Metsän viljelylaina laittaisi puuta myyntiin

Suomessa on 376'000 yksityistä metsälöä eli yksityisen veronmaksajan, perheen, kuolinpesän tai verotusyhtymän nimissä olevaa metsätilaa. Metsälöksi tilaa sanotaan silloin, kun sillä on metsää vähintään kaksi hehtaaria. Metsälö voi koostua useammastakin palstasta. Vuonna 2013 metsälön keskikoko oli 30,1 hehtaaria.

Perhemetsät kasvavat valtaosan metsäteollisuuden puusta. Puun myynti kuitenkin takkuaa. Luonnonvarakeskuksen mukaan kolmannes metsälöiden alasta on sellaista, missä ei ole hakattu 30 vuoteen mitään.

Metsälöt merkitsivät sotien jälkeiselle kansantaloudelle paljon. Kymmenien vuosien ajan valtiovalta kannusti niitä puun myyntiin sekä piiskoilla että porkkanoilla.

Piiskoja olivat verot, jotka vauhdittivat puukauppaa niin, että puuvirta yksityismetsistä teollisuuteen pysyi vakaana. Vuonna 1995 poistunut pinta-alaverotus toimi juuri näin. Piiska poistui, kun siirryimme myyntiverotukseen.

Porkkanoita valtio jakoi kahdella tapaa. Vaikuttavin oli halpakorkoinen metsänparannuslaina. Lainoitus oli suurimmillaan 1970-luvun puolivälissä, nykyrahassa 70 miljoonaa euroa vuodessa. Lainaporkkana poistui 1990-luvun puolivälissä.

Toinen porkkana oli selvänä rahana maksettu hehtaarituki. Se oli suurimmillaan 1990-alussa, nykyrahassa 95 miljoonaa euroa vuodessa. Vuonna 2015 metsätukiaisten taso oli 58 miljoonaa euroa.

Metsätalouden porkkanoita olisi syytä punnita uudelleen. Neljännesvuosisadan kokemus kertoo, että pelkkä hehtaarituki lamaannuttaa puun myyntiä. Metsätalouteen tulisi harkita myös metsänviljelyn lainoitusta.

Lainoitus voisi olla nykyaikana rahasto, jonka hoitaisi yksityinen pankkijärjestelmämme. Rahaston pääoman voisi kerryttää kahta tietä, valtion kehittyvän metsätalouden budjetista ja puun myyntituloista kerättävästä metsäverosta. Rahastosta kustannettaisiin pitkäaikaisin lainoin paljon kuluja syövät metsänhoidon alkukierron toimet kuten kantojen korjuu, maanmuokkaus, ojitus, istutus, taimikonhoito ja pystykarsinta. Metsän viljelylaina lisäisi myyntipuun virtaa. Hoitaakseen lainojaan säännöllisesti metsän kasvattaja hakkaisi ja myisi puuta vuosittain. Puu virtaisi teollisuudelle vakaasti.

Työstä tulee toinen etu. Muun tuotannon tavoin metsätalous aikaansaa kansantaloudelle ylijäämää, kun metsäänsä lainaa ottava tekee pitkäaikaisia sijoituksia maahan ja sen tulevaan kasvuun.

Työtä syntyy kun lainarahalla maksetaan metsän istutusta, taimikoiden perkausta tai ensiharvennusta. Työ ulottuu ulkopuolisillekin, kuten ojituksia tekevälle urakoitsijalle.

Työtä syntyy, kun metsän kasvattaja tarvitsee lainojensa hoitoon hakkuita. Hän joko hakkaa puun itse tai antaa työn urakoitsijalle.

Asiaa karummin katsoen: velka ajaa metsäyrittäjän työhön. Kansantalouden oppinut taas toteaa, että laina muuntuu tuoreeksi, tuottavaksi työksi. Se kestää vuodesta toiseen, niin kauan kuin lainoja on kuoletettava.

Kolmas etu tulee yrittäjyydestä. Laina istuu siihen aina paremmin kuin tuki. Metsän kasvattajalle laina on sijoitus tulevaan tuotantoon. Laina luo kaikkeen yrittämiseen jännettä. Lainan vakuus on lujin, minkä rahatalous tuntee eli maa itse.

Lainaporkkana ohjaisi metsälöitä terveempään yrityssuuntaan.

Metsän viljelylaina voisi olla se kiihoke, mikä lisää puun virtaa 2020-luvun biotaloudelle. Metsälöille lainoitus olisi joka tapauksessa kivuttomampi vaihtoehto kuin metsien kiinteistövero, mitä teollisuus on uudeksi puuvirran piiskaksi myös ehdottanut.

Veli Pohjonen

Epari. Lukijoilta. 31.01.2017.