuonna 1947. Tuhkaa levitettiin toiselle ruudulle 8 tonnia/ha, toiselle 16 tn/ha. 41 vuoden kuluttua lannoituksesta vähemmän tuhkattu ruutu oli kasvanut 300 kuutiota ja enemmän tuhkattu ruutu 387 kuutiometriä hehtaarilla, kun tuhkaton ruutu oli kasvanut vain 12 kuutiota. Muhoksen koe, mikä on eräs Metsäntutkimulaitoksen kuuluisimpia, on vakuuttava näyttö tuhkan pitkäaikaisesta vaikutuksesta, vaikka koe lieneekin turpeen runsaasta luontaisesta typestä johtuva poikkeustapaus.

Miksi puuntuhkalla ei lannoiteta?

Puun tuhkan lannoitusvaikutus on kiistaton. Tuhkalannoitus on luomulannoitusta; tuhkalannoitusta vastaan ei protestoi kukaan.  Tuhkaa on myös saatavana, ja sitä riittää - ainakin toistaiseksi. Miksi tuhkan lannoituskäyttö ei ole levinnyt?

Syitä on kaksi. Pölytuhkan levittäminen on työsuojeluongelma. Niin tiivistä traktorin hyttiä ei ole keksittykään etteikö hienojakoinen tuhka pölyäisi kuljetuksen ja levityksen aikana. Sitäpaitsi monet lämpölaitokset mieluusti sammuttavat kuuman tuhkan vedellä. Tuhka muuttuu lietteeksi, eikä sen levitys onnistu kalkitusvaunun tapaisilla koneilla.

Osittain sammutetun pölytuhkan levittämiseen tarkoitetut laitteet kehittyvät koko ajan. Uusimman tekniikan vaunu ei muituta enää kalkitusvaunua, vaan on metsätraktoripohjainen lietso. Levityksen suorittaa urakoitsija. Samaa peruskonetta käytetään muissakin metsäajoissa.

Toinen ongelma liittyy tuhkan rakeistamiseen; rakeistetulla tuhkallahan voisi lannoittaa samoin konein, samoin työsuojelumenetelmin kuin kauppalannoitteilla. Rakeisella tuhkalla pääsisi tarkkuuslannoitukseen.

Jotta tuhkarae muodostuisi puristuskoneessa, tuhkassa pitäisi olla jäljellä kasvien liima-aineita, kuten esimerkiksi rehurakeissa on luonnostaan. Liima-aineet taas ovat haihtuneet puun poltossa. Liima-aineita rakeeseen tulee siis lisätä. Yksi mahdollisuus on yhdistää karjanlanta ja tuhka. Tuhkan rakeistamista tutkitaan edelleen.

Suljettu kierto

Puun tuhka on tulevaisuuden lannoite, koska sillä pääsee suljettuun kiertoon. Toki tuhkankin ravinteet pitkällä ajanjaksolla kiertävät vaikka välissä olisi kaatopaikka ja joki. Ympäristön kannalta tulisi kuitenkin pyrkiä aina kiertoon joka on mahdollisimman suppea ja nopea. Siksi tuhkan fosforia ei saisi päästää kaatopaikalta vesistöön. Siksi tuhkan ravinteet pitäisi palauttaa tarkkuuslannoituksella takaisin puiden juurille.

1980-luvun alussa, kun puun tuhkan merkitystä tutkittiin muuna osana metsäenergian tutkimuksia, puu- ja kuorituhkan vuosituotanto oli noin 80 000 tonnia.

Pienpuun energiakäyttöä on aina tarkasteltava mahdollisten ravinteiden menetysten valossa. Puussa on nimittäin tuhkaa suhteellisesti sitä enemmän mitä pienempänä se poltetaan. Lehdettömän puun ravinteet ovat pääosaksi kuoressa, ja kuoren osuus pienpuussa on suuri.

Puolen vuosisadan maassamme suoritetut puuntuhkan lannoitustutkimukset osoittavat että suljettu ravinnekierto on mahdollinen. Sen puoleen puun energiakäyttöä voi lisätä.

VELI POHJONEN

Käsikirjoitus 18.11.1991

Puu mukaan energiapeliin

Kauppa- ja teollisuusministeriön viimeisimmän energiatilaston mukaan, vuodelta 1990, Suomen energiankulutuksesta katetaan 14 prosenttia puulla. Puu kuuluu maassamme edelleen energiatalouden raskaaseen sarjaan, se jättää taakseen muun muassa kivihiilen (11 prosenttia kulutuksesta), vesivoiman (9 %), maakaasun (7 %) ja turpeen (4 %). Lähin puuvoiman kilpailija on ydinvoima 15 prosentin energiaosuudellaan.

Puuvoima vastaan muut voimat

Ainoana yliopistoistamme Joensuussa opetetaan ja tutkitaan energiapuun tuotantoa pääaineena; metsätieteelliseen tiedekuntaan perustettiin sitä varten professuuri jo 1980-luvun alussa. Mistä energiapuun tuotannossa on kysymys? Mikä on puuvoiman merkitys tänään, 1990-luvulla ja 2000-luvun Suomessa? Voiko energiapuutuotantoa vielä kehittää?

Puu energiateollisuuden raskaassa sarjassa

Kauppa- ja teollisuusministeriön viimeisimmän energiatilaston mukaan, vuodelta 1989, energian kokonaiskulutus oli 1212 petajoulea (petajoulessa on ykkösen perässä 15 nollaa). Siitä oli puuperäistä energiaa 164 petajoulea eli 14 prosenttia.

Aurinko-Ruotsissa lähdetty biomassan tielle - Solar Sweden has gone to the biomass road

AURINKO-RUOTSISSA LÄHDETTY BIOMASSAN TIELLE

Biomassan suosio Ruotsin uutena energialähteenä näkyy jo peltomaisemassa: haketta tuottava viljelypaju on omaksuttu laajalti maatalouden tuotantosuunnaksi. Koetoiminnasta ja käytännön viljelystä on jo riittävästi esimerkkiä Suomellekin.

Vuonna 1976 Ruotsiin siirtynyt professori Gustaf Sirèn käynnisti Uppsalan maatalousyliopistossa merkittävän koesarjan. Hän kasvatti polttopuuksi voimakkaasti vesovaa pajua entisellä vehnäpellolla - tiheässä, rikkakasvit torjuen, lannoittaen, kuin vehnää konsanaan.

Koesarja tuotti hämmästyttävän tuloksen. Parhaaseen mahdolliseen kasvutilaan saatettu pajukko kasvoi biomassaa verrattomasti vauhdikkaammin kuin naapuripellon vehnä, kylvöheinä tai peruna.

Kokeista poiki Ruotsin bioenergiatutkimus, josta muut länsimaat ottavat nyt oppia. Kokeet olivat alku Aurinko-Ruotsin biomassaohjelmalle joka on nyt siirtynyt käytännön sovellusvaiheeseen, Etelä- ja Keski-Ruotsin maanviljelijöiden pelloille. .....

Tämä artikkeli on julkaistu yliöartikkelina Helsingin Sanomissa 2.6.1991. Artikkeli löytyy myös kirjasta Puusta puhdasta voimaa (1999), ss. 18-22.


________________________________________________________________

The new Swedish bioenergy approach can already be seen in the scenery of countryside: planted Salix for wood chips is the new production option for agriculture. The biomass plantation trials and practical applications in the farms would be sufficiently tested examples for Finland as well.

In 1976 professor Gustaf Sirén - of Finnish origin as researcher, later active in Sweden - established on the fields of Uppsala (Swedish) University of Agricultural Sciences a significant set of plantation trials. He planted coppicing willows (Salix) into dense stands and started to grow them as intensively as standard agricultural crops. The field had been previously growing wheat. Now it had been polwed and harrowed for Salix. Fertilization and weed killers were just, just like for wheat.

Sirén's trials produced growth results that were astonishment for the researchers as well as frequent visitors who came to see his trials. When the growing conditions were optimized Salix started to produce more biomass than wheat, grass or potato in the neigbouring fields.

These trials of late 1970s were the basis of the Swedish bioenergy research which is now under interest of other European countries. The trials were the beginning of BioSolar programme of Sweden that now has moved over from university farm fields to practical applications in the agricultural areas of Southern and Central Sweden. ....

This article has been published (in Finnish) as feature article in Helsingin Sanomat on 2 June 1991. It is also found in the (Finnish) book Puusta puhdasta voimaa (1999), pp. 18-22.