Kannot kaskesta

Kainuun klas­sik­ko­kir­jai­lija Ilmari Kianto kuvaa verevästi vuoden 1909 romaanissaan Punainen Viiva, kuinka kantoja taannoin väännettiin kaskesta. Kaskimaan penkalla kuivuneet kannot menivät energiapuuksi pientilojen pirtteihin.

Kantojen vääntö oli mielessä metsä­o­ji­tuksen nestorilla, haapa­ve­ti­sellä professori Olavi Huikarilla vuonna 1972. Hän kutsui Padasjoelle kansain­vä­lisen metsä­tie­de­miesten joukon. Huikari esitteli kehittämänsä ojikkojen metsän­vil­jelyn, missä puustosta korjataan myös kannot. Hän laski kantojen tuovan 10-40 prosentin lisäyksen puubiomassan tuotokseen.

Metsäpää toimi nopeasti. Tervolan keksijä Kyösti Pallari patentoi jo 1974 kaivinkoneen puomiin kiin­ni­tet­tävän, kantoja halkovan kouran. Kantoja ei tarvinnut enää ihmisvoimin maasta vääntää. Pallarin kanto­har­ves­te­rista tuli myöhemmin kanto­työ­maiden peruskone.

KEKSINNÖSTÄ käytäntöön kestää usein yhden sukupolven verran, niin tässäkin. Kantojen korjuu ei vielä 1970-luvulla käynnistynyt, ei soilla eikä kankailla.

Kantohakkeen aika alkoi vasta vuonna 2000. Metsäyhtiö UPM-Kymmene nosti ensimmäiset 5000 kiin­to­kuu­tiota. Ne haketettiin polttoon Jämsänkosken voimalaan.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana kantojen hyötykäyttö nousi miljoonaan kuutioon. Lisäys oli 200-kertainen. Kyseessä on talousmetsien vauhdikas menes­tys­ta­rina, mihin tuskin mikään muu metsän perustuote on kymmenessä vuodessa pystynyt. Biotalous hakee lähi­tu­le­vai­suu­dessa jotain vastaavaa.

Vuonna 2013 kantohaketta poltettiin 1,2 miljoonaa kiin­to­kuu­tiota. Sen jälkeen kantoenergia on notkahtanut halvan ulkomaan sähkön myötä. Vuonna 2015 kantojen käyttö oli 0,8 miljoonaa kuutiota.

KANTOJEN nosto sopii parhaiten kuusen metsä­vil­jel­mille, kangasmaille. Kun avohakkuussa korjaa tukkien, latvusten ja oksien lisäksi myös kannot, maa puhdistuu juurikäävästä eli maan­nou­se­masta. Siivottuun ja muokattuun maahan voi istuttaa välittömästi uudet, nope­a­kas­vui­seksi jalostetut kuusentaimet.

Kannottomalla ja oksattomalla metsäkentällä taimikon varhaishoito on palkitsevinta. Kuusen taimet eivät enää juro, syntyy unel­ma­tai­mikko, ja ensimmäiseen harven­nus­hak­kuu­seen pääsee ennä­tyk­sel­lisen nopeasti.

Aluksi nostettiin vain kuusen kantoja, koska niissä ei ole männyn tapaan paalujuurta. Männyn kannon noston pelättiin jättävän maahan liian syvän kuopan. Paalujuuri kuitenkin puuttuu suomännyiltä, samoin se puuttuu Koillismaan routaisessa kiven­näis­maassa kasvavilta männyiltä.

KORJUUKYPSIEN mäntyjen kannot ovat turvemaiden tuleva mahdollisuus. Niiden korjuu noudattaa Huikarin ehdotusta 40 vuoden takaa.

Kannot kattavat metsä­hak­keesta nyt yksitoista prosenttia. Käyttövaraa vielä on, sillä kaikesta Suomen puuston biomassasta viidennes (21 prosenttia) on kannoissa ja juurissa. Oksissa lehtineen on vain hivenen enemmän (22). Pääosa biomassasta on runkopuussa (57 prosenttia).

Tukin hakkuu­ti­las­toista laskien voisimme korjata kantoja nykyiseen verrattuna yli kaksin­ker­taisen määrän, vähintään 2,5 miljoonaa kiin­to­kuu­tiota vuodessa.

ERI puolille maatamme suunnitellut 2020-luvun biotuo­te­teh­taat tarvitsevat puubiomassaa paljon. Runkopuun riittävyys on alkanut taas huolettaa. Esimerkiksi kiinalaisen Kaidin rahoittaman Kemin biodieselin tehtaan energiapuun tarve on juuri välillä 2-3 miljoonaa kuutiota.

Kannot riittäisivät Kaidin kattamaan. Huoli puun riit­tä­vyy­destä hälvenisi.

Veli Pohjonen

Koillissanomat. Kolumni. 31.1.2017